Lännessä luodaan entistä hienompia tavaroita, autoja ja vaatteita, joita omistamalla koemme tulevamme paremmaksi ihmiseksi muiden silmissä. Tulemmeko siitä paremmaksi?
Onko hyvä ihminen sellainen, millä on kaikki kallista rahan arvolla mitattuna, mitä sitten omistaakin? onko sellainen hyvä ihminen?
paremmaksi ihmiseksi
7
344
Vastaukset
- vain??
Onko Itäkin jo Länsi?
- Oraakkeli,,
Mutta tietänet vastauksen itsekin!
Kivat pikinit ja viitta,superman?? - loginomi
Mikäli kuvitellaan materiaalisen "hyvän" keräämisen ihmisen omimmaksi ominaisuudeksi olemme harhateillä.
Tavarakulttuurin voimistuessa se siirtyy myös ihmisten välisiin suhteisiin; alamme pitää kanssaihmisiä myöskin "tavarana" eli meitä varten olemassaolevina elementteinä, joita voidaan ostaa, myydä ja vaihtaa tarpeen ja mielitekojen mukaan.
Sosiaaliset suhteemme muuttuvat vaihtosuhteiksi ja alamme kerätä ja säästää itsellemme SOSIAALISTA PÄÄOMAA kasvamaan korkoa eduksemme!
Oikein tai väärin? Näin on kuitenkin käymässä ja vieraannumme omasta lajityypillisestä sosiaalisuudestamme ja yksilöllisyydestämme!
Hyvän ihmisen mittariksi materiaalinen menestys ei kuitenkaan riitä. Ainoastaan heille, jotkä hyötyvät tälläisesta kehityksestä syntyy harhakuva onnesta ja hyvyydestä.
Uskonnottomanakin voin sanoa, että Raamatun Jeesus voisi olla hyvän ja arkipäiväisen taviksen mittarina! - Raakkuna
Hyvä ihminen on mielenkiintoinen aihe. Minusta voisi olla eri mieltä, eri henkilöt keskenään. Toisen mielestä olisin paha, ja erään toisen mielestä hyvä, vieläpä samoista perusteista lähtien kannanottoonsa. Eiks oo kimurantti sekoitus hyvää ja pahaa eri vinkkelistä katsottuna. Jos otan ihan esimerkin vaikkapa homoudesta. Niin minulla on vihamiehiä, ja eräitä jotka pelkäävät. Mutta samasta syystä, minulla on ystäviä, ja niitä jotka pitävät asiaani hyvänä. Lopullinen tulos liene perustelu, johon pitäisi luoda katseensa. Mä olen valmistelemassa ihmisiä kohtaamaan ajanjakson, jota kutsutaan UUDEN MAAILMAN JÄRJESTYKSEKSI. Tämä on tehtäväni parhaillaan. ANY LESSON FOR DIGGESTIVE SOUND, WHAT MAKES OUR LIFE SOON SUPRISE. SALE HALU MUOTTI VALU EI TUOTA INNOVAATIOITA. NE OSOITTAUTUU KEHNOIKSI KOMPONENTEIKSI, KAIKKIVALTIAAN SUUNNITELMAAN.
Olemme lähteneet poikkeuksellisen tyydyttävän prosessin vetäjäksi, vaikkakin automaatio hoitaa kaiken, kuin ohjelmoinnin jonka ajamme läpi, koko maan kohdalla. JA TÄSTÄ SE LÄHTEE. SALUT näiden ominaisuuksiensa perusteella hyvä ihminen?
- Stafroty
köyhyydellä?
jos ajattelet että olet köyhä, kuten miten täällä ajatellaan normiston mukaan, että pitää tienata niin ja niin paljon, niin toki, tunnetaan olo huonoksi ja epäonnistuneeksi.
Mutta mitä jos on todella tyytyväinen siihen mitä on, keholtaankin. EI toivo sellaista mitä ei ole tai voi olla. Eikö onnen tiellä, kun jokainen sisäänsä katsoo, ole juuri toiveet ja unelmat, joiden tahtoisi tapahtuvan, jotta voisi olla sitten onnellinen.. Eli on tavallaan tehty itselleen sokeasti ehto, et oon sitten vasta onnellinen, kun jokin asia on tahtoni mukaisesti, ja juuri se tahto on se, mikä sen onnettomuuden tekee.
Se, että yhteiskunta kaikessa järjettömyydessään juuri korostaa unelmointia ja luo valheellisia mielikuvia rakkaudesta, ja lähdes kaikesta jotka sitten muodostuu määreiksi, mitä me noudatamme. Kuinka moni todella näkee tämän itsessään??
moni voi nähdä sen toisissa, ja hyväksyy sen, koska se on totutusti nykyään normaalia..
Me koemme kaiken siten miten määritämme. Jos päätämme olla onnettomia, kun jokin ei mennyt tahtomme mukaan, niin sitten olemme onnettomia, vain koska emme osaa hyväksyä sitä mikä on vaan pidämme kiinni haaveista.
Sama juttu on tupakin polttajalla, hän polttaa tupakkia, jotta saa mielensä tyydytetyksi, koska kokee nikotiinin puutetta, joka on itsestään itse tupakin aiheuttama reaktio ihmisessä, mutta ihminen kokee sen omaksi ominaisuudekseen ja halukseen. lopettamispäätöstä vaikeuttaa, tai tekee mahdottamaksi se, että ajattelee, että olen liian heikko lopettamaan. Me todella olemme mitä ajattelemme että olemme. tämän voi jokainen tajuta, kun katsoo elämässään taaksepäin. Ajatus on esteenä jos pidämme niistä kynsin ja hampain kiinni, totena.
ei mikään muu kuin ajatusten muuttuminen voi meitä muuttaa, ja lopulta sen tajuaminen, ettemme me ole ajatuksemme. koska sisäinen kokija, joka on ajatusten tuolla puolen, ei muutu, vaikka alamme tekemään tai ajattelemaan asioista eri tavalla. Se on kuin silmä mikä on aina siellä, ja jonka vasta huomaamme, kun "kuolemme" ollaksemme elossa.
uskoville. itseys on jumalan kokemisen tiellä, ja mikä kokee silloin kun itseys on poistunut? - Stafroty
Stafroty kirjoitti:

uskoville. itseys on jumalan kokemisen tiellä, ja mikä kokee silloin kun itseys on poistunut?joku sanoo siis, että köyhyysraja on 800e vai 700e kuussa rahaa.. niin sitten ihmiset jotka tienaavat tuon, alkavat omaksumaan siten ulkoa annettua ajatusta, että olenpa nyt sitten köyhä, ja alkaa siten toimimaan ja ajattelemaan sen mukaisesti, miten ulkoa annetaan ymmärtää, että pitäisi.. Mites jos sen kyseenalaistaa?
ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2432142- 1891634
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647