...KOSKA LUULTAVASTI ILMASTOMUUTOS VAIKUTTAA UUSIEN MALLIEN KEHITYKSEEN JO VUODEN PARIN SISÄLLÄ. USKOISIN, ETTÄ PIAN NYKYISILLÄ PÄÄSTÖILLÄ AUTOILU EI OLE TALOUDELLISTA. EHKÄ UUDET MALLIT OVAT VÄHÄPÄÄSTÖISEMPIÄ, EIKÄ YLIMÄÄRÄISIÄ VEROJA LANKEA, KUTEN AUTOILLEMALLA MALLEILLA, JOIDEN PÄÄSTÖT OVAT (CO2) 160 HUJAKOILLA. KANNATTAISIKO SIIRTÄÄ OSTOPÄÄTÖSTÄ? USEAMMAN VUODEN SITOUTUMINEN AUTOVELAN MAKSUUN VOI TURHAUTTAA, JOS LYHENNYSERIEN LISÄKSI MAKSAT PIAN KALLISTA BENSAA JA YMPÄRISTÖVEROJA. HYVÄT NEUVOT OLISIVAT TODELLA TARPEEN AUTOKUUMEEN KOURISSA HOURAILEVALLE. AUTAKAA YSTÄVÄT!
KANNATTAAKO OSTAA
AUTOA NYT...
774050
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
, miksi sinä HUUDAT! Jos olet vähän hidas niin suomennettakoon että isoilla kijoittaminen on huutamista.
Keskustellaanpa aiheesta eikä fonttien piilomerkityksistä, jooko!
, jos jurpoa ei neuvo niin jurpo ei opi.
ihan miten autoa tarvitset. Valtio kerää aina verotulonsa tavalla tai toisella, eikä siitä kukaan pääse ohi livahtamaan minkäänlaisella autolla.
Autot ja yksityisautoilu ovat valtiolle ehtymätön tulonlähde, näin myös tulevaisuudessa.
Jos hankintaverosta vähitellen tulevaisuudessa luovutaan niin verotus siirtyy auton käyttöön.
Auton polttoainetta verotetaan, olkoon se sitten vaikka vettä, kuten olemme saaneet huomata.
"...Valtio kerää aina verotulonsa tavalla tai toisella..."
Periaatteessa tuo pitää paikkansa, koska muuten ei voida kustantaa palveluja. Toisaalta mitä tulee juuri liikenteen verotukseen, niin se tulee onneksi lähivuosina Suomessa laskemaan reippaasti, koska välillistä verotusta tullaan yhtenäistämään EU:ssa.
Mitä tas auton ostoon tulee, niin juuri tällä hetkellä auto ei ehkä kuitenkaan ole kaikkein fiksuin ostoskohde, Autoverolle tiedetään tapahtuvan jotain, joten auton saa kohta oleellisesti halvemmalla.
tekstiä, mutta kymmenkunta vuotta etuajassa.
Toki EU:n tavoitteisiin kuuluu välillisten verojen yhtenäistäminen, mutta todellakaan vielä moniin vuosiin se ei tule toteutumaan. Edes suunnitelmaa ei ole olemassa ja todennäkösesti se vaatii kaikkien jäsenvaltioiden hyväksymisen. Lisäksi tällaiset muutokset astuvat voimaan vasta pitkähkön siirtymäajan kuluttua.
Autoveron poisto on taas enemmän tällaisten palstojen suosikkiaihe kuin todellisten päättäjien suunnitelmissa. Ensi vuoden 2008 budjetissa tähän ei olla varauduttu, joten ei autoverolle mitään tapahdu vielä vuosiin sillekään.
Ensivuoden budjetti on rakenteeltaan sellainen, että autovero voidaan poistaa ilman ongelmia.
Mitä taas välillisen verotuksen harmonisoinnin aikatauluun tulee, niin Komissio painaa päälle jo nyt. Tärkeimpiä asioita ovat eräät yritysverotukseen liittyvät epäterveen kilpailun piirteet.
Täällä on puhuttu paljon vuodesta 2016, jolloin uskoisin että varsinainen alv-harmonisoinnin loppurysäys alkaa olla käsillä. Asia on merkityksellinen, koska alv-huijaukset ovat tärkeä talousrikollisuuden muoto, eikä siihen päästä kiinni ennen kuin verotus on kunnolla koordinoitu tai jopa alv-perintä yhdistetty.
huulia heiluttelisi. Olisiko edes vähän siteeksi jotakin faktoja.
Budjetin rakenne on ihan normaali, eikä siinä ole missään tapauksessa tilaa autoveron poistolle. Jos toisin tiedät, niin kerro ja perustele. Perusteeksi ei takuulla riitä, että Autontuojat ovat tehneet jotakin oman pussin laskelmia autoveron tuotosta.
Jos puhumme auton ostamisesta tänä päivänä niin EU:n verotuksen harmonisoititoimenpiteet eivät siihen vaikuta, ei yhden auton elinikänä.
"...eikä siinä ole missään tapauksessa tilaa autoveron poistolle..."
Ai, minusta ihan Elon laskuopin mukaan, jos poistettava tulon osuus on pienempi kuin ylijäämä, niin tilaa on. Todellisuudessa autoveron poisto ei vaikuta paljoakaan tulopuoleen, joten autoveron poisto voidaan tehdä jopa sellaisessa tilanteessa, jossa budjetti olisi tiukka.
Surkuhupaisaa tässä on, että kukaan ei ilmeisesti tiedä, onko autoveronpoiston vaikutus budjettiin lyhyellä aikavälillä pientä plussaa vaiko pientä miinusta. Sehän tiedetään, että jo muutaman vuoden sisällä autoveron poiston vaikutukset ovat positiiviset.
Koittakaa nyt keksiä edes uusia villejä syitä, miksi autoveroa pitäisi periä :-) Aikansa kutakin - autoveron aika loppui viimeistään EU-jäsenyyden myötä. VM vain ei ole kyennyt tekemään yksinkertaista lakia, ilmeisesti yhden ajastaan pudonneen virkamiehen takia.
syitä kun entisetkin ovat päteviä.
Koko tuo juttusi kaatuu yksinkertaiseen tosiasiaan, että autoveron tuotto on valtiolle varsin merkittävä n. 1,3 miljardia euroa.
Kukaan ei ole pystynyt todistamaan, ettei niin olisi. Hiljaiseksi mennään aina kun kysytään kuka on tehnyt laskelmat, jotka muuta osoittavat.
Ymmärrän kyllä miksi.
"...autoveron tuotto on valtiolle varsin merkittävä n. 1,3 miljardia euroa..."
Tuo on todistetu täällä puhtaaksi roskaksi jo monta kertaa. Pelkästään automyynnin kasvu kuittaa noin kolmanneksen 1,2 miljardista. Suoranainen tuotto on todellisuudessa laskutavasta riippuen jossain /- 0,5 miljardin paikkeilla lyhyellä aikavälillä. Kaikki tutkimukset osoitavat pidemmälllä aikavälillä liikenteen verotuksen tuottavan vain tappiota.
täällä on todistettu ja milloin... ???, kuka on todistanut... ??? laita konkreettisia näyttöjä , eikä jatkuvaa helvetin lässytystä !!! Eikö täällä ole ylläpidolla minkäänlaista vastuuta näiden KPy:n kaltaisten häiriköiden suhteen , pilaa täysin tämänkin palstan mielisairailla kannanotoilla vailla mitään totuuspohjaa !!!
Autovero poistuu -> myytyjen autojen määrä kasvaa -> alv-tuotto kasvaa
Niin yksinkertaista se on. Verotuoton maksimointi ei tarkoita yksittäisen veron maksimointia.
ALV-kertymän osalta voidaan olettaa että automarkkinoiden volyymi euroissa säilyy ennallaan, mikä ei nostaisi valtiolle kertyvää veromäärä. Mutta toki suuret kerrannaisvaikutukset ovat olemassa.
Suomessa kerätään autoilusta mahdollisimman vähäisellä liikenteellä maksimi autoilusta kerättävä rahamäärä. Uudessa systeemissä tätä samaa asiaa kohdennetaan edelleen.
Autoveron tuotto on n. 1,3 mrd alv autoverosta ,
varallisuus vero oli muutaman sadan miljoonan luokkaa ja sen poistamisella valtion verotulot todennäköisesti lisääntyvät , koska varallisuutta siirretään parempi tuottoisiin kohteisiin .
Autoveron kohdalla tilanne on hieman hankalampi : Vähentynyt verotuotto ei todennäköisesti mene muuhun kulutukseen , vaan ihmiset ostaisivat samanhintaisen , mutta paremman auton .
Nykyisestä autoverosta hyötyvät mainitsemiesi tahojen lisäksi myös kilometrikorvauksia saavat paljon ajavat : kilometrikorvaukset lasketaan varsin teoreettiselta pohjalta keskiarvoautoilijan kilometrien mukaan , paljon ajava tiheään autoa vaihtava saa kuitenkin nykyisen verotuksen ansiosta paremman hinnan vaihtoautostaan ( vrt 200tkm ajettu 3v. vanha / 200tkm ajettu 10v. vanha ) .
Autoverotus ei ole fiskaali-ongelma vaan puhtaasti ideologinen. Sosialistin mielestä tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen verotus on muka suurituloisten suosimista pienituloisten (=keskiverto duunari/demari/ym.) kustannuksella.
Itse en ole tätä koskaan käsittänyt. Heitetään vaikka autoilua koskeva esimerkki hihasta:
A ajaa nykyisin käytetyllä vaikkapa 4.000 eur maksaneella romulla. B ajaa uudella 80.000 eur maksaneella maasturilla. A ei maksa yhtään autoveroa ja B on maksanut kymmeniä tuhansia.
