jälleen syntymisestä ja kristinuskosta :-DD

Ja siksi olisi meidän kohdeltava (ajatuksissamme)kunniottavasti näitä ihmisiä kohtaan jotka näyttävät meille kärsimyksen kasvot (nykyajan kristuksia ?!)
Me kaikki kuljemme sielullisesti samaa tietä ja olemme yhtä vaikka ei sitä aina uskoisi, varsinkaan arki elämässä.

jarouse kirjoitti:

Ja siksi olisi meidän kohdeltava (ajatuksissamme)kunniottavasti näitä ihmisiä kohtaan jotka näyttävät meille kärsimyksen kasvot (nykyajan kristuksia ?!)
Me kaikki kuljemme sielullisesti samaa tietä ja olemme yhtä vaikka ei sitä aina uskoisi, varsinkaan arki elämässä.

Kärsimystäkin on kaikenlaista. Ei vain Afrikassa. Lasken myös ns pahat ihmiset kärsiviksi eikä heitäkään pitäisi tuomita kun ei tiedä miksi he ovat sitä mitä ovat.

Aritta kirjoitti:

Kärsimystäkin on kaikenlaista. Ei vain Afrikassa. Lasken myös ns pahat ihmiset kärsiviksi eikä heitäkään pitäisi tuomita kun ei tiedä miksi he ovat sitä mitä ovat.

mitä kirjoitit :-DD

on lähempänä totuutta kuin kristinusko.

väite ei väitteitä?!
Älä mene henkilökohtaisuuksiin arvelemalla että "Olet antanut huijata itseäsi jollain newage loitsulla :( " tuo jos jokin on ennekkoluuloisuutta.
Kannattaa tutkia ennen kuin hutkii ja miksi ett sano vastaan noista toisista väitteistä?!!! :-DD

Ps. en tajua edes mitä newage edes oikeasti tarkoittaa tiedätkös sinä?!
tuollaiset yleiskäsitteet joiden alle aina laitetaan asiat joista ei tiedetä yhtään mitään ovat niin helppoja ratkaisuja ja mielestäni eivät ainakaan edistä mitään ajatuksen vaihtoa
jos vaikka oltaisiinkin erimieltä asioista :-)
OK!?

jarouse kirjoitti:

väite ei väitteitä?!
Älä mene henkilökohtaisuuksiin arvelemalla että "Olet antanut huijata itseäsi jollain newage loitsulla :( " tuo jos jokin on ennekkoluuloisuutta.
Kannattaa tutkia ennen kuin hutkii ja miksi ett sano vastaan noista toisista väitteistä?!!! :-DD

Ps. en tajua edes mitä newage edes oikeasti tarkoittaa tiedätkös sinä?!
tuollaiset yleiskäsitteet joiden alle aina laitetaan asiat joista ei tiedetä yhtään mitään ovat niin helppoja ratkaisuja ja mielestäni eivät ainakaan edistä mitään ajatuksen vaihtoa
jos vaikka oltaisiinkin erimieltä asioista :-)
OK!?

varsinkin uskovaiset tarkoittavat että kaikki mikä ei ole raamatusta on new-agea. :-) Siis saatanasta.

En minäkään oikeastaan tiedä mitä kaikkea new-age on. :-)

JÄLLEENSYNTYMÄ RAAMATUSSA

Viimeaikoina johtuen luultavasti New Age liikettä kohtaan tuntemastaan pelosta ovat monet koreasti oppineetkin teologit käsitelleet Raamatun ja jälleensyntymäopin välisiä suhteita. Näiden teologien mukaan oppi on yleensäkin itämais-kreikkalais-platonista lainatavaraa, vailla raamatullisia perusteita ja muutenkin mahdoton, koska heidän mukaansa ihminen ei luoduksi tullessaan ole edes ylipäätään saanut erillistä sielua, joka voisi minnekään uudelleen syntyä. Ihminen on heistä yksi jakamaton sieluruumis ja sanalla sielu onkin sama merkitys kuin sanalla henkilö. Kuitenkin tämä kuollut sielu jossain ihmeellisessä olomuodossa on tuonelassa odottaen siellä tietoisena ja ruumiillisena uutta luomistaan ja ylösnousemistaan.
On myös teologeja, joiden mielestä koko ihminen sieluineen kuolemassa kuolee ja luodaan ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen, kuitenkin samaksi persoonaksi kuin mikä hän kuollessaan on ollut. He eivät kuitenkaan kerro, luodaanko hänet uudelleen samanlaiseksi. Ylösnouseeko tällaisen tulkinnan mukaan ylös esim. synnytyksessä kuollut lapsi muutaman minuutin ikäisenä, vanhus vanhuksena, halvaantunut halvaantuneena , nuorukainen nuorukaisena jne.

Teologit eivät edelleen käy juurikaan arvailemaan, missä muualla kuin hautausmaalla sielu ylösnousemista odottaa. Tuonelaa ei haluta paikallistaa. Muutoin jouduttaisiin ottamaan kantaa kysymykseen, miten jakamaton sieluruumis voi yhtä aikaa olla kahdessa eri paikassa, sillä Raamatun mukaan tuonela eli sheol on varattu sieluille ja hauta sachat ruumiille. Että paikat ole samoja, ilmenee selvästi Jobin kirjan 21. luvun jakeesta 26 ja psalmista 16 jakeesta 10:

Yhdessä he panevat maata multaan
Ja madot peittävät heidät (Job)

Sillä sinä et hylkää minun sieluani
tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä
kuolemaa.

Kun teologit eivät yritä kahden odotuspaikan ongelmaa kosketella, he joutuvat ohittamaan koko ongelman. Ja joutuvat ohittamaan ja selittämään pois paljon muutakin, kuten Jeesuksen monet selvästi jälleensyntymää tulevat kannanotot, sekä myös sen, että �jakamattoman? sieluruumiin sijasta Raamattu selvästi tuntee kolmijaon sieluun, ruumiiseen ja vielä henkeen.
Sielu, henki, ruumis

Paitsi että vähättelevät Jeesuksen omia sanoja ja antavat niille varsin väkinäisiä merkityksiä teologit välttävät myös usein viittaamasta niihin Raamatun kohtiin, jotka tehden selvän eron ihmisen kolmen tekijän välillä, antavat myös ymmärtää, että niistä on tavoitettavissa tai että niistä heijastuu myös selvä jälleensyntymisajatus:

Herran laki on täydellinen, se
palauttaa sielun (Ps. 19:

Tässä kohdassa sielun liikkeestä käytetään heprean verbiä sub, jonka alkumerkitys on palata, kääntyä takaisin, mutta joka voi merkitä myös uudelleen elpymistä ja virvoittumista. Kristillinen kääntäjä haluaakin käyttää tässä sanaa virvoittaa, Herran laki virvoittaa sielun. Edellinen jae 7 puhuu kuitenkin auringosta, joka kiertää rataansa ja kun heprean lakia tarkoittava sana Torah tulee alun perin ympyrää tarkoittavasta sanasta tor (mistä huom. myös tori, torat, tarot, ratas), on täysin mahdollista, että psalmin kirjoittaja vertaa sielua aurinkoon, joka säännönmukaisesti kiertää ja palaa aina uudelleen alkuun. Uudessa alussa sielu on tietysti myös vironnut tai virvoittunut kuten ihminen aamulla yön levättyään.
Jakamattomuuden ideaa vastustaa psalmi 16, jae 9 :

Sen tähden minun sydämeni iloitsee
ja sieluni riemuitsee
ja myös minun ruumiini on turvassa.

Sydän kuvaa elinvoimaa, sielu tajuntaa ja ruumis ainetta. Ruumiista ja sielusta puhutaan myös seuraavassa:

Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi
Jumala olisi minun sieluni valo (Ps. 73:26)

Ja sitten voi nähdäkin jo edellisistä edellytyksistä nousevia tämän selvästi sielun kuoleman jälkeisistä liikkeistä ja tulkita niihin sisältyvän myös:

Sinä virvoitat meidät jälleen henkiin ja maan
syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin( Ps. 71. 20)

Hän ojentautui pojan yli kolme kertaa ja
huusi Herraa ja sanoi: �Anna tämän
pojan sielun tulla häneen takaisin�

Ja Herra kuuli Eliaa ja pojan
sielu tuli häneen takaisin.(I Kn. 17:21-22)

Elia herätti kuolleen henkiin, jolloin siitä irronnut sielu palasi siihen takaisin. Teologit katsovat, että kysymyksessä olisi olut vain elinvoiman palaaminen, mutta kyllä heprealaiset selvästi uskoivat, että kuolleen sielu heti kuoleman jälkeen nousee joko ylös Jumalansa tykö tai sitten jää Tuonelaan odottamaan siirtymistään helvettiin. Palaamme tähän yksityiskohtaisemmin Jobin kirjan esittelyn yhteydessä.
Edellisessä sitaatissa ei ollut kysymys tietenkään jälleensyntymisestä vaan sielun liikkeestä, mutta 1. Samuelin kirjan 2. luvun jae 26 puhuu jo selvää kieltään:

Herra antaa kuoleman ja antaa elämän,
Hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen

Kristillisen tulkinnan mukaan tässäkin puhuttaisiin vain kuolleiden yleisestä ylösnousemuksesta, ei jälleensyntymästä. Mutta ei tulla ajatelleeksi, että jo ajatus ylösnousemuksesta saattaa olla korruptoitunut muunnelma sitä paljon vanhemmasta uskosta jälleensyntymään. Ja kohdasta kyllä henkii ajatus siitä, että tuonelasta palaava henkilö jatkaa elämäänsä nimenomaan maan päällä, mitä ylösnousseet eivät tee vaan jatkavat henkiolentoina matkaansa tuomiopäivän oikeuden istunnon jälkeen taivaaseen. Joka tapauksessa edellä siteeratut Raamatun jakeet näkevät ihmisen selvästi kolmijakoisena ja voidaksemme varmistua mahdollisuudesta, että tämän kolminaisuuden sielua vastaava osa on se, mikä voi – ei vain nousta ylös tai vain herätä henkiin – myös jälleensyntyä, tarkastelemme vielä hieman Raamatun omaa todistusta.

Elian paluu

Vanhan testamentin kirjakokoelma päättyy 39:n kirjan jälkeen profeetta Malakiaan merkittävään ennustukseen profeetta Eliaan paluusta. (Ml. 4:5-6)

Katso, minä lähetän teille profeetta
Elian, ennekuin tulee Herran päivä,
Se suuri ja peljättävä.

Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet
lasten puoleen ja lasten sydämet heidän
isiensä puoleen, etten minä tulisi ja
löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi

Kerrottakoon historiasta kiinnostunutta lukijaa varten, ennekuin menemme jakeiden vertailuun Luukkaan evankeliumin vastaavien kanssa, että profeetta Malakian nimi johtuu ensinnäkin juurisanasta malak, josta nousevat sekä enkeliä että kuningasta tarkoittavat heprean sanat. Malakia on Vt:n viimeinen profeetta ja eli noin 400 eKr. Malakian ja Uuden testamentin väliin jää siis noin 400:n vuoden pituinen aukko, joka täytyy osin Daniel kirjan uudempien osien avulla, mutta varsinaisesti aukon täyttäisivät Maccabealaiskirjat, jos ne vielä Raamattuun kuuluisivat. Ne on kuitenkin jätetty Raamatusta pois. Kirjat ovat kuitenkin erityisen tärkeät ymmärtääksemme Jeesuksen toimintaa ja hänen aikansa innokasta Messias-odotusta. Kansa oli nimittäin menettänyt maccabealaisjohtajien sille verisesti taisteleman itsenäisyyden vuonna 63 eKr. Roomalle ja kansa odotti, että Herra jälleensynnyttäisi sille uuden vapaustaistelijan, messiaan, jota myös Malakia Eliaan edelläkävijän hahmossa oli sille ennustanut. Luukkaan evankeliumi uskookin ennustuksen täyttyvän: Johannes Kastaja on Elias, joka on käyvä Messiaan edellä:

…ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan
Ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes.

ja hän kääntää monta Israelin lapsista
Herran, heidän Jumalansa tykö.

Ja hän käy hänen edellään Eliaan
hengessä ja voimassa kääntääkseen
isien sydämet lasten puoleen( Lk. 1:13,16,17)

Luukkaan sanamuotojen lähes täydellinen yhtäpitävyys Malakian kanssa osoittaa selvästi Luukkaan tarkoittaneen, että syntyvässä Johanneksessa toteutuu ennustus nimenomaan Eliaan takaisintulosta. Kristillinen tulkinta näkee, että kyseessä ei voi olla Elian jälleensyntymä, koskapa Elia oli noussut elävänä taivaaseen ja koska ei näin ollut kuollut, ei voisi suudelleen syntyäkään. Tulkinta on huono, sillä eihän Raamattu sano, ettei ruumiillisesti taivaaseen tulisissa vaunuissa noussut Elia olisi myöhemmin myös kuollut. Vai olisiko hän elänyt ruumiillisesti taivaassa satoja vuosia? Ja Johanneshan toteaa Eliaan nimenomaan syntyvän Elisabetista.
Tähän kuulen taas oikeaoppisen argumentoinnin, että kun sanotaan Johanneksen kulkevan Eliaan hengessä, sanonta olisi vain kuvaannollinen ja tarkoittaisi vain Eliaan kanssa samankaltaista rohkeutta ja vastaavaa toimintaa. Malakia oli kuitenkin ensinnäkin luvannut, että Herra lähettää nimenomaan profeetta Elian ja nimenomaan konkreettisen Eliaan paluuseen tuolloin yleisesti uskottiin. Toiseksi käsite ‘hengessä’ voidaan myös kääntää ’sielussa’, sillä kreikan sana pneuma tarkoittaa myös sielua, eikä asiayhteys siis kiellä sanaa myös näin kääntämästä. Pneuman kääntämisen sieluksi estää vain perinteis-teologinen esiymmärrys.

Näin jälleensyntymäoppi nousee Raamatusta itsestään, sitä ei siis tarvitse sysätä vain Pythagoraan, Platonin tai kenenkään muunkaan hellenistisen neron niskoille. Joskus oppi nousee Raamatusta niin voimakkaana, että se tunkeutuu jopa suomalaisen käännöksenkin läpi ja kirkkaimmillaan ei oppia kykene sumentamaan äärimmilleenkään trimmattu eksegeettinen akrobatia. Kuten kertovat myös

Jeesuksen omat sanat:

Jeesus vastasi ja sanoi: Elias tosin tulee
ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta
minä sanon teille, että Elias on jo
tullut, mutta he eivät tunteneet häntä.

Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen
puhuneen heille Johannes Kastajasta.
(Mt. 17:11-13)

Matteuksen luvussa 11 Jeesus olikin suoraan sanonut, että Johannes on Elia, joka oli tuleva.

Näistä Jeesuksen sanoista on luonnollisesti koetettu kiemurrella irti tavalla, jota edellä olemme Eliaan yhteydessä kuvanneet. Jeesus käyttää vain kuvakieltä jne. nämä harmonisoinnit ovat naivia ja epäjohdonmukaisia. Jos Jeesuksen selviä sanoja ei voi ottaa sellaisinaan tässä kysymyksessä, niin missä sitten voi? Kristilliset tulkitsijat ovat usein jälkiviisaita eli tulkitsevat kaiken Raamatussa sen mukaan, mitä myöhäsyntyisen oppirakennelman pönkittäminen milloinkin vaatii.

Tyydyttävää selitystä ei reinkarnaatiota vastustava kirkkomme ole kyennyt antamaan myöskään oppia tukevaan Raamatun kenties tunnetuimpaan jaksoon, missä Jeesus ottaa kantaa sokeana syntyneen lapsen syyllisyyteen:

Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä
sanoen: “Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö
vai hänen vanhempansa, että hänen piti
sokeana syntyä”?

Sokeana syntyneen syyllisyyden probleema käsitellään Johanneksen evankeliumin luvussa 9 jakeissa 1- 7. Teologi Matti Repo näkee oheisen kysymyksen taustalla olevan Mooseksen uhkauksen siitä, että Herra on kostava isien teot lapsille kolmanteen tai neljänteen polveen.
Ja totta onkin, että sokeus on juutalaisuudessa nähty ankarana Jumalan rangaistuksena. Mutta tämä ei sinänsä ole olennaista vaan tietysti se, että kysymys olettaa nimenomaan myös lapsen voineen tehdä syntiä ennen syntymäänsä, koskapa sen piti ’sokeana syntymän’. Teologian tohtori Repo selviää ongelmasta selittäen, että lapsi olisi kysyjistä jo sikiönä voinut äitinsä kohdussa tehdä syntiä ja voinut saada sokeutensa rangaistuksena tästä!
Siis embryo olisi ensin kehittynyt näkeväksi, sitten tehnyt syntiä ja rakastava Jumala olisi siten rangaissut sikiötä sokeudella. Kaikella kunnioituksella teologisia selityksiä kohtaan, ainakaan tämän kirjoittaja ei moiseen malliin hevin usko, mutta ei uskonut Jeesuskaan, joka kielsi sokeuden olevan sikiön syytä: “Ei tämä, eikä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki”.
Matti Repo katsoo Jeesuksen viittauksen Jumalan tekoihin poistavan karman lain, koskapa hän ei syyllistä lasta. Ja Repo vetää tästä sen johtopäätöksen, että Jeesus samalla välillisesti kumoa koko jälleensyntymisopin.
Vastaan voisi todeta, että ‘Jumalan teot’ voivat toki olla karmallisia nekin ja vaikka Jeesus ei ota kantaa karmaan sinänsä, ei siitä seuraa etteikö asialle voisi olla joku muu kuin välittömästi vanhemmista tai lapsesta johtuva karmallinen syy. Karma voi ?pomppia� kuten lääketieteessä perinnölliset sairaudetkin. Toiseksi ajatus jälleensyntymästä on eri kuin ajatukseen liitetty yksilöity oppi vaikkapa syyn ja seurauksen laista; olennaista on ja pysyy siis se ettei Jeesus kyseenalaista opetuslasten kysymykseen liittyvää ajatusta lapsen elämästä ennen syntymäänsä. Johdonmukaista, jos haluamme kohdan avulla kieltää jälleensyntymäajatuksen torjua olisi ajatella, että opetuslapsen uskoivat, että sielu on pre-ekstistenttinen ja lapsi olisi tällaisena ennalta olleena sieluna voinut tehdä syntiä jo ennen sikiöksi ruumiillistumistaan! Mutta Repo ei vetoa tähän, koskapa nykyisen kristinuskon tulkinnan mukaan Jumala luo uudet sielut vasta hedelmöittymisen hetkellä.

Raamatun monista jälleensyntymisajatusta tulevista kohdista lukijan kannattaa tutustua vielä vaikkapa seuraavaiin:

Sananlaskut 8: 22-31
Psalmi 90: 3
Roomalaiskirje 9:11-14.
Saarnaaja 12 jae 6

Tarkoitetut sanalaskut puhuvat toki ikiaikojen viisaudesta, mutta tämä personoitu viisaus voidaan nähdä myös ideana ikuisesta sielusta, joka Jumalan on ennen aikojen alkua luonut työ- ja leikkitoverikseen ja jonka ihastuksena ovat ihmislapset, so. joihin sielu aika ajoin siirtyy. Virallinen Raamatun selitys näkee viisaudella tarkoitettavan Jeesusta, jonka sanonta “Jo ennen kuin Abraham syntyi, minä olen” viittaisi tähän varsinkin, kun Johanneksen evankeliumin alku puhuu myös Sanasta, jonka kautta kaikki on saanut alkunsa. Ja tämä Sana olisi Jeesus. Jeesus ei kuitenkaan puhu välttämättä vain omasta ikuisesta minuudestaan, vaan kaikkien ihmisten egojen eli tajuntojen alkuperäisestä iankaikkisuudesta ja käyttää itseään vain esimerkkinä.

Psalmi 90:n jae 3 on erityisesti kabbalistien jälleensyntymäopin lähde:

Sinä palautat ihmiset takaisin tomuun ja sanot:
“Palatkaa jälleen te ihmisten lapset.”

Ja Roomalaiskirjeen luvussa 9 jakeissa 11-14 on varsin erikoista luettavaa:

Ja ennen kuin kaksoset olivat syntyneetkään.
Ennen kuin he olivat tehneet mitään
hyvää tai pahaa, niin, että Jumalan
valinnan mukainen aivoitus pysyisi,
ei tekojen tähden vaan kutsujan tähden.

Sanottiin hänelle: Vanhempi on
palveleva nuorempaa

Niin kuin kirjoitettu on:
Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin.

Jumala ei ole siis pannut kaksosia eriarvoisen järjestykseen näiden omien tekojen mukaan, vaan oli valinnut vanhemman nuoremman palvelijaksi siksi, että oli Paavalin mukaan Kaikkivaltiaan oikeudella rakastanut toista jo ennen kummankaan syntymää enemmän kuin toista: Sillä �?Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin�?. Paavali huomaa asiaan liittyvän oikeudellisen ongelman ja selittää Jumalan oikeutta mielivaltaisiin valintoihin monta jaetta.
Jakeessa 23 hän toteaa kaiken perustuvan ns. ennaltamääräämiseen:

Ja on tehnyt (Jumala) sen saattaakseen
kirkkautensa runsauden ilmi laupeutensa
astioissa, jotka hän on edeltä valmistanut
kirkkauteen.

Jaakob ja Eesau ovat siis olleet jo persoonina ennalta, joista toisen Jumala oli ennalta valmistanut laupeuden astiaksi ja määrännyt lupauksen lapseksi. Selvä ajatus jälleensyntymästä. Mutta puhuttelevimpana Raamatun osana aiheemme kannalta pitää kirjoittaja Saarnaaja 12:sta jakeita 6 ja 12.

Elämänpyörät

Ennekuin hopealanka katkeaa
Ja kultamalja särkyy
Ja vesiastia särkyy lähteellä
Ja nostopyörä särkyneenä putoaa
kaivoon

Ja tomu palajaa maahan, mistä se on
Tullutkin Ja sielu palajaa Jumalan
tykö, joka on en antanutkin.

Huomio tulee kiinnittää sanaan nostopyörä tai ammennuspyörä, jota sanaa vanha suomalainen käännös käyttää. Kun palautamme mieleen erään antiikin kaivon nostolaitteen mallin, voimme nähdä siinä kaivon yllä olevan pyörän, joka kierrättää pyörän kautta kulkevaa nuoraa, jossa on vesiastioita säännöllisin välein. Koska vesi oli elämälle tärkein elementti erämaassa, alettiin vettä nostavaa pyörää kutsua myös elämän pyöräksi. Saarnaaja käyttää pyörästä heprealaista sanaa galgal ja koska sana on erittäin merkittävä kirjasemme jatkoakin ajatellen, toistamme jakeen 6 tähän myös hepreaksi:



Nostopyörää tarkoittava sana on kolmas toisella rivillä vasemmalta eli lglg. Tämä sana on itse asiassa yhdyssana ja muodostuu kahdesti toistuvasta sanasta gal, joka puolestaan tarkoittaa pyöreistä kivistä muodostunutta kasaa. Sanasta johtuu myös eräitten eläimien tuottamia pieniä ulostepalloja kuvaava käsite galal. Tästä sanasta on tullut edelleen verbi pyörittää gilal ja viimein pyörä galgal. Sanassa on siis idea pallon tai pallojen pyörittämisestä ja luultavaa, että samasta alkuideasta on lähtöisin Egyptin Skarabee eli pillerinpyörittäjä, siis eräs koppakuoriaislaji, joka pyörittää pieniä lantapalloja ja josta on tullut ikuisen elämän symboli. Tästä ei olekaan sitten enää pitkä matka heprealaisen sanan gilgul ideaan pyöristä pyörissä, sillä lvglg on heprean jälleensyntymää tarkoittava sana. Siihen on vain tullut lisää ja sanaa vastaava kirjain vav eli v joka hepreassa tarkoittaa yhdistymistä ja onkin kirjaimelliselta nimeltään koukku tai haka. Kirjain siis yhdistää eri ympyrät toisiinsa ja kun v symboliikassaan vastaa vielä membrum virileä syntyy näin johdonmukaisesti idea jälleensyntymäympyröistä. Kirjainnimien gl ja u yhteiset lukuarvot ovat myös aiheen kannalta tärkeitä, mutta tulemme niihin myöhemmin.
Vaikka asia kuullostaakin banaalilta ja karkealta, niin pienet lantapalloulosteet syntyvät lähes samasta paikasta kuin pieni lapsikin, eli elävää ja kuollutta synnyttävät lähteet ovat ihmisessäkin rintarinnan. Ja heprean sana lähdekin on gilgal. Näin on myös ymmärrettävää, että vielä tänäänkin sanat shit ja sex ovat kielellisiä sukulaisia. Nostopyörä nostaa uudelleen ja uudelleen elämän vettä ja härät pyörittävät ja pyörittävät nostopyörän aisaa ja Härät jättävät nekin pyöröuran, joka täyttyy vähitellen lannasta. Tästä kuoleman lantapyörästä nousee elävä skarabee pyörittämään kokkareesta omaa pyöräänsä.

Saarnaajan hopealanka on siis verrattavissa kaivon nostopyörän nuoraan, molemmissa symboloidaan elämälle välttämätöntä yhteyttä sen ikuiseen lähteeseen, mistä toistuvat elämät ammentavat.

Elämänpyörä uudessa testamentissa

Elämänpyörää Uudessa testamentissa on käsitellyt kirjastotalo Metsossa 13.11. 1993 Tampereella pitämässään esitelmässä myös teologian tohtori Repo. Hän tosin pitäytyy vain Uuden testamentin pohjalla, mutta käsittele aiheen kannaltaan siinä määrin perusteellisesti ja hyvin, että on syytä toistaa hänen kuvauksensa tähän:

Apostoli Jaakob varoittaa kielen synneistä ja sanoo kielen “sytyttävän tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta”. (Jaakob 3:6). Elämän pyörän (trokhos tees geneseoos ) voitaisiin perustellusti väittää tarkoittavan sananmukaisesti elämän pyörää tai kiertokulkua.
Pyörä on tuttu symboli mm. budhalaisuudessa. Mutta uuden testamentin maailmaa lähempi esikuva löytyy orfilaisuudesta. Orfilaisuuden on sanottu liikkeenä ollen vielä epämääräisempi ja rajoiltaan häilyvämpi kuin konsanaan New Age. Jälleensyntymiseen kuitenkin uskottiin ja sitä kuvattiin käsitteellä ’syntymän pyörä’ (kyklos tees geneoos). Sielun katsottiin olevan katoamaton ja niin kauan kuin se oli vihkimätön ja puhdistamaton, sen oli palattava uuteen maalliseen elämään. Orfilaisen vihkimyksen tai askeesin oli tarkoitus vapauttaa tästä kiertokulusta tai ainakin lyhentää sitä.

Jaakobin kirjeessä ei ole sanaa genesis kuitenkaan käännetty syntymäksi, koska se tarkoittaa myös sitä mikä syntyy, eli elämää. Vastaava rakenne on kirjeen 1. luvun 23. Jakeessa, jossa mies kuvastimesta katselee ‘omien kasvojensa piirteitä’. (prosoopon tees geneseoos autuu), sananmukaisesti syntymänsä kasvoja eli asiallisesti ‘olemassaolonsa hahmoa’. On lisäsi esitetty, että Jaakobin kirjeen trokhos voitaisiin kääntää ‘kuluksi’, mikäli painoa siirretään jälkimmäiseltä tavulta ensimmäiselle. Näin Jaakob puhuisikin elämän kulusta eikä pyörästä. Tämä oletus lienee kuitenkin turha, sillä ‘elämän pyörä’ on ollut käytössä oleva sanonta myös orfilaisuuden ulkopuolella. Kreikkalaisissa lähteissä verrataan elämää pyörään, joka kiertäessään vie välillä alas ja tuo taas ylös. Se tarkoittaa nopeaa onnen kääntymistä, myötä ja vastoinkäymistä. Vastaavassa mielessä käsitettä on käytetty myös juutalaisuudessa, ajatellen onnea ja onnettomuutta elämässä ‘välttämättömyyden pyöränä.’ (Filon)

Tämä käsite näyttää tulleen orffilaisuudesta yleiseksi kreikkalaiseksi sanonnaksi, jonka myös juutalaiset ovat omaksuneet. Sen alkuperäinen sisältö on jo sitä vastoin kauan aiemmin liuennut ja sekoittunut yleisen elämän käsittämiseen onnen ja epäonnen vaihteluina. Vastaavalla tavallahan Raamatusta monia sanontoja on poimiutunut irralleen ja tullut osaksi jokapäiväistä suomalaista kielenkäyttöä ilman yhteyttä alkuperäiseen sisältöönsä. Esim. ‘kielletty hedelmä’ on ylipäätään jotain kiehtovaa ja kiellettyä, ja ‘A ja O’ on jotain ehdottoman tärkeää - lieneepä myös käsite manttelinperijä kotoisin Elian ja Elisan suhteesta.

Näin siis tohtori Repo. Hänen pyrkimyksenään on siis sanoa, että Jaakob käyttäessään käsitettä ’syntymän tai elämän pyörä’ ei käytä sitä alkuperäisessä merkityksessään. Revon todistelu kielen funktioiden muuttumisesta ja eri diskursiivisista merkityksistä on tietysti oikein, mutta mikään, mitä hän sanoo ei todista, etteikö heikentyneitäkin ja vieraissa asiayhteyksiä käytettyjä ilmaisuja voitaisi käyttää myös alkuperäisessä merkityksessään, mikäli käyttäjä nuo alkuperäiset merkitykset tuntee. Niinpä mikään ei estä suomalaista kadunmiestä käyttämästä sanontaa ‘kielletty hedelmä’ juuri siinä alkuperäisessä raamatullisessa merkityksessään, missä tuosta perimätiedon mukaan grape-hedelmästä on alkujaankin puhuttu.
Jaakobin lausumaa on myös tarkasteltava sen koko kontekstissa. Jaakob puhuu syntymän pyörästään syyn ja seurauksen yhteydessä. Synnin kieli sytyttää pyörän, joka liekehtii helvetin tulta! Tietysti voidaan sanoa, että onhan tämän elämän huono onnikin on seurausta synnistä, mutta voiko tuollaista onnea verrata helvetin tuleen? Sillä katsoohan Jaakob pahan kielen synniksi, joka kierrättää ihmisen helvettiin. Ilmaisu ja idea ei ole repomaisen vetinen. Kun Jaakob oli Jeesuksen veli, kannattaa muistaa mitä Jeesus sanoi kielestä: (Mt. 15: 11,17.19):

Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään
Vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen.

Ettekö käsitä, että kaikki mikä menee
suusta sisään, käy vatsaan ja ulostuu.

Mutta se mikä tulee suusta ulos, se tulee
sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.

Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset,
murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet,
väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.

Jeesus ja Jaakob puhuvat samasta asiasta ja kun Jaakob puhuu tässä yhteydessä helvetin liekein palavasta ’syntymän pyörästä’, ei ole epäilystäkään, etteikö hän puhuisi kuoleman jälkeisistä sanktioista. Puheessa on kysymys kiirastulesta, johon sielu viedään puhdistumaan tahraisuudestaan, puhdistunut sielu voi syntyä ja nousta uuteen elämään. Näin uskoivat orffilaiset ja ei ole estettä, etteivätkö Jeesus ja hänen veljensä olisi tunteneet niin orffilaisten kuin muidenkin mystien kieltä. Olivathan he itsekin mysteerioihin vihittyjä . Kuten todistaa apostoli Paavali kertoessaan puhuvansa Jumalan mysteerio-viisaudesta täydellisten seurassa.( 1 Kr. 6 ja 7). Sanat mysterios ja teleios, salaisuus ja täydellisyys, olivat mysteeriuskontojen termejä.

Paavalin lausumat ovat jääneet kiusaamaan myös Origenesta ja Jeromea.
He kiinnittävät huomiota Paavalin väittämään, että Jumala on valinnut opetuslapset ja tietenkin Paavalin olemaan Kristuksessa pyhät jo ennekuin maailma oli perustettu. (Ef. 1.4).Paavali jatkaa vielä jakeessa 5, että jumala oli valinnut heidät lapseuteen nimenomaan edeltäpäin. Origenes katsoi kohdan todistavan sielujen ennaltaolosta, mitenkä muuten jo ennen maailman perustamista Paavali niminen henkilö olisi voitu valita lapseuteen. Jerome puolestaan katsoo, että valinta oli tapahtunut vasta Paavalin ollessa äitinsä kohdussa ja Jumala oli kaikkinäkevänä ja Kaikkivaltiaana päättänyt jo ennen luomista, että eräs Paavali muutama miljardi vuotta myöhemmin tulisi pelastumaan. Jerome puolustaa siis ns. predestinaatio eli ennaltamääräämisoppia ja Origenes pre-eksistenssi eli siis sielujen ennaltaolo-oppia.
Kristinuskon opillisen johdonmukaisuuden nimissä Origenes oli tietysti lähempänä totuutta, sillä opetuksen mukaan ihmisellä oli vapaa tahto ennen syntiinlankeemusta ja jos Adam ei oli langennut ei ketään olisi tarvinnut pelastaakaan eikä pelastetuksi valita. Jos kaikkinäkevä Jumala taas tiesi ennalta Adamin lankeavan, niin eihän silloin voinut olla kysymys tasaveroisesta tahdonvalinnasta vaan Adamille oli luotu niin heikko tahto, että lankeaminen tulisi tapahtumaan. Tätä probleema eivät kummatkaan kirkkoisät ole huomanneet.

Mutta palatkaamme Vanhan testamentin puolelle ja sen ehkä selkeimmin ja vaikuttavimmin uudelleen ruumiillistumisesta ja karmasta puhuvaan Jobin kirjaan.

Job jälleensyntyvänä sieluna

Jobin kirjaa pidetään Raamatun vanhimpana, sen tuntee sanan Jumalakin sen vanhimmassa feminiinimuodossa Elohee ja siinä Saatanakin on vielä yksi tämän Jumalan pojista. Jobiakin vanhempia fragmentteja Raamattuun toki sisältyy esim. ns. Deboran lauluun tuomarien kirjassa. Debora merkitsee mehiläinen, joka sekin on elämän ja sielun symboli ja olisi houkuttelevaa keskustella tästäkin ahkerasta pikku otuksesta ja sen kabbalistisesta symboliikasta enemmän, mutta rajoitettu tila pakottaa viittaamaan mehiläiseen vain alaviitteessä ja pysymään nyt Jobissa.
Jobin kirja on kuuluisaa teodikean ongelmaa, viattoman kärsimyksen ongelmaa, pohtiva teos. Se ei kykene antamaan tyhjentävää vastausta, mutta asia tulee hieman ymmärrettävämmäksi, jos monien rabbien lailla käsitämme Jobin kärsivän ja vaeltavan sielun karmallisena vertauskuvana.

Jobin luku 33 näkee sielun palava juuri kolmesti:

Katso, kaiken tämän tekee Jumala
kahdesti, kolmastikin ihmiselle.

Palauttaakseen hänen sielunsa haudasta
Ja antaakseen elämän valkeuden hänelle.

Tässä Jobin luvussa 33, missä on kysymys ihmisestä, jonka Jumala on pannut sairasvuoteelle, mutta jonka elvyttää takaisin �?nuoruutensa voimiin�?, on myös 33 jaetta! Mikä ei ole sattuma eikä jää vaille merkitystä.
Muistamme. Että Jeesus kuoli 33-vuotiaana ja että esim. vapaamuurariuden ns. skotlantilaisessa riitissä korkeimman ja arvokkaimman asteen numero on 33
.
Lukuarvo 33 on edelleen heprean gematriassa eli kirjainten ja lukujen vastaavuuksissa G ja L kirjaimia (g gimel = 3 ja l lamek=30) edustava luku. Nämä konsonantit näyttelivät, kuten olemme edellä osoittaneet, erittäin keskeistä roolia sanassa gilgul, joka siis on jälleensyntymää hepreaksi tarkoittava sana. Raamatun paikannimi Gilgal on samaa juurta ja muutenkin yhdistelmä Gl on pyhässä kirjassa tärkeä¸ Daavid voitti Goljatin, Jeesus syntyi Galileassa ja kuoli Golgatalla. Maapallon tunnus on G ja kirjain on myös vapaamuurariuden, jonka suurmestarina ruotsalaiset muurarit pitävät Jeesusta, keskeinen tunnus. Hepreassa kirjaimen nimi on gimel, joka merkitsee kamelia ja joka alkaa g:llä ja päätyy l:ään. G kirjaimen gematrinen lukuarvo on 3 ja se viittaa vapaamuurariuden kolmeen asteeseen, mutta myös siihen, että maapallo, globe, on auringosta lukien kolmas planeetta. Huomaa sanan globe alkukirjaimet.

Kun nimi Golgatha kirjoitetaan arameaksi gulgalat ja jälleensyntymää tarkoittava sana feminiinin monikossa (sielu on feminiini) gilgulot, on helppo havaita, että kyseessä on sanaleikki, jolla viitataan auringon jälleensyntymään kalojen tähtimerkissä. Jeesuksen kuolinpäivänä perjantaina klo 15, mikä symboloi kevätpäiväntasauksen maaliskuista hetkeä.

Jobin kirjan luvun 33 esiintymät eivät siis ole sattumia, vaan viittaavat kolmeen kehitysjaksoon ja elämänpyörään. Kahden pyörän mallissa aineellinen elämä on toinen ja spirituaali elämä toinen. Niinpä koko Raamatun kirjojen määrä onkin 33 33 eli 66 kirjaa.
Jobin kirjan 33. luku on myös muilta sisällöiltään siksi merkittävä, että on syytä ottaa tähän myös luvun ylle lainattujen lisäksi niitä valmistelevat jakeet, joissa kerrotaan ensin, miten Jumala on kurituksen kautta päättänyt kääntää ihmisen pois pahuudesta, ja tehnyt sen

Säästääkseen hänen sielunsa haudasta
Ja hänen henkensä syöksymästä pätsiin.

Kuritus on kuitenkin siksi kovaa, että jae 21 toteaa

Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin ja hänen
luunsa, ennen näkymättömät paljastuvat

Näin lähenee hänen sielunsa hautaa
ja hänen henkensä kuolonvaltoja.

Mutta hädässä on apu lähellä.

Jos silloin hänen puolellaan on enkeli, välittäjä
yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta
hänen vilpittömyydestään, niin Jumala armahtaa
häntä ja sanoo: “Vapauta hänet, ettei hän mene
hautaan, minä olen saanut lunastusmaksun.”

Sielu siis pelastuu ja jakeen 25 mukaan hänen ruumiinsa

Uhkuu taas nuoruuden voimaa,
Hän palajaa taas nuoruutensa päiviin.

Teologit selittävät, että ihminen joutuu tässä vain lähelle kuolemaa, josta aivan täpärästi pelastuu, koska Herra armahtaa hänet viime tipassa. Tällainen selitys ei kuitenkaan alkutekstin eikä hermeneuttisen tietämyksen valossa ole lainkaan uskottava. Ensinnäkin Jobin lihan kuihtumisesta käytetään heprealaisessa tekstissä verbimuotoa merai yarm ja verbin juurikonsonantteja mem ja resh tuottavat hepreassa monia nimenomaan kuolemaan viittaavia sanoja, joista mutkan kautta johtunevat myös esim. suomen kielen sanat myrkky, murha ja marras. Samasta verbistä johtuvat myös heprean sanat, jotka viittaavat jonkun korottamiseen tai nousemiseen . Siis sanalla voidaan ilmaista myös sielun nousemista taivaaseen. Sananmukaisesti Jobin liha onkin kohotettu pois hänen luidensa päältä, niin että luut näkyvät. Mutta onko hänestä tullut vain langanlaiha, mutta vielä elävä, vai onko hän kuollut ja joutunut Tuonelan odotushuoneeseen, se selvinnee jakeesta 25, jossa puhutaan enkeleistä, jotka maksavat Jobista takuut. Lukija kerrannee yllä olevan ao. sitaatin.

Tämä idea kuolleen arvioimisesta ja lunastamisesta perustuu selvästi egyptiläisessä kuolleiden kirjassa kuvattuun tapahtumaan ja asetelmaan, missä ihmisen sydän Tuomarien salissa punnitaan ja missä kuollut tekee ns. kielteisen tunnustuksen, jonka kirjuri Thot kirjoittaa muistiin ja vie Osiriksen eteen, joka sitten yhdessä 42:n muun tuomarin kanssa päättää kuolleen kohtalosta.

Tuonelan salin tuomarien luku 42 on sivumennen sanoen mielenkiintoinen siksi, että luku esiintyy useana eri ideana sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Vanhassa testamentissa se on aikaa, kahta aikaa ja puolta aikaa vastaava ajanmääre, joka on 42 kuukautta tai 1260 päivää eli määrää ajan, jona puolestaan Uuden testamentin Ilmestyskirjassa kuvattu profeetta saarnaa, mutta on myös luku, joka tulee Jeesuksen sukutaulun 3 x 14 sukupolvesta. Nämä kolme sukupolvea liittyvät puolestaan takaisin Osiris-taruun siten, että Osiriksen sanotaan tuoneen vehnän taivaasta ja Jeesus katkoi sabattina puolestaan nimenomaan vehnän tähkiä. Kaukaa haettuako? Ei välttämättä, sillä tiede on tehnyt sen hämmästyttävän havainnon, että vehnä on kehittynyt nykyiseen 42 kromosomiseen muotoonsa 3 x 14 kromosomin hyppäyksin, siis ensin 14 kromosomia, sitten 28 kromosomia ja sitten 42 kromosomia, jolloin vehnä on valmis eli täydellinen ja voidaan piirtää elämän puun muotoiseksi. (Lisää kuva tyylitellystä elämän puusta)

Näin on vaikea ajatella, että Jobin kirjankaan enkelit olisivat vain Jobin sairasvuoteen äärellä ja pitäisivät puolustuspuheensa siinä. Kun heprealaisillakin oli usko Tuonelaan eräänlaisena välipaikkana, jossa odotetaan viimeistä tuomiota, on johdonmukaista ajatella Jobin joutuneen sheoliin, siis ruumiillisesti kuolleen, mutta ei vielä hautaan sachat, joka on lopullisen tuhon paikka. Ja merkittävä on myös jakeen 25 maininta nimenomaan nuoruutensa päiviin palaavasta Jobista. Tuskin henkitoreissaan virunut vanha mies palaisi nuorukaiseksi, mikäli olisi ollut kyse vain parantumisesta. Tietysti voidaan sanoa, että runolliselle kuvakielelle on annettava vapauksia, mutta kun vielä muissakin Jobin sanonnoissa on vihjeitä jälleensyntymään, niin todennäköisesti tässäkin on kysymys saman motiivin kuvauksesta.

Luvusta 19 käy ilmi, että Job ei viihdy Tuonelassakaan, vaan kertoo sielunsa liikkuvan sieltä edelleen kohti Jumalaa:

Sitten kun tämä nahka on yltäni riistetty ja
olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan.

Jae on jyrkästi ristiriidassa nykyään olevan muotitulkinnan kanssa, että kuolemassa koko ihminen sieluineen kuolee ja luodaan vasta ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen. Tätä teologista oppia tarvittanee etenkin rippikoulunuorten vakuuttamiseksi siitä, että kun ihmisessä ei ole lainkaan ruumiista irrallista sielua, ei voi olla mitään mikä jälleen syntyisikään. Tulkinta on siis osa ns. New Agen vastaista taistelua.
Ihmisen jakautuminen egyptiläiseen ja platonistiseen tapaan useihin eri tekijöihin ilmenee kuitenkin selvästi Raamatun omassa todistuksessa, kuten psalmissa 16 jakeessa 9:

Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni
riemuitsee ja myös minun ruumiini asuu turvassa

Siis selvä komijako: sydän, sielu, ruumis. Mutta nykyopin kumoamiseksi kaksijakokin riittää ja kuvauksia erillisestä ruumiin jättävästä sielusta on Vt:ssa yllin kyllin. (Ps. 73: 24-28, Job 19: 26 jne.). Erityisen merkittävästi kaksijako näkyy kuitenkin siinä , että Vt. hautaa ihmisen ruumiin ja sielun selvästi eri paikkoihin. Ruumis joutuu hautaan ja sielu tuonelaan. Käsitteet eivät ole identtiset!
Näkisimme mielihyvin, miten teologit selittävät jakamattoman ja kuolemassa kokonaan kuolleen sieluruumiin voivan olla yhtä aikaa kahdessa eri paikassa? Mihin Sheolia tarvitaan ?
Vanhassa kuten Uudessa testamentissakin jää ihmisestä jokin osa kuolemassa eloon. Tämä on aivan selvää, eikä asian kirkkauden vuoksi kannata tässä kaikkia jakeita toistaa. Mutta selvin esimerkki kannattaa palauttaa lukijan mieleen, kertomus köyhästä kuolleesta ja Lasaruksesta Abrahamin helmassa:

Niin tapahtui, että köyhä kuoli ja enkelit
veivät hänet Aabrahamin helmaan.
Ja rikaskin kuoli ja hänet haudattiin.

Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa(!),
vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana
Abrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

Ja hän huusi sanoen. Isä Abraham! Armahda minua
ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää
veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä
minulla on kova tuska tässä liekissä.

Mutta Abraham sanoi: “Poikani muista, että
Sinä eläessäsi sait hyvää ja Lasarus samoin
sai pahaa, mutta nyt hän täällä saa lohdutusta
Sinä taas kärsit tuskaa.”

Jopa fundamentalistinen Raamatun Iso Tietosanakirja selittää asianomaisen kertomuksen kohdalla, että tässä on kysymys haadeksesta, paikasta jossa odotetaan viimeistä tuomiota ja paikassa on jopa kaksi osastoa, hyville ja pahoille.
Kysymys ei ole siis varsinaisesta helvetistä. Mutta samainen tietosanakirja puhuu itsensä pahasti pussiin jatkaessaan selitystä todeten rikkaan miehen joutuneen paikkaan, josta ei ole enää pelastuksen toivoa ja josta voisi päästä vain viimeiselle tuomiolle. Näinhän rikas mies olisi jo tuomittu ja mitään viimeistä tuomiota ei hänen kohdaltaan enää tarvittaisi. Katolisen kirkon kiirastulioppi toteuttaa luterilaista selitysoppia paremmin kertomuksen edellyttämän johdonmukaisuuden vaateen. Olennaista kuitenkin on, että kertomuksen henkilöt eivät ennen viimeistä tuomiota ole kuolleet. He elävät, muodossa tai toisessa.

Nykykirkon tarve opettaa Jehovan todistajien tapaan koko ihmisen kuolemaa on suhdanne teologiaa. Käsitys on edullinen vastustettaessa, kuten sanottu. New Agea ja siihen liittyviä uususkontoja, joissa jälleensyntymän vaihtoehtoa pidetään näkyvästi esillä.

http://seppoheinola.net/?page_id=18

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

JÄLLEENSYNTYMÄ RAAMATUSSA

Viimeaikoina johtuen luultavasti New Age liikettä kohtaan tuntemastaan pelosta ovat monet koreasti oppineetkin teologit käsitelleet Raamatun ja jälleensyntymäopin välisiä suhteita. Näiden teologien mukaan oppi on yleensäkin itämais-kreikkalais-platonista lainatavaraa, vailla raamatullisia perusteita ja muutenkin mahdoton, koska heidän mukaansa ihminen ei luoduksi tullessaan ole edes ylipäätään saanut erillistä sielua, joka voisi minnekään uudelleen syntyä. Ihminen on heistä yksi jakamaton sieluruumis ja sanalla sielu onkin sama merkitys kuin sanalla henkilö. Kuitenkin tämä kuollut sielu jossain ihmeellisessä olomuodossa on tuonelassa odottaen siellä tietoisena ja ruumiillisena uutta luomistaan ja ylösnousemistaan.
On myös teologeja, joiden mielestä koko ihminen sieluineen kuolemassa kuolee ja luodaan ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen, kuitenkin samaksi persoonaksi kuin mikä hän kuollessaan on ollut. He eivät kuitenkaan kerro, luodaanko hänet uudelleen samanlaiseksi. Ylösnouseeko tällaisen tulkinnan mukaan ylös esim. synnytyksessä kuollut lapsi muutaman minuutin ikäisenä, vanhus vanhuksena, halvaantunut halvaantuneena , nuorukainen nuorukaisena jne.

Teologit eivät edelleen käy juurikaan arvailemaan, missä muualla kuin hautausmaalla sielu ylösnousemista odottaa. Tuonelaa ei haluta paikallistaa. Muutoin jouduttaisiin ottamaan kantaa kysymykseen, miten jakamaton sieluruumis voi yhtä aikaa olla kahdessa eri paikassa, sillä Raamatun mukaan tuonela eli sheol on varattu sieluille ja hauta sachat ruumiille. Että paikat ole samoja, ilmenee selvästi Jobin kirjan 21. luvun jakeesta 26 ja psalmista 16 jakeesta 10:

Yhdessä he panevat maata multaan
Ja madot peittävät heidät (Job)

Sillä sinä et hylkää minun sieluani
tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä
kuolemaa.

Kun teologit eivät yritä kahden odotuspaikan ongelmaa kosketella, he joutuvat ohittamaan koko ongelman. Ja joutuvat ohittamaan ja selittämään pois paljon muutakin, kuten Jeesuksen monet selvästi jälleensyntymää tulevat kannanotot, sekä myös sen, että �jakamattoman? sieluruumiin sijasta Raamattu selvästi tuntee kolmijaon sieluun, ruumiiseen ja vielä henkeen.
Sielu, henki, ruumis

Paitsi että vähättelevät Jeesuksen omia sanoja ja antavat niille varsin väkinäisiä merkityksiä teologit välttävät myös usein viittaamasta niihin Raamatun kohtiin, jotka tehden selvän eron ihmisen kolmen tekijän välillä, antavat myös ymmärtää, että niistä on tavoitettavissa tai että niistä heijastuu myös selvä jälleensyntymisajatus:

Herran laki on täydellinen, se
palauttaa sielun (Ps. 19:

Tässä kohdassa sielun liikkeestä käytetään heprean verbiä sub, jonka alkumerkitys on palata, kääntyä takaisin, mutta joka voi merkitä myös uudelleen elpymistä ja virvoittumista. Kristillinen kääntäjä haluaakin käyttää tässä sanaa virvoittaa, Herran laki virvoittaa sielun. Edellinen jae 7 puhuu kuitenkin auringosta, joka kiertää rataansa ja kun heprean lakia tarkoittava sana Torah tulee alun perin ympyrää tarkoittavasta sanasta tor (mistä huom. myös tori, torat, tarot, ratas), on täysin mahdollista, että psalmin kirjoittaja vertaa sielua aurinkoon, joka säännönmukaisesti kiertää ja palaa aina uudelleen alkuun. Uudessa alussa sielu on tietysti myös vironnut tai virvoittunut kuten ihminen aamulla yön levättyään.
Jakamattomuuden ideaa vastustaa psalmi 16, jae 9 :

Sen tähden minun sydämeni iloitsee
ja sieluni riemuitsee
ja myös minun ruumiini on turvassa.

Sydän kuvaa elinvoimaa, sielu tajuntaa ja ruumis ainetta. Ruumiista ja sielusta puhutaan myös seuraavassa:

Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi
Jumala olisi minun sieluni valo (Ps. 73:26)

Ja sitten voi nähdäkin jo edellisistä edellytyksistä nousevia tämän selvästi sielun kuoleman jälkeisistä liikkeistä ja tulkita niihin sisältyvän myös:

Sinä virvoitat meidät jälleen henkiin ja maan
syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin( Ps. 71. 20)

Hän ojentautui pojan yli kolme kertaa ja
huusi Herraa ja sanoi: �Anna tämän
pojan sielun tulla häneen takaisin�

Ja Herra kuuli Eliaa ja pojan
sielu tuli häneen takaisin.(I Kn. 17:21-22)

Elia herätti kuolleen henkiin, jolloin siitä irronnut sielu palasi siihen takaisin. Teologit katsovat, että kysymyksessä olisi olut vain elinvoiman palaaminen, mutta kyllä heprealaiset selvästi uskoivat, että kuolleen sielu heti kuoleman jälkeen nousee joko ylös Jumalansa tykö tai sitten jää Tuonelaan odottamaan siirtymistään helvettiin. Palaamme tähän yksityiskohtaisemmin Jobin kirjan esittelyn yhteydessä.
Edellisessä sitaatissa ei ollut kysymys tietenkään jälleensyntymisestä vaan sielun liikkeestä, mutta 1. Samuelin kirjan 2. luvun jae 26 puhuu jo selvää kieltään:

Herra antaa kuoleman ja antaa elämän,
Hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen

Kristillisen tulkinnan mukaan tässäkin puhuttaisiin vain kuolleiden yleisestä ylösnousemuksesta, ei jälleensyntymästä. Mutta ei tulla ajatelleeksi, että jo ajatus ylösnousemuksesta saattaa olla korruptoitunut muunnelma sitä paljon vanhemmasta uskosta jälleensyntymään. Ja kohdasta kyllä henkii ajatus siitä, että tuonelasta palaava henkilö jatkaa elämäänsä nimenomaan maan päällä, mitä ylösnousseet eivät tee vaan jatkavat henkiolentoina matkaansa tuomiopäivän oikeuden istunnon jälkeen taivaaseen. Joka tapauksessa edellä siteeratut Raamatun jakeet näkevät ihmisen selvästi kolmijakoisena ja voidaksemme varmistua mahdollisuudesta, että tämän kolminaisuuden sielua vastaava osa on se, mikä voi – ei vain nousta ylös tai vain herätä henkiin – myös jälleensyntyä, tarkastelemme vielä hieman Raamatun omaa todistusta.

Elian paluu

Vanhan testamentin kirjakokoelma päättyy 39:n kirjan jälkeen profeetta Malakiaan merkittävään ennustukseen profeetta Eliaan paluusta. (Ml. 4:5-6)

Katso, minä lähetän teille profeetta
Elian, ennekuin tulee Herran päivä,
Se suuri ja peljättävä.

Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet
lasten puoleen ja lasten sydämet heidän
isiensä puoleen, etten minä tulisi ja
löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi

Kerrottakoon historiasta kiinnostunutta lukijaa varten, ennekuin menemme jakeiden vertailuun Luukkaan evankeliumin vastaavien kanssa, että profeetta Malakian nimi johtuu ensinnäkin juurisanasta malak, josta nousevat sekä enkeliä että kuningasta tarkoittavat heprean sanat. Malakia on Vt:n viimeinen profeetta ja eli noin 400 eKr. Malakian ja Uuden testamentin väliin jää siis noin 400:n vuoden pituinen aukko, joka täytyy osin Daniel kirjan uudempien osien avulla, mutta varsinaisesti aukon täyttäisivät Maccabealaiskirjat, jos ne vielä Raamattuun kuuluisivat. Ne on kuitenkin jätetty Raamatusta pois. Kirjat ovat kuitenkin erityisen tärkeät ymmärtääksemme Jeesuksen toimintaa ja hänen aikansa innokasta Messias-odotusta. Kansa oli nimittäin menettänyt maccabealaisjohtajien sille verisesti taisteleman itsenäisyyden vuonna 63 eKr. Roomalle ja kansa odotti, että Herra jälleensynnyttäisi sille uuden vapaustaistelijan, messiaan, jota myös Malakia Eliaan edelläkävijän hahmossa oli sille ennustanut. Luukkaan evankeliumi uskookin ennustuksen täyttyvän: Johannes Kastaja on Elias, joka on käyvä Messiaan edellä:

…ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan
Ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes.

ja hän kääntää monta Israelin lapsista
Herran, heidän Jumalansa tykö.

Ja hän käy hänen edellään Eliaan
hengessä ja voimassa kääntääkseen
isien sydämet lasten puoleen( Lk. 1:13,16,17)

Luukkaan sanamuotojen lähes täydellinen yhtäpitävyys Malakian kanssa osoittaa selvästi Luukkaan tarkoittaneen, että syntyvässä Johanneksessa toteutuu ennustus nimenomaan Eliaan takaisintulosta. Kristillinen tulkinta näkee, että kyseessä ei voi olla Elian jälleensyntymä, koskapa Elia oli noussut elävänä taivaaseen ja koska ei näin ollut kuollut, ei voisi suudelleen syntyäkään. Tulkinta on huono, sillä eihän Raamattu sano, ettei ruumiillisesti taivaaseen tulisissa vaunuissa noussut Elia olisi myöhemmin myös kuollut. Vai olisiko hän elänyt ruumiillisesti taivaassa satoja vuosia? Ja Johanneshan toteaa Eliaan nimenomaan syntyvän Elisabetista.
Tähän kuulen taas oikeaoppisen argumentoinnin, että kun sanotaan Johanneksen kulkevan Eliaan hengessä, sanonta olisi vain kuvaannollinen ja tarkoittaisi vain Eliaan kanssa samankaltaista rohkeutta ja vastaavaa toimintaa. Malakia oli kuitenkin ensinnäkin luvannut, että Herra lähettää nimenomaan profeetta Elian ja nimenomaan konkreettisen Eliaan paluuseen tuolloin yleisesti uskottiin. Toiseksi käsite ‘hengessä’ voidaan myös kääntää ’sielussa’, sillä kreikan sana pneuma tarkoittaa myös sielua, eikä asiayhteys siis kiellä sanaa myös näin kääntämästä. Pneuman kääntämisen sieluksi estää vain perinteis-teologinen esiymmärrys.

Näin jälleensyntymäoppi nousee Raamatusta itsestään, sitä ei siis tarvitse sysätä vain Pythagoraan, Platonin tai kenenkään muunkaan hellenistisen neron niskoille. Joskus oppi nousee Raamatusta niin voimakkaana, että se tunkeutuu jopa suomalaisen käännöksenkin läpi ja kirkkaimmillaan ei oppia kykene sumentamaan äärimmilleenkään trimmattu eksegeettinen akrobatia. Kuten kertovat myös

Jeesuksen omat sanat:

Jeesus vastasi ja sanoi: Elias tosin tulee
ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta
minä sanon teille, että Elias on jo
tullut, mutta he eivät tunteneet häntä.

Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen
puhuneen heille Johannes Kastajasta.
(Mt. 17:11-13)

Matteuksen luvussa 11 Jeesus olikin suoraan sanonut, että Johannes on Elia, joka oli tuleva.

Näistä Jeesuksen sanoista on luonnollisesti koetettu kiemurrella irti tavalla, jota edellä olemme Eliaan yhteydessä kuvanneet. Jeesus käyttää vain kuvakieltä jne. nämä harmonisoinnit ovat naivia ja epäjohdonmukaisia. Jos Jeesuksen selviä sanoja ei voi ottaa sellaisinaan tässä kysymyksessä, niin missä sitten voi? Kristilliset tulkitsijat ovat usein jälkiviisaita eli tulkitsevat kaiken Raamatussa sen mukaan, mitä myöhäsyntyisen oppirakennelman pönkittäminen milloinkin vaatii.

Tyydyttävää selitystä ei reinkarnaatiota vastustava kirkkomme ole kyennyt antamaan myöskään oppia tukevaan Raamatun kenties tunnetuimpaan jaksoon, missä Jeesus ottaa kantaa sokeana syntyneen lapsen syyllisyyteen:

Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä
sanoen: “Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö
vai hänen vanhempansa, että hänen piti
sokeana syntyä”?

Sokeana syntyneen syyllisyyden probleema käsitellään Johanneksen evankeliumin luvussa 9 jakeissa 1- 7. Teologi Matti Repo näkee oheisen kysymyksen taustalla olevan Mooseksen uhkauksen siitä, että Herra on kostava isien teot lapsille kolmanteen tai neljänteen polveen.
Ja totta onkin, että sokeus on juutalaisuudessa nähty ankarana Jumalan rangaistuksena. Mutta tämä ei sinänsä ole olennaista vaan tietysti se, että kysymys olettaa nimenomaan myös lapsen voineen tehdä syntiä ennen syntymäänsä, koskapa sen piti ’sokeana syntymän’. Teologian tohtori Repo selviää ongelmasta selittäen, että lapsi olisi kysyjistä jo sikiönä voinut äitinsä kohdussa tehdä syntiä ja voinut saada sokeutensa rangaistuksena tästä!
Siis embryo olisi ensin kehittynyt näkeväksi, sitten tehnyt syntiä ja rakastava Jumala olisi siten rangaissut sikiötä sokeudella. Kaikella kunnioituksella teologisia selityksiä kohtaan, ainakaan tämän kirjoittaja ei moiseen malliin hevin usko, mutta ei uskonut Jeesuskaan, joka kielsi sokeuden olevan sikiön syytä: “Ei tämä, eikä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki”.
Matti Repo katsoo Jeesuksen viittauksen Jumalan tekoihin poistavan karman lain, koskapa hän ei syyllistä lasta. Ja Repo vetää tästä sen johtopäätöksen, että Jeesus samalla välillisesti kumoa koko jälleensyntymisopin.
Vastaan voisi todeta, että ‘Jumalan teot’ voivat toki olla karmallisia nekin ja vaikka Jeesus ei ota kantaa karmaan sinänsä, ei siitä seuraa etteikö asialle voisi olla joku muu kuin välittömästi vanhemmista tai lapsesta johtuva karmallinen syy. Karma voi ?pomppia� kuten lääketieteessä perinnölliset sairaudetkin. Toiseksi ajatus jälleensyntymästä on eri kuin ajatukseen liitetty yksilöity oppi vaikkapa syyn ja seurauksen laista; olennaista on ja pysyy siis se ettei Jeesus kyseenalaista opetuslasten kysymykseen liittyvää ajatusta lapsen elämästä ennen syntymäänsä. Johdonmukaista, jos haluamme kohdan avulla kieltää jälleensyntymäajatuksen torjua olisi ajatella, että opetuslapsen uskoivat, että sielu on pre-ekstistenttinen ja lapsi olisi tällaisena ennalta olleena sieluna voinut tehdä syntiä jo ennen sikiöksi ruumiillistumistaan! Mutta Repo ei vetoa tähän, koskapa nykyisen kristinuskon tulkinnan mukaan Jumala luo uudet sielut vasta hedelmöittymisen hetkellä.

Raamatun monista jälleensyntymisajatusta tulevista kohdista lukijan kannattaa tutustua vielä vaikkapa seuraavaiin:

Sananlaskut 8: 22-31
Psalmi 90: 3
Roomalaiskirje 9:11-14.
Saarnaaja 12 jae 6

Tarkoitetut sanalaskut puhuvat toki ikiaikojen viisaudesta, mutta tämä personoitu viisaus voidaan nähdä myös ideana ikuisesta sielusta, joka Jumalan on ennen aikojen alkua luonut työ- ja leikkitoverikseen ja jonka ihastuksena ovat ihmislapset, so. joihin sielu aika ajoin siirtyy. Virallinen Raamatun selitys näkee viisaudella tarkoitettavan Jeesusta, jonka sanonta “Jo ennen kuin Abraham syntyi, minä olen” viittaisi tähän varsinkin, kun Johanneksen evankeliumin alku puhuu myös Sanasta, jonka kautta kaikki on saanut alkunsa. Ja tämä Sana olisi Jeesus. Jeesus ei kuitenkaan puhu välttämättä vain omasta ikuisesta minuudestaan, vaan kaikkien ihmisten egojen eli tajuntojen alkuperäisestä iankaikkisuudesta ja käyttää itseään vain esimerkkinä.

Psalmi 90:n jae 3 on erityisesti kabbalistien jälleensyntymäopin lähde:

Sinä palautat ihmiset takaisin tomuun ja sanot:
“Palatkaa jälleen te ihmisten lapset.”

Ja Roomalaiskirjeen luvussa 9 jakeissa 11-14 on varsin erikoista luettavaa:

Ja ennen kuin kaksoset olivat syntyneetkään.
Ennen kuin he olivat tehneet mitään
hyvää tai pahaa, niin, että Jumalan
valinnan mukainen aivoitus pysyisi,
ei tekojen tähden vaan kutsujan tähden.

Sanottiin hänelle: Vanhempi on
palveleva nuorempaa

Niin kuin kirjoitettu on:
Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin.

Jumala ei ole siis pannut kaksosia eriarvoisen järjestykseen näiden omien tekojen mukaan, vaan oli valinnut vanhemman nuoremman palvelijaksi siksi, että oli Paavalin mukaan Kaikkivaltiaan oikeudella rakastanut toista jo ennen kummankaan syntymää enemmän kuin toista: Sillä �?Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin�?. Paavali huomaa asiaan liittyvän oikeudellisen ongelman ja selittää Jumalan oikeutta mielivaltaisiin valintoihin monta jaetta.
Jakeessa 23 hän toteaa kaiken perustuvan ns. ennaltamääräämiseen:

Ja on tehnyt (Jumala) sen saattaakseen
kirkkautensa runsauden ilmi laupeutensa
astioissa, jotka hän on edeltä valmistanut
kirkkauteen.

Jaakob ja Eesau ovat siis olleet jo persoonina ennalta, joista toisen Jumala oli ennalta valmistanut laupeuden astiaksi ja määrännyt lupauksen lapseksi. Selvä ajatus jälleensyntymästä. Mutta puhuttelevimpana Raamatun osana aiheemme kannalta pitää kirjoittaja Saarnaaja 12:sta jakeita 6 ja 12.

Elämänpyörät

Ennekuin hopealanka katkeaa
Ja kultamalja särkyy
Ja vesiastia särkyy lähteellä
Ja nostopyörä särkyneenä putoaa
kaivoon

Ja tomu palajaa maahan, mistä se on
Tullutkin Ja sielu palajaa Jumalan
tykö, joka on en antanutkin.

Huomio tulee kiinnittää sanaan nostopyörä tai ammennuspyörä, jota sanaa vanha suomalainen käännös käyttää. Kun palautamme mieleen erään antiikin kaivon nostolaitteen mallin, voimme nähdä siinä kaivon yllä olevan pyörän, joka kierrättää pyörän kautta kulkevaa nuoraa, jossa on vesiastioita säännöllisin välein. Koska vesi oli elämälle tärkein elementti erämaassa, alettiin vettä nostavaa pyörää kutsua myös elämän pyöräksi. Saarnaaja käyttää pyörästä heprealaista sanaa galgal ja koska sana on erittäin merkittävä kirjasemme jatkoakin ajatellen, toistamme jakeen 6 tähän myös hepreaksi:



Nostopyörää tarkoittava sana on kolmas toisella rivillä vasemmalta eli lglg. Tämä sana on itse asiassa yhdyssana ja muodostuu kahdesti toistuvasta sanasta gal, joka puolestaan tarkoittaa pyöreistä kivistä muodostunutta kasaa. Sanasta johtuu myös eräitten eläimien tuottamia pieniä ulostepalloja kuvaava käsite galal. Tästä sanasta on tullut edelleen verbi pyörittää gilal ja viimein pyörä galgal. Sanassa on siis idea pallon tai pallojen pyörittämisestä ja luultavaa, että samasta alkuideasta on lähtöisin Egyptin Skarabee eli pillerinpyörittäjä, siis eräs koppakuoriaislaji, joka pyörittää pieniä lantapalloja ja josta on tullut ikuisen elämän symboli. Tästä ei olekaan sitten enää pitkä matka heprealaisen sanan gilgul ideaan pyöristä pyörissä, sillä lvglg on heprean jälleensyntymää tarkoittava sana. Siihen on vain tullut lisää ja sanaa vastaava kirjain vav eli v joka hepreassa tarkoittaa yhdistymistä ja onkin kirjaimelliselta nimeltään koukku tai haka. Kirjain siis yhdistää eri ympyrät toisiinsa ja kun v symboliikassaan vastaa vielä membrum virileä syntyy näin johdonmukaisesti idea jälleensyntymäympyröistä. Kirjainnimien gl ja u yhteiset lukuarvot ovat myös aiheen kannalta tärkeitä, mutta tulemme niihin myöhemmin.
Vaikka asia kuullostaakin banaalilta ja karkealta, niin pienet lantapalloulosteet syntyvät lähes samasta paikasta kuin pieni lapsikin, eli elävää ja kuollutta synnyttävät lähteet ovat ihmisessäkin rintarinnan. Ja heprean sana lähdekin on gilgal. Näin on myös ymmärrettävää, että vielä tänäänkin sanat shit ja sex ovat kielellisiä sukulaisia. Nostopyörä nostaa uudelleen ja uudelleen elämän vettä ja härät pyörittävät ja pyörittävät nostopyörän aisaa ja Härät jättävät nekin pyöröuran, joka täyttyy vähitellen lannasta. Tästä kuoleman lantapyörästä nousee elävä skarabee pyörittämään kokkareesta omaa pyöräänsä.

Saarnaajan hopealanka on siis verrattavissa kaivon nostopyörän nuoraan, molemmissa symboloidaan elämälle välttämätöntä yhteyttä sen ikuiseen lähteeseen, mistä toistuvat elämät ammentavat.

Elämänpyörä uudessa testamentissa

Elämänpyörää Uudessa testamentissa on käsitellyt kirjastotalo Metsossa 13.11. 1993 Tampereella pitämässään esitelmässä myös teologian tohtori Repo. Hän tosin pitäytyy vain Uuden testamentin pohjalla, mutta käsittele aiheen kannaltaan siinä määrin perusteellisesti ja hyvin, että on syytä toistaa hänen kuvauksensa tähän:

Apostoli Jaakob varoittaa kielen synneistä ja sanoo kielen “sytyttävän tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta”. (Jaakob 3:6). Elämän pyörän (trokhos tees geneseoos ) voitaisiin perustellusti väittää tarkoittavan sananmukaisesti elämän pyörää tai kiertokulkua.
Pyörä on tuttu symboli mm. budhalaisuudessa. Mutta uuden testamentin maailmaa lähempi esikuva löytyy orfilaisuudesta. Orfilaisuuden on sanottu liikkeenä ollen vielä epämääräisempi ja rajoiltaan häilyvämpi kuin konsanaan New Age. Jälleensyntymiseen kuitenkin uskottiin ja sitä kuvattiin käsitteellä ’syntymän pyörä’ (kyklos tees geneoos). Sielun katsottiin olevan katoamaton ja niin kauan kuin se oli vihkimätön ja puhdistamaton, sen oli palattava uuteen maalliseen elämään. Orfilaisen vihkimyksen tai askeesin oli tarkoitus vapauttaa tästä kiertokulusta tai ainakin lyhentää sitä.

Jaakobin kirjeessä ei ole sanaa genesis kuitenkaan käännetty syntymäksi, koska se tarkoittaa myös sitä mikä syntyy, eli elämää. Vastaava rakenne on kirjeen 1. luvun 23. Jakeessa, jossa mies kuvastimesta katselee ‘omien kasvojensa piirteitä’. (prosoopon tees geneseoos autuu), sananmukaisesti syntymänsä kasvoja eli asiallisesti ‘olemassaolonsa hahmoa’. On lisäsi esitetty, että Jaakobin kirjeen trokhos voitaisiin kääntää ‘kuluksi’, mikäli painoa siirretään jälkimmäiseltä tavulta ensimmäiselle. Näin Jaakob puhuisikin elämän kulusta eikä pyörästä. Tämä oletus lienee kuitenkin turha, sillä ‘elämän pyörä’ on ollut käytössä oleva sanonta myös orfilaisuuden ulkopuolella. Kreikkalaisissa lähteissä verrataan elämää pyörään, joka kiertäessään vie välillä alas ja tuo taas ylös. Se tarkoittaa nopeaa onnen kääntymistä, myötä ja vastoinkäymistä. Vastaavassa mielessä käsitettä on käytetty myös juutalaisuudessa, ajatellen onnea ja onnettomuutta elämässä ‘välttämättömyyden pyöränä.’ (Filon)

Tämä käsite näyttää tulleen orffilaisuudesta yleiseksi kreikkalaiseksi sanonnaksi, jonka myös juutalaiset ovat omaksuneet. Sen alkuperäinen sisältö on jo sitä vastoin kauan aiemmin liuennut ja sekoittunut yleisen elämän käsittämiseen onnen ja epäonnen vaihteluina. Vastaavalla tavallahan Raamatusta monia sanontoja on poimiutunut irralleen ja tullut osaksi jokapäiväistä suomalaista kielenkäyttöä ilman yhteyttä alkuperäiseen sisältöönsä. Esim. ‘kielletty hedelmä’ on ylipäätään jotain kiehtovaa ja kiellettyä, ja ‘A ja O’ on jotain ehdottoman tärkeää - lieneepä myös käsite manttelinperijä kotoisin Elian ja Elisan suhteesta.

Näin siis tohtori Repo. Hänen pyrkimyksenään on siis sanoa, että Jaakob käyttäessään käsitettä ’syntymän tai elämän pyörä’ ei käytä sitä alkuperäisessä merkityksessään. Revon todistelu kielen funktioiden muuttumisesta ja eri diskursiivisista merkityksistä on tietysti oikein, mutta mikään, mitä hän sanoo ei todista, etteikö heikentyneitäkin ja vieraissa asiayhteyksiä käytettyjä ilmaisuja voitaisi käyttää myös alkuperäisessä merkityksessään, mikäli käyttäjä nuo alkuperäiset merkitykset tuntee. Niinpä mikään ei estä suomalaista kadunmiestä käyttämästä sanontaa ‘kielletty hedelmä’ juuri siinä alkuperäisessä raamatullisessa merkityksessään, missä tuosta perimätiedon mukaan grape-hedelmästä on alkujaankin puhuttu.
Jaakobin lausumaa on myös tarkasteltava sen koko kontekstissa. Jaakob puhuu syntymän pyörästään syyn ja seurauksen yhteydessä. Synnin kieli sytyttää pyörän, joka liekehtii helvetin tulta! Tietysti voidaan sanoa, että onhan tämän elämän huono onnikin on seurausta synnistä, mutta voiko tuollaista onnea verrata helvetin tuleen? Sillä katsoohan Jaakob pahan kielen synniksi, joka kierrättää ihmisen helvettiin. Ilmaisu ja idea ei ole repomaisen vetinen. Kun Jaakob oli Jeesuksen veli, kannattaa muistaa mitä Jeesus sanoi kielestä: (Mt. 15: 11,17.19):

Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään
Vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen.

Ettekö käsitä, että kaikki mikä menee
suusta sisään, käy vatsaan ja ulostuu.

Mutta se mikä tulee suusta ulos, se tulee
sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.

Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset,
murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet,
väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.

Jeesus ja Jaakob puhuvat samasta asiasta ja kun Jaakob puhuu tässä yhteydessä helvetin liekein palavasta ’syntymän pyörästä’, ei ole epäilystäkään, etteikö hän puhuisi kuoleman jälkeisistä sanktioista. Puheessa on kysymys kiirastulesta, johon sielu viedään puhdistumaan tahraisuudestaan, puhdistunut sielu voi syntyä ja nousta uuteen elämään. Näin uskoivat orffilaiset ja ei ole estettä, etteivätkö Jeesus ja hänen veljensä olisi tunteneet niin orffilaisten kuin muidenkin mystien kieltä. Olivathan he itsekin mysteerioihin vihittyjä . Kuten todistaa apostoli Paavali kertoessaan puhuvansa Jumalan mysteerio-viisaudesta täydellisten seurassa.( 1 Kr. 6 ja 7). Sanat mysterios ja teleios, salaisuus ja täydellisyys, olivat mysteeriuskontojen termejä.

Paavalin lausumat ovat jääneet kiusaamaan myös Origenesta ja Jeromea.
He kiinnittävät huomiota Paavalin väittämään, että Jumala on valinnut opetuslapset ja tietenkin Paavalin olemaan Kristuksessa pyhät jo ennekuin maailma oli perustettu. (Ef. 1.4).Paavali jatkaa vielä jakeessa 5, että jumala oli valinnut heidät lapseuteen nimenomaan edeltäpäin. Origenes katsoi kohdan todistavan sielujen ennaltaolosta, mitenkä muuten jo ennen maailman perustamista Paavali niminen henkilö olisi voitu valita lapseuteen. Jerome puolestaan katsoo, että valinta oli tapahtunut vasta Paavalin ollessa äitinsä kohdussa ja Jumala oli kaikkinäkevänä ja Kaikkivaltiaana päättänyt jo ennen luomista, että eräs Paavali muutama miljardi vuotta myöhemmin tulisi pelastumaan. Jerome puolustaa siis ns. predestinaatio eli ennaltamääräämisoppia ja Origenes pre-eksistenssi eli siis sielujen ennaltaolo-oppia.
Kristinuskon opillisen johdonmukaisuuden nimissä Origenes oli tietysti lähempänä totuutta, sillä opetuksen mukaan ihmisellä oli vapaa tahto ennen syntiinlankeemusta ja jos Adam ei oli langennut ei ketään olisi tarvinnut pelastaakaan eikä pelastetuksi valita. Jos kaikkinäkevä Jumala taas tiesi ennalta Adamin lankeavan, niin eihän silloin voinut olla kysymys tasaveroisesta tahdonvalinnasta vaan Adamille oli luotu niin heikko tahto, että lankeaminen tulisi tapahtumaan. Tätä probleema eivät kummatkaan kirkkoisät ole huomanneet.

Mutta palatkaamme Vanhan testamentin puolelle ja sen ehkä selkeimmin ja vaikuttavimmin uudelleen ruumiillistumisesta ja karmasta puhuvaan Jobin kirjaan.

Job jälleensyntyvänä sieluna

Jobin kirjaa pidetään Raamatun vanhimpana, sen tuntee sanan Jumalakin sen vanhimmassa feminiinimuodossa Elohee ja siinä Saatanakin on vielä yksi tämän Jumalan pojista. Jobiakin vanhempia fragmentteja Raamattuun toki sisältyy esim. ns. Deboran lauluun tuomarien kirjassa. Debora merkitsee mehiläinen, joka sekin on elämän ja sielun symboli ja olisi houkuttelevaa keskustella tästäkin ahkerasta pikku otuksesta ja sen kabbalistisesta symboliikasta enemmän, mutta rajoitettu tila pakottaa viittaamaan mehiläiseen vain alaviitteessä ja pysymään nyt Jobissa.
Jobin kirja on kuuluisaa teodikean ongelmaa, viattoman kärsimyksen ongelmaa, pohtiva teos. Se ei kykene antamaan tyhjentävää vastausta, mutta asia tulee hieman ymmärrettävämmäksi, jos monien rabbien lailla käsitämme Jobin kärsivän ja vaeltavan sielun karmallisena vertauskuvana.

Jobin luku 33 näkee sielun palava juuri kolmesti:

Katso, kaiken tämän tekee Jumala
kahdesti, kolmastikin ihmiselle.

Palauttaakseen hänen sielunsa haudasta
Ja antaakseen elämän valkeuden hänelle.

Tässä Jobin luvussa 33, missä on kysymys ihmisestä, jonka Jumala on pannut sairasvuoteelle, mutta jonka elvyttää takaisin �?nuoruutensa voimiin�?, on myös 33 jaetta! Mikä ei ole sattuma eikä jää vaille merkitystä.
Muistamme. Että Jeesus kuoli 33-vuotiaana ja että esim. vapaamuurariuden ns. skotlantilaisessa riitissä korkeimman ja arvokkaimman asteen numero on 33
.
Lukuarvo 33 on edelleen heprean gematriassa eli kirjainten ja lukujen vastaavuuksissa G ja L kirjaimia (g gimel = 3 ja l lamek=30) edustava luku. Nämä konsonantit näyttelivät, kuten olemme edellä osoittaneet, erittäin keskeistä roolia sanassa gilgul, joka siis on jälleensyntymää hepreaksi tarkoittava sana. Raamatun paikannimi Gilgal on samaa juurta ja muutenkin yhdistelmä Gl on pyhässä kirjassa tärkeä¸ Daavid voitti Goljatin, Jeesus syntyi Galileassa ja kuoli Golgatalla. Maapallon tunnus on G ja kirjain on myös vapaamuurariuden, jonka suurmestarina ruotsalaiset muurarit pitävät Jeesusta, keskeinen tunnus. Hepreassa kirjaimen nimi on gimel, joka merkitsee kamelia ja joka alkaa g:llä ja päätyy l:ään. G kirjaimen gematrinen lukuarvo on 3 ja se viittaa vapaamuurariuden kolmeen asteeseen, mutta myös siihen, että maapallo, globe, on auringosta lukien kolmas planeetta. Huomaa sanan globe alkukirjaimet.

Kun nimi Golgatha kirjoitetaan arameaksi gulgalat ja jälleensyntymää tarkoittava sana feminiinin monikossa (sielu on feminiini) gilgulot, on helppo havaita, että kyseessä on sanaleikki, jolla viitataan auringon jälleensyntymään kalojen tähtimerkissä. Jeesuksen kuolinpäivänä perjantaina klo 15, mikä symboloi kevätpäiväntasauksen maaliskuista hetkeä.

Jobin kirjan luvun 33 esiintymät eivät siis ole sattumia, vaan viittaavat kolmeen kehitysjaksoon ja elämänpyörään. Kahden pyörän mallissa aineellinen elämä on toinen ja spirituaali elämä toinen. Niinpä koko Raamatun kirjojen määrä onkin 33 33 eli 66 kirjaa.
Jobin kirjan 33. luku on myös muilta sisällöiltään siksi merkittävä, että on syytä ottaa tähän myös luvun ylle lainattujen lisäksi niitä valmistelevat jakeet, joissa kerrotaan ensin, miten Jumala on kurituksen kautta päättänyt kääntää ihmisen pois pahuudesta, ja tehnyt sen

Säästääkseen hänen sielunsa haudasta
Ja hänen henkensä syöksymästä pätsiin.

Kuritus on kuitenkin siksi kovaa, että jae 21 toteaa

Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin ja hänen
luunsa, ennen näkymättömät paljastuvat

Näin lähenee hänen sielunsa hautaa
ja hänen henkensä kuolonvaltoja.

Mutta hädässä on apu lähellä.

Jos silloin hänen puolellaan on enkeli, välittäjä
yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta
hänen vilpittömyydestään, niin Jumala armahtaa
häntä ja sanoo: “Vapauta hänet, ettei hän mene
hautaan, minä olen saanut lunastusmaksun.”

Sielu siis pelastuu ja jakeen 25 mukaan hänen ruumiinsa

Uhkuu taas nuoruuden voimaa,
Hän palajaa taas nuoruutensa päiviin.

Teologit selittävät, että ihminen joutuu tässä vain lähelle kuolemaa, josta aivan täpärästi pelastuu, koska Herra armahtaa hänet viime tipassa. Tällainen selitys ei kuitenkaan alkutekstin eikä hermeneuttisen tietämyksen valossa ole lainkaan uskottava. Ensinnäkin Jobin lihan kuihtumisesta käytetään heprealaisessa tekstissä verbimuotoa merai yarm ja verbin juurikonsonantteja mem ja resh tuottavat hepreassa monia nimenomaan kuolemaan viittaavia sanoja, joista mutkan kautta johtunevat myös esim. suomen kielen sanat myrkky, murha ja marras. Samasta verbistä johtuvat myös heprean sanat, jotka viittaavat jonkun korottamiseen tai nousemiseen . Siis sanalla voidaan ilmaista myös sielun nousemista taivaaseen. Sananmukaisesti Jobin liha onkin kohotettu pois hänen luidensa päältä, niin että luut näkyvät. Mutta onko hänestä tullut vain langanlaiha, mutta vielä elävä, vai onko hän kuollut ja joutunut Tuonelan odotushuoneeseen, se selvinnee jakeesta 25, jossa puhutaan enkeleistä, jotka maksavat Jobista takuut. Lukija kerrannee yllä olevan ao. sitaatin.

Tämä idea kuolleen arvioimisesta ja lunastamisesta perustuu selvästi egyptiläisessä kuolleiden kirjassa kuvattuun tapahtumaan ja asetelmaan, missä ihmisen sydän Tuomarien salissa punnitaan ja missä kuollut tekee ns. kielteisen tunnustuksen, jonka kirjuri Thot kirjoittaa muistiin ja vie Osiriksen eteen, joka sitten yhdessä 42:n muun tuomarin kanssa päättää kuolleen kohtalosta.

Tuonelan salin tuomarien luku 42 on sivumennen sanoen mielenkiintoinen siksi, että luku esiintyy useana eri ideana sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Vanhassa testamentissa se on aikaa, kahta aikaa ja puolta aikaa vastaava ajanmääre, joka on 42 kuukautta tai 1260 päivää eli määrää ajan, jona puolestaan Uuden testamentin Ilmestyskirjassa kuvattu profeetta saarnaa, mutta on myös luku, joka tulee Jeesuksen sukutaulun 3 x 14 sukupolvesta. Nämä kolme sukupolvea liittyvät puolestaan takaisin Osiris-taruun siten, että Osiriksen sanotaan tuoneen vehnän taivaasta ja Jeesus katkoi sabattina puolestaan nimenomaan vehnän tähkiä. Kaukaa haettuako? Ei välttämättä, sillä tiede on tehnyt sen hämmästyttävän havainnon, että vehnä on kehittynyt nykyiseen 42 kromosomiseen muotoonsa 3 x 14 kromosomin hyppäyksin, siis ensin 14 kromosomia, sitten 28 kromosomia ja sitten 42 kromosomia, jolloin vehnä on valmis eli täydellinen ja voidaan piirtää elämän puun muotoiseksi. (Lisää kuva tyylitellystä elämän puusta)

Näin on vaikea ajatella, että Jobin kirjankaan enkelit olisivat vain Jobin sairasvuoteen äärellä ja pitäisivät puolustuspuheensa siinä. Kun heprealaisillakin oli usko Tuonelaan eräänlaisena välipaikkana, jossa odotetaan viimeistä tuomiota, on johdonmukaista ajatella Jobin joutuneen sheoliin, siis ruumiillisesti kuolleen, mutta ei vielä hautaan sachat, joka on lopullisen tuhon paikka. Ja merkittävä on myös jakeen 25 maininta nimenomaan nuoruutensa päiviin palaavasta Jobista. Tuskin henkitoreissaan virunut vanha mies palaisi nuorukaiseksi, mikäli olisi ollut kyse vain parantumisesta. Tietysti voidaan sanoa, että runolliselle kuvakielelle on annettava vapauksia, mutta kun vielä muissakin Jobin sanonnoissa on vihjeitä jälleensyntymään, niin todennäköisesti tässäkin on kysymys saman motiivin kuvauksesta.

Luvusta 19 käy ilmi, että Job ei viihdy Tuonelassakaan, vaan kertoo sielunsa liikkuvan sieltä edelleen kohti Jumalaa:

Sitten kun tämä nahka on yltäni riistetty ja
olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan.

Jae on jyrkästi ristiriidassa nykyään olevan muotitulkinnan kanssa, että kuolemassa koko ihminen sieluineen kuolee ja luodaan vasta ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen. Tätä teologista oppia tarvittanee etenkin rippikoulunuorten vakuuttamiseksi siitä, että kun ihmisessä ei ole lainkaan ruumiista irrallista sielua, ei voi olla mitään mikä jälleen syntyisikään. Tulkinta on siis osa ns. New Agen vastaista taistelua.
Ihmisen jakautuminen egyptiläiseen ja platonistiseen tapaan useihin eri tekijöihin ilmenee kuitenkin selvästi Raamatun omassa todistuksessa, kuten psalmissa 16 jakeessa 9:

Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni
riemuitsee ja myös minun ruumiini asuu turvassa

Siis selvä komijako: sydän, sielu, ruumis. Mutta nykyopin kumoamiseksi kaksijakokin riittää ja kuvauksia erillisestä ruumiin jättävästä sielusta on Vt:ssa yllin kyllin. (Ps. 73: 24-28, Job 19: 26 jne.). Erityisen merkittävästi kaksijako näkyy kuitenkin siinä , että Vt. hautaa ihmisen ruumiin ja sielun selvästi eri paikkoihin. Ruumis joutuu hautaan ja sielu tuonelaan. Käsitteet eivät ole identtiset!
Näkisimme mielihyvin, miten teologit selittävät jakamattoman ja kuolemassa kokonaan kuolleen sieluruumiin voivan olla yhtä aikaa kahdessa eri paikassa? Mihin Sheolia tarvitaan ?
Vanhassa kuten Uudessa testamentissakin jää ihmisestä jokin osa kuolemassa eloon. Tämä on aivan selvää, eikä asian kirkkauden vuoksi kannata tässä kaikkia jakeita toistaa. Mutta selvin esimerkki kannattaa palauttaa lukijan mieleen, kertomus köyhästä kuolleesta ja Lasaruksesta Abrahamin helmassa:

Niin tapahtui, että köyhä kuoli ja enkelit
veivät hänet Aabrahamin helmaan.
Ja rikaskin kuoli ja hänet haudattiin.

Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa(!),
vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana
Abrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

Ja hän huusi sanoen. Isä Abraham! Armahda minua
ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää
veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä
minulla on kova tuska tässä liekissä.

Mutta Abraham sanoi: “Poikani muista, että
Sinä eläessäsi sait hyvää ja Lasarus samoin
sai pahaa, mutta nyt hän täällä saa lohdutusta
Sinä taas kärsit tuskaa.”

Jopa fundamentalistinen Raamatun Iso Tietosanakirja selittää asianomaisen kertomuksen kohdalla, että tässä on kysymys haadeksesta, paikasta jossa odotetaan viimeistä tuomiota ja paikassa on jopa kaksi osastoa, hyville ja pahoille.
Kysymys ei ole siis varsinaisesta helvetistä. Mutta samainen tietosanakirja puhuu itsensä pahasti pussiin jatkaessaan selitystä todeten rikkaan miehen joutuneen paikkaan, josta ei ole enää pelastuksen toivoa ja josta voisi päästä vain viimeiselle tuomiolle. Näinhän rikas mies olisi jo tuomittu ja mitään viimeistä tuomiota ei hänen kohdaltaan enää tarvittaisi. Katolisen kirkon kiirastulioppi toteuttaa luterilaista selitysoppia paremmin kertomuksen edellyttämän johdonmukaisuuden vaateen. Olennaista kuitenkin on, että kertomuksen henkilöt eivät ennen viimeistä tuomiota ole kuolleet. He elävät, muodossa tai toisessa.

Nykykirkon tarve opettaa Jehovan todistajien tapaan koko ihmisen kuolemaa on suhdanne teologiaa. Käsitys on edullinen vastustettaessa, kuten sanottu. New Agea ja siihen liittyviä uususkontoja, joissa jälleensyntymän vaihtoehtoa pidetään näkyvästi esillä.

http://seppoheinola.net/?page_id=18

todella mielenkiintoista luettavaa :-DD
kiitos!!!
piti printata tuo tekstisi kun silmät väsyvät ruudulta lukiessa.

cybo-ceronimo-cabriel-61 kirjoitti:

JÄLLEENSYNTYMÄ RAAMATUSSA

Viimeaikoina johtuen luultavasti New Age liikettä kohtaan tuntemastaan pelosta ovat monet koreasti oppineetkin teologit käsitelleet Raamatun ja jälleensyntymäopin välisiä suhteita. Näiden teologien mukaan oppi on yleensäkin itämais-kreikkalais-platonista lainatavaraa, vailla raamatullisia perusteita ja muutenkin mahdoton, koska heidän mukaansa ihminen ei luoduksi tullessaan ole edes ylipäätään saanut erillistä sielua, joka voisi minnekään uudelleen syntyä. Ihminen on heistä yksi jakamaton sieluruumis ja sanalla sielu onkin sama merkitys kuin sanalla henkilö. Kuitenkin tämä kuollut sielu jossain ihmeellisessä olomuodossa on tuonelassa odottaen siellä tietoisena ja ruumiillisena uutta luomistaan ja ylösnousemistaan.
On myös teologeja, joiden mielestä koko ihminen sieluineen kuolemassa kuolee ja luodaan ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen, kuitenkin samaksi persoonaksi kuin mikä hän kuollessaan on ollut. He eivät kuitenkaan kerro, luodaanko hänet uudelleen samanlaiseksi. Ylösnouseeko tällaisen tulkinnan mukaan ylös esim. synnytyksessä kuollut lapsi muutaman minuutin ikäisenä, vanhus vanhuksena, halvaantunut halvaantuneena , nuorukainen nuorukaisena jne.

Teologit eivät edelleen käy juurikaan arvailemaan, missä muualla kuin hautausmaalla sielu ylösnousemista odottaa. Tuonelaa ei haluta paikallistaa. Muutoin jouduttaisiin ottamaan kantaa kysymykseen, miten jakamaton sieluruumis voi yhtä aikaa olla kahdessa eri paikassa, sillä Raamatun mukaan tuonela eli sheol on varattu sieluille ja hauta sachat ruumiille. Että paikat ole samoja, ilmenee selvästi Jobin kirjan 21. luvun jakeesta 26 ja psalmista 16 jakeesta 10:

Yhdessä he panevat maata multaan
Ja madot peittävät heidät (Job)

Sillä sinä et hylkää minun sieluani
tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä
kuolemaa.

Kun teologit eivät yritä kahden odotuspaikan ongelmaa kosketella, he joutuvat ohittamaan koko ongelman. Ja joutuvat ohittamaan ja selittämään pois paljon muutakin, kuten Jeesuksen monet selvästi jälleensyntymää tulevat kannanotot, sekä myös sen, että �jakamattoman? sieluruumiin sijasta Raamattu selvästi tuntee kolmijaon sieluun, ruumiiseen ja vielä henkeen.
Sielu, henki, ruumis

Paitsi että vähättelevät Jeesuksen omia sanoja ja antavat niille varsin väkinäisiä merkityksiä teologit välttävät myös usein viittaamasta niihin Raamatun kohtiin, jotka tehden selvän eron ihmisen kolmen tekijän välillä, antavat myös ymmärtää, että niistä on tavoitettavissa tai että niistä heijastuu myös selvä jälleensyntymisajatus:

Herran laki on täydellinen, se
palauttaa sielun (Ps. 19:

Tässä kohdassa sielun liikkeestä käytetään heprean verbiä sub, jonka alkumerkitys on palata, kääntyä takaisin, mutta joka voi merkitä myös uudelleen elpymistä ja virvoittumista. Kristillinen kääntäjä haluaakin käyttää tässä sanaa virvoittaa, Herran laki virvoittaa sielun. Edellinen jae 7 puhuu kuitenkin auringosta, joka kiertää rataansa ja kun heprean lakia tarkoittava sana Torah tulee alun perin ympyrää tarkoittavasta sanasta tor (mistä huom. myös tori, torat, tarot, ratas), on täysin mahdollista, että psalmin kirjoittaja vertaa sielua aurinkoon, joka säännönmukaisesti kiertää ja palaa aina uudelleen alkuun. Uudessa alussa sielu on tietysti myös vironnut tai virvoittunut kuten ihminen aamulla yön levättyään.
Jakamattomuuden ideaa vastustaa psalmi 16, jae 9 :

Sen tähden minun sydämeni iloitsee
ja sieluni riemuitsee
ja myös minun ruumiini on turvassa.

Sydän kuvaa elinvoimaa, sielu tajuntaa ja ruumis ainetta. Ruumiista ja sielusta puhutaan myös seuraavassa:

Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi
Jumala olisi minun sieluni valo (Ps. 73:26)

Ja sitten voi nähdäkin jo edellisistä edellytyksistä nousevia tämän selvästi sielun kuoleman jälkeisistä liikkeistä ja tulkita niihin sisältyvän myös:

Sinä virvoitat meidät jälleen henkiin ja maan
syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin( Ps. 71. 20)

Hän ojentautui pojan yli kolme kertaa ja
huusi Herraa ja sanoi: �Anna tämän
pojan sielun tulla häneen takaisin�

Ja Herra kuuli Eliaa ja pojan
sielu tuli häneen takaisin.(I Kn. 17:21-22)

Elia herätti kuolleen henkiin, jolloin siitä irronnut sielu palasi siihen takaisin. Teologit katsovat, että kysymyksessä olisi olut vain elinvoiman palaaminen, mutta kyllä heprealaiset selvästi uskoivat, että kuolleen sielu heti kuoleman jälkeen nousee joko ylös Jumalansa tykö tai sitten jää Tuonelaan odottamaan siirtymistään helvettiin. Palaamme tähän yksityiskohtaisemmin Jobin kirjan esittelyn yhteydessä.
Edellisessä sitaatissa ei ollut kysymys tietenkään jälleensyntymisestä vaan sielun liikkeestä, mutta 1. Samuelin kirjan 2. luvun jae 26 puhuu jo selvää kieltään:

Herra antaa kuoleman ja antaa elämän,
Hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen

Kristillisen tulkinnan mukaan tässäkin puhuttaisiin vain kuolleiden yleisestä ylösnousemuksesta, ei jälleensyntymästä. Mutta ei tulla ajatelleeksi, että jo ajatus ylösnousemuksesta saattaa olla korruptoitunut muunnelma sitä paljon vanhemmasta uskosta jälleensyntymään. Ja kohdasta kyllä henkii ajatus siitä, että tuonelasta palaava henkilö jatkaa elämäänsä nimenomaan maan päällä, mitä ylösnousseet eivät tee vaan jatkavat henkiolentoina matkaansa tuomiopäivän oikeuden istunnon jälkeen taivaaseen. Joka tapauksessa edellä siteeratut Raamatun jakeet näkevät ihmisen selvästi kolmijakoisena ja voidaksemme varmistua mahdollisuudesta, että tämän kolminaisuuden sielua vastaava osa on se, mikä voi – ei vain nousta ylös tai vain herätä henkiin – myös jälleensyntyä, tarkastelemme vielä hieman Raamatun omaa todistusta.

Elian paluu

Vanhan testamentin kirjakokoelma päättyy 39:n kirjan jälkeen profeetta Malakiaan merkittävään ennustukseen profeetta Eliaan paluusta. (Ml. 4:5-6)

Katso, minä lähetän teille profeetta
Elian, ennekuin tulee Herran päivä,
Se suuri ja peljättävä.

Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet
lasten puoleen ja lasten sydämet heidän
isiensä puoleen, etten minä tulisi ja
löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi

Kerrottakoon historiasta kiinnostunutta lukijaa varten, ennekuin menemme jakeiden vertailuun Luukkaan evankeliumin vastaavien kanssa, että profeetta Malakian nimi johtuu ensinnäkin juurisanasta malak, josta nousevat sekä enkeliä että kuningasta tarkoittavat heprean sanat. Malakia on Vt:n viimeinen profeetta ja eli noin 400 eKr. Malakian ja Uuden testamentin väliin jää siis noin 400:n vuoden pituinen aukko, joka täytyy osin Daniel kirjan uudempien osien avulla, mutta varsinaisesti aukon täyttäisivät Maccabealaiskirjat, jos ne vielä Raamattuun kuuluisivat. Ne on kuitenkin jätetty Raamatusta pois. Kirjat ovat kuitenkin erityisen tärkeät ymmärtääksemme Jeesuksen toimintaa ja hänen aikansa innokasta Messias-odotusta. Kansa oli nimittäin menettänyt maccabealaisjohtajien sille verisesti taisteleman itsenäisyyden vuonna 63 eKr. Roomalle ja kansa odotti, että Herra jälleensynnyttäisi sille uuden vapaustaistelijan, messiaan, jota myös Malakia Eliaan edelläkävijän hahmossa oli sille ennustanut. Luukkaan evankeliumi uskookin ennustuksen täyttyvän: Johannes Kastaja on Elias, joka on käyvä Messiaan edellä:

…ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan
Ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes.

ja hän kääntää monta Israelin lapsista
Herran, heidän Jumalansa tykö.

Ja hän käy hänen edellään Eliaan
hengessä ja voimassa kääntääkseen
isien sydämet lasten puoleen( Lk. 1:13,16,17)

Luukkaan sanamuotojen lähes täydellinen yhtäpitävyys Malakian kanssa osoittaa selvästi Luukkaan tarkoittaneen, että syntyvässä Johanneksessa toteutuu ennustus nimenomaan Eliaan takaisintulosta. Kristillinen tulkinta näkee, että kyseessä ei voi olla Elian jälleensyntymä, koskapa Elia oli noussut elävänä taivaaseen ja koska ei näin ollut kuollut, ei voisi suudelleen syntyäkään. Tulkinta on huono, sillä eihän Raamattu sano, ettei ruumiillisesti taivaaseen tulisissa vaunuissa noussut Elia olisi myöhemmin myös kuollut. Vai olisiko hän elänyt ruumiillisesti taivaassa satoja vuosia? Ja Johanneshan toteaa Eliaan nimenomaan syntyvän Elisabetista.
Tähän kuulen taas oikeaoppisen argumentoinnin, että kun sanotaan Johanneksen kulkevan Eliaan hengessä, sanonta olisi vain kuvaannollinen ja tarkoittaisi vain Eliaan kanssa samankaltaista rohkeutta ja vastaavaa toimintaa. Malakia oli kuitenkin ensinnäkin luvannut, että Herra lähettää nimenomaan profeetta Elian ja nimenomaan konkreettisen Eliaan paluuseen tuolloin yleisesti uskottiin. Toiseksi käsite ‘hengessä’ voidaan myös kääntää ’sielussa’, sillä kreikan sana pneuma tarkoittaa myös sielua, eikä asiayhteys siis kiellä sanaa myös näin kääntämästä. Pneuman kääntämisen sieluksi estää vain perinteis-teologinen esiymmärrys.

Näin jälleensyntymäoppi nousee Raamatusta itsestään, sitä ei siis tarvitse sysätä vain Pythagoraan, Platonin tai kenenkään muunkaan hellenistisen neron niskoille. Joskus oppi nousee Raamatusta niin voimakkaana, että se tunkeutuu jopa suomalaisen käännöksenkin läpi ja kirkkaimmillaan ei oppia kykene sumentamaan äärimmilleenkään trimmattu eksegeettinen akrobatia. Kuten kertovat myös

Jeesuksen omat sanat:

Jeesus vastasi ja sanoi: Elias tosin tulee
ja asettaa kaikki kohdalleen. Mutta
minä sanon teille, että Elias on jo
tullut, mutta he eivät tunteneet häntä.

Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen
puhuneen heille Johannes Kastajasta.
(Mt. 17:11-13)

Matteuksen luvussa 11 Jeesus olikin suoraan sanonut, että Johannes on Elia, joka oli tuleva.

Näistä Jeesuksen sanoista on luonnollisesti koetettu kiemurrella irti tavalla, jota edellä olemme Eliaan yhteydessä kuvanneet. Jeesus käyttää vain kuvakieltä jne. nämä harmonisoinnit ovat naivia ja epäjohdonmukaisia. Jos Jeesuksen selviä sanoja ei voi ottaa sellaisinaan tässä kysymyksessä, niin missä sitten voi? Kristilliset tulkitsijat ovat usein jälkiviisaita eli tulkitsevat kaiken Raamatussa sen mukaan, mitä myöhäsyntyisen oppirakennelman pönkittäminen milloinkin vaatii.

Tyydyttävää selitystä ei reinkarnaatiota vastustava kirkkomme ole kyennyt antamaan myöskään oppia tukevaan Raamatun kenties tunnetuimpaan jaksoon, missä Jeesus ottaa kantaa sokeana syntyneen lapsen syyllisyyteen:

Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä
sanoen: “Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö
vai hänen vanhempansa, että hänen piti
sokeana syntyä”?

Sokeana syntyneen syyllisyyden probleema käsitellään Johanneksen evankeliumin luvussa 9 jakeissa 1- 7. Teologi Matti Repo näkee oheisen kysymyksen taustalla olevan Mooseksen uhkauksen siitä, että Herra on kostava isien teot lapsille kolmanteen tai neljänteen polveen.
Ja totta onkin, että sokeus on juutalaisuudessa nähty ankarana Jumalan rangaistuksena. Mutta tämä ei sinänsä ole olennaista vaan tietysti se, että kysymys olettaa nimenomaan myös lapsen voineen tehdä syntiä ennen syntymäänsä, koskapa sen piti ’sokeana syntymän’. Teologian tohtori Repo selviää ongelmasta selittäen, että lapsi olisi kysyjistä jo sikiönä voinut äitinsä kohdussa tehdä syntiä ja voinut saada sokeutensa rangaistuksena tästä!
Siis embryo olisi ensin kehittynyt näkeväksi, sitten tehnyt syntiä ja rakastava Jumala olisi siten rangaissut sikiötä sokeudella. Kaikella kunnioituksella teologisia selityksiä kohtaan, ainakaan tämän kirjoittaja ei moiseen malliin hevin usko, mutta ei uskonut Jeesuskaan, joka kielsi sokeuden olevan sikiön syytä: “Ei tämä, eikä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki”.
Matti Repo katsoo Jeesuksen viittauksen Jumalan tekoihin poistavan karman lain, koskapa hän ei syyllistä lasta. Ja Repo vetää tästä sen johtopäätöksen, että Jeesus samalla välillisesti kumoa koko jälleensyntymisopin.
Vastaan voisi todeta, että ‘Jumalan teot’ voivat toki olla karmallisia nekin ja vaikka Jeesus ei ota kantaa karmaan sinänsä, ei siitä seuraa etteikö asialle voisi olla joku muu kuin välittömästi vanhemmista tai lapsesta johtuva karmallinen syy. Karma voi ?pomppia� kuten lääketieteessä perinnölliset sairaudetkin. Toiseksi ajatus jälleensyntymästä on eri kuin ajatukseen liitetty yksilöity oppi vaikkapa syyn ja seurauksen laista; olennaista on ja pysyy siis se ettei Jeesus kyseenalaista opetuslasten kysymykseen liittyvää ajatusta lapsen elämästä ennen syntymäänsä. Johdonmukaista, jos haluamme kohdan avulla kieltää jälleensyntymäajatuksen torjua olisi ajatella, että opetuslapsen uskoivat, että sielu on pre-ekstistenttinen ja lapsi olisi tällaisena ennalta olleena sieluna voinut tehdä syntiä jo ennen sikiöksi ruumiillistumistaan! Mutta Repo ei vetoa tähän, koskapa nykyisen kristinuskon tulkinnan mukaan Jumala luo uudet sielut vasta hedelmöittymisen hetkellä.

Raamatun monista jälleensyntymisajatusta tulevista kohdista lukijan kannattaa tutustua vielä vaikkapa seuraavaiin:

Sananlaskut 8: 22-31
Psalmi 90: 3
Roomalaiskirje 9:11-14.
Saarnaaja 12 jae 6

Tarkoitetut sanalaskut puhuvat toki ikiaikojen viisaudesta, mutta tämä personoitu viisaus voidaan nähdä myös ideana ikuisesta sielusta, joka Jumalan on ennen aikojen alkua luonut työ- ja leikkitoverikseen ja jonka ihastuksena ovat ihmislapset, so. joihin sielu aika ajoin siirtyy. Virallinen Raamatun selitys näkee viisaudella tarkoitettavan Jeesusta, jonka sanonta “Jo ennen kuin Abraham syntyi, minä olen” viittaisi tähän varsinkin, kun Johanneksen evankeliumin alku puhuu myös Sanasta, jonka kautta kaikki on saanut alkunsa. Ja tämä Sana olisi Jeesus. Jeesus ei kuitenkaan puhu välttämättä vain omasta ikuisesta minuudestaan, vaan kaikkien ihmisten egojen eli tajuntojen alkuperäisestä iankaikkisuudesta ja käyttää itseään vain esimerkkinä.

Psalmi 90:n jae 3 on erityisesti kabbalistien jälleensyntymäopin lähde:

Sinä palautat ihmiset takaisin tomuun ja sanot:
“Palatkaa jälleen te ihmisten lapset.”

Ja Roomalaiskirjeen luvussa 9 jakeissa 11-14 on varsin erikoista luettavaa:

Ja ennen kuin kaksoset olivat syntyneetkään.
Ennen kuin he olivat tehneet mitään
hyvää tai pahaa, niin, että Jumalan
valinnan mukainen aivoitus pysyisi,
ei tekojen tähden vaan kutsujan tähden.

Sanottiin hänelle: Vanhempi on
palveleva nuorempaa

Niin kuin kirjoitettu on:
Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin.

Jumala ei ole siis pannut kaksosia eriarvoisen järjestykseen näiden omien tekojen mukaan, vaan oli valinnut vanhemman nuoremman palvelijaksi siksi, että oli Paavalin mukaan Kaikkivaltiaan oikeudella rakastanut toista jo ennen kummankaan syntymää enemmän kuin toista: Sillä �?Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin�?. Paavali huomaa asiaan liittyvän oikeudellisen ongelman ja selittää Jumalan oikeutta mielivaltaisiin valintoihin monta jaetta.
Jakeessa 23 hän toteaa kaiken perustuvan ns. ennaltamääräämiseen:

Ja on tehnyt (Jumala) sen saattaakseen
kirkkautensa runsauden ilmi laupeutensa
astioissa, jotka hän on edeltä valmistanut
kirkkauteen.

Jaakob ja Eesau ovat siis olleet jo persoonina ennalta, joista toisen Jumala oli ennalta valmistanut laupeuden astiaksi ja määrännyt lupauksen lapseksi. Selvä ajatus jälleensyntymästä. Mutta puhuttelevimpana Raamatun osana aiheemme kannalta pitää kirjoittaja Saarnaaja 12:sta jakeita 6 ja 12.

Elämänpyörät

Ennekuin hopealanka katkeaa
Ja kultamalja särkyy
Ja vesiastia särkyy lähteellä
Ja nostopyörä särkyneenä putoaa
kaivoon

Ja tomu palajaa maahan, mistä se on
Tullutkin Ja sielu palajaa Jumalan
tykö, joka on en antanutkin.

Huomio tulee kiinnittää sanaan nostopyörä tai ammennuspyörä, jota sanaa vanha suomalainen käännös käyttää. Kun palautamme mieleen erään antiikin kaivon nostolaitteen mallin, voimme nähdä siinä kaivon yllä olevan pyörän, joka kierrättää pyörän kautta kulkevaa nuoraa, jossa on vesiastioita säännöllisin välein. Koska vesi oli elämälle tärkein elementti erämaassa, alettiin vettä nostavaa pyörää kutsua myös elämän pyöräksi. Saarnaaja käyttää pyörästä heprealaista sanaa galgal ja koska sana on erittäin merkittävä kirjasemme jatkoakin ajatellen, toistamme jakeen 6 tähän myös hepreaksi:



Nostopyörää tarkoittava sana on kolmas toisella rivillä vasemmalta eli lglg. Tämä sana on itse asiassa yhdyssana ja muodostuu kahdesti toistuvasta sanasta gal, joka puolestaan tarkoittaa pyöreistä kivistä muodostunutta kasaa. Sanasta johtuu myös eräitten eläimien tuottamia pieniä ulostepalloja kuvaava käsite galal. Tästä sanasta on tullut edelleen verbi pyörittää gilal ja viimein pyörä galgal. Sanassa on siis idea pallon tai pallojen pyörittämisestä ja luultavaa, että samasta alkuideasta on lähtöisin Egyptin Skarabee eli pillerinpyörittäjä, siis eräs koppakuoriaislaji, joka pyörittää pieniä lantapalloja ja josta on tullut ikuisen elämän symboli. Tästä ei olekaan sitten enää pitkä matka heprealaisen sanan gilgul ideaan pyöristä pyörissä, sillä lvglg on heprean jälleensyntymää tarkoittava sana. Siihen on vain tullut lisää ja sanaa vastaava kirjain vav eli v joka hepreassa tarkoittaa yhdistymistä ja onkin kirjaimelliselta nimeltään koukku tai haka. Kirjain siis yhdistää eri ympyrät toisiinsa ja kun v symboliikassaan vastaa vielä membrum virileä syntyy näin johdonmukaisesti idea jälleensyntymäympyröistä. Kirjainnimien gl ja u yhteiset lukuarvot ovat myös aiheen kannalta tärkeitä, mutta tulemme niihin myöhemmin.
Vaikka asia kuullostaakin banaalilta ja karkealta, niin pienet lantapalloulosteet syntyvät lähes samasta paikasta kuin pieni lapsikin, eli elävää ja kuollutta synnyttävät lähteet ovat ihmisessäkin rintarinnan. Ja heprean sana lähdekin on gilgal. Näin on myös ymmärrettävää, että vielä tänäänkin sanat shit ja sex ovat kielellisiä sukulaisia. Nostopyörä nostaa uudelleen ja uudelleen elämän vettä ja härät pyörittävät ja pyörittävät nostopyörän aisaa ja Härät jättävät nekin pyöröuran, joka täyttyy vähitellen lannasta. Tästä kuoleman lantapyörästä nousee elävä skarabee pyörittämään kokkareesta omaa pyöräänsä.

Saarnaajan hopealanka on siis verrattavissa kaivon nostopyörän nuoraan, molemmissa symboloidaan elämälle välttämätöntä yhteyttä sen ikuiseen lähteeseen, mistä toistuvat elämät ammentavat.

Elämänpyörä uudessa testamentissa

Elämänpyörää Uudessa testamentissa on käsitellyt kirjastotalo Metsossa 13.11. 1993 Tampereella pitämässään esitelmässä myös teologian tohtori Repo. Hän tosin pitäytyy vain Uuden testamentin pohjalla, mutta käsittele aiheen kannaltaan siinä määrin perusteellisesti ja hyvin, että on syytä toistaa hänen kuvauksensa tähän:

Apostoli Jaakob varoittaa kielen synneistä ja sanoo kielen “sytyttävän tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta”. (Jaakob 3:6). Elämän pyörän (trokhos tees geneseoos ) voitaisiin perustellusti väittää tarkoittavan sananmukaisesti elämän pyörää tai kiertokulkua.
Pyörä on tuttu symboli mm. budhalaisuudessa. Mutta uuden testamentin maailmaa lähempi esikuva löytyy orfilaisuudesta. Orfilaisuuden on sanottu liikkeenä ollen vielä epämääräisempi ja rajoiltaan häilyvämpi kuin konsanaan New Age. Jälleensyntymiseen kuitenkin uskottiin ja sitä kuvattiin käsitteellä ’syntymän pyörä’ (kyklos tees geneoos). Sielun katsottiin olevan katoamaton ja niin kauan kuin se oli vihkimätön ja puhdistamaton, sen oli palattava uuteen maalliseen elämään. Orfilaisen vihkimyksen tai askeesin oli tarkoitus vapauttaa tästä kiertokulusta tai ainakin lyhentää sitä.

Jaakobin kirjeessä ei ole sanaa genesis kuitenkaan käännetty syntymäksi, koska se tarkoittaa myös sitä mikä syntyy, eli elämää. Vastaava rakenne on kirjeen 1. luvun 23. Jakeessa, jossa mies kuvastimesta katselee ‘omien kasvojensa piirteitä’. (prosoopon tees geneseoos autuu), sananmukaisesti syntymänsä kasvoja eli asiallisesti ‘olemassaolonsa hahmoa’. On lisäsi esitetty, että Jaakobin kirjeen trokhos voitaisiin kääntää ‘kuluksi’, mikäli painoa siirretään jälkimmäiseltä tavulta ensimmäiselle. Näin Jaakob puhuisikin elämän kulusta eikä pyörästä. Tämä oletus lienee kuitenkin turha, sillä ‘elämän pyörä’ on ollut käytössä oleva sanonta myös orfilaisuuden ulkopuolella. Kreikkalaisissa lähteissä verrataan elämää pyörään, joka kiertäessään vie välillä alas ja tuo taas ylös. Se tarkoittaa nopeaa onnen kääntymistä, myötä ja vastoinkäymistä. Vastaavassa mielessä käsitettä on käytetty myös juutalaisuudessa, ajatellen onnea ja onnettomuutta elämässä ‘välttämättömyyden pyöränä.’ (Filon)

Tämä käsite näyttää tulleen orffilaisuudesta yleiseksi kreikkalaiseksi sanonnaksi, jonka myös juutalaiset ovat omaksuneet. Sen alkuperäinen sisältö on jo sitä vastoin kauan aiemmin liuennut ja sekoittunut yleisen elämän käsittämiseen onnen ja epäonnen vaihteluina. Vastaavalla tavallahan Raamatusta monia sanontoja on poimiutunut irralleen ja tullut osaksi jokapäiväistä suomalaista kielenkäyttöä ilman yhteyttä alkuperäiseen sisältöönsä. Esim. ‘kielletty hedelmä’ on ylipäätään jotain kiehtovaa ja kiellettyä, ja ‘A ja O’ on jotain ehdottoman tärkeää - lieneepä myös käsite manttelinperijä kotoisin Elian ja Elisan suhteesta.

Näin siis tohtori Repo. Hänen pyrkimyksenään on siis sanoa, että Jaakob käyttäessään käsitettä ’syntymän tai elämän pyörä’ ei käytä sitä alkuperäisessä merkityksessään. Revon todistelu kielen funktioiden muuttumisesta ja eri diskursiivisista merkityksistä on tietysti oikein, mutta mikään, mitä hän sanoo ei todista, etteikö heikentyneitäkin ja vieraissa asiayhteyksiä käytettyjä ilmaisuja voitaisi käyttää myös alkuperäisessä merkityksessään, mikäli käyttäjä nuo alkuperäiset merkitykset tuntee. Niinpä mikään ei estä suomalaista kadunmiestä käyttämästä sanontaa ‘kielletty hedelmä’ juuri siinä alkuperäisessä raamatullisessa merkityksessään, missä tuosta perimätiedon mukaan grape-hedelmästä on alkujaankin puhuttu.
Jaakobin lausumaa on myös tarkasteltava sen koko kontekstissa. Jaakob puhuu syntymän pyörästään syyn ja seurauksen yhteydessä. Synnin kieli sytyttää pyörän, joka liekehtii helvetin tulta! Tietysti voidaan sanoa, että onhan tämän elämän huono onnikin on seurausta synnistä, mutta voiko tuollaista onnea verrata helvetin tuleen? Sillä katsoohan Jaakob pahan kielen synniksi, joka kierrättää ihmisen helvettiin. Ilmaisu ja idea ei ole repomaisen vetinen. Kun Jaakob oli Jeesuksen veli, kannattaa muistaa mitä Jeesus sanoi kielestä: (Mt. 15: 11,17.19):

Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään
Vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen.

Ettekö käsitä, että kaikki mikä menee
suusta sisään, käy vatsaan ja ulostuu.

Mutta se mikä tulee suusta ulos, se tulee
sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.

Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset,
murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet,
väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.

Jeesus ja Jaakob puhuvat samasta asiasta ja kun Jaakob puhuu tässä yhteydessä helvetin liekein palavasta ’syntymän pyörästä’, ei ole epäilystäkään, etteikö hän puhuisi kuoleman jälkeisistä sanktioista. Puheessa on kysymys kiirastulesta, johon sielu viedään puhdistumaan tahraisuudestaan, puhdistunut sielu voi syntyä ja nousta uuteen elämään. Näin uskoivat orffilaiset ja ei ole estettä, etteivätkö Jeesus ja hänen veljensä olisi tunteneet niin orffilaisten kuin muidenkin mystien kieltä. Olivathan he itsekin mysteerioihin vihittyjä . Kuten todistaa apostoli Paavali kertoessaan puhuvansa Jumalan mysteerio-viisaudesta täydellisten seurassa.( 1 Kr. 6 ja 7). Sanat mysterios ja teleios, salaisuus ja täydellisyys, olivat mysteeriuskontojen termejä.

Paavalin lausumat ovat jääneet kiusaamaan myös Origenesta ja Jeromea.
He kiinnittävät huomiota Paavalin väittämään, että Jumala on valinnut opetuslapset ja tietenkin Paavalin olemaan Kristuksessa pyhät jo ennekuin maailma oli perustettu. (Ef. 1.4).Paavali jatkaa vielä jakeessa 5, että jumala oli valinnut heidät lapseuteen nimenomaan edeltäpäin. Origenes katsoi kohdan todistavan sielujen ennaltaolosta, mitenkä muuten jo ennen maailman perustamista Paavali niminen henkilö olisi voitu valita lapseuteen. Jerome puolestaan katsoo, että valinta oli tapahtunut vasta Paavalin ollessa äitinsä kohdussa ja Jumala oli kaikkinäkevänä ja Kaikkivaltiaana päättänyt jo ennen luomista, että eräs Paavali muutama miljardi vuotta myöhemmin tulisi pelastumaan. Jerome puolustaa siis ns. predestinaatio eli ennaltamääräämisoppia ja Origenes pre-eksistenssi eli siis sielujen ennaltaolo-oppia.
Kristinuskon opillisen johdonmukaisuuden nimissä Origenes oli tietysti lähempänä totuutta, sillä opetuksen mukaan ihmisellä oli vapaa tahto ennen syntiinlankeemusta ja jos Adam ei oli langennut ei ketään olisi tarvinnut pelastaakaan eikä pelastetuksi valita. Jos kaikkinäkevä Jumala taas tiesi ennalta Adamin lankeavan, niin eihän silloin voinut olla kysymys tasaveroisesta tahdonvalinnasta vaan Adamille oli luotu niin heikko tahto, että lankeaminen tulisi tapahtumaan. Tätä probleema eivät kummatkaan kirkkoisät ole huomanneet.

Mutta palatkaamme Vanhan testamentin puolelle ja sen ehkä selkeimmin ja vaikuttavimmin uudelleen ruumiillistumisesta ja karmasta puhuvaan Jobin kirjaan.

Job jälleensyntyvänä sieluna

Jobin kirjaa pidetään Raamatun vanhimpana, sen tuntee sanan Jumalakin sen vanhimmassa feminiinimuodossa Elohee ja siinä Saatanakin on vielä yksi tämän Jumalan pojista. Jobiakin vanhempia fragmentteja Raamattuun toki sisältyy esim. ns. Deboran lauluun tuomarien kirjassa. Debora merkitsee mehiläinen, joka sekin on elämän ja sielun symboli ja olisi houkuttelevaa keskustella tästäkin ahkerasta pikku otuksesta ja sen kabbalistisesta symboliikasta enemmän, mutta rajoitettu tila pakottaa viittaamaan mehiläiseen vain alaviitteessä ja pysymään nyt Jobissa.
Jobin kirja on kuuluisaa teodikean ongelmaa, viattoman kärsimyksen ongelmaa, pohtiva teos. Se ei kykene antamaan tyhjentävää vastausta, mutta asia tulee hieman ymmärrettävämmäksi, jos monien rabbien lailla käsitämme Jobin kärsivän ja vaeltavan sielun karmallisena vertauskuvana.

Jobin luku 33 näkee sielun palava juuri kolmesti:

Katso, kaiken tämän tekee Jumala
kahdesti, kolmastikin ihmiselle.

Palauttaakseen hänen sielunsa haudasta
Ja antaakseen elämän valkeuden hänelle.

Tässä Jobin luvussa 33, missä on kysymys ihmisestä, jonka Jumala on pannut sairasvuoteelle, mutta jonka elvyttää takaisin �?nuoruutensa voimiin�?, on myös 33 jaetta! Mikä ei ole sattuma eikä jää vaille merkitystä.
Muistamme. Että Jeesus kuoli 33-vuotiaana ja että esim. vapaamuurariuden ns. skotlantilaisessa riitissä korkeimman ja arvokkaimman asteen numero on 33
.
Lukuarvo 33 on edelleen heprean gematriassa eli kirjainten ja lukujen vastaavuuksissa G ja L kirjaimia (g gimel = 3 ja l lamek=30) edustava luku. Nämä konsonantit näyttelivät, kuten olemme edellä osoittaneet, erittäin keskeistä roolia sanassa gilgul, joka siis on jälleensyntymää hepreaksi tarkoittava sana. Raamatun paikannimi Gilgal on samaa juurta ja muutenkin yhdistelmä Gl on pyhässä kirjassa tärkeä¸ Daavid voitti Goljatin, Jeesus syntyi Galileassa ja kuoli Golgatalla. Maapallon tunnus on G ja kirjain on myös vapaamuurariuden, jonka suurmestarina ruotsalaiset muurarit pitävät Jeesusta, keskeinen tunnus. Hepreassa kirjaimen nimi on gimel, joka merkitsee kamelia ja joka alkaa g:llä ja päätyy l:ään. G kirjaimen gematrinen lukuarvo on 3 ja se viittaa vapaamuurariuden kolmeen asteeseen, mutta myös siihen, että maapallo, globe, on auringosta lukien kolmas planeetta. Huomaa sanan globe alkukirjaimet.

Kun nimi Golgatha kirjoitetaan arameaksi gulgalat ja jälleensyntymää tarkoittava sana feminiinin monikossa (sielu on feminiini) gilgulot, on helppo havaita, että kyseessä on sanaleikki, jolla viitataan auringon jälleensyntymään kalojen tähtimerkissä. Jeesuksen kuolinpäivänä perjantaina klo 15, mikä symboloi kevätpäiväntasauksen maaliskuista hetkeä.

Jobin kirjan luvun 33 esiintymät eivät siis ole sattumia, vaan viittaavat kolmeen kehitysjaksoon ja elämänpyörään. Kahden pyörän mallissa aineellinen elämä on toinen ja spirituaali elämä toinen. Niinpä koko Raamatun kirjojen määrä onkin 33 33 eli 66 kirjaa.
Jobin kirjan 33. luku on myös muilta sisällöiltään siksi merkittävä, että on syytä ottaa tähän myös luvun ylle lainattujen lisäksi niitä valmistelevat jakeet, joissa kerrotaan ensin, miten Jumala on kurituksen kautta päättänyt kääntää ihmisen pois pahuudesta, ja tehnyt sen

Säästääkseen hänen sielunsa haudasta
Ja hänen henkensä syöksymästä pätsiin.

Kuritus on kuitenkin siksi kovaa, että jae 21 toteaa

Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin ja hänen
luunsa, ennen näkymättömät paljastuvat

Näin lähenee hänen sielunsa hautaa
ja hänen henkensä kuolonvaltoja.

Mutta hädässä on apu lähellä.

Jos silloin hänen puolellaan on enkeli, välittäjä
yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta
hänen vilpittömyydestään, niin Jumala armahtaa
häntä ja sanoo: “Vapauta hänet, ettei hän mene
hautaan, minä olen saanut lunastusmaksun.”

Sielu siis pelastuu ja jakeen 25 mukaan hänen ruumiinsa

Uhkuu taas nuoruuden voimaa,
Hän palajaa taas nuoruutensa päiviin.

Teologit selittävät, että ihminen joutuu tässä vain lähelle kuolemaa, josta aivan täpärästi pelastuu, koska Herra armahtaa hänet viime tipassa. Tällainen selitys ei kuitenkaan alkutekstin eikä hermeneuttisen tietämyksen valossa ole lainkaan uskottava. Ensinnäkin Jobin lihan kuihtumisesta käytetään heprealaisessa tekstissä verbimuotoa merai yarm ja verbin juurikonsonantteja mem ja resh tuottavat hepreassa monia nimenomaan kuolemaan viittaavia sanoja, joista mutkan kautta johtunevat myös esim. suomen kielen sanat myrkky, murha ja marras. Samasta verbistä johtuvat myös heprean sanat, jotka viittaavat jonkun korottamiseen tai nousemiseen . Siis sanalla voidaan ilmaista myös sielun nousemista taivaaseen. Sananmukaisesti Jobin liha onkin kohotettu pois hänen luidensa päältä, niin että luut näkyvät. Mutta onko hänestä tullut vain langanlaiha, mutta vielä elävä, vai onko hän kuollut ja joutunut Tuonelan odotushuoneeseen, se selvinnee jakeesta 25, jossa puhutaan enkeleistä, jotka maksavat Jobista takuut. Lukija kerrannee yllä olevan ao. sitaatin.

Tämä idea kuolleen arvioimisesta ja lunastamisesta perustuu selvästi egyptiläisessä kuolleiden kirjassa kuvattuun tapahtumaan ja asetelmaan, missä ihmisen sydän Tuomarien salissa punnitaan ja missä kuollut tekee ns. kielteisen tunnustuksen, jonka kirjuri Thot kirjoittaa muistiin ja vie Osiriksen eteen, joka sitten yhdessä 42:n muun tuomarin kanssa päättää kuolleen kohtalosta.

Tuonelan salin tuomarien luku 42 on sivumennen sanoen mielenkiintoinen siksi, että luku esiintyy useana eri ideana sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Vanhassa testamentissa se on aikaa, kahta aikaa ja puolta aikaa vastaava ajanmääre, joka on 42 kuukautta tai 1260 päivää eli määrää ajan, jona puolestaan Uuden testamentin Ilmestyskirjassa kuvattu profeetta saarnaa, mutta on myös luku, joka tulee Jeesuksen sukutaulun 3 x 14 sukupolvesta. Nämä kolme sukupolvea liittyvät puolestaan takaisin Osiris-taruun siten, että Osiriksen sanotaan tuoneen vehnän taivaasta ja Jeesus katkoi sabattina puolestaan nimenomaan vehnän tähkiä. Kaukaa haettuako? Ei välttämättä, sillä tiede on tehnyt sen hämmästyttävän havainnon, että vehnä on kehittynyt nykyiseen 42 kromosomiseen muotoonsa 3 x 14 kromosomin hyppäyksin, siis ensin 14 kromosomia, sitten 28 kromosomia ja sitten 42 kromosomia, jolloin vehnä on valmis eli täydellinen ja voidaan piirtää elämän puun muotoiseksi. (Lisää kuva tyylitellystä elämän puusta)

Näin on vaikea ajatella, että Jobin kirjankaan enkelit olisivat vain Jobin sairasvuoteen äärellä ja pitäisivät puolustuspuheensa siinä. Kun heprealaisillakin oli usko Tuonelaan eräänlaisena välipaikkana, jossa odotetaan viimeistä tuomiota, on johdonmukaista ajatella Jobin joutuneen sheoliin, siis ruumiillisesti kuolleen, mutta ei vielä hautaan sachat, joka on lopullisen tuhon paikka. Ja merkittävä on myös jakeen 25 maininta nimenomaan nuoruutensa päiviin palaavasta Jobista. Tuskin henkitoreissaan virunut vanha mies palaisi nuorukaiseksi, mikäli olisi ollut kyse vain parantumisesta. Tietysti voidaan sanoa, että runolliselle kuvakielelle on annettava vapauksia, mutta kun vielä muissakin Jobin sanonnoissa on vihjeitä jälleensyntymään, niin todennäköisesti tässäkin on kysymys saman motiivin kuvauksesta.

Luvusta 19 käy ilmi, että Job ei viihdy Tuonelassakaan, vaan kertoo sielunsa liikkuvan sieltä edelleen kohti Jumalaa:

Sitten kun tämä nahka on yltäni riistetty ja
olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan.

Jae on jyrkästi ristiriidassa nykyään olevan muotitulkinnan kanssa, että kuolemassa koko ihminen sieluineen kuolee ja luodaan vasta ylösnousemuksessa kokonaan uudelleen. Tätä teologista oppia tarvittanee etenkin rippikoulunuorten vakuuttamiseksi siitä, että kun ihmisessä ei ole lainkaan ruumiista irrallista sielua, ei voi olla mitään mikä jälleen syntyisikään. Tulkinta on siis osa ns. New Agen vastaista taistelua.
Ihmisen jakautuminen egyptiläiseen ja platonistiseen tapaan useihin eri tekijöihin ilmenee kuitenkin selvästi Raamatun omassa todistuksessa, kuten psalmissa 16 jakeessa 9:

Sen tähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni
riemuitsee ja myös minun ruumiini asuu turvassa

Siis selvä komijako: sydän, sielu, ruumis. Mutta nykyopin kumoamiseksi kaksijakokin riittää ja kuvauksia erillisestä ruumiin jättävästä sielusta on Vt:ssa yllin kyllin. (Ps. 73: 24-28, Job 19: 26 jne.). Erityisen merkittävästi kaksijako näkyy kuitenkin siinä , että Vt. hautaa ihmisen ruumiin ja sielun selvästi eri paikkoihin. Ruumis joutuu hautaan ja sielu tuonelaan. Käsitteet eivät ole identtiset!
Näkisimme mielihyvin, miten teologit selittävät jakamattoman ja kuolemassa kokonaan kuolleen sieluruumiin voivan olla yhtä aikaa kahdessa eri paikassa? Mihin Sheolia tarvitaan ?
Vanhassa kuten Uudessa testamentissakin jää ihmisestä jokin osa kuolemassa eloon. Tämä on aivan selvää, eikä asian kirkkauden vuoksi kannata tässä kaikkia jakeita toistaa. Mutta selvin esimerkki kannattaa palauttaa lukijan mieleen, kertomus köyhästä kuolleesta ja Lasaruksesta Abrahamin helmassa:

Niin tapahtui, että köyhä kuoli ja enkelit
veivät hänet Aabrahamin helmaan.
Ja rikaskin kuoli ja hänet haudattiin.

Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa(!),
vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana
Abrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

Ja hän huusi sanoen. Isä Abraham! Armahda minua
ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää
veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä
minulla on kova tuska tässä liekissä.

Mutta Abraham sanoi: “Poikani muista, että
Sinä eläessäsi sait hyvää ja Lasarus samoin
sai pahaa, mutta nyt hän täällä saa lohdutusta
Sinä taas kärsit tuskaa.”

Jopa fundamentalistinen Raamatun Iso Tietosanakirja selittää asianomaisen kertomuksen kohdalla, että tässä on kysymys haadeksesta, paikasta jossa odotetaan viimeistä tuomiota ja paikassa on jopa kaksi osastoa, hyville ja pahoille.
Kysymys ei ole siis varsinaisesta helvetistä. Mutta samainen tietosanakirja puhuu itsensä pahasti pussiin jatkaessaan selitystä todeten rikkaan miehen joutuneen paikkaan, josta ei ole enää pelastuksen toivoa ja josta voisi päästä vain viimeiselle tuomiolle. Näinhän rikas mies olisi jo tuomittu ja mitään viimeistä tuomiota ei hänen kohdaltaan enää tarvittaisi. Katolisen kirkon kiirastulioppi toteuttaa luterilaista selitysoppia paremmin kertomuksen edellyttämän johdonmukaisuuden vaateen. Olennaista kuitenkin on, että kertomuksen henkilöt eivät ennen viimeistä tuomiota ole kuolleet. He elävät, muodossa tai toisessa.

Nykykirkon tarve opettaa Jehovan todistajien tapaan koko ihmisen kuolemaa on suhdanne teologiaa. Käsitys on edullinen vastustettaessa, kuten sanottu. New Agea ja siihen liittyviä uususkontoja, joissa jälleensyntymän vaihtoehtoa pidetään näkyvästi esillä.

http://seppoheinola.net/?page_id=18

Raamatuntutkistelu

Sielun kuolemattomuus ja ruumiin ylösnousemus

© Veikko Pekki , 2000, 2001

Luvalla lainattu Pekin internetsivuilta (tällä hetkellä ei käytössä.)



Sisällys

A. MITÄ ON ELÄMÄ

- Käsite sielu

- Käsite henki

B. MITÄ ON KUOLEMA

1. Hengellinen kuolema

2. Ruumiillinen kuolema

3. ’Toinen kuolema’

C. MITÄ ON KUOLEMAN JÄLKEEN, VÄLITILA

1. Välitila VT-ssa

2. Välitila UT:ssa

- Jeesuksen opetus välitilasta: Rikas mies ja Lasarus (Luuk 16:19-31)

- UT:n opetus uskovan kuolemanjälkeisestä tilasta nyt

D. MITÄ ON RUUMIIN YLÖSNOUSEMUS

- Ruumiin ylösnousemuksen periaate

1. Jumalattomien ylösnousemusruumis

2. Jumalan omien ylösnousemusruumis

3. Kahden luontoiset ylösnousemukset

4. Ylösnousemusten eri vaiheet historiassa

5. Neljä aikajaksoa ja kunkin ’viimeinen päivä’

LIITE



A. MITÄ ON ELÄMÄ



Ihminen luotiin fyysisesti, henkisesti (eli sielullisesti) ja hengellisestä täydelliseksi (1 Moos 1:31). Hänet oli toisin sanoen tarkoitettu kasvamaan ja kehittymään Jumalan yhteydessä kuolemattomana ja eheänä kokonaisuutena: "Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu." (1. Moos. 2:7).



Käsite sielu



Sielulla tarkoitetaan Raamatussa mm. ihmispersoonallisuuden kokonaisuutta ja sen korkeinta arvoa, kuten yllä (vrt. "uskon päämäärä sielun pelastus", 1. Piet. l: 9) mutta usein myös sisäistä olemustamme erotukseksi ruumiillisesta olemuksestamme (vrt. "... tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois", Luuk. 12:20). Raamatussa käytetään yleisesti tätä kaksijakoa ihmisestä puhuttaessa (vrt. .. 'tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua', Matt. 10:28), mutta myös tarkempi kolmijako ruumiiseen, sieluun ja henkeen on selkeä (vrt. "...säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana", 1. Tess. 5:23).



Sieluamme voidaan kutsua välirenkaaksi henkemme ja ruumiimme välillä. Ruumiin välityksellä olemme yhteydessä aineelliseen maailmaan ja fyysisiin tarpeisiin. Hengen välityksellä olemme yhteydessä Jumalaan ja hengelliseen todellisuuteen. Tämä elämän kokonaisuus koetaan sielussa, jossa tunnemme, ajattelemme ja tahdomme ja teemme valintoja sekä maallisten että hengellisten asioiden suhteen.



Sielu (hepr. ’napas") merkitsee Raamatussa toisinaan myös samaa kuin ’elämä" tai "henki’ .

Siksi sanotaan esim. että ’lihan sielu (elämä) on veressä’, 3. Moos. 17:11. Raamattu tarkoittaa tällöin, että veri on kaiken fyysisen elämän ydin ja siksi sanotaan myös, että ’veri on sielu’ eikä että sielu vain on veressä, 5. Moos. 12:23. Veri on myös lunastuksemme väline, ja siksi

pyhänä pidettävä. Tästä johtui verensyöntikielto esim. Mooseksen laissa. Käsitys, jonka mukaan

ihmisen sielu persoonallisen tietoisuuden merkityksessä (eläimillä ei ole sielua) olisi myös veressä pohjautuu siis virheelliseen raamatuntulkintaan.



Käsite henki



Vain Jumalalla on elämä itsessänsä (Joh. 5:26) niin, että Hän voi tehdä luomansa olennot eläviksi. Ihmisen kohdalla oli kuitenkin kyse enemmästä kuin vain ruumiillisesta elämästä, kuten eläimillä. Raamatun alkuteksti 1. Moos. 2:7: ssä puhuu hengen (hepr. ’ruah’= henki, tuuli) antamisesta Aadamille itse asiassa monikossa:’...puhalsi hänen sieraimiinsa elämien hengen.’ Jumala antoikin maan tomusta tehdylle ihmisruumiille hengen kolminkertaisessa merkityksessä:



1. Ihminen sai fyysinen elämän ruumiiseensa, kuten eläimetkin

2. ihminen sai henkisen (psyykkisen) elämän, joka teki hänestä eläimistä poikkeavan persoonan, ’sielun’

3. ihminen sai hengellisen elämän, jonka kautta hän oli yhteydessä Jumalaan



Näiden kolmen ihmiselämän tason erottaminen on tärkeää Raamatun tekstiä tulkittaessa Sanaa henki (ruah) käytetään kaikissa näissä tapauksissa, mutta merkitys on kussakin asiayhteydessä

erilainen:



1. Fyysistä elämää tarkoitetaan sellaisissa kohdissa kuin Job 27:3 ja 5: "...niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieraimissani... Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani." Ruumiillista elämää tarkoitetaan myös Jaak. 2:26:ssa: 'Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut." Samoin esim. Saarn. 3:19:ssä: ’Niinkuin toiset kuolevat. niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.’ Kyse on siis siitä elämän ja "hengen" (ruah) tasosta. joka tekee vain ruumiin eläväksi.



2. Henkistä (psyykkistä t. sielullista) elämää eli ihmispersoonallisuutta tarkoitetaan sanalla "ruah" esim. kohdassa Sak. 12: 1: "Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä.’ Vertaa Saarn. 3:11: ’Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä’. Ne, jotka käsittävät ihmishengen ja -sielun katoavaiseksi, uskovat jälkimmäisen kohdan tarkoittavan sitä, että Jumala on pannut vain tietoisuuden iankaikkisuudesta ihmisten sydämeen. Tämä tulkinta ei kuitenkaan vastaa ensiksikään sitä sanan ilmeisintä merkitystä, joka on se että iankaikkisuus itsessään on pantu ihmisen sydämeen eikä vain jonkinlaista tietoisuutta ikuisuudesta. Toiseksi Raamatun opetus kaikkialla muualla on se, että ihmisen henki (ja sielu), jonka Jumala ’on luonut hänen sisimpäänsä’, on katoamaton ja ikuinen, vrt. Jeesuksen sanoihin: "Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua." (Matt. 10:28). Samassa jakeessa Herra varoittaa myös "sielun sekä ruumiin" mahdollisuudesta joutua helvettiin so. ikuiseen vaivaan tietoisessa tilassa. Ihmispersoonaa tarkoitetaan hengeltä myös Hebr. 12:23:ssa, jossa kuvataan iankaikkiseen elämään saapuvia kristittyjä, jotka ovat tulleet " . täydelliseksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö". Kaikessa tässä on kyse ihmispersoonan luonnollisesta, mutta ikuisesta ja katoamattomasta osasta, joka on pysyvästi olemassa - joko taivaassa tai kadotuksessa ylösnousemusruumiiseensa yhdistettynä.



3. Hengellistä elämää eli elämää Jumalan yhteydessä tarkoitetaan hengellä taas kohdassa Joh. 3:6: ’Mikä lihasta on syntynyt., on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki’, tarkoittaen uudeksiluotua ihmishenkeä. Samoin Hes. 36:26:ssa: ’Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne ...’ Kyse on siis ihmishengestä, joka on yhteydessä Pyhään Henkeen: ’(Pyhä) Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa (siis omakin henkemme todistaa), että me olemme Jumalan lapsia." (Room. 8:16). Pyhän Hengen yhteyttä oman henkemme kanssa kuvataan myös 1. Kor. 2:12:ssa: "Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut.’



Ilman lankeemusta ihmisen elämä paratiisissa olisi niitä ilmeisimmin johtanut yhä lisääntyvää Jumalan kirkkautta kohden. Ihminen kokonaisuudessaan oli ’elävä sielu’, joka oli paratiisissa verhottu Jumalan kirkkaudella (Ps. 8:4-7). Lankeemuksessa menetettiin tämä kirkkaus (Room. 3:22,33). Vasta lankeemuksen seurauksena ihmisen osaksi tuli kuolema (1. Moos. 2:16,17).



B. MITÄ ON KUOLEMA



1. Moos. 2:17: ssä puhutaan ensimmäisen kerran kuolemasta: "...mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman."



Raamatun mukaan kuolema kohtaa ihmistä kolmessa merkityksessä, kuten elämäkin saatiin kolmessa merkityksessä:



1. hengellinen kuolema - ero Jumalasta elämän aikana

2. ruumiillinen kuolema - ero ruumiista elämän päätteeksi

3. "toinen kuolema" - ero Jumalasta ikuisuudessa



Kuolema ei siis missään kohden merkitse tyhjiin häviämistä, vaan eroa. Tarkastelemme kutakin kolmea kohtaa erikseen:



1. Hengellinen kuolema



Aadamille ja EevalIe tapahtui ensimmäiseksi hengellinen kuolema lankeemuksen jälkeen paratiisissa. He eivät "sinä päivänä" nimittäin kuolleet fyysisesti eikä heidän sielullinen elämänsäkään kuollut, vaan he joutuivat eroon Jumalasta eli kuolivat hengellisesti. Juuri tätä Ef. 2:1 selventää: ’Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet synteihinne ja rikoksiinne’' Hengellinen kuolema tapahtuu meille jokaiselle varhaisemmassa henkilökohtaisessa historiassamme, lapsuudessamme. syntien tähden (Room. 7:9,10). Ihmiset elävät luonnollista elämäänsä hengellisen kuoleman tilassa. Se on kaikkien osana (Ef. 2:1-3). Kuoleman tila ei kuitenkaan missään kohden merkitse tiedotonta ja tajutonta tilaa. Synteihinsä ja rikoksiinsa kuollut ihminen "vaeltaa tämän maailman menon mukaan’ (Ef. 2:2). Raamattu puhuu myös ihmisistä, jotka ovat ’kahdesti kuolleita’ (Juud. j. 12) tarkoittaen hengellisen elämänsä uudelleen kadottaneita ihmisiä, jotka kuitenkin edelleenkin "vaahtoavat omia häpeitään". Jumalasta pois kääntyneet enkelit, pimeyden riivaajahengetkin, ovat kuoleman henkivaltoja, eivätkä missään tekemisissä elämän kanssa, mutta silti ne tuhoavat kaikkea elämää ja ovat täysin tietoisia ja aktiivisia henkiä, jotka eivät katoa (osa niistä on vapaana, Ef. 6:12, osa vangittuina, Juud. j. 6). Hengellisen kuoleman tila jatkuu ihmiselläkin ikuisuudessa tietoisena ja tajuisena tilana, johon palataan tuonnempana.



2. Ruumiillinen kuolema

Tämä (samoin kuin sairastumiseksi ja vanhenemiseksi kutsuttu fyysisen elimistömme rappeutuminenkaan) ei ole alkuperäinen luonnonlaki tai biologinen välttämättömyys, vaan ruumiillinen kuolema on Jumalan määräyksestä synnin tähden tullut rangaistus koko ihmiskunnan sekä luomakunnan osaksi. (Room. 5:12; 6:23; Hebr 9:27). Ruumiillinen kuolema merkitsee hengen ja sielun väliaikaista eroa ruumiista, joka rappeutuu ja maatuu maaksi. Sielu ja henki jatkavat tietoista olemassaoloaan joko tuonelassa tai paratiisissa (jota kutsutaan myös kolmanneksi taivaaksi) riippuen siitä, onko kyse uskovasta vai jumalattomasta.



3. ’Toinen kuolema’



koskee vain niitä, jotka eivät ole uudestisyntyneet ennen ruumiillista kuolemaansa. He kuolevat siis ilman yhteyttä Jumalaan, elämän Lähteeseen. Toinen kuolema merkitsee ikuista kadotusta, helvettiä, johon jumalaton tuomitaan. Tuomio ei tapahdu kuitenkaan heti kuoleman jälkeen vaan sielu viettää aikansa tuomiopäivään saakka tietoisessa tilassa tuonelassa. Tätä ruumiillisen kuoleman ja ylösnousemuksen välistä ajanjaksoa kutsutaankin välitilaksi väliaikaisuutensa tähden. Esimerkiksi rikas mies joutui tuonelaan välittömästi kuolemansa jälkeen. Jeesuksen mukaan hän "nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan’ (Luuk. 16:23). Välitilassa vietetyn jakson päätteeksi jumalaton herätetään ruumiillisesti kuolleista ja tuomitaan henkiruumiillisessa olotilassa lopulliseen tilaansa: "Kuolema ja tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi." (Ilm. 20.13,14). Se on "iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta" (2 Tess 1:9), ei siis tyhjiin häviäminen vaan ikuinen ero Jumalasta.



Jumalalla on kuitenkin kaikkea kuolemaa ja kadotusta varten suurenmoinen LUNASTUSRATKAISU: Hän antoi Poikansa meidän tähtemme, ettei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan meillä olisi iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä (Joh. 5:24; 11:25) uudessa kirkkauden maailmassa (Ilm. 21:5-7).



C. MITÄ ON KUOLEMAN JÄLKEEN, VÄLITILA



Välitilalla tarkoitetaan siis olotilaa, jossa ihminen viettää aikaansa fyysisen kuolemansa ja ruumiin ylösnousemustapahtuman välillä. Välitilaa kutsutaan Raamatussa tuonelaksi (VT:ssa ’sheol’, UT:ssa "hades") tai uskovien kyseessä ollessa paratiisiksi eli kolmanneksi taivaaksi. (2 Kor. 12:2-4).



Väärät käsitykset sielun nukkumisesta tai tiedottomuudesta



Uni tai tajuttomuus ovat ilmiöitä, jotka kuuluvat biologiseen, ruumiilliseen olomuotoomme, ts. johtuvat sielun kytkemisestä ruumiintoimintoihimme. Puhuessaan "kuolemaan nukkumisesta’ Raamattu tarkoittaa aina ruumista, joka "lepää" ylösnousemuksen päivään saakka. Mm. adventistit ja Jehovantodistajat ovat virheellisesti omaksuneet opin sielun unitilasta ruumiin menettämisen jälkeen.



Sielu kuitenkin jatkaa tietoista olemassaoloaan ruumiista eroamisen jälkeen, ks. Job 19:26; Jes. 14:9: Hes. 32:21; Luuk. 16:19-; Fil. 1:23; Ilm. 6:9-11.



1. Välitila VT:ssa



VT puhuu vain tuonelasta (sheol). VT:ssa ilmoitusta iankaikkisesta elämästä ei yleensäkään tunnettu kuin välähdyksenomaisesti. "Pelastus" tarkoitti yleensä pelastumista ruumiillisesta kuolemasta ja hädästä. Siksi VT:ssa ei puhuta erityisestä erotuksesta hurskaiden ja jumalattomien välillä tuonelassa. "Sheolissa" ei tunnettu uuden elämän toivoa, siellä ei ollut jumalasuhdetta - olemassaolo oli varjomaista (Saarn. 9:10; Ps. 6:6; 88:11-13). Kuitenkin tiedettiin se, että tuonelassa ollaan tietoisessa olotilassa, ks Jes. 14:9, 10.



Hurskaiden pelastustoivo VT:ssa suuntautui odottamaan pelastusta kokonaan pois tuonelasta, (Ps.16:10-, Hoos. 14:14).



"Tässä näemme Jumalan kasvatusta. Vanhassa testamentissa ei toivoa suunnata niinkään paljon ajattelemaan sielun olemassa oloa kuoleman jälkeen, kuin toivomaan kuoleman voittamista. Myöhempi profeetallinen ilmoitus osoittaa, että tämä kuoleman ja tuonelan voittaminen tapahtuu ylösnousemisessa ... Jes. 26:19.’ (0. Hallesby).



Sielun autuasta olotilaa, johon kristitty pääsee heti kuoleman jälkeen, ei vielä VT:n ilmoituksessa siis tunnettu.



2. Välitila UT.-ssa



Maailmaan tullessaan Kristus toi: 1. uuden käsityksen tuonelasta ja 2. muutoksen itse tuonelaan.



Jeesuksen opetus välitilasta: Rikas mies ja Lasarus



Luuk.16:19-31



- "vahvistettu juopa" uskovan ja jumalattoman välillä

- silti yhteys kommunikoida keskenään

- olotila ('tuska" tai "lohdutus’) riippuu tavasta, jolla ajallinen elämä on vietetty

- uskovat saavat lohdutusta

- jumalaton "näki’, ’huusi", koki "tuskaa"

- jumalaton tunsi tuskaa myös pelastumattomista omaisistaan, siis oli jatkuvasti järjellisesti tietoinen elämästä ja sen totuuksista.



Kristus astui itsekin alas tuonelaan (Room. 10:7; Ef 4:8,9; 1. Piet. 3:19). Ristinkuolemallaan Hän kukisti perkeleen, jolla oli kuolema vallassaan (Hebr. 2:14) ja nyt yksin Kristuksella on ’kuoleman ja tuonelan avaimet" (Ilm. 1:18) so. suvereeni hallintavalta näillä alueilla.



Kristuksen astuttua kuoleman valtakuntaan välitila lakkasi merkitsemästä uskovalle entisen kaltaista tuonelassa oloa (Ef. 4:8; Hebr. 11:39-40) ja muuttui autuaaksi olotilaksi Herran yhteydessä taivaassa eli "paratiisissa ".



UT.n opetus uskovan kuolemanjälkeisestä tilasta nyt:



- Kuolemanjälkeinen olotila on UT:n uskovalle "kolmas taivas" (2. Kor. 12:2). Nimitys "taivas" kuvastaa tässä yhteydessä Jumalan asuinsijaa ’ylhäällä’, erotukseksi entisestä tuonelasta, joka oli alhaalla ("Isä meidän, joka olet taivaassa..."). Nimitys ’kolmas taivas’ on myös erotukseksi ensimmäisestä ja toisesta taivaasta eli pilvitaivaasta ja avaruuden tähtitaivaasta, jotka molemmat ovat tätä luomakuntaa.



- Kuoleman jälkeinen olotila on uskovalle "paratiisi’ (2. Kor. 12:4). Nimitys johtuu siitä, että myös alkuperäinen maanpäällinen paratiisi oli ihmistä varten valmistettu ainoa täydellinen ja turmeltumaton paikka ja siellä oli elävä yhteys Jumalaan (1 Moos. 3:8).



- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa hän heti kuolemansa päivänä saa olla Jeesuksen kanssa paratiisissa (Luuk. 23:43).



- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa uskova on ’kotona Herran luona’ (2. Kor. 5:8).



- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa kuullaan "sanattomia sanoja’(2. Kor. 12:4).



- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa käyminen oli Paavalille ’erinomainen ilmestys’ (2. Kor. 12:7).



- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa "Kristuksen kanssa oleminen" on "monin verroin parempaa kuin elämä Jumalan yhteydessä maan päällä’. (Fil. 1:23).



- Kuolemanjälkeinen olotila on paikka, jossa sielut keskustelevat Jumalan kanssa tuomioista Ilm. 6:9-11).



- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa sielu voidaan pukea ja vaatettaa ylösnousemusta odoteltaessa (Ilm. 6:9-11; 2. Kor.5:1-8).



Mikään Raamatun asiaa koskevista opetuksista ei sovellu näkemykseen sielun ’unitilasta’ tai sen tyhjiin häviämisestä kuoleman jälkeen.



D. MITÄ ON RUUMIIN YLÖSNOUSEMUS



’Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen."



- "haudoissa ovat"; ylösnousemus koskee siis fyysistä ruumista

- ruumis on voitu hävittää vaikka atomeiksi – silti "Jumalaa on tuova esiin poisnukkuneet", siis ylösnousemuksessa ihmisen kolminaisuuspersoona, henki, sieluja ruumis, kootaan jälleen yhdeksi persoonaksi tuomiota ja palkanmaksua ja ikuista olotilaansa varten. IHMISEN LOPULLINEN OLOTILA ON SIIS HENKIRUUMULLINEN - ei pelkästään "henkinen" tai "hengellinen", kuten kreikkalaisessa dualismissa ja muussa pakanallisessa filosofiassa opetetaan.



Ruumiin ylösnousemuksen periaate:



- välitilassa (tuonelassa tai taivaassa) sielu odottaa ylösnousemuksen ja lopullisen palkanmaksun päivää, jolloin se puetaan uuteen ruumiiseen



- ihminen tuomitaan tai saa palkan vain ruumiillisen elämänsä aikana tekemistään teoista; ruumiinsa ulkopuolella ihminen ei enää ole sellainen persoona, joka kykenisi suorittamaan valintoja joista hän on moraalisessa vastuussa. Siksi kaiken tuomion on tapahduttava tilassa, jossa ihminen on palautettu ruumiilliseksi persoonaksi: "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestyä Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.’ (2. Kor. 5: 10).



- ylösnousemuksen tapahtuessa uusi ruumis tulee esiin sisäistä henkeä vastaavassa olomuodossa (2 vaihtoehtoa):



- Joh8:44 "te olette isästä perkeleestä" - jumalattomat tuodaan esiin kadotetussa ylösnousemusruumiissa – Matt. 10:28

-1. Joh. 3:9 uskovat ovat uudestisyntyneet "Jumalan siemenestä" - uusi ruumis on Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltainen – Fil. 3:21



Raamattu opettaa tästä, että ruumiimme on "siemen", josta ylösnousemuksen päivänä nousee esille sen ’oma varsi" (1 Kor. 15:38).



1. Jumalattomien ylösnousemusruumis ("varsi") on siis perkeleellinen, paholaisen kuvan kaltainen hypersomaattinen olomuoto, jonka paikka on ikuisessa kadotuksessa, jossa se kykenee kärsimään sekä henkistä että fyysistä tuskaa loputtomiin. Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo itse: ’Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. " (Mark. 9:43-48). " Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin. mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.’ (Matt. 10:28).



2. Jumalan omien ylösnousemusruumis ("varsi") on Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltainen ikuista autuutta ja vapautta nauttiva hypersomaattinen olomuoto, jonka paikka on Jumalan kasvojen rajattomassa kirkkaudessa ja valtakunnassa, jossa pystymme liikkumaan, elämään ja palvelemaan vailla mitään materiaalisia tai katoavaisuuden aiheuttamia rajoituksia: "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. " (1. Joh. 3:2). "Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaassa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi. joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi." (Fil. 3-20,21).



3. Vaikka ylösnousemuksia kuvataan eri nimityksillä, niitä on Herran sanojen mukaisesti vain KAHDEN luontoisia, elämän ja tuomion ylösnousemukset:



Elämän ylösnousemus:

- ensimmäinen ylösnousemus (Ilm. 20:6)

- parempi ylösnousemus (Hebr. 11.35)

- vanhurskaitten ylösnousemus (Luuk. 14:14)

- ylösnousseiden kuolleitten joukosta (Fil. 3:16)





Tuomion ylösnousemus:

- häpeän ja iankaikkisen kauhistuksen ylösnousemus (Dan. 12:2)

- vääräin ylösnousemus (Apt. 24:15)





4. Ylösnousemus tapahtuu lopun ajan historian eri vaiheissa

Ensimmäisissä vaiheissa herätetään Herran omat ja vasta ns. viimeisellä tuomiolla jumalattomat (1. Kor. 15:23 ja 24 sanoo: "...mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.")



5. Raamatussa esiintyy usein sanonta "Viimeisenä päivänä".

On olemassa neljä raamatullista aikajaksoa, joiden viimeisenä päivänä" tapahtuu YLÖSNOUSEMUS ja TUOMIO:



a) Jeesuksen lihassa olon ajan viimeinen päivä =(Golgatan päivä):

- TUOMIO tapahtui ristillä; meidän syntimme tuomittiin ja meidät vanhurskautettiin

- YLÖSNOUSEMUS: Kristus ja monta nukkunutta pyhää. Matt. 27:50-52



b) Seurakunnan ajan viimeinen päivä (=ylöstempauksen päivä):

- YLÖSNOUSEMUS: "Kristuksessa kuolleet" tempauksen yhteydessä 1 Tess. 4:13-1 8.

- TUOMI0: Uskovat palkitaan Kristuksen tuomioistuimen edessä taivaassa, Room. 14:10; 2 Kor. 5: 10.



c) Vihan ajan viimeinen päivä (=Kristuksen maan päälle tulon päivä):

-'YLÖSNOUSEMUS: Vihan ajan marttyyrit Ilm. 20:4.

- TUOMiO: Kansat tuomitaan maan päällä Matt. 25:31,32; Jooel 3:1,2,12 ja antikristus kukistetaan 2 Tess 2:8; Ilm.19:20.



d) Tuhatvuotisen valtakunnan viimeinen päivä (=maailman loppu):

-'YLÖSNOUSEMUS: Kuolleet, suuret ja pienet Ilm. 20:12.

- TUOMIO: Kuolleet tuomitaan suuren valtaistuimen edessä maailman kadottua. Ilm 20:12-15.



(Huom. millenniumissa eläneet uskovat saavat luonnollisesti samassa yhteydessä myös ylösnousemusruumiinsa ja palkkionsa.) Uusi taivas ja uusi maa luodaan.



- Huomioitavaa: 3. ja 4. tuomiolla uskovat ovat mukana tuomareina Kristuksen kanssa - eivät suinkaan enää tuomittavina, ks. Ilm. 2:26-29; Matt. 19:28; 1. Kor. 6:2-3 ja Ilm. 3:21 sekä 20:4. (Tarkemmin näistä voit opiskella Ilmestyskirjan tulkinnan kurssilla näillä sivuilla sekä tästä: Armon ja tuomion istuimet Jumalan taloudessa.)





LIITE

"Nooan aikaiset sielut". "Onko rikkaan miehen ja Lasaruksen tapaus vertaus?’. ’Tarkoittivatko Jeesuksen sanat ’tänä päivänä’ paratiisissa olemista?’

Veikko Lähde



Nooan aikaiset sielut



"Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; Hän joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa Hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä. - Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niin kuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niin kuin Jumala elää.’ (1. Piet. 3:18-20; 4:6).



Ensiksikin toteamme, että mainitut kuolleet, joille Jeesus kuolemansa jälkeen evankeliumia julisti, olivat Nooan aikalaisia. Huolimatta siitä, että heidän ruumiinsa oli hukkunut jo vedenpaisumuksessa oli heidän henkensä vielä vankeudessa. He eivät siis olleet hävinneet olemattomiin, eivätpä edes käyneet tiedottomiksi, eivätkä olleet vaipuneet unitilaan.



Onko rikkaan miehen ja Lasaruksen tapaus vertaus?



Luuk 16:19-31 käsittelee rikasta miestä, Lasarusta ja Aabrahamia tuonelassa. Siinä meillä on jälleen esillä täältä lähteneiden, sekä synneissä kuolleen ihmisen (rikas mies) että Jumalan miehen (Lasarus), haudantakainen, tietoinen olemassaolo.



Jos rikas mies ja Lasarus ovat vain vertauskuvallisia henkilöitä, niin on sitä myös Aabraham. Ei ole tervettä se, että otetaan todellinen henkilö ja yhdistetään hänet satuhenkilöiden kanssa. Ja jos Aabraham ei ole puhunut rikkaalle miehelle, niin kuin Jeesus on sanonut, niin me asetamme Kristuksen puheet huonoon valoon. Me myönnämme Jeesuksen käyttäneen paljon vertauksia: jopa melkein kaiken, mitä Hän puhui ulkopuolella oleville, Hän valaisi vertauksin, mutta en näe, että olisi yhtään vertausta, johon todellinen henkilö olisi pantu tekemään mielikuvituksellisia tekoja. Ei, elämän Herra oli nähnyt tapauksen.



Aabraham oli ottanut vastan enkelien tuoman, kurjuudessa ja köyhyydessä eläneen Lasaruksen, ja Aabraham otti miehen helmaansa ja lohdutti häntä. Myös Kristuksen kaikkivaltias silmä oli nähnyt, kuinka komeasti rikas mies haudattiin. Tuonelassa on varmaan käyty monta keskustelua, mutta vain tämä yksi on annettu meidän tietää. En usko, että Jeesuksella oli tarkoitus pelotella kuulijoitaan tuonelan liepeillä ja tuskilla, vaan asia on väistämätön totuus, ja Hän toi sen siksi esille varoitukseksi sekä aikalaisilleen että meille.



Ne. jotka tekevät tapauksesta vain vertauksen, vievät Jeesuksen siinä yhteydessä lausumilta sanoilta niiden varoittavan terän ja nukuttavat jumalattomia luuloon, ettei heidän kohdallaan ole enää mitään tämän elämän jälkeen. Koko kertomuksen kärkihän on se. että ottaisimme vaarin Jumalan sanasta tässä elämässä, ettemme joutuisi vaivan paikkaan. Katkera on se hetki, jolloin eksytetyt tuonelaan tultuaan huomaavatkin tapauksen olevan kirjaimellisesti totta.



Tapaus pitää täydellisesti yhtä Raamatun perustotuuden kanssa henkipersoonamme jatkuvasta tietoisesta olemassaolosta kuoleman jälkeen.



(Huomautus:. Raamatun teksti mainitsee aina Jeesuksen puhuessa vertauksin, että kyseessä on juuri vertaus. Tässä tapauksessa mainintaa vertauksessa ei ole - Jeesus aloittaa sanoilla: 'Oli rikas mies ...... (Luuk. 16:19) Toinen huomionarvoinen asia on, että Jeesus vertauksissaan aina käytti kansalle tuttuja arkipäivän tilannekuvia.)



Tarkoittivatko Jeesuksen sanat "tänä päivänä" paratiisissa olemista?



Jeesus lohdutti katuvaa ryöväriä ristillä tunnetuksi tulleilla sanoilla: "Totisesti Minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman Minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:43). Ne, jotka väittävät kuolleiden olevan joka tiedottomia tai olemattomia, asettavat lauseen välimerkit siten, että sanat 'tänä päivänä" tarkoittaisivat noiden sanojen olevan vain sinä päivänä lausuttuja, eikä että ryöväri olisi vielä sinä päivänä päässyt paratiisiin. Sanat kuuluisivat heidän käännöksensä mukaan suunnilleen tähän tapaan: "Totisesti Minä sanon sinulle tänä päivänä: olet oleva kanssani paratiisissa.’



Tarkastellessamme esillä olevia sanajärjestyksiä ja verratessamme niitä toisiinsa näyttävät nuo sanat ’tänä päivänä’ viimeksi mainitussa järjestyksessään olevan kovin köyhät, aivan tarpeettomat ja vastoin kaikkea käytäntöä. Miksi Jeesuksen olisi pitänyt mainita se päivä, jona Hän jotakin sanoi? Hänen sanansahan ovat iankaikkisia joilla on aina sama arvo. Jos Hän olisi sanonut: "Totisesti Minä sanon sinulle: olet oleva kanssani paratiisissa", olisi asia ollut aivan sama. Ne, jotka muuttavat välimerkkejä, tekevät siis nuo sanat "tänä päivänä’ aivan tarpeettomiksi.



Mutta kokonaan toiseksi muuttuu niiden arvo, jos annamme sanojen olla siinä järjestyksessä kuin ne ovat Raamatussamme. Silloin niille tulee äärettömän suuri merkitys. Ei Jeesus antanut tuolle päivälle erikoista arvoa sen tähden, että Hän sinä päivänä puhui, vaan siksi, että se kauhea päivä oli sittenkin päättyvä ihmeelliseen voittoon. Hän lohdutti ryöväriä. Nämä sanat todistivat ryövärille ensiksikin sen, että kaikki on anteeksi annettu, ja toiseksi että vielä samana päivänä he kulkisivat yhdessä paratiisissa. Tämä oli täydellinen lohdutus siinä tilassa olevalle ryövärille. Vain Jeesus voi sellaisen antaa.



Jeesus tiesi myös ryövärin Hänen lähtönsä jälkeen jäävän riippumaan ristille vitkallista kuolemaa tehden, ja ymmärsi, mikä mielen apeus ja sielun pimeys saattoikaan vallata ryövärin hänen ollessaan ilman Herransa ruumiillista läsnäoloa, heikkenevässä ja kuolemaa lähestyvässä ruumiissaan. Ristiinnaulituthan saattoivat kestää toistakin vuorokautta tuota kauheaa kidutusta. Ajatelkaamme, mitä lohtua toivat silloin ryövärille nuo sanat ’tänä päivänä’. - Niin, vielä tänä päivänä olen oleva Hänen kanssaan paratiisissa, tänään loppuu minunkin kärsimykseni, ja saan nähdä Vapahtajani, joka vielä viimeisillä hetkillä antoi anteeksi koko Jumalalle kelpaamattoman elämäni ja otti minut, kaikkien hylkäämän, rakastavaan suojaansa. - Totisesti tämä on paras kuolevalle annettu synninpäästötapaus, mistä olen koko elämässäni kuullut.



Oli hyvä, etteivät nuo välimerkkien muuttajat eläneet silloin, kun ryöväri ristillä teki kuolemaa. He olisivat pian menneet selittämään hänelle noiden 'tänä päivänä"-sanojen todellista merkitystä ja vieneet häneltä sen ilon, jota hän odotti. - Me tiedämme, että ryöväri pääsi pois sinä päivänä, niin kuin Jeesus oli hänelle luvannut, ja sai käydä paratiisin iloon.



Mutta koska ryöväri oli Herran lupauksen mukaan Hänen kanssaan sinä päivänä paratiisissa, todistaa sekin Raamatun perustotuuden, että tietoinen olemassaolomme jatkuu ruumiistamme erottuamme.



Kirjasta Katomaton ihminen, kust. Ristin Voitto 1961

jarouse kirjoitti:

todella mielenkiintoista luettavaa :-DD
kiitos!!!
piti printata tuo tekstisi kun silmät väsyvät ruudulta lukiessa.

printtaa lisää hyvää tietoa .

TX GIRL kirjoitti:

Raamatuntutkistelu

Sielun kuolemattomuus ja ruumiin ylösnousemus

© Veikko Pekki , 2000, 2001

Luvalla lainattu Pekin internetsivuilta (tällä hetkellä ei käytössä.)



Sisällys

A. MITÄ ON ELÄMÄ

- Käsite sielu

- Käsite henki

B. MITÄ ON KUOLEMA

1. Hengellinen kuolema

2. Ruumiillinen kuolema

3. ’Toinen kuolema’

C. MITÄ ON KUOLEMAN JÄLKEEN, VÄLITILA

1. Välitila VT-ssa

2. Välitila UT:ssa

- Jeesuksen opetus välitilasta: Rikas mies ja Lasarus (Luuk 16:19-31)

- UT:n opetus uskovan kuolemanjälkeisestä tilasta nyt

D. MITÄ ON RUUMIIN YLÖSNOUSEMUS

- Ruumiin ylösnousemuksen periaate

1. Jumalattomien ylösnousemusruumis

2. Jumalan omien ylösnousemusruumis

3. Kahden luontoiset ylösnousemukset

4. Ylösnousemusten eri vaiheet historiassa

5. Neljä aikajaksoa ja kunkin ’viimeinen päivä’

LIITE



A. MITÄ ON ELÄMÄ



Ihminen luotiin fyysisesti, henkisesti (eli sielullisesti) ja hengellisestä täydelliseksi (1 Moos 1:31). Hänet oli toisin sanoen tarkoitettu kasvamaan ja kehittymään Jumalan yhteydessä kuolemattomana ja eheänä kokonaisuutena: "Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu." (1. Moos. 2:7).



Käsite sielu



Sielulla tarkoitetaan Raamatussa mm. ihmispersoonallisuuden kokonaisuutta ja sen korkeinta arvoa, kuten yllä (vrt. "uskon päämäärä sielun pelastus", 1. Piet. l: 9) mutta usein myös sisäistä olemustamme erotukseksi ruumiillisesta olemuksestamme (vrt. "... tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois", Luuk. 12:20). Raamatussa käytetään yleisesti tätä kaksijakoa ihmisestä puhuttaessa (vrt. .. 'tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua', Matt. 10:28), mutta myös tarkempi kolmijako ruumiiseen, sieluun ja henkeen on selkeä (vrt. "...säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana", 1. Tess. 5:23).



Sieluamme voidaan kutsua välirenkaaksi henkemme ja ruumiimme välillä. Ruumiin välityksellä olemme yhteydessä aineelliseen maailmaan ja fyysisiin tarpeisiin. Hengen välityksellä olemme yhteydessä Jumalaan ja hengelliseen todellisuuteen. Tämä elämän kokonaisuus koetaan sielussa, jossa tunnemme, ajattelemme ja tahdomme ja teemme valintoja sekä maallisten että hengellisten asioiden suhteen.



Sielu (hepr. ’napas") merkitsee Raamatussa toisinaan myös samaa kuin ’elämä" tai "henki’ .

Siksi sanotaan esim. että ’lihan sielu (elämä) on veressä’, 3. Moos. 17:11. Raamattu tarkoittaa tällöin, että veri on kaiken fyysisen elämän ydin ja siksi sanotaan myös, että ’veri on sielu’ eikä että sielu vain on veressä, 5. Moos. 12:23. Veri on myös lunastuksemme väline, ja siksi

pyhänä pidettävä. Tästä johtui verensyöntikielto esim. Mooseksen laissa. Käsitys, jonka mukaan

ihmisen sielu persoonallisen tietoisuuden merkityksessä (eläimillä ei ole sielua) olisi myös veressä pohjautuu siis virheelliseen raamatuntulkintaan.



Käsite henki



Vain Jumalalla on elämä itsessänsä (Joh. 5:26) niin, että Hän voi tehdä luomansa olennot eläviksi. Ihmisen kohdalla oli kuitenkin kyse enemmästä kuin vain ruumiillisesta elämästä, kuten eläimillä. Raamatun alkuteksti 1. Moos. 2:7: ssä puhuu hengen (hepr. ’ruah’= henki, tuuli) antamisesta Aadamille itse asiassa monikossa:’...puhalsi hänen sieraimiinsa elämien hengen.’ Jumala antoikin maan tomusta tehdylle ihmisruumiille hengen kolminkertaisessa merkityksessä:



1. Ihminen sai fyysinen elämän ruumiiseensa, kuten eläimetkin

2. ihminen sai henkisen (psyykkisen) elämän, joka teki hänestä eläimistä poikkeavan persoonan, ’sielun’

3. ihminen sai hengellisen elämän, jonka kautta hän oli yhteydessä Jumalaan



Näiden kolmen ihmiselämän tason erottaminen on tärkeää Raamatun tekstiä tulkittaessa Sanaa henki (ruah) käytetään kaikissa näissä tapauksissa, mutta merkitys on kussakin asiayhteydessä

erilainen:



1. Fyysistä elämää tarkoitetaan sellaisissa kohdissa kuin Job 27:3 ja 5: "...niin kauan kuin minussa vielä henkeä on ja Jumalan henkäystä sieraimissani... Siihen asti kunnes henkeni heitän, en luovu hurskaudestani." Ruumiillista elämää tarkoitetaan myös Jaak. 2:26:ssa: 'Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut." Samoin esim. Saarn. 3:19:ssä: ’Niinkuin toiset kuolevat. niin toisetkin kuolevat; yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.’ Kyse on siis siitä elämän ja "hengen" (ruah) tasosta. joka tekee vain ruumiin eläväksi.



2. Henkistä (psyykkistä t. sielullista) elämää eli ihmispersoonallisuutta tarkoitetaan sanalla "ruah" esim. kohdassa Sak. 12: 1: "Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä.’ Vertaa Saarn. 3:11: ’Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä’. Ne, jotka käsittävät ihmishengen ja -sielun katoavaiseksi, uskovat jälkimmäisen kohdan tarkoittavan sitä, että Jumala on pannut vain tietoisuuden iankaikkisuudesta ihmisten sydämeen. Tämä tulkinta ei kuitenkaan vastaa ensiksikään sitä sanan ilmeisintä merkitystä, joka on se että iankaikkisuus itsessään on pantu ihmisen sydämeen eikä vain jonkinlaista tietoisuutta ikuisuudesta. Toiseksi Raamatun opetus kaikkialla muualla on se, että ihmisen henki (ja sielu), jonka Jumala ’on luonut hänen sisimpäänsä’, on katoamaton ja ikuinen, vrt. Jeesuksen sanoihin: "Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua." (Matt. 10:28). Samassa jakeessa Herra varoittaa myös "sielun sekä ruumiin" mahdollisuudesta joutua helvettiin so. ikuiseen vaivaan tietoisessa tilassa. Ihmispersoonaa tarkoitetaan hengeltä myös Hebr. 12:23:ssa, jossa kuvataan iankaikkiseen elämään saapuvia kristittyjä, jotka ovat tulleet " . täydelliseksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö". Kaikessa tässä on kyse ihmispersoonan luonnollisesta, mutta ikuisesta ja katoamattomasta osasta, joka on pysyvästi olemassa - joko taivaassa tai kadotuksessa ylösnousemusruumiiseensa yhdistettynä.



3. Hengellistä elämää eli elämää Jumalan yhteydessä tarkoitetaan hengellä taas kohdassa Joh. 3:6: ’Mikä lihasta on syntynyt., on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki’, tarkoittaen uudeksiluotua ihmishenkeä. Samoin Hes. 36:26:ssa: ’Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne ...’ Kyse on siis ihmishengestä, joka on yhteydessä Pyhään Henkeen: ’(Pyhä) Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa (siis omakin henkemme todistaa), että me olemme Jumalan lapsia." (Room. 8:16). Pyhän Hengen yhteyttä oman henkemme kanssa kuvataan myös 1. Kor. 2:12:ssa: "Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut.’



Ilman lankeemusta ihmisen elämä paratiisissa olisi niitä ilmeisimmin johtanut yhä lisääntyvää Jumalan kirkkautta kohden. Ihminen kokonaisuudessaan oli ’elävä sielu’, joka oli paratiisissa verhottu Jumalan kirkkaudella (Ps. 8:4-7). Lankeemuksessa menetettiin tämä kirkkaus (Room. 3:22,33). Vasta lankeemuksen seurauksena ihmisen osaksi tuli kuolema (1. Moos. 2:16,17).



B. MITÄ ON KUOLEMA



1. Moos. 2:17: ssä puhutaan ensimmäisen kerran kuolemasta: "...mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman."



Raamatun mukaan kuolema kohtaa ihmistä kolmessa merkityksessä, kuten elämäkin saatiin kolmessa merkityksessä:



1. hengellinen kuolema - ero Jumalasta elämän aikana

2. ruumiillinen kuolema - ero ruumiista elämän päätteeksi

3. "toinen kuolema" - ero Jumalasta ikuisuudessa



Kuolema ei siis missään kohden merkitse tyhjiin häviämistä, vaan eroa. Tarkastelemme kutakin kolmea kohtaa erikseen:



1. Hengellinen kuolema



Aadamille ja EevalIe tapahtui ensimmäiseksi hengellinen kuolema lankeemuksen jälkeen paratiisissa. He eivät "sinä päivänä" nimittäin kuolleet fyysisesti eikä heidän sielullinen elämänsäkään kuollut, vaan he joutuivat eroon Jumalasta eli kuolivat hengellisesti. Juuri tätä Ef. 2:1 selventää: ’Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet synteihinne ja rikoksiinne’' Hengellinen kuolema tapahtuu meille jokaiselle varhaisemmassa henkilökohtaisessa historiassamme, lapsuudessamme. syntien tähden (Room. 7:9,10). Ihmiset elävät luonnollista elämäänsä hengellisen kuoleman tilassa. Se on kaikkien osana (Ef. 2:1-3). Kuoleman tila ei kuitenkaan missään kohden merkitse tiedotonta ja tajutonta tilaa. Synteihinsä ja rikoksiinsa kuollut ihminen "vaeltaa tämän maailman menon mukaan’ (Ef. 2:2). Raamattu puhuu myös ihmisistä, jotka ovat ’kahdesti kuolleita’ (Juud. j. 12) tarkoittaen hengellisen elämänsä uudelleen kadottaneita ihmisiä, jotka kuitenkin edelleenkin "vaahtoavat omia häpeitään". Jumalasta pois kääntyneet enkelit, pimeyden riivaajahengetkin, ovat kuoleman henkivaltoja, eivätkä missään tekemisissä elämän kanssa, mutta silti ne tuhoavat kaikkea elämää ja ovat täysin tietoisia ja aktiivisia henkiä, jotka eivät katoa (osa niistä on vapaana, Ef. 6:12, osa vangittuina, Juud. j. 6). Hengellisen kuoleman tila jatkuu ihmiselläkin ikuisuudessa tietoisena ja tajuisena tilana, johon palataan tuonnempana.



2. Ruumiillinen kuolema

Tämä (samoin kuin sairastumiseksi ja vanhenemiseksi kutsuttu fyysisen elimistömme rappeutuminenkaan) ei ole alkuperäinen luonnonlaki tai biologinen välttämättömyys, vaan ruumiillinen kuolema on Jumalan määräyksestä synnin tähden tullut rangaistus koko ihmiskunnan sekä luomakunnan osaksi. (Room. 5:12; 6:23; Hebr 9:27). Ruumiillinen kuolema merkitsee hengen ja sielun väliaikaista eroa ruumiista, joka rappeutuu ja maatuu maaksi. Sielu ja henki jatkavat tietoista olemassaoloaan joko tuonelassa tai paratiisissa (jota kutsutaan myös kolmanneksi taivaaksi) riippuen siitä, onko kyse uskovasta vai jumalattomasta.



3. ’Toinen kuolema’



koskee vain niitä, jotka eivät ole uudestisyntyneet ennen ruumiillista kuolemaansa. He kuolevat siis ilman yhteyttä Jumalaan, elämän Lähteeseen. Toinen kuolema merkitsee ikuista kadotusta, helvettiä, johon jumalaton tuomitaan. Tuomio ei tapahdu kuitenkaan heti kuoleman jälkeen vaan sielu viettää aikansa tuomiopäivään saakka tietoisessa tilassa tuonelassa. Tätä ruumiillisen kuoleman ja ylösnousemuksen välistä ajanjaksoa kutsutaankin välitilaksi väliaikaisuutensa tähden. Esimerkiksi rikas mies joutui tuonelaan välittömästi kuolemansa jälkeen. Jeesuksen mukaan hän "nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan’ (Luuk. 16:23). Välitilassa vietetyn jakson päätteeksi jumalaton herätetään ruumiillisesti kuolleista ja tuomitaan henkiruumiillisessa olotilassa lopulliseen tilaansa: "Kuolema ja tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi." (Ilm. 20.13,14). Se on "iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta" (2 Tess 1:9), ei siis tyhjiin häviäminen vaan ikuinen ero Jumalasta.



Jumalalla on kuitenkin kaikkea kuolemaa ja kadotusta varten suurenmoinen LUNASTUSRATKAISU: Hän antoi Poikansa meidän tähtemme, ettei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan meillä olisi iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä (Joh. 5:24; 11:25) uudessa kirkkauden maailmassa (Ilm. 21:5-7).



C. MITÄ ON KUOLEMAN JÄLKEEN, VÄLITILA



Välitilalla tarkoitetaan siis olotilaa, jossa ihminen viettää aikaansa fyysisen kuolemansa ja ruumiin ylösnousemustapahtuman välillä. Välitilaa kutsutaan Raamatussa tuonelaksi (VT:ssa ’sheol’, UT:ssa "hades") tai uskovien kyseessä ollessa paratiisiksi eli kolmanneksi taivaaksi. (2 Kor. 12:2-4).



Väärät käsitykset sielun nukkumisesta tai tiedottomuudesta



Uni tai tajuttomuus ovat ilmiöitä, jotka kuuluvat biologiseen, ruumiilliseen olomuotoomme, ts. johtuvat sielun kytkemisestä ruumiintoimintoihimme. Puhuessaan "kuolemaan nukkumisesta’ Raamattu tarkoittaa aina ruumista, joka "lepää" ylösnousemuksen päivään saakka. Mm. adventistit ja Jehovantodistajat ovat virheellisesti omaksuneet opin sielun unitilasta ruumiin menettämisen jälkeen.



Sielu kuitenkin jatkaa tietoista olemassaoloaan ruumiista eroamisen jälkeen, ks. Job 19:26; Jes. 14:9: Hes. 32:21; Luuk. 16:19-; Fil. 1:23; Ilm. 6:9-11.



1. Välitila VT:ssa



VT puhuu vain tuonelasta (sheol). VT:ssa ilmoitusta iankaikkisesta elämästä ei yleensäkään tunnettu kuin välähdyksenomaisesti. "Pelastus" tarkoitti yleensä pelastumista ruumiillisesta kuolemasta ja hädästä. Siksi VT:ssa ei puhuta erityisestä erotuksesta hurskaiden ja jumalattomien välillä tuonelassa. "Sheolissa" ei tunnettu uuden elämän toivoa, siellä ei ollut jumalasuhdetta - olemassaolo oli varjomaista (Saarn. 9:10; Ps. 6:6; 88:11-13). Kuitenkin tiedettiin se, että tuonelassa ollaan tietoisessa olotilassa, ks Jes. 14:9, 10.



Hurskaiden pelastustoivo VT:ssa suuntautui odottamaan pelastusta kokonaan pois tuonelasta, (Ps.16:10-, Hoos. 14:14).



"Tässä näemme Jumalan kasvatusta. Vanhassa testamentissa ei toivoa suunnata niinkään paljon ajattelemaan sielun olemassa oloa kuoleman jälkeen, kuin toivomaan kuoleman voittamista. Myöhempi profeetallinen ilmoitus osoittaa, että tämä kuoleman ja tuonelan voittaminen tapahtuu ylösnousemisessa ... Jes. 26:19.’ (0. Hallesby).



Sielun autuasta olotilaa, johon kristitty pääsee heti kuoleman jälkeen, ei vielä VT:n ilmoituksessa siis tunnettu.



2. Välitila UT.-ssa



Maailmaan tullessaan Kristus toi: 1. uuden käsityksen tuonelasta ja 2. muutoksen itse tuonelaan.



Jeesuksen opetus välitilasta: Rikas mies ja Lasarus



Luuk.16:19-31



- "vahvistettu juopa" uskovan ja jumalattoman välillä

- silti yhteys kommunikoida keskenään

- olotila ('tuska" tai "lohdutus’) riippuu tavasta, jolla ajallinen elämä on vietetty

- uskovat saavat lohdutusta

- jumalaton "näki’, ’huusi", koki "tuskaa"

- jumalaton tunsi tuskaa myös pelastumattomista omaisistaan, siis oli jatkuvasti järjellisesti tietoinen elämästä ja sen totuuksista.



Kristus astui itsekin alas tuonelaan (Room. 10:7; Ef 4:8,9; 1. Piet. 3:19). Ristinkuolemallaan Hän kukisti perkeleen, jolla oli kuolema vallassaan (Hebr. 2:14) ja nyt yksin Kristuksella on ’kuoleman ja tuonelan avaimet" (Ilm. 1:18) so. suvereeni hallintavalta näillä alueilla.



Kristuksen astuttua kuoleman valtakuntaan välitila lakkasi merkitsemästä uskovalle entisen kaltaista tuonelassa oloa (Ef. 4:8; Hebr. 11:39-40) ja muuttui autuaaksi olotilaksi Herran yhteydessä taivaassa eli "paratiisissa ".



UT.n opetus uskovan kuolemanjälkeisestä tilasta nyt:



- Kuolemanjälkeinen olotila on UT:n uskovalle "kolmas taivas" (2. Kor. 12:2). Nimitys "taivas" kuvastaa tässä yhteydessä Jumalan asuinsijaa ’ylhäällä’, erotukseksi entisestä tuonelasta, joka oli alhaalla ("Isä meidän, joka olet taivaassa..."). Nimitys ’kolmas taivas’ on myös erotukseksi ensimmäisestä ja toisesta taivaasta eli pilvitaivaasta ja avaruuden tähtitaivaasta, jotka molemmat ovat tätä luomakuntaa.



- Kuoleman jälkeinen olotila on uskovalle "paratiisi’ (2. Kor. 12:4). Nimitys johtuu siitä, että myös alkuperäinen maanpäällinen paratiisi oli ihmistä varten valmistettu ainoa täydellinen ja turmeltumaton paikka ja siellä oli elävä yhteys Jumalaan (1 Moos. 3:8).



- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa hän heti kuolemansa päivänä saa olla Jeesuksen kanssa paratiisissa (Luuk. 23:43).



- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa uskova on ’kotona Herran luona’ (2. Kor. 5:8).



- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa kuullaan "sanattomia sanoja’(2. Kor. 12:4).



- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa käyminen oli Paavalille ’erinomainen ilmestys’ (2. Kor. 12:7).



- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa "Kristuksen kanssa oleminen" on "monin verroin parempaa kuin elämä Jumalan yhteydessä maan päällä’. (Fil. 1:23).



- Kuolemanjälkeinen olotila on paikka, jossa sielut keskustelevat Jumalan kanssa tuomioista Ilm. 6:9-11).



- Kuolemanjälkeinen olotila on uskovalle paikka, jossa sielu voidaan pukea ja vaatettaa ylösnousemusta odoteltaessa (Ilm. 6:9-11; 2. Kor.5:1-8).



Mikään Raamatun asiaa koskevista opetuksista ei sovellu näkemykseen sielun ’unitilasta’ tai sen tyhjiin häviämisestä kuoleman jälkeen.



D. MITÄ ON RUUMIIN YLÖSNOUSEMUS



’Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen."



- "haudoissa ovat"; ylösnousemus koskee siis fyysistä ruumista

- ruumis on voitu hävittää vaikka atomeiksi – silti "Jumalaa on tuova esiin poisnukkuneet", siis ylösnousemuksessa ihmisen kolminaisuuspersoona, henki, sieluja ruumis, kootaan jälleen yhdeksi persoonaksi tuomiota ja palkanmaksua ja ikuista olotilaansa varten. IHMISEN LOPULLINEN OLOTILA ON SIIS HENKIRUUMULLINEN - ei pelkästään "henkinen" tai "hengellinen", kuten kreikkalaisessa dualismissa ja muussa pakanallisessa filosofiassa opetetaan.



Ruumiin ylösnousemuksen periaate:



- välitilassa (tuonelassa tai taivaassa) sielu odottaa ylösnousemuksen ja lopullisen palkanmaksun päivää, jolloin se puetaan uuteen ruumiiseen



- ihminen tuomitaan tai saa palkan vain ruumiillisen elämänsä aikana tekemistään teoista; ruumiinsa ulkopuolella ihminen ei enää ole sellainen persoona, joka kykenisi suorittamaan valintoja joista hän on moraalisessa vastuussa. Siksi kaiken tuomion on tapahduttava tilassa, jossa ihminen on palautettu ruumiilliseksi persoonaksi: "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestyä Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.’ (2. Kor. 5: 10).



- ylösnousemuksen tapahtuessa uusi ruumis tulee esiin sisäistä henkeä vastaavassa olomuodossa (2 vaihtoehtoa):



- Joh8:44 "te olette isästä perkeleestä" - jumalattomat tuodaan esiin kadotetussa ylösnousemusruumiissa – Matt. 10:28

-1. Joh. 3:9 uskovat ovat uudestisyntyneet "Jumalan siemenestä" - uusi ruumis on Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltainen – Fil. 3:21



Raamattu opettaa tästä, että ruumiimme on "siemen", josta ylösnousemuksen päivänä nousee esille sen ’oma varsi" (1 Kor. 15:38).



1. Jumalattomien ylösnousemusruumis ("varsi") on siis perkeleellinen, paholaisen kuvan kaltainen hypersomaattinen olomuoto, jonka paikka on ikuisessa kadotuksessa, jossa se kykenee kärsimään sekä henkistä että fyysistä tuskaa loputtomiin. Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo itse: ’Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. " (Mark. 9:43-48). " Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin. mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.’ (Matt. 10:28).



2. Jumalan omien ylösnousemusruumis ("varsi") on Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltainen ikuista autuutta ja vapautta nauttiva hypersomaattinen olomuoto, jonka paikka on Jumalan kasvojen rajattomassa kirkkaudessa ja valtakunnassa, jossa pystymme liikkumaan, elämään ja palvelemaan vailla mitään materiaalisia tai katoavaisuuden aiheuttamia rajoituksia: "Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. " (1. Joh. 3:2). "Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaassa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi. joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi." (Fil. 3-20,21).



3. Vaikka ylösnousemuksia kuvataan eri nimityksillä, niitä on Herran sanojen mukaisesti vain KAHDEN luontoisia, elämän ja tuomion ylösnousemukset:



Elämän ylösnousemus:

- ensimmäinen ylösnousemus (Ilm. 20:6)

- parempi ylösnousemus (Hebr. 11.35)

- vanhurskaitten ylösnousemus (Luuk. 14:14)

- ylösnousseiden kuolleitten joukosta (Fil. 3:16)





Tuomion ylösnousemus:

- häpeän ja iankaikkisen kauhistuksen ylösnousemus (Dan. 12:2)

- vääräin ylösnousemus (Apt. 24:15)





4. Ylösnousemus tapahtuu lopun ajan historian eri vaiheissa

Ensimmäisissä vaiheissa herätetään Herran omat ja vasta ns. viimeisellä tuomiolla jumalattomat (1. Kor. 15:23 ja 24 sanoo: "...mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.")



5. Raamatussa esiintyy usein sanonta "Viimeisenä päivänä".

On olemassa neljä raamatullista aikajaksoa, joiden viimeisenä päivänä" tapahtuu YLÖSNOUSEMUS ja TUOMIO:



a) Jeesuksen lihassa olon ajan viimeinen päivä =(Golgatan päivä):

- TUOMIO tapahtui ristillä; meidän syntimme tuomittiin ja meidät vanhurskautettiin

- YLÖSNOUSEMUS: Kristus ja monta nukkunutta pyhää. Matt. 27:50-52



b) Seurakunnan ajan viimeinen päivä (=ylöstempauksen päivä):

- YLÖSNOUSEMUS: "Kristuksessa kuolleet" tempauksen yhteydessä 1 Tess. 4:13-1 8.

- TUOMI0: Uskovat palkitaan Kristuksen tuomioistuimen edessä taivaassa, Room. 14:10; 2 Kor. 5: 10.



c) Vihan ajan viimeinen päivä (=Kristuksen maan päälle tulon päivä):

-'YLÖSNOUSEMUS: Vihan ajan marttyyrit Ilm. 20:4.

- TUOMiO: Kansat tuomitaan maan päällä Matt. 25:31,32; Jooel 3:1,2,12 ja antikristus kukistetaan 2 Tess 2:8; Ilm.19:20.



d) Tuhatvuotisen valtakunnan viimeinen päivä (=maailman loppu):

-'YLÖSNOUSEMUS: Kuolleet, suuret ja pienet Ilm. 20:12.

- TUOMIO: Kuolleet tuomitaan suuren valtaistuimen edessä maailman kadottua. Ilm 20:12-15.



(Huom. millenniumissa eläneet uskovat saavat luonnollisesti samassa yhteydessä myös ylösnousemusruumiinsa ja palkkionsa.) Uusi taivas ja uusi maa luodaan.



- Huomioitavaa: 3. ja 4. tuomiolla uskovat ovat mukana tuomareina Kristuksen kanssa - eivät suinkaan enää tuomittavina, ks. Ilm. 2:26-29; Matt. 19:28; 1. Kor. 6:2-3 ja Ilm. 3:21 sekä 20:4. (Tarkemmin näistä voit opiskella Ilmestyskirjan tulkinnan kurssilla näillä sivuilla sekä tästä: Armon ja tuomion istuimet Jumalan taloudessa.)





LIITE

"Nooan aikaiset sielut". "Onko rikkaan miehen ja Lasaruksen tapaus vertaus?’. ’Tarkoittivatko Jeesuksen sanat ’tänä päivänä’ paratiisissa olemista?’

Veikko Lähde



Nooan aikaiset sielut



"Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; Hän joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa Hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä. - Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niin kuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niin kuin Jumala elää.’ (1. Piet. 3:18-20; 4:6).



Ensiksikin toteamme, että mainitut kuolleet, joille Jeesus kuolemansa jälkeen evankeliumia julisti, olivat Nooan aikalaisia. Huolimatta siitä, että heidän ruumiinsa oli hukkunut jo vedenpaisumuksessa oli heidän henkensä vielä vankeudessa. He eivät siis olleet hävinneet olemattomiin, eivätpä edes käyneet tiedottomiksi, eivätkä olleet vaipuneet unitilaan.



Onko rikkaan miehen ja Lasaruksen tapaus vertaus?



Luuk 16:19-31 käsittelee rikasta miestä, Lasarusta ja Aabrahamia tuonelassa. Siinä meillä on jälleen esillä täältä lähteneiden, sekä synneissä kuolleen ihmisen (rikas mies) että Jumalan miehen (Lasarus), haudantakainen, tietoinen olemassaolo.



Jos rikas mies ja Lasarus ovat vain vertauskuvallisia henkilöitä, niin on sitä myös Aabraham. Ei ole tervettä se, että otetaan todellinen henkilö ja yhdistetään hänet satuhenkilöiden kanssa. Ja jos Aabraham ei ole puhunut rikkaalle miehelle, niin kuin Jeesus on sanonut, niin me asetamme Kristuksen puheet huonoon valoon. Me myönnämme Jeesuksen käyttäneen paljon vertauksia: jopa melkein kaiken, mitä Hän puhui ulkopuolella oleville, Hän valaisi vertauksin, mutta en näe, että olisi yhtään vertausta, johon todellinen henkilö olisi pantu tekemään mielikuvituksellisia tekoja. Ei, elämän Herra oli nähnyt tapauksen.



Aabraham oli ottanut vastan enkelien tuoman, kurjuudessa ja köyhyydessä eläneen Lasaruksen, ja Aabraham otti miehen helmaansa ja lohdutti häntä. Myös Kristuksen kaikkivaltias silmä oli nähnyt, kuinka komeasti rikas mies haudattiin. Tuonelassa on varmaan käyty monta keskustelua, mutta vain tämä yksi on annettu meidän tietää. En usko, että Jeesuksella oli tarkoitus pelotella kuulijoitaan tuonelan liepeillä ja tuskilla, vaan asia on väistämätön totuus, ja Hän toi sen siksi esille varoitukseksi sekä aikalaisilleen että meille.



Ne. jotka tekevät tapauksesta vain vertauksen, vievät Jeesuksen siinä yhteydessä lausumilta sanoilta niiden varoittavan terän ja nukuttavat jumalattomia luuloon, ettei heidän kohdallaan ole enää mitään tämän elämän jälkeen. Koko kertomuksen kärkihän on se. että ottaisimme vaarin Jumalan sanasta tässä elämässä, ettemme joutuisi vaivan paikkaan. Katkera on se hetki, jolloin eksytetyt tuonelaan tultuaan huomaavatkin tapauksen olevan kirjaimellisesti totta.



Tapaus pitää täydellisesti yhtä Raamatun perustotuuden kanssa henkipersoonamme jatkuvasta tietoisesta olemassaolosta kuoleman jälkeen.



(Huomautus:. Raamatun teksti mainitsee aina Jeesuksen puhuessa vertauksin, että kyseessä on juuri vertaus. Tässä tapauksessa mainintaa vertauksessa ei ole - Jeesus aloittaa sanoilla: 'Oli rikas mies ...... (Luuk. 16:19) Toinen huomionarvoinen asia on, että Jeesus vertauksissaan aina käytti kansalle tuttuja arkipäivän tilannekuvia.)



Tarkoittivatko Jeesuksen sanat "tänä päivänä" paratiisissa olemista?



Jeesus lohdutti katuvaa ryöväriä ristillä tunnetuksi tulleilla sanoilla: "Totisesti Minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman Minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:43). Ne, jotka väittävät kuolleiden olevan joka tiedottomia tai olemattomia, asettavat lauseen välimerkit siten, että sanat 'tänä päivänä" tarkoittaisivat noiden sanojen olevan vain sinä päivänä lausuttuja, eikä että ryöväri olisi vielä sinä päivänä päässyt paratiisiin. Sanat kuuluisivat heidän käännöksensä mukaan suunnilleen tähän tapaan: "Totisesti Minä sanon sinulle tänä päivänä: olet oleva kanssani paratiisissa.’



Tarkastellessamme esillä olevia sanajärjestyksiä ja verratessamme niitä toisiinsa näyttävät nuo sanat ’tänä päivänä’ viimeksi mainitussa järjestyksessään olevan kovin köyhät, aivan tarpeettomat ja vastoin kaikkea käytäntöä. Miksi Jeesuksen olisi pitänyt mainita se päivä, jona Hän jotakin sanoi? Hänen sanansahan ovat iankaikkisia joilla on aina sama arvo. Jos Hän olisi sanonut: "Totisesti Minä sanon sinulle: olet oleva kanssani paratiisissa", olisi asia ollut aivan sama. Ne, jotka muuttavat välimerkkejä, tekevät siis nuo sanat "tänä päivänä’ aivan tarpeettomiksi.



Mutta kokonaan toiseksi muuttuu niiden arvo, jos annamme sanojen olla siinä järjestyksessä kuin ne ovat Raamatussamme. Silloin niille tulee äärettömän suuri merkitys. Ei Jeesus antanut tuolle päivälle erikoista arvoa sen tähden, että Hän sinä päivänä puhui, vaan siksi, että se kauhea päivä oli sittenkin päättyvä ihmeelliseen voittoon. Hän lohdutti ryöväriä. Nämä sanat todistivat ryövärille ensiksikin sen, että kaikki on anteeksi annettu, ja toiseksi että vielä samana päivänä he kulkisivat yhdessä paratiisissa. Tämä oli täydellinen lohdutus siinä tilassa olevalle ryövärille. Vain Jeesus voi sellaisen antaa.



Jeesus tiesi myös ryövärin Hänen lähtönsä jälkeen jäävän riippumaan ristille vitkallista kuolemaa tehden, ja ymmärsi, mikä mielen apeus ja sielun pimeys saattoikaan vallata ryövärin hänen ollessaan ilman Herransa ruumiillista läsnäoloa, heikkenevässä ja kuolemaa lähestyvässä ruumiissaan. Ristiinnaulituthan saattoivat kestää toistakin vuorokautta tuota kauheaa kidutusta. Ajatelkaamme, mitä lohtua toivat silloin ryövärille nuo sanat ’tänä päivänä’. - Niin, vielä tänä päivänä olen oleva Hänen kanssaan paratiisissa, tänään loppuu minunkin kärsimykseni, ja saan nähdä Vapahtajani, joka vielä viimeisillä hetkillä antoi anteeksi koko Jumalalle kelpaamattoman elämäni ja otti minut, kaikkien hylkäämän, rakastavaan suojaansa. - Totisesti tämä on paras kuolevalle annettu synninpäästötapaus, mistä olen koko elämässäni kuullut.



Oli hyvä, etteivät nuo välimerkkien muuttajat eläneet silloin, kun ryöväri ristillä teki kuolemaa. He olisivat pian menneet selittämään hänelle noiden 'tänä päivänä"-sanojen todellista merkitystä ja vieneet häneltä sen ilon, jota hän odotti. - Me tiedämme, että ryöväri pääsi pois sinä päivänä, niin kuin Jeesus oli hänelle luvannut, ja sai käydä paratiisin iloon.



Mutta koska ryöväri oli Herran lupauksen mukaan Hänen kanssaan sinä päivänä paratiisissa, todistaa sekin Raamatun perustotuuden, että tietoinen olemassaolomme jatkuu ruumiistamme erottuamme.



Kirjasta Katomaton ihminen, kust. Ristin Voitto 1961

http://www.nic.fi/~vpekki/

Houston boy kirjoitti:

http://www.nic.fi/~vpekki/

Kiitos Houston boy, lainasin koko kirjoituksen.
Texas Girl , Texasista
ehkä kirjoittelen

Nimetön kirjoitti:

Kiitos Houston boy, lainasin koko kirjoituksen.
Texas Girl , Texasista
ehkä kirjoittelen

Tämä "Pekki" minulle uusi tuttavuus, varsin mielenkiintoinen. Houston boy, "Bardosta".

miten raamattua pidetään jonkinlaisena faktakirjana johon aina viitataan kun yritetään hakea totuutta. Ei se ole sitä.

Aritta kirjoitti:

miten raamattua pidetään jonkinlaisena faktakirjana johon aina viitataan kun yritetään hakea totuutta. Ei se ole sitä.

miksi raamattuun aina vedotaan kun yritetään hakea totuutta jälleensyntymälle ym uusille teorioille ?

Ei sitten taida siinä tapauksessa olla mitään faktaa !

Texas Girl kirjoitti:

miksi raamattuun aina vedotaan kun yritetään hakea totuutta jälleensyntymälle ym uusille teorioille ?

Ei sitten taida siinä tapauksessa olla mitään faktaa !

ei. :-)

Aritta kirjoitti:

miten raamattua pidetään jonkinlaisena faktakirjana johon aina viitataan kun yritetään hakea totuutta. Ei se ole sitä.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että Raamattu hengellisenä teoksena on yhtä tulkinnanvarainen kuin Lakikirja/-kirjat maallisena teoksena.

Tulkinta 'löytyy' lukijasta. Toki maallisen lain tulkintaa voi 'vahvistaa' eriasteisilla päätöksillä. Ymmärtääkseni tämän kaltainen päätöksen hakeminen joltain korkeammalta taholta Raamatun suhteen ei ole mahdollista.

Tai voi kuiteskin olla. Ehkä sen päätöksen hakeminen onkin mahdollista Jumalalta.

Minä, joka en osaa 'väitellä' Raamatun sisällöstä, olenkin tyytynyt aika yksinkertaiseen ratkaisuun.

Pyrin elämämään ja toimimaan inhimillisesti, niin itseäni kuin muitakin kohtaan. Välillä ohjausta ja apuja pyydellen, siis Jumalalta. Ja luotan, että Hän minut kotiinsa saattaa ja päätöksensä tekee. Päätöksen siitä miten jatkossa toimitaan.

Mutta siihen ei kuulu käsite 'Helvetti'! Minulla kuten kaikilla on rakastava Jumala!

Että tällaista yksinkertaisuutta minulla vain on.

Eräs nainen kirjoitti:

Edelleenkin olen sitä mieltä, että Raamattu hengellisenä teoksena on yhtä tulkinnanvarainen kuin Lakikirja/-kirjat maallisena teoksena.

Tulkinta 'löytyy' lukijasta. Toki maallisen lain tulkintaa voi 'vahvistaa' eriasteisilla päätöksillä. Ymmärtääkseni tämän kaltainen päätöksen hakeminen joltain korkeammalta taholta Raamatun suhteen ei ole mahdollista.

Tai voi kuiteskin olla. Ehkä sen päätöksen hakeminen onkin mahdollista Jumalalta.

Minä, joka en osaa 'väitellä' Raamatun sisällöstä, olenkin tyytynyt aika yksinkertaiseen ratkaisuun.

Pyrin elämämään ja toimimaan inhimillisesti, niin itseäni kuin muitakin kohtaan. Välillä ohjausta ja apuja pyydellen, siis Jumalalta. Ja luotan, että Hän minut kotiinsa saattaa ja päätöksensä tekee. Päätöksen siitä miten jatkossa toimