""Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut,

että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Tästä Raamatun lauseesta oli juuri kyse yhdessä
ketjussa johon ei osallistujia juuri tullut.
Yksi joka siinä oli niin ei osannut tuon jakeen
sisältöä sanoa.

Näin se on ihmisoppi on tuon jakeen vain muotoillut kirjainten mukaan, josta opista onkin
tullut todella eksyttävintä eksytystä.

Tosiasia on,Jumalan sanaa Raamattua ei voi todellakaan kukaan ihminen ilman Jumalan Totuuden
Henkeä tulla ymmärtämään. Näin kun on, niin siksi
juuri on syntynyt, ja edelleen syntyy mitä erilaisempia "uskonnollisia" lahkoja, joukkoja,
Totuuden Henki kun ei saa ihmisille Totuutta
kirkastaa, niin on tämä toinen herra joka oman
henkensä kautta luo ja on luonut omia oppejaan.
Oppeja,jotka ihmistä miellyttää ja mikä valheen
herralle on myös mieleen.
Sillä ne opit ovat vastaan Jumalan Totuutta, eivätkä
näin tule ketään pelastuksen tielle
johdattamaan.

Siis tämä Raamatun sana:"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Ei ole kaikessa lyhykäisyydessään niin kuin
eksyttävästi on opetettu ja opetetaan,
ETTÄ EI MUUTA KUIN VAAN USKOMAAN TÄHÄN JUMALAN
HYVYYTEEN.
EI SIIS MITÄÄN KÄÄNTYMYSTÄ PAHOILTA TEILTÄ TARVITA.
EI MITÄÄN ITSESTÄÄN LUOPUMISTA TARVITA.
EI MITÄÄN ETSIMISTÄ TARVITA VAIKKA JEESUS SANOO:
"Etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa niin
kaikki muukin tarpeellinen teille annetaan"
EI MITÄÄN KILVOITTELUA AHTAASTA PORTISTA SISÄLLE
PÄÄSTÄKSEEN TARVITA, vaikka ITSE JEESUS KEHOITUKSEN ANTAA.
EI OLE MITÄÄN AVARAA PORTTIA JOKA JOHTAISI USKON
LAVEALLE TIELLE.
EI MITÄÄN VALVOMISTA TARVITA KUN ARMOSTA OLLAAN
PELASTETTUJA.
EI TOTUUDEN HENKI KAIKKEEN TOTUUTEEN VOI JOHTAA
KUN ME IHMISET OLEMME VAJAVAISIA.
EI YLIPÄÄTÄÄN JEESUKSEN SANOILLA OLE MITÄÄN
MERKITYSTÄ,KUN ARMOSTA OLEMME PELASTETUT
EI OLE EKSYTYKSIÄ VIELLÄ OLLUT NYT ON PAREMPI
AIKA KUIN ESIM.2000 VUOTTA SITTEN.
EI OLE SIIS NÄIN (VAIKKA SELVÄSTI ON NÄHTÄVILLÄ)
"Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki. Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy."

Vielä tähän jakeeseen:
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

ETTÄ TOTUUS TULISI SELVÄKSI annan yhden kohdan
Raamatusta joka mm. selventää tuonkin Raamatun sanan Totuuden siis näin:"Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

Siis jos tahdot SIELUSI PELASTUVAN, KÄÄNNY JUMALAN PUOLEEN ETSIMÄÄN, ANOMAAN JA KOLKUTTAMAAN niin
HÄN sinut Totuuteensa johtaa.
20656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ihmettelen miksi henki sinulla tälläistä kirjoituttaa?
Se on petturi joka näin sinua vie?

>>>Ei ole kaikessa lyhykäisyydessään niin kuin
eksyttävästi on opetettu ja opetetaan,
ETTÄ EI MUUTA KUIN VAAN USKOMAAN TÄHÄN JUMALAN
HYVYYTEEN.
EI SIIS MITÄÄN KÄÄNTYMYSTÄ PAHOILTA TEILTÄ TARVITA.
EI MITÄÄN ITSESTÄÄN LUOPUMISTA TARVITA.
EI MITÄÄN ETSIMISTÄ TARVITA VAIKKA JEESUS SANOO:
"Etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa niin
kaikki muukin tarpeellinen teille annetaan"
EI MITÄÄN KILVOITTELUA AHTAASTA PORTISTA SISÄLLE
PÄÄSTÄKSEEN TARVITA, vaikka ITSE JEESUS KEHOITUKSEN ANTAA.
EI OLE MITÄÄN AVARAA PORTTIA JOKA JOHTAISI USKON
LAVEALLE TIELLE.
EI MITÄÄN VALVOMISTA TARVITA KUN ARMOSTA OLLAAN
PELASTETTUJA.
EI TOTUUDEN HENKI KAIKKEEN TOTUUTEEN VOI JOHTAA
KUN ME IHMISET OLEMME VAJAVAISIA.
EI YLIPÄÄTÄÄN JEESUKSEN SANOILLA OLE MITÄÄN
MERKITYSTÄ,KUN ARMOSTA OLEMME PELASTETUT
EI OLE EKSYTYKSIÄ VIELLÄ OLLUT NYT ON PAREMPI
AIKA KUIN ESIM.2000 VUOTTA SITTEN.
EI OLE SIIS NÄIN (VAIKKA SELVÄSTI ON NÄHTÄVILLÄ)

Äänestä
  • Armilla tällaista kirjoituttaa.

    Saatanan halu taasen on eksyttää, siksi se koettaa vakuuttaa, ettei Jeesusta eli Jeesuksen sanoja tarvitse uskoa.
    Saatana väittää, että ei tarvita Jumalan etsimistä, ei kilvoittelua, ei itselle kuolemista, ei ahdasta porttia, ei kaitaa tietä.

    Saatana lupaa helpon tien, sillä tiellä ei ole lihallisuuden kuolemaa kipuineen ja ahdistuksineen.
    Se tie ei kuitenkaan vie Jumalan luo.

    Äänestä

  • Asiile kirjoitti:

    Armilla tällaista kirjoituttaa.

    Niin se on.Laulaen jeesus-lauluja ja ylistäen valejeesusta tietämättään suuri joukko ihmisiä on menossa suoraan tuliseen pätsiin.Mikä sen pysäyttäisi? Siinä taustalla saatana katselee ja lietsoo hurmoshenkeä.Kansa vaan ylistää valejeesusta jonka luulee olevan oikea.Kauheaa sumutusta.
    Enemmän mielestäni on toivoa niillä jotka jollakin tavalla uskovat, mutta epäröivät.Heissä totuuden sana saattaisi tuottaa hedelmää paremmin.Sitä maata ei ehkä ole niin saastutettu valearmolla/valhe-evankeliumilla. Itse varmaankin kuulun niihin. Koko elämäni olen Jumalan uskonut olevan olemassa.Minun Jumalani on vaan ollut ankara ja niinhän hän onkin.Ankara lapsilleen.Hän on varjellut tähän asti ja nyt olen saanut tiedon miten minun tulee Häntä etsiä, että joskus Hän kääntäisi katseensa puoleeni.

    Te molemmat olette nyt sillä paikalla, jossa Jumala tahtoisi
    kaikkien ihmisten olevan, mutta he eivät ole, koska tuolle
    paikalle pääsevät vain harvat, ja heistäkin vain vielä harvemmat
    valitut pääsevät perille. Te molemmat olette oppineet jo
    ymmärtämään, mitä Jeesus tarkoitti, kun sanoi:

    "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon
    teille: monet yrittävät mennä mutta eivät siihen kykene."

    Äänestä

  • Asiile kirjoitti:

    Armilla tällaista kirjoituttaa.

    Saatanan halu taasen on eksyttää, siksi se koettaa vakuuttaa, ettei Jeesusta eli Jeesuksen sanoja tarvitse uskoa.
    Saatana väittää, että ei tarvita Jumalan etsimistä, ei kilvoittelua, ei itselle kuolemista, ei ahdasta porttia, ei kaitaa tietä.

    Saatana lupaa helpon tien, sillä tiellä ei ole lihallisuuden kuolemaa kipuineen ja ahdistuksineen.
    Se tie ei kuitenkaan vie Jumalan luo.

    Langenneita enkeleittä kaikki tyynni.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Niin se on.Laulaen jeesus-lauluja ja ylistäen valejeesusta tietämättään suuri joukko ihmisiä on menossa suoraan tuliseen pätsiin.Mikä sen pysäyttäisi? Siinä taustalla saatana katselee ja lietsoo hurmoshenkeä.Kansa vaan ylistää valejeesusta jonka luulee olevan oikea.Kauheaa sumutusta.
    Enemmän mielestäni on toivoa niillä jotka jollakin tavalla uskovat, mutta epäröivät.Heissä totuuden sana saattaisi tuottaa hedelmää paremmin.Sitä maata ei ehkä ole niin saastutettu valearmolla/valhe-evankeliumilla. Itse varmaankin kuulun niihin. Koko elämäni olen Jumalan uskonut olevan olemassa.Minun Jumalani on vaan ollut ankara ja niinhän hän onkin.Ankara lapsilleen.Hän on varjellut tähän asti ja nyt olen saanut tiedon miten minun tulee Häntä etsiä, että joskus Hän kääntäisi katseensa puoleeni.

    aamenta kuin pässit narussa. Kyllä olete eksytettyjä saatanan omia!

    Äänestä

  • Aloittaja

    tämä lainaamasi teksti on
    ETTÄ EI MUUTA KUIN VAAN USKOMAAN TÄHÄN JUMALAN
    HYVYYTEEN.
    EI SIIS MITÄÄN KÄÄNTYMYSTÄ PAHOILTA TEILTÄ TARVITA.
    EI MITÄÄN ITSESTÄÄN LUOPUMISTA TARVITA.
    EI MITÄÄN ETSIMISTÄ TARVITA.
    EI MITÄÄN KILVOITTELUA AHTAASTA PORTISTA SISÄLLE
    PÄÄSTÄKSEEN TARVITA
    EI OLE MITÄÄN AVARAA PORTTIA JOKA JOHTAISI USKON
    LAVEALLE TIELLE.
    EI MITÄÄN VALVOMISTA TARVITA KUN ARMOSTA OLLAAN
    PELASTETTUJA.
    EI TOTUUDEN HENKI KAIKKEEN TOTUUTEEN VOI JOHTAA
    KUN ME IHMISET OLEMME VAJAVAISIA.
    EI YLIPÄÄTÄÄN JEESUKSEN SANOILLA OLE MITÄÄN
    MERKITYSTÄ,KUN ARMOSTA OLEMME PELASTETUT
    EI OLE EKSYTYKSIÄ VIELLÄ OLLUT NYT ON PAREMPI
    AIKA KUIN ESIM.2000 VUOTTA SITTEN.
    on sitä petturin puhetta jota sinäkin olet saanut vain ja ainoastaan kuulla, mikä ei sinua koskaan ole johtanut JUMALAN YHTEYTEEN.

    Äänestä

  • Engel. kirjoitti:

    Langenneita enkeleittä kaikki tyynni.

    sanoi Saatana, kun muutaman Totuuden Hengen
    saaneen ja totuutta etsivän ihmisen kohtasi.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    tämä lainaamasi teksti on
    ETTÄ EI MUUTA KUIN VAAN USKOMAAN TÄHÄN JUMALAN
    HYVYYTEEN.
    EI SIIS MITÄÄN KÄÄNTYMYSTÄ PAHOILTA TEILTÄ TARVITA.
    EI MITÄÄN ITSESTÄÄN LUOPUMISTA TARVITA.
    EI MITÄÄN ETSIMISTÄ TARVITA.
    EI MITÄÄN KILVOITTELUA AHTAASTA PORTISTA SISÄLLE
    PÄÄSTÄKSEEN TARVITA
    EI OLE MITÄÄN AVARAA PORTTIA JOKA JOHTAISI USKON
    LAVEALLE TIELLE.
    EI MITÄÄN VALVOMISTA TARVITA KUN ARMOSTA OLLAAN
    PELASTETTUJA.
    EI TOTUUDEN HENKI KAIKKEEN TOTUUTEEN VOI JOHTAA
    KUN ME IHMISET OLEMME VAJAVAISIA.
    EI YLIPÄÄTÄÄN JEESUKSEN SANOILLA OLE MITÄÄN
    MERKITYSTÄ,KUN ARMOSTA OLEMME PELASTETUT
    EI OLE EKSYTYKSIÄ VIELLÄ OLLUT NYT ON PAREMPI
    AIKA KUIN ESIM.2000 VUOTTA SITTEN.
    on sitä petturin puhetta jota sinäkin olet saanut vain ja ainoastaan kuulla, mikä ei sinua koskaan ole johtanut JUMALAN YHTEYTEEN.

    Sanoo saatana Armin suulla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kohtasivat toisensa ja huut... kirjoitti:

    aamenta kuin pässit narussa. Kyllä olete eksytettyjä saatanan omia!

    herra kauttasi matkii Pyhää Henkeä.

    Sinulla ei ole aavistustakaan millainen on saatanan hurmahenki kun siis Asiilea ja Hssua sanot sen omaksi.

    Voi, voi, ja voi. Hurmahenki on aivan toisenlainen
    ja tuo aivan toisenlaista sanomaa.
    Tahdotko että sanon minkälaista sanomaa hurmahenki tuo?

    Äänestä

  • Aloittaja

    EEros. kirjoitti:

    Sanoo saatana Armin suulla.

    jo jonkun nimenkin itsellesi saanut?

    Olet se joka täällä roikut saatanan kyytipoikana
    heittämässä mitäänsanomattomia sanoja, mutta eivät vähäpätöiset sillä kaikista sanoistasi joita
    heität sinut kerran tuomitaan. Siis mieti mitä
    sanoja heittelet.

    Tule keskusteluun mukaan. Tuolla toiminnallasi et
    tule muuta saavuttamaan kuin ikuisen eron Jumalasta.

    voi, voi, voi. Kyllä olet niin väärän, NIIN VÄÄRÄN tien valinnut. saatanan hurmahenki olet. et muuta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    hengessään valehtelee kirjoitti:

    voi, voi, voi. Kyllä olet niin väärän, NIIN VÄÄRÄN tien valinnut. saatanan hurmahenki olet. et muuta.

    tahdotko, että tuon sinulle esimerkkiä siitä
    millaista sanomaa saatanan hurmahenki tuo.
    Miksi?

    Itse olet saatanan saastaisen henken oma se tuo juuri tuota sanomaa mitä sinä tuot.

    Jos siis tahdot, että sielusi pelastuu niin HERÄÄ
    valheen unestasi.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Niin se on.Laulaen jeesus-lauluja ja ylistäen valejeesusta tietämättään suuri joukko ihmisiä on menossa suoraan tuliseen pätsiin.Mikä sen pysäyttäisi? Siinä taustalla saatana katselee ja lietsoo hurmoshenkeä.Kansa vaan ylistää valejeesusta jonka luulee olevan oikea.Kauheaa sumutusta.
    Enemmän mielestäni on toivoa niillä jotka jollakin tavalla uskovat, mutta epäröivät.Heissä totuuden sana saattaisi tuottaa hedelmää paremmin.Sitä maata ei ehkä ole niin saastutettu valearmolla/valhe-evankeliumilla. Itse varmaankin kuulun niihin. Koko elämäni olen Jumalan uskonut olevan olemassa.Minun Jumalani on vaan ollut ankara ja niinhän hän onkin.Ankara lapsilleen.Hän on varjellut tähän asti ja nyt olen saanut tiedon miten minun tulee Häntä etsiä, että joskus Hän kääntäisi katseensa puoleeni.

    Jumala on rakkaus. Jumala vetää rakkaudellaan ihmistä puoleensa.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    tahdotko, että tuon sinulle esimerkkiä siitä
    millaista sanomaa saatanan hurmahenki tuo.
    Miksi?

    Itse olet saatanan saastaisen henken oma se tuo juuri tuota sanomaa mitä sinä tuot.

    Jos siis tahdot, että sielusi pelastuu niin HERÄÄ
    valheen unestasi.

    vähäpäinen.

    Äänestä

  • näin on. kirjoitti:

    Jumala on rakkaus. Jumala vetää rakkaudellaan ihmistä puoleensa.

    vain Jumalan rakkauden vetämänä päässeen ahtaasta portista sisälle.

    Kyllä sitä ennen Jumalan täytyy vihalla runnella ihminen armahdettavaan kuntoon:

    "Herran päivä."
    Kirjoittanut: TeuvoSuni 16.2.2007 klo 21.32

    "Tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin antaa hänen ruumiinsa tuhoutua,
    jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. Te teette väärin, kun kerskutte.
    Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan. Puhdistakaa siis
    talonne hapantaikinasta, jotta teistä tulisi uusi taikina."

    Mikä on Herran päivä? Se on jokaisen ihmisen kohdalla se päivä, josta kirjoitettu on:

    "Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin
    taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava
    Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."

    Milloin Jumala luovuttaa jonkun ihmisen Saatanalle, jotta hänen henkensä
    pelastuisi Herran päivänä? Tämän saavat täällä maan päällä kokea kaikki ne
    hänen valittunsa, jotka ovat jo kaksi hänen kutsuaan torjuneet.

    Erittäin hyvän esimerkin tästä tarjoaa meille mies nimeltä Job. Tämä viisas
    ja varakas oman aikansa tekopyhitetty uskova, joka ei omassa viisaudessaan,
    vaikka paljon Jumalasta tiesikin, pystynyt näkemään omaa syntisyyttään
    Jumalan edessä. Samanlainen oli tilanne hänen kolmella ystävällään:

    Bildad edusti isiltä perimäänsä uskonlahkoa: "Kysy neuvoa niiltä, jotka elivät
    ennen meitä, pidä kiinni siitä, mitä isämme ovat saaneet selville. Mehän olemme
    eilisen lapsia, emme me mitään tiedä, meidän päivämme maan päällä on kuin varjo.
    Mutta isät, he opettavat sinua ja puhuvat sinulle, heidän sanasa tulevat
    sydämen syvyydestä."

    Elifas edusti myöskin jotain isiltä perimäänsä tyhjänpäiväistä elämää: "Minä puhun
    sinulle, kuuntele nyt! Kerron sinulle, mitä itse olen nähnyt, kerron, mitä olen
    oppinut viisailta miehiltä. He eivät salanneet isiensä tietoa."

    Sofar taas oli muka itse löytänyt totuuden ja oli oman uskonlahkonsa edustaja: "Sinun puheesi
    ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni. Se, miten opetat
    ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen."

    Mutta Job, joka Jumalan valittuna ja Saatanan runtelemana etsi elämäänsä
    ainostaan totuutta, ei saanut tyydytystä ystäviensä puheista ja alkoi
    joka kerta väitellä heitä vastaan.

    Kun Jumala vihdoin näki, että Saatanan runtelema Job oli ehkä valmis vastaanottamaan
    totuuden, hän käski oman sanansaattajansa, Elihun, puhua:

    "Vähät ovat minun elämäni päivät, kun vertaan teihin, vanhuksiin. Siksi minä
    arastelin ja pelkäsin lähteä kertomaan mitä minä tiedän. Ajattelin: "Puhukoot
    nuo vanhat, puhukoot viisauden sanoja ne, joilla on paljon vuosia."
    Mutta Henki ihmisen tekee viisaaksi, Kaikkivaltiaan Henkäys. Ei ikä yksin tuo
    viisautta, eivät vanhatkaan aina tiedä, mikä on oikein. Niinpä sanon: kuulkaa
    minua, nyt on minun vuoroni kertoa, mitä minä tiedän."

    Ja kun Elihu on pitkän puheensa päättänyt, tapahtui ihme: Job ei enää alkanutkaan
    väittää vastaan, kuten oli väitellyt kolmea ystäväänsä vastaan. Ja kun hän vaikenee, hän
    alkaakin itse kuulla Jumalan puhetta. Ja kun tämä Herran päivä hänen elämässään
    koitti: hänen on pakko tunnustaa uskonsa harhaisuus:

    "Sinä kysyit: "Kuka on tämä, joka näin peittää minun terkoitukseni mielettömillä
    puheillaan?" Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en
    käsitä - ne ovat minulle ihmeellisiä. Sinä sanoit: "Kuuntele nyt, kun minä puhun.
    Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat."
    Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut. Sen tähden minä
    häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa."

    Olen täällä kertonut äidistäni ja läheisestä työtoverista, jotka kumpikin
    joutuivat elämnsä viimeisinä päivinä Saatanan kuritettavaksi, kun Jumalan hyvät
    kutsut eivät kumpaankaan tehonneet. Siksi Jumala turvautui tähän viimeiseen keinoonsa.

    Ja niin kuolinvuoteen tuskat saivat heidät viimein näkemään oman syntisyytensä,
    ja turvautumaan siihen yhteen ainoaan tekoon, jota Jumala heiltä odotti:
    "Herra Jeesus armahda!" Tuo hätähuuto toi pelastuksen kummallekin. Elämänsä
    viimeisinä hetkinä. Työtoveri sai kohdata Jeesuksen vain kolme päivää ennen kuolemaansa.

    Profeetta Aamokselle Jumala puhui tästä Herran päivästä näin selvää tekstiä:

    "Voi teitä, jotka hartaasti odotatte Herran päivää! Mitä iloa teille on Herran
    päivästä? Se tuo pimeyden, ei valoa. Käy kuin miehen, joka pakeni leijonaa mutta
    kohtasi karhun - kun hän pääsi kotiin ja nojasi seinään, käteen puri käärme.
    Eikö Herran päivä siis ole pimeä eikä valoisa, ilman valon häivää."

    Niille Jumalan kutsumille ihmisille, jotka eivät etsikkoaikaansa tajunneet, käy juuri näin.
    Kun Jumalan kutsuista viimeisin meni ohitse, niin silloin tällaisen ihmisen loppu
    on rajussa onnettomuudessa, äkillisessä sairaskohtauksessa ja itsemurhassa,
    joissa ei enää ehdi oman elämänsä suuntaa mihinkään muuttaa, sillä:
    "Jumala ei salli itseään pilkattavan."

    Sitten on suuret ihmisjoukot, jotak koko elämänsä kulkevat pappien perässä
    - kehdosta hautaan tai omaa uskonlahkoaan johtaen, kokematta minkäänlaista
    Jumalan kutsua. Miksi nämä saavat elää elämänsä ilman mitään suurempia vaikeuksia
    - ilman Jumalan kuritusta ja Saatanalle luovuttamista?

    He ovat niitä, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen olekaan ollut kirjoitettuna
    teurastetun Karitsan elämnkirjaan. Heidänkin kohdalla toteutuu Jumalan rakkaus
    siinä, että hän antaa heidän nauttia taivaosuutensa jo täällä maan päällä,
    tämän maailman jumalan lahjoista nauttien, niistä, jotka eivät Jeesukselle kelvanneet:

    "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se
    on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat
    minua tämä kaikki on sinun."

    Näiden jumalattomien osa on juuri sellainen, kuten Jumala sen Saarnaajalle ilmoitti:

    "Milloin pahaa tekoa ei pian seuraa rangaistus, ihmiset rohkaistuvat pahan tekoon:
    moni syntinen tekee pahaa sata kertaa ja elää silti kauan. Tiedän kuitenkin,
    että Jumalaa pelkäävälle käy hyvin hänen jumalanpelkonsa johdosta, ja tiedän
    myös, että jumalattomalle ei käy hyvin: koska hän ei pelkää Jumalaa, hänen
    elinpäivänsä häipyvät kuin varjo."

    Tällaiseten ihmisten Herran päivä koittaa vasta viimeisellä tuomiolla, sen jälkeen,
    kun he ovat Jumalalle selitelleet, mitä kaikkea he ovat elämänsä aikana
    hänen nimessään tehneet:

    "Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me
    profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi
    teimme monia voimatekoja.'
    Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois
    minun luotani, vääryydentekijät!'

    "Ja niin lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen,
    mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

    Äänestä

  • kohtasivat toisensa ja huut... kirjoitti:

    aamenta kuin pässit narussa. Kyllä olete eksytettyjä saatanan omia!

    Hurmoksellisuus on kaukana ainakin omalta kohdaltani.Vaikka joskus mieli tekee sanoa ja sanonkin suoraan.Paremmin kuvaa nöyryys tätä etsimistä.En pääse portille yhdellä loikalla ja sanomalla,"Jeesus,,tässä mä nyt olen", vaan tie täytyy itse kulkea alusta asti perille.Jumala kylläkin ohjaa ja vetää oikeaan suuntaan.Näin toivon ja uskon.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Niin se on.Laulaen jeesus-lauluja ja ylistäen valejeesusta tietämättään suuri joukko ihmisiä on menossa suoraan tuliseen pätsiin.Mikä sen pysäyttäisi? Siinä taustalla saatana katselee ja lietsoo hurmoshenkeä.Kansa vaan ylistää valejeesusta jonka luulee olevan oikea.Kauheaa sumutusta.
    Enemmän mielestäni on toivoa niillä jotka jollakin tavalla uskovat, mutta epäröivät.Heissä totuuden sana saattaisi tuottaa hedelmää paremmin.Sitä maata ei ehkä ole niin saastutettu valearmolla/valhe-evankeliumilla. Itse varmaankin kuulun niihin. Koko elämäni olen Jumalan uskonut olevan olemassa.Minun Jumalani on vaan ollut ankara ja niinhän hän onkin.Ankara lapsilleen.Hän on varjellut tähän asti ja nyt olen saanut tiedon miten minun tulee Häntä etsiä, että joskus Hän kääntäisi katseensa puoleeni.

    Kuvittelin, että se armo kyllä riittää, niin kuin aina vakuutellaan.
    Mutta tyhjäksi se jätti sisimmän.

    Todellinen Jumalan armo syntiselle ihmiselle varmaankin tulee minunkin kohdallani antamaan vihdoin sen vastauksen siihen kaipaukseen, jonka Jumala sisimpään on laittanut.
    Toivottavasti kestän sen kuolemisen prosessin, että Herran Henki voisi sitten vallita sisimmässä.

    koska: "Jokaisen on kannettava oma kuormansa", ja kuten Jeesus sanoo:

    "Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Tästä Raamatun lauseesta oli juuri kyse yhdessä
ketjussa johon ei osallistujia juuri tullut.
Yksi joka siinä oli niin ei osannut tuon jakeen
sisältöä sanoa.

Näin se on ihmisoppi on tuon jakeen vain muotoillut kirjainten mukaan, josta opista onkin
tullut todella eksyttävintä eksytystä.

Tosiasia on,Jumalan sanaa Raamattua ei voi todellakaan kukaan ihminen ilman Jumalan Totuuden
Henkeä tulla ymmärtämään. Näin kun on, niin siksi
juuri on syntynyt, ja edelleen syntyy mitä erilaisempia "uskonnollisia" lahkoja, joukkoja,
Totuuden Henki kun ei saa ihmisille Totuutta
kirkastaa, niin on tämä toinen herra joka oman
henkensä kautta luo ja on luonut omia oppejaan.
Oppeja,jotka ihmistä miellyttää ja mikä valheen
herralle on myös mieleen.
Sillä ne opit ovat vastaan Jumalan Totuutta, eivätkä
näin tule ketään pelastuksen tielle
johdattamaan.

Siis tämä Raamatun sana:"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Ei ole kaikessa lyhykäisyydessään niin kuin
eksyttävästi on opetettu ja opetetaan,
ETTÄ EI MUUTA KUIN VAAN USKOMAAN TÄHÄN JUMALAN
HYVYYTEEN.
EI SIIS MITÄÄN KÄÄNTYMYSTÄ PAHOILTA TEILTÄ TARVITA.
EI MITÄÄN ITSESTÄÄN LUOPUMISTA TARVITA.
EI MITÄÄN ETSIMISTÄ TARVITA VAIKKA JEESUS SANOO:
"Etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa niin
kaikki muukin tarpeellinen teille annetaan"
EI MITÄÄN KILVOITTELUA AHTAASTA PORTISTA SISÄLLE
PÄÄSTÄKSEEN TARVITA, vaikka ITSE JEESUS KEHOITUKSEN ANTAA.
EI OLE MITÄÄN AVARAA PORTTIA JOKA JOHTAISI USKON
LAVEALLE TIELLE.
EI MITÄÄN VALVOMISTA TARVITA KUN ARMOSTA OLLAAN
PELASTETTUJA.
EI TOTUUDEN HENKI KAIKKEEN TOTUUTEEN VOI JOHTAA
KUN ME IHMISET OLEMME VAJAVAISIA.
EI YLIPÄÄTÄÄN JEESUKSEN SANOILLA OLE MITÄÄN
MERKITYSTÄ,KUN ARMOSTA OLEMME PELASTETUT
EI OLE EKSYTYKSIÄ VIELLÄ OLLUT NYT ON PAREMPI
AIKA KUIN ESIM.2000 VUOTTA SITTEN.
EI OLE SIIS NÄIN (VAIKKA SELVÄSTI ON NÄHTÄVILLÄ)
"Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä: he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki. Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy."

Vielä tähän jakeeseen:
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

ETTÄ TOTUUS TULISI SELVÄKSI annan yhden kohdan
Raamatusta joka mm. selventää tuonkin Raamatun sanan Totuuden siis näin:"Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

Siis jos tahdot SIELUSI PELASTUVAN, KÄÄNNY JUMALAN PUOLEEN ETSIMÄÄN, ANOMAAN JA KOLKUTTAMAAN niin
HÄN sinut Totuuteensa johtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu