Kävin lounaspizzalla jonka jälkeen alkoi heittää niin kuin olisin ollut kekkulissa. Verenpaineessa on ollut vaihtelevia jaksoja. Kuukausi sitten yläpaineet huitelivat töissä 160:ssä. Kotona kotimittarilla oli alapaine 80 ja yläpaine 120 molemmin puolin. Muutaman kerran kävin töissä mittauttamassa ja paineet olivat ylhäällä. Kotimittari mukaan ja virallinen mittari 150/94 ja kotimittari 146/94 joten kotimittari on aivan asiallinen. Kotona ei paineita töissä on!
Olen silloin tällöin ottanut oman mittarin töihin ja nykyään paineet ovat olleet kohtuulliset. Kerran huiteli lukemissa 162/107 mutta hetken päästä 134/89. Lukemissa löytyy 119/77, 115/85, 121/79, 131/87 …..
Mittasin lounaan jälkeen ja ne olivat 129/85 eli huimauksen ei pitäisi johtua verenpaineesta.
Muutaman kerran, kun olemme käyneet kiinalaisessa, on ollut vastaavaa huimaamista lounaan jälkeen, mutta lievemmässä muodossa. Alkoholilla ei ole osuutta asiaan, lounaalla juomana vettä.
Nyt huimaus oli yllättävän voimakasta. Vuosia on kertynyt 55.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Niskat jumissa? Voisi olla yksi syy.
Riippu huimauksen laadusta ja kestosta? Kiertävä huimaus yleensä korvaperäistä. Kaatava päästä johtuvaa. Keinuttava niskoista. Karkeasti sanottuna. Verenkiertohäiriöt.
Oliko mitään muita oireita, esimerkiksi kasvojen kuumotusta,kutinaa, pahoinvintia tms. Tällaista voisi aiheuttaa ruoassa oleva maunvahvenne natriumglutamaatti.
Pelkästään aikamoinen huimaus!
Verensokeri laski liian nopeasti noustuaan ensin korkealle.
Kukkuralautasellisen salaattia jossa oli reilusti sipulia sekä muita rehuja. Pizza oli valtava josta jaksoin syödä vain puolet loput kotipakettiin ja tänään lounaalla. Juomaksi iso lasi vettä.
edestakaisin, niin et ole istunut tarpeeksi kauan ennen mittausta. Seisomaan nousut ja taas istumiset (niin kuin normaalielämässä tehdään) aiheuttavat äkillisiä heittoja verenpainemittauksissa vielä pitkän aikaa istuutumisen jälkeen.
Minulla ne heittelevät siten älyttömästi paikallaan istuessa (esim. 20 min kuluessa).
Tämä ei nyt liity varsinaiseen kysymykseesi, mutta kiinnitin vain huomiota sinun "hetken päästä" mittauksesi eroon.
... että kyse voisi olla Menierin taudista?
Siinä oireet tulee noin. Ts. juomisen tai syömisen jälkeen tulee huimausta, varsinkin jos juo tai syö suolaista. Menierissä ei suolaa saa/voi syödä.
Tautiin on lääkitys mut ruokavalio on sen pääasiallinen hoito.