Rikollinen nuoriso-ohjaajana?

Pöyristyttävää!

Iltalehdessä kerrottiin Big brother-ohjeman osallistujasta Helistä. Tämä nuori nainen on potkunyrkkeilijä, joka oli kapakkatappelun aikana kännissä pahoinpidellyt uhriaan potkimalla tätä päähän. Hän on myös biseksuaali ja esiintynyt eroottisessa tanssiryhmässä. Heli opiskelee Järvenpäässä sosionomiksi. Järvenpäässä on yksi oppilaitos, joka valmistaa sosionomeja: DIAK eli Suomen kirkon seurakuntaopisto. Siellä koulutetaan kirkon diakoneja ja nuoriso-ohjaajia. Ei ole Seurakuntaopiston oppilasaines parantunut vuosikymmenten saatossa, laitoshan on aina ollut tunnettu siitä, että sinne pääsee kuka tahansa, vakaumukseen ja elämäntapaan katsomatta. Sieltä on valmistunut kirkon virkoihin pilvenpolttajia, homoja, lesboja, newagelaisia, alkoholiongelmaisia ja ties keitä.

5

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ^krisse^

      Hei.

      Haluan ensin kysyä että pidätkö itsäsi parempana ihmisenä kuin esim. Heli? On harmillista että tällaista tapahtuu, mutta haluan sanoa sinulle että sinä et ole se joka ihmiset tulee tuomitsemaan. Sosionomi voi tehdä muutakin kuin olla srk:lla töissä.se on väärin että jos menet töihin srk:lle etkä ole uskossa ja vielä puhut siitä. Mutta mistä voit tietää näiden ihmisten sielunelämästä?

      • njoo

        kuitenkin on hyvä, että ihmiset ovat mieltä asioista.
        Myös väärältä tuntuvat asiat on reippasti hyvä tuoda julki.

        Ei kukaan ole täydellinen, mutta onhan tuo outoa hyssyttelyä.
        Anna ihmisen puhua !
        Anna ihmisen elää.

        Tukahduttajat ovat elämästä irronneita mielestäni.

      • Pöyristyttävää!

        Toki sosionomi voi tehdä muutakin, mutta kylmä fakta on, että tuo laitos valmistaa kirkon työntekijöitä, ja että sieltä on lähtenyt kirkon virkoihin hyvin omituista väkeä. Sinun on turha tulla moralisoimaan tuomitsemisesta, en pidä itseäni parempana. Pidän itseäni uskovana, ja suurta osaa Srk-opiston käyneistä ei-uskovina. Se on ihan p.i.k.k.u.i.s.e.n eri juttu kuin parempana pitäminen. Ja usko huviksesi, minä tiedän, mistä puhun. Olen sattuneista syistä tuntenut muutaman sataa siellä opiskellutta ja sieltä valmistunutta. Sielunelämän tietää, kun tarpeeksi pitkään tutustuu ihmisiin.

      • Pöyristyttävää! kirjoitti:

        Niin kyllä minä sen tiedän etteivät kaikki kirkon työntekijät ole uskossa. Mutta se johtuu siitä että niihin oppilaitoksiin on helppo päästä.

        "Pidän itseäni uskovana, ja suurta osaa Srk-opiston käyneistä ei-uskovina."
        No voi että! Yleensä kun kirjoitan täällä niin minulla ei mene hermot vaikka ihmiset kyselisivät tyhmiäkin asioita. Mutta tuo lause kertoo sinusta aika paljon. Se että pidät itseäsi uskovana ei kerro mitä oikeasti olet.. Tuon lauseen perusteella et ole paljoa raamattua lukenut. Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisiin. Sinä ET VOI kertoa toisten ihmisten sielunelämästä yhtään mitään. Se on Jumalan ja sen kyseisen ihmisen oma asia. Esim. kirkossa työskentelevällä papilla on niin tiukat säännöt mitä hän saa puhua ja miten toimia ettei siitä tule mitään haittaa vaikka hän itse ei olisikaan uskossa. Vaikka ei se nyt ole täysin hyväksyttävääkään. Mutta Jumala voi silti puhua sellaisenkin ihmisen kautta jollekkin toiselle.

      • oikeuden
        tuiskutyttö kirjoitti:

        olla ateisti? Olen omin korvin kuullut - keskustellessani ko. henkilön kanssa - luterilaisen nuorisopapin kertovan olevansa itseasiassa ateisti ja että hänen mielestään pappi voi ihan hyvin olla ateisti, koska pappeus on vain virka! Jostain syystä yhteistyöhaluni laimeni...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      94
      11978
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      107
      9066
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      125
      5041
    4. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      101
      4248
    5. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      38
      4177
    6. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      81
      4164
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      7
      3943
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3719
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      40
      3613
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      32
      3585
    Aihe