Kaikille ajoneuvoille tasasuureen käyttömaksuun siirryttäessä A hankkii samanlaisen romun kuin ennenkin mutta nyt auton hankintaan kohdistuvan autoveron poistuttua hän saa sen esim hintaan 2.500 eur käyttömaksu 600 eur = 3.100 eur. Tähän saakka ihan hyvä? B sen sijaan voi hankkia uuden maasturin jollain 45.000 éur käyttömaksu 600 eur tai hankkia vaikkapa entistä hienomman kärryn. Säästö on huomattava.
Lopputulos on että valtio saa ainakin saman verokertymän kuin ennenkin, todennäköisesti suuremman. A:n autoilukulut pinenevät jonkin verran. Ideologinen ongelma on B:n saama huomattava hyöty. Vaikka A:n tilanne ja vaihtoehdot paranevat, niin B hyötyy suhteellisesti enemmän.
Ensinnäkin kasautuneet pääomat ovat tässä maassa aina johtaneet uusiin työpaikkoihin, innovaatioihin ja yleisen hyvinvoinnin parantumiseen. Toiseksi verotus kohdistuu nykyisin pahimmin ahkeraan ja laajaan keskiluokkaan, jolta verot on helpoimmin kerättävissä. Todella äveriäillä on mahdollisuus luovia veromenettelyssä, ja todella köyhillähän ei ole mitä verottaa. Kolmanneksi aina kun on tullut liikaa verotuloja, tämä sosiaalidemokraattinen väkemme on keksinyt uusia menoautomaatteja - ei suinkaan yleistä hyvinvointia edistääkseen - vaan käyttääkseen rahat edes johonkin. Vai mistä muusta syystä meillä on maailmassa eniten museoita, erilaisia kuluttajavirkamiehiä, eduskunnan kansanedustajilla jokaisella omat avustajat, poliittiset valtiosihteerit..
paskan hailee
mutta kun en joudu maksamaan enenpää veroa kuin suomi wc autossa on veroa jäljellä
siitä on kyse
joka tuonti autosta maksetaan liikaa
ps.paitsi esim. tuon vain c luokan ajoneuvoja
ja siiryin retkeilyautihin
paska maa kiitos heikki kuitunen mikä lie
PS. olen nauttinut hyvää saksalaita olutta
heti kun kysytään kuka on laatinut nämä laskelmat autoveron tuoton latistumisesta /- 500 miljoonaan.
Osuu ilmeisesti liian arkaan paikkaan tai sitten työnantaja ei salli asiasta keskustelua.
Autontuojien tiedottajilla on nyt paljon muutakin lobattavaa.
päättelyketju autoveron poistumisen seurauksista, niin sitten on 100% varmaa, ettei autovero poistu.
Pitäisi aika paljon uusia autoja myydä enemmän, jotta alv:lla pystyttäisiin autoveron tuotosta edes osa korvaamaan.
Kun tiedetää lisäksi, ettei valtiovalta suosi autokannan lisääntymistä ja ajettujen kilometrien lisääntymistä (Katainen), niin voidaankin todeta, ettei autoveron poistolle ole saumaa. Eikä sitä v. 2008 budjetissakaan ole.
vielä sanoa että wc autossa paska haisee enemmän joka tuontiautossa paitsiretkeilyautossa olutta
Olen täysin autoalan ulkopuolinen. Tietoni perustuvat lehtitietojen lisäksi EU-komission, Suomen Valltiovarainministeriön ja Autoalan keskusliiton materiaaleihin. Huvittava yksityiskohta on, että VM:n sisältäkin saa aika paljon erilaista tietoa, riippuen siitä kuka vastaa ja missä yhteydessä ;-) Eli tietoa oikeiden johtopäätösten tekoon on saatavissa riittävästi.
vasta sitten kun politiikan johdossa olevat kasvavat aikuiseksi!
kuitenkin. Kuten huomataan kysymys on arka. Ei sanallakaan vastausta tähän KPy:n pääväittämään autoveron tuoton mitättömyydestä.
Kuka nämä laskelmat on laatinut?
1) Automaahantuojien laskelmat esimerkiksi ovat hyvä pohja.
2) Komission valkoinenkirja, sietlä saa EU:n kattavaa perustietoa.
3) Sitten kolmas hyvin mielenkiintoinen materiaali on TTY:n VM:lle laatimat skenaariot. Niissä on itseasiassa kiinnostavinta se, mitä ei ole julkistettu ;-)
Nimimerkki KPy jaksaa elää osatotuudessa, ja yrittää yhä rakentaa siitä koko totuutta. Verotuksesta, verokertymistä, verotuotoista, kansantaloudesta, autoista, autoiluun liittyvistä verotuksellisista ongelmista, sekä ympäristökysymyksistä, jotka ovat edellisiin asioihin yhteydessä, tämä KPy ei kykene rakentamaan järkevää kokonaiskuvaa.
Hämmästyttävä yksilö, ei muuta voi sanoa!
Todella mukava nähdä, että olen osunut arkaan paikkaan joillakin ;-) On aivan ilmeistä keskustelua tarvitaan, kun näkee nämä vastakirjoitukset:
- ilman rekisteröityä nimimerkkiä,
- ilman mitään vasta-argumentttia ja
- pyritään käymään henkilöön, ei asiaan.
Säällittävää tässä on, että tätä keskustelua ei voitu käydä eduskunnassa vime kesänä. Se olisi ollut oikea paikka ja aika, koska tiedossa oli jo, että muutokset tehdään tänä syksynä. Jo annetut kaksi lakialoitettahan tämän todistavat. Joillakin kansanedustajilla, sekä hallitus- että oppositiopuolueista, olisi ollut valmiutta keskusteluun.
Viherpiipertäjille voin vain todeta, että uskon enemmän YK:n ilmastoraportin laatijoita, kuin näitä kotikutoisia "auto on paha" jankuttajia, Ilmastomuutoksen ehkäisy onnistuu vain talouskasvun kautta ja liikenteen verotusken vähentämienn on yksi tärkeimmistä keinoista. Samalla tarvitaan ohjaavia verojärjestelyja. Voiko kukaan väittää, että nyt julkaistu VM:n esitys 1) tukisi talouskasvua ja 2) ohjaisi innovatiivisen tekniikan käyttöön liikenteessä päästöjen vähentämiseksi?
selvittyäni meinaa tulla paskat housuun , nauru ja itku yhtaikaa , noistako se selviää "automaahantuojien laskelmista" tai "valkoisesta kirjasta" vai "TTY:n VM latimista skenaarioista".............se autoveron lasku ....oikein päivämääriä myöden...v**tu mitä sakkia.....
Ensinnäkään en ole kirjoittanut autoveron laskusta mitään, vain sen poistosta. Poistosta joko kerralla, jonka tiedetään onnistuvan, taikka uhkapelistä yrittää sitä parissa portaassa.
Toiseksi käsittääkseni en ole kirjoittanut postopäivämääristä vaan päivämääristä, jolloin AKE:n järjestelmät ovat siinä kunnossa, että poistovoidaan tehdä. AKE:n järjestelmäromahdus tuli varmaan kaikille asiaa seuranneille yllätyksenä.
Kolmanneksi en koe itseäni mitenkään "v**tu mitä sakkia" henkilöihin kuuluvaksi, ehkä vähän keskivertoa valistuneemmaksi ja toivoisin keskustelun pysyvän asialinjalla.
Sitä on arvosteltava, mikä on pielessä. Onko KPy koskematon ja vain hän saa arvostella henkilöitä esim. Heikki Kuitusta?
Asiat ovat kohdallaan, mutta näillä palstoilla on yksi nimimerkki, joka vetää oikeista asioista aivan omia johtopäätöksiään, joita sitten esittelee tosiasioina. Toistamalla samaa omaa väittämäänsä KPy sitten kertookin kuinka "asia on täällä moneen kertaan todistettu!!!
Autoveron tuotto valtiolle 1,3 mrd euroa on tästä erittäin hyvä esimerkki, kaikki KPy:n väittämät autoveron pikaisesta poistumisesta kertarysäyksellä perustuvat hänen aina toistamaansa väitteeeseen, että autoveron tuotto on /- 500 miljoonaa, eikä sillä ole merkitystä valtiolle.
Nyt KPy joutuu tunnustamaan, että hänen pääargumenttinsa perustuu Automaahantuojien julkaisemaan laskelmaan - todellakin puolueeton osapuoli! Laskelmaa ei kukaan ole edes viitsinyt kommentoida, niin naurettava se on. Jos siinä olisi edes hiukan järkitaustaa, olisi se ollut vilkkaan keskustelun kohteena.
KPy on toistuvasti luvannut varmana tietona, että auovero poistuu Suomesta tämän vuoden aikana kertarysäyksellä.
Mies vastaa sanoistaa, kerro nyt koska se tapahtuu, ennenkuin vetädyt vastuusta VM:n selän taakse.
täällä enää voi kukaan pysyä asialinjalla ,jos palsta täyttyy kaltaisistasi pelleistä ?
vähän kun häiden aikaan vielä olit melko skarppi , muutta saabismiko on sittenmin sekoittanut pääsi . Ystävän neuvona pyydän että tästä autoveronpoistokeskustelusta sinun kannattaisi selvitellä päätäsi jonkun aikaa ennenkuin on liian myöhäistä , voisit vaikka veneillä välillä .
En tiedä mihin sakkiin kuulut, mutta ainakin harhauttamisessa olet etevä:
Et kenties ole puhunut päivämääristä, mutta vuodesta ja vuodenajasta kylläkin.
Nyt alkaa näköjää pakoilu, milloin AKE:n, milloin VM:n tekojen taakse.
Kukahan se esim. vasta kirjoitti:
" Hankintavero tiensä päässä
Kirjoittanut: KPy 24.9.2007 klo 21.25
Kaikki asiaa seuranneet tietävät, että hankintavero on tiensä päässä. Enään odotetaan poistopäivämäärää - kuin varas yöllä. Nyt tultiin julkisuuteen auton omistamisen verotuksen uudistuksella, jonka esitetyt numerot eivät välttämättä olle lopullisia, vaan lopulliset tiedämme myöhemmin syksyllä, kun autoveron poistosta tulee ilmoitus.
Autoverolla on enään kaksi vaihtoehtoa: joko se poistetaan tai itketään ja poistetaan. Oletan ensimmäisen vaihtoehdon voittavan - kaikesta huolimatta. "
Syksy on jo pitkällä, saanemme pian ilmoituksen autoveron poistosta!
"Kolmanneksi en koe itseäni mitenkään "v**tu mitä sakkia" henkilöihin kuuluvaksi, ehkä vähän keskivertoa valistuneemmaksi ja toivoisin keskustelun pysyvän asialinjalla."
Kaikkihan me olemme keskivertoa parempia autoilijoinakin - oman arvion mukaan.
Ihan asialinjalla: voisit vähän katsoa peiliin, näetkö siellä valistuneen, asiallisen henkilön, joka kritisoi esim. VM:n virkamiehiä?
vedätys on mennyt nyt liian pitkälle , autoveronpoistoliturgia alkoi ko. henkilöllä jo vuonna 2004 , eikä loppua vieläkään ole näkyvissä , eihän palstan lukijat ole pitkämielisiä ....eihän.....kyllä kaikella pitäisi joku raja olla....häiriköimiselläkin....
Veron poiston vaikutus
Kirjoittanut: KPy 7.8.2002 klo 13.46
"...Autoverona kerättävä määrä n. 1,3 mrd euron kassavirta myös tuloutuu valtion kassaan sellaisenaan verotuottona..."
Tuossa olet melkein oikeassa, periaatteessa siitä pitää tässäkin tapauksessa poistaa veronkeräämiseen kuluvat erät. Mutta autoveron poisto ei vähennä valtion verotuloja tuolla summalla, koska se vaikuttaa niin moneen muuhun asiaan kansantaloudessa ja valtiontaloudessa.
Tuosta todellisesta tuottolaskelmasta on kyse. Ainoat esillä olleet luvut ovat näyttäneet todelliseksi tuotoksi lähelle nollaa. Pelkästään lisääntyneen automyynnin alv-tuotot kuittaavat tuon materiaalin mukaan lähes kolmanneksen summasta.
Verotus ei ole vain plus- ja miinuslaskua. Se on huomattavasti monimutkaisempaa ja Ode on ihan oikeassa vaatiessaan laskentamalleja ja materiaalia julkiseksi. Vain näin voidaan taata hallinnonläpinäkyvyys tässä tapauksessa.
KPy jatkaa tiukaa linjaansa silmälaput silmillään. Hänellä on rekisteröity nimimerkki, muuta profiili ei ole julkinen. Hän täysin yhtä anonyymi kuin minä nyt. Hän ei ole mitään muuta kuin nimimerkki - jonka takana voi olla sata eri henkilöä.
On hyvin vaikeat ymmärttä KPy:m lausumaa, jonka mukaan "On aivan ilmeistä keskustelua tarvitaan, kun näkee nämä vastakirjoitukset: - ilman rekisteröityä nimimerkkiä...."
Niin, miten rekisteröimättömyys lisää tarvetta keskusteluun?
KPy valittaa myös, että hänelle vastataan "ilman mitään vasta-argumenttia" - miten voi vasta-argumentoida totaalisen huuhaan? Mahdotontahan se on. Mahdotonta juuri siki ettei KPy argumentoi mitään.
Edelleen häntä huolettaa, että "pyritään käymään henkilöön, ei asiaan" - ensinnäkään KPy ei ole henkilö, vaan kätketyllä profiililla varustettu nimimerkki, ja toiseksi hänen kirjoituksissan ei ole asiaa, johon tarttua.
Aivan kuin keskustelisi halvan ennustajaeukon kanssa. Miten siinä asiaan käyt, argumentoit, kun toinen on ammattimainen rajatiedon läjhettiläs ja saa viestejä avaruudesta?
KPy:n kannattaisi kiinnittää huomiota lapsellisiin termeihinsä, esimerkiksi tuohon ilmaisuun "viherpiipertäjä".
Ei se nyt aivan siten mene, että jos joku oivaltaa asiat laajemmin kuin KPy itse, niin hän on viherpiipertäjä. Aivan yhtä hyvin voisi joku tehdä ylilyönnin nimittämällä KPy:tä fasistiksi.
Kerrassaan erikoinen tapaus omahyväisyydessään on tämä salaperäinen KPy, joka tietää kaiken, mutta ei argumentoi mitään, eikä esitä ainoatakaan kestävää faktaa.
ko. henkilön häiriköinti tällä palstalla on vienyt mielekkyyden käydä täällä .
Siellähän autovero poistettiin kokonaisuudessaan joku vuosi sitten.
Ja kaikki meni niin kuin liikenteen tutkijat olivat ennustaneet.
huomattu....ja taas KPy ...tällä kertaa ilman nimimerkkiä....on tää sairasta , yhden pakkomielteisen vuoksi palsta paskaa täynnä.
Oliko joku toinenkin henkilö joka kuvitteli että autoverotuotot kääntyvät laskuun vuoden 2003 autoveron alennuksessa vvm:n virkamiehen lisäksi?
Suomen ja Ruotsin eroa?
Ruotsin autovero oli huomattavasti matalampi kuin Suomessa, eli merkitys verotulona vähäisempi.
Ruotsilla on omaa autoteollisuutta ja ruotsalaiset myös ajavat suurelta osin kotimaisilla autoilla, se ei rasita kansantaloutta, toisin kuin Suomessa.
Ainako meidän pitäisi apinoida Ruotsia, yritä nyt jo päästä eroon tuosta pikkuvelikompleksistasi.
"...henkilön häiriköinti..."
Todella ikävää, että ei kyetä enään keskustelemaan asioista, vaan pyritään mollaamaan henkilöä. Myönnän varmaan suututtaneeni monet viherpiipertäjät ja autoveroon uskovat factoilla, mutta emme elä enään suunnitelmataloudessa - paitsi autoilun osalta ;-)
autoveron ´poistoa tai laskua , mutta ei voi olla myöntämättä että sama virsi mitä täällä olet siitä 5 vuotta veisannut alkaa todella kyllästyttämään . Autoveroon saattaa seuraavan 10 vuoden aikana tulla muutoksia sitä en kiellä , mutta että joku jaksaa jo 2002 vuodesta asti hehkuttaa että taas seuraavassa kuussa tai keväällä tai syksyllä tapahtuu ....ei voi muuta ajatella kuin että täytyy olla todellinen häiriköivä idiootti kyseessä joka tähän pystyy....
Nimenomaan faktoja et ole pystynyt esittämään, vaikka kuinka hienosti yrittäisit sanan kirjoittaa.
Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan, kuka on henkilökohtaisen mollaamisen oppi-isä esim. VM:n virkamiesten osalta?
Kansantalouteen liittyvät asiat voisit kyllä jättää niitä ymmärtävien kommentoitaviksi.
on tullut sulle aika lyödä lappu luukulle tältä palstalta....mikäli aivoissa enää mikään raksuttaa !
Minkä koira karvoilleen mahtaa. Tuntuu siltä, että ei KPy sinänsä pahaa tarkoita, hän omaa vain lievän paranoidisen itsetehostuksen tarpeen ja haluaa päteä edes jossakin.
Intoa on enemmän kuin ymmärrystä - inhimillistä sinänsä.
rasittavaa .
On se kiva, että joku ymmärtää autoverolakeja kirjoittaneita virkamiehiä :-) Ettei olisi kirjoittaja Heikki itse?
kyse enää siitä....autoverolakeja kirjoittavia virkamiehiä on vaikea ymmärtää , hyvä jos autovero poistuu , mutta tämä KPy jatkuva paatos kyllästyttää .
Ja melkein ymmärsit kansantalouden ja verotuksen suhteen ;-)
vaan pitää KPy:n sorkkia tänne...
Kuitunenkin on nyt täydesssä paniikissa kun KPy osui arkaan paikkaan!
Tiedottajat paiskivat töitä virka-ajan ulkopuolellakin, että KPy:n factat eivät romahduttaisi koko rakennelmaa.
Suomi on osa EU:ta eikös vain näin olekkin? Valuuttana euro eikö totta? Kilpailulainsäädäntö mallia EU. On eurokansanedustajia, - wirkamiehiä ja jopa silloin tällöin komissaareja.Maasta nimeltä Suomi.
EU on jättimäinen markkina-alue jonka reunalla Suomi sijaitsee. Silti Suomea koskee myös vapaata liikkuvuutta koskevat lait ja määräykset. Tätä periaatetta rikotaan täällä oikein viranomaisvoimin . ..valitettavasti. On syntynyt oikeastaan todella omituinen symbioosi eräiden tahojen kesken.
Yksityishenkilöiden tuomia ”tuontiautoja” verotetaan mielivaltaisesti milloin minkäkin ”tilastollisen totuuden” perustella. Näyttää siltä että verotusarvo senkun nousee vaikka pitäisi olla päinvastoin.
Aivan aiheellisesti KPy kyselee hankintaveron todellisen tuoton perään. Koska sitä ei haluta tehdä haisee pahalle. On myös päivänselvää että autojen keski-iän lasku, kolariturvallisuuden paraneminen/hoitokulujen lasku, päästöjen väheneminen, ostovoiman paraneminen ja ennen kaikkea pikkasen onnellisemmat ihmiset ovat tavoittelemisen arvoinen asia.
Se että teikäläinen käy vähättelemään KPy:tä kertoo aika lailla asenteellisesta/rajoittuneesta näkemyksestä. Ilmeisesti ”vihreys” on se juttu mitä symppaat eli olet jonkinasteinen ”viherfasisti”? Viherpiipero on vakiintunut kutsumanimi henkilölle joka vaahtoaa luonnon puolesta omaamatta harmainta hajumolekyyliä siitä mitä lysti tulisi maksamaan. Näistä piiperoista pitää hankkiutua äkkiä eroon koska Suomen kilpailukyky ei heitä kestä. Valitettavasti nyt on hieman muotia ”vihertää” vaan kuten aina muoti muuttuu.
Omahyväisyydestä sen verran että teikäläisen tekstistä sitä löytyy runsaasti sekä jonkinasteinen alentuva sävy kertoo myös nestekertymästä kropan yläpäässä.
tätä samaa , tollasta idioottia ei voi olla muu kuin KPy itse.....jälleen kerran..on se vaan pimee....
Pelkkä ulosanti "tollaselta" kertoo akuutin vajeen "harmaassa massassa".
Olet avun tuolla puolen ... joopa joo ;D
on oikein paskantärkee omasta mielestään ....niin mitähän omiin viesteihin jatkuva vastaaminen on.......... että on TODELLA suuri vaje ,,eikä sitä itse huomaa ...asia on niin että ehkäpä sinuun KPy ollaan kyllästytty , niin kamera ,auto , vene , asuminen jne.......palstoilla,,ei näytä olevan muuta tekemistä kuin notkua keskustelupalstoilla..
...on tapana käyttää rekisteröityä nimimerkkiä. Kun katselee näitä vastakirjoitusten kirjoitustyylejä rekisteröimattömien nimimerkkien takana, niin voi suurinpiirtein laskea kirjoittajat ;-)
Täytyy kuitenkin muistaa, että pääsia on saada autoverotus jossain vaiheessa Suomessakin lailliselle pohjalle - vai mitä?
Herää vaan kysymys mistä noi muutama(1) totaaliurpoa ovat noin hermostuneet? Nähdäkseni heidän(1) ainoa argumenttinsa on ollut...ööö? Niin onkos heillä(1) ollutkaan mitään perusteltua argumenttiä?
Tsemppiä KPy! On turha välittää moisista mikki hiiristä. Niitähän löytyy muutenkin jo muutama jokaisesta talonyhtiöstäkin;-)
Näinhän se on, että fiksummalla on varaa nauraa typerämmille. Erityisesti tuolle että jos ei ole samaa mieltä kaikesta kuin mystinen KPy niin silloin on auttamatta "viherpiipertäjä" tai "kukkahattutäti".
En tiedä koskaan äänestäneeni vihreitä. Monta autoakin minulla on.
Se ei kuitenkaan tee minusta typerystä, joka ei ymmärrä faktoja, ja faktoihin kuuluu se että autojen määrän kasvua pyritään ympäristösyistä hillitsemään.
Oikein hyvä keino siihen on pitää autoverotus korkealla tasolla.
Siinä KPy:n kansantaloudelliste laskelmat (joita kukaan koskaan ei ole nähnyt) jäävät hopealle.
Eu kun asettaa näitä ympäristönormejakin. Ei EU:n ainoa tarkoitus ole saada jokaiselle suomalaiselle auto.
sopii sinulle kuin nenä päähän , jo aikojen alussa kun aloit kirjoittelemaan näille palstoille teit samaa , jos vastaväitteitä vähänkään tuli ,laitoit välittömästi itse pari kolme puoltolausuntoa , näin tämä on jatkunut vuosikausia , eli pointtisi on että kukaan ei voi olla eri mieltä asiasta kuin sinä....millähän nimellä tällaista ihmistä kutsutaan ..?...Jälleen kerran teit saman tempun , vastasit irse omaan kommentiisi ! Autoveron kehittyminen on sivuseikka yhden urpon häiriköinnissä .
samat. Ei täällä kukaan autoveroja rakasta. Realismista ja faktoista on kysymys.
Onko oikein, että julistetaan varmana tietona autoveron poistuvan kokonaan, milloin minäkin hetkenä ja vielä kertarysäyksenä "koska muuta vaihtoehtoa ei ole."?
Argumentit KPy:llä ovat kotitekoisia ja vailla faktaperustaa. Omaa väittämäänsä toistamalla "asia on täällä jo monta kertaa todistettu".
KPy:n keskeinen argumentti, johon lähes kaikki hänen perustelunsa nojaavat, on se, että autoveron tuotto valtiolle on vain /- 500 miljoonaa todellisen tuoton 1,3 miljrdia euroa sijasta. Tämä väittämä on puhdasta roskaa ja perustuu Autonmaahantuojien julkaisemaan laskelmaan. Tätä laskelmaa ei ole mikään taho vahvistanut tai edes puoltanut, niin utopistinen se on. Esim. kaikki lisääntyät haittavaikutukset siinä on jätetty täysin huomioimatta.
On vastuutonta, että KPy jatkuvasti lupaa autoveron poistuvan minä hetkenä hyvänsä. Jotkut nuoret saattavat ottaa lupauksen tosissaan ja jäävät odottamaan hintojen romahtamista. Kun vuodenvaihteen jälkeen heidän vaihtoautonsa arvo taas putoaa ja vaihto uuteen on entistä kallinpaa, niin KPy:kö heille hinnaneron hyvittää?
Nykyisessä budjettitilateessa autoverolla ei ole minkäänlaisia poistumismahdollisuuksia vielä ensi vuodenkaan aikana.
analyysisi meni. Ei pieneen päähän millään mahdu että voisit olla väärässä.
Voi jopa olla niin että on MUITAKIN jotka ajattelee samansuuntaisesti kuin tämä yksilö.
Vajeesta sen verran todettakoon että teikäläisellä taitaa kyseinen ominaisuus olla todella suurta luokkaa kun liki vainoharhaisesti huidot bittiavaruuteen kuvitellen KPy:n väijyvän teikäläistä ;D
Vähän ontuu tuo "vihreys" kun samaan hengenvetoon tunnustaa omaavansa useammankin ajoneuvon. Ilmeisesti on eettisesti helpompaa sälyttää oma saastekuorma muiden maksettavaksi.
Se ettette tunnusta äänestäneenne vihreitä kertoo taas äänestyskäyttäytymisenne määräävän viiteryhmän. Siitä ei sen enempää. Samoin sukupuoli tuli selville samantien.
Mitä enemmän autokansalle jää euroja kulutukseen sen paremmin täällä valtiolla menee ..vai mitä tuumaatte? Tällätavoin voidaan välttää ihan itseaiheutettu taantuma ... eikös vain?
Jos joudut velalla tai osamaksulla ostamaan, niin unohda koko juttu. Sillä aikaa kun säästät käteistä uutta autoa varten onkin jo vero laskenut ja koko säästöurakka maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.
Tässä menee enää maksimissaan 6 kk ja autovero on historiaa. Millään muuulla tavalla ei voida taata eu:n perään kuulluttamaa tasa-arvoisuutta autojen hinnan arvon määrityksessä.
Käyttömaksut sun muut puuhailut onkin sitten oma lukunsa.
laskee mutta autojen hinnat ei laske koska tehtaat alkavat perimään oikeaa hintaa sit
ja sitten saa autoja Suomestakin hinnalla Saksan hinta rahti. Loistavaa.
Nyt EI KANNATA TEHDÄ MITÄÄN!
Viimeistään ensi vuoden alusta tilanne on jo toinen.
Jos on pakko ostaa, niin EHKÄ yksi niistä tuhannesta hullunhalvasta Volvo V70:ista jotka ovat Nettiautossa tarjolla. Niiden osalta, ainakin, on ostajan markkinat neuvostosuomessakin.
Merkit on nyt semmoiset että kohta tapahtuu, se tulee tosiaankin kuin varas yöllä eli nyt ei todellakaan kannata mennä autokaupoille.
Sopivasti muuten nouseet nuo uusien hinnat... eikös normaalisti hintoja alenneta kun kauppa ei käy???
Mitäänhän en lue rivien välistä...
ajatellaan, niin autoa ei kannata koskaan ostaa muuhun kuin sellaiseen ammattimaiseen käyttöön, jossa auton käytöstä tienataan enemmän kuin mitä se kuluttaa. Ja lisäksi sillä pitää tietysti vielä tienata oma liksa.
Eli useimmille se ei kannata nyt, eikä koskaan. Joukkoliikenne tarvittaessa taksi tulevat paljon edullisemmaksi.
>>Eli useimmille se ei kannata nyt, eikä koskaan. Joukkoliikenne tarvittaessa taksi tulevat paljon edullisemmaksi.
Jollain alle tonnin pommilla matkanteko ei ole kalliimpaa kuin julkisilla. Silti se on jokseenkin yhtä luotettavaa ja taatusti nopeampaa. Autoilussa arvonalennus on yleensä suurin kulu. Tonnin pommilla se jää vähäiseksi.
Autojen myynnin lasku lisää autoveron poistopainetta, koska nykyjärjestelmällä saatavat verot vähenevät. Eli ostoboikotilla saataisiin valtio tekemään muutos, varsinkin jos mahdollisimman moni liittyy mukaan.
"Autojen myynnin lasku lisää autoveron poistopainetta, koska nykyjärjestelmällä saatavat verot vähenevät"
Näinhän se on, sittenhän ne verot evät enää vähene kun vero poistetaan.
Kovat on paineet, mutta kenellä?
Käytännössä ei toimi.
Veron hienoinen laskeminen saattaisi jopa lisätä hetkellisesti valtion autoverotuloja.
Mutta koska aina ahneet autokartellin mafioosot vetäisevät nopeasti tuon veronalennuksen omiin taskuihinsa, vaikutus ei ole pysyvä.
Toisekseen: tuollaista yhteisrintamaa ei saada aikaiseksi, niinkuin tätäkin palstaa lukemalla voi havaita.
koskaan."takkiin tulee.
Auton osto kannattaa aina jos sinulla on tarvetta tai halu liikkua autolla.
Rahalla ei sinänsä ole mitään arvoa vaan sillä, mitä sen avulla voi hankkia.
Minä haluan ajaa autolla, minulle ei koskaan tule autoilusta "takkiin".
kun yllytät ihmisiä tyhmyyteen.kulkee ne taksit ym.
en tiedä, mikä joppari on.
Mutta niin tyhmä en ole, että taksilla ajelisin esm. viikoittain mökille ja takaisin rakennustarvikkeita ym. tavaraa mukana..
viestiketju .
ostaa..