Keskustalla vakaa ja järkevä politiikka

pääministeri Vanhanen järkevästi.
4142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kurosen eiku Ruususen eiku Meri-Kukan Maajussista.

Äänestä

Miten ihmeellä Vanhanen lähti Kiviyuori peesaajana Sipoon laittomaan osaryöstöön mukaan jossa projektissa keulamiehenä oli tuo kokoomuksen Vapaavuori?? Lakia rikkovasta päätöksestä saataneen oikeusoppineiden peesatessa "laillinenkin" mutta usko Vanhasen lain kunnioittamiseen on mennyttä.Miksi ei luotu rakentavaa suurempilinjaista kaikkia osapuolia kunnioittavaa kokonaisratkaisua? Kunnallisvaalien aikaan tullan ratkomaan paljon katkeruutta herättäviä vastaavanlaisia osaliitoksia joista suunnitelmista on jo selkeää näyttöä. Keskustan vaalitappio tulevissa vaaleissa on selvä ja Vanhasen kolmatta kautta ei tule. kaikkein suurin pettymys oli itse vanhasen menettely asiassa. Juuri Vanhaselta keskustaan luottava kansalainen odotti rehdimpää käytöstä.

Äänestä
  • Vanhanen siirsi Sipoo-päätöksen edellisen hallituksen pääministerinä seuraavan vaalikauden hallituksen käsiteltäväksi.

    Vanhanen on tehnyt asiassa riittävästi. Jossain vaiheessa pääkaupunkiseudun kasvun tarpeisiin on reagoitava. Päätöksiä on tehtävä.

    Sipoo haluaa säilyttää alueen metsänä eikä ole sitä kaavoittanut tuon tahdon toivossa. Niin minäkin haluaisin.

    Pääkaupunkiseutu kuitenkin on turvottunut laajenemistarpeillaan ja Sipoon hidastelu omassa kaavoituksessa sai Helsingin reagoimaan.

    Vanhaselle ei voi asiassa antaa kuin täydet pisteet.

    Äänestä

  • Seuratkaa asioita! kirjoitti:

    Vanhanen siirsi Sipoo-päätöksen edellisen hallituksen pääministerinä seuraavan vaalikauden hallituksen käsiteltäväksi.

    Vanhanen on tehnyt asiassa riittävästi. Jossain vaiheessa pääkaupunkiseudun kasvun tarpeisiin on reagoitava. Päätöksiä on tehtävä.

    Sipoo haluaa säilyttää alueen metsänä eikä ole sitä kaavoittanut tuon tahdon toivossa. Niin minäkin haluaisin.

    Pääkaupunkiseutu kuitenkin on turvottunut laajenemistarpeillaan ja Sipoon hidastelu omassa kaavoituksessa sai Helsingin reagoimaan.

    Vanhaselle ei voi asiassa antaa kuin täydet pisteet.

    Lain tulkinta suuremman ja vahvemman eduksi on asian vastenmielinen ydin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sitä johtaa kirjoitti:

pääministeri Vanhanen järkevästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu