Aloitanpa nyt tällaisesta aiheesta.
Hengellä täyttyneen uskovan elämässä on paljon karikoita, joihin voi kuivattaa ja turhauttaa itsensä. Yksi yleinen karikko on keskittyminen toisten ihmisten hengelliseen elämään (riippumatta siitä ovatko nämä uskossa vai eivät) - en tietäisi tätä ellen olisi itse tuossa samassa karikossa seilannut.
Jumalan tärkeysjärjestyksessä hänen (tai hänen seurakuntansa) palveleminen ei mene ohi henkilökohtaisesta suhteestamme häneen.
Hengellä täyttyneen uskovan elämässä on paljon karikoita, joihin voi kuivattaa ja turhauttaa itsensä. Yksi yleinen karikko on keskittyminen toisten ihmisten hengelliseen elämään (riippumatta siitä ovatko nämä uskossa vai eivät) - en tietäisi tätä ellen olisi itse tuossa samassa karikossa seilannut.
Jumalan tärkeysjärjestyksessä hänen (tai hänen seurakuntansa) palveleminen ei mene ohi henkilökohtaisesta suhteestamme häneen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sillä Hengellä täyttyminenhän ei tarkoita, että ihminen saman tien osaisi myös vaeltaa Hengessä.
Ja lisävaikeutena vielä se, että kuitenkin tiedämme, että evankeliumi Jeesuksesta on Jumalan voima, joka alkaa välittömästi muuttaa ihmistä, joka päästää sen sydämeensä.
Kyllä, Hengellä täyttynyt ihminen ymmärtää kaiken kirkkaasti hetken, kunnes sota alkaa, sitten ei ymmärräkkään enää hetkeen juuri mitään, mutta siitä alkaa uskon varassa eläminen ja vahvistuminen.
Sen verran pitää jatkaa aloitustani, että uskon toki että Hengessä vaeltamiseen kuuluu osana myös ympäristöönsä vaikuttaminen, sekin tehdään vain Jumalan aikatauluilla ja hänen tavallaan - hengen johdatuksessa.
Jumalan eteen niin voi vain odottaa ,että ne hoituvat eli minun osani on vaan odottaa ja toimia siten miltä minusta TUNTUU .Voin sanoa Isälleni että ohjaa matkaani, laita esteitä jos käännyn väärään suuntaan.
Ympäristöönsä vaikuttaminen tapahtuu sitten jos tapahtuu.
Jep, samoilla linjoilla itse olen.
Mielestäni yksi keskeinen asia ymmärrettäväksi siinä miten Jumala toimii kauttamme on uskoa että Kristus elää minussa. Minä en voi saada aikaan yhtään mitään hengellistä kenenkään elämässä, mutta Pyhä Henki voi. Jos hän puhuu/toimii/on minussa ja kauttani jotain, sillä on valtava voima luoda elämää. Sitä ei voi mitenkään edesauttaa, kyse on Jumalan päätöksestä toimia.
Jos uskoo voivansa tehdä jotain hengellistä, johtaa se helposti syyllisyyteen "pitäisi tehdä ja sanoa sitä ja tätä" - kun ymmärtää että kaikki on hänen armoaan ja tapahtuu hänen aloitteestaan, voi levätä luottaen häneen ja elää hyvinkin rikasta elämää.
Kun olin nuori tuntui että äitini keskittyi liikaa minun hengelliseen elämääni , jota ei silloin ollut. En pitänyt siitä silloin.
Kuuliaisena vanhemmilleni toteutin heidän tahtoansa kaikessa ulkonaisissa asioissa eli elin viattoman nuoruuden.
Kun nyt itse olen vanha huomaan murehtivani omien aikuisten lasteni hengellisestä elämästä.
Olen huomannut että hekään eivät tässä elämänsä vaiheessa pidä hengellisten asioiden esille ottamisesta .
Uskon kuitenkin että kotoa saatu perintö on itämässä hyvässä maassa.
on jos vastakääntynyt alkaa toimia opettajana.Itse tuntee , että elää seitsemännessä taivaassa ja ne muut on saatava ymmärtämään ,mieluummin heti tämä kaikki hyvä ,minkä itse olen saanut kokea.
Joo, tosin se on jonkin aikaa ihan ymmärrettävää, mutta pidemmän päälle pelkkä into ja tunne ei kanna.
Toiselta kannalta asiaa katsottaessa, monesti aidon Jumalan kohtaamisen jälkeen näillä vastakääntyneillä on ihan oikeaakin sanottavaa. Heidän (ainakin näennäisen) naaivit ajatuksensa ovat helposti lytättävissä, mutta monesti niissä on ihan oikeaa luottamusta Jumalaan, vaikkei sitä osatakkaan ilmaista oikeaoppisesti.