Menetin puolisoni jokin aika sitten. Suru on suuri ja olen koettanut elää sen kanssa. Mitäpä sitä muuta voisi. Kun on niin ikävä ja ei tietoa koska helpottaisi sitä miettii kaikkea. Onko täällä ketään kuka olisi keksinyt tai saanut surulleen jonkin selviytymiskeinon. Aika tietysti on kenties yksi, vai onko sekään. Uusia harrastuksia on vaikea keksiä, kun ei jaksa innostua mistään tässä tilanteessa. Olisin kiitollinen jos joku helpotuksen saanut kirjoittaisi.
onko
selviytymistarinoita
5743
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
että ottaisit yhteyttä johonkin omaisensa menettäneiden vertaisryhmään? Sieltä varmaan saisit tukea suruusi ja ehkä uusia ystäviäkin.
Puolison menettäminen on todella kova isku josta toipuminen vie vuosia. Tyhjyys ja ikävä ei koskaan poistu, mutta tyhjiö pienenee ja löydät elämääsi uutta sisältöä. Hyvät muistot Hänestä kantavat monen vaikean hetken yli.
kunnon tarinan siitä kuinka kipu ja ikävä muuttuu ajan saatossa muuksi.seurana on pohjaton ikävä joka välillä lamaannuttaa ja joka ei katoa hetkeksikään.
siihen haluan kuitenkin uskoa että aika on se joka antaa etäisyyttä,vielä se aika ei ole koittanut.4kk siitä kun mun rakas siirtyi täältä toiselle puolelle.jos haluat mailata ja kertoa ajatuksista osoite on [email protected]
tässä yksi runon pätkä joka pikkasen on lohduttanut,ainakin minua.
"se lempi,jonka aika haihduttaa,
on lieden tuhkaa,tuskin haaleaa..
mut suuri rakkaus ei tunne aikaa,ei paikkaa,
unta eikä kuolemaa."
-omar khaijam
Lämmin osanottoni. Mitään pika-apua suruun ja ikävään ei voi kukaan antaa. Jokainen kokee surun omalla tavallaan ja löytää myös lohtua siihen pikkuhiljaa.
Itsekin voin nyt sanoa, että aika on se joka tekee tehtävänsä. Joku selviää surusta nopeammin ja toisella voi viedä pitempään.
Itsellä meni 2,5 vuotta, ennenkuin tavallaan heräsin siitä surun sumusta ja tajusin, että oma elämäni kuitenkin vielä jatkuu.
Mieheni kuoleman jälkeen löysin tämän Marleena Ansion tekstin, joka jollain lailla suuresti lohdutti:
Antaa kyynelten virrata.
Antaa itkun tulla.
Antaa sydäntä pakottaa.
Antaa ajatusten sattua.
Kun suru on kohdannut,
lamaannuttanut,
mykistänyt.
Kyyneleet pesevät,
itku hoitaa.
Sydän aina tuntee
ja ajatukset
tekevät surutyötä.
Surutyö on hyvästijättöä
ja luopumista.
Luopumista siitä mitä
emme koskaan
omistaneetkaan,
vaan saimme pitää
määräajan lahjana.
Anna itsellesi lupa surra, mutta älä jää kiinni suruusi. Elämä jatkuu ja jonain päivänä huomaat, että suru muuttuu kaipaukseksi. Muistot seuraavat läpi elämän. Voimia sinulle ja kaikille läheisensä menettäneille.
jäänyt itku varmasti sairastuttaa. Hieno runo. Jos ei itkua turtumuksen takia muuten tule, niin ei muuta, kuin hautausmaalle. Kunnon itkun jälkeen olo on rauhallisempi ja helpottuneempi, vaikka sitä ei uskoisi. Itkeä pitää silloin, kun siltä tuntuu. Joskus jopa kaupassa tutun kanssa juttelun jälkeen padot murtuvat ja itkusta ei tule sinä iltana loppua. Mutta mitä siitä, kyllä rakkaitaan saa surra, ja surun saa näyttää. Itku on ajan lisäksi paras lääke suruun.
Kiitos ihanasta runosta ja osanottoni kaikkien rakkaansa menettäneiden suruun. Voimia kaikille, sylikaupalla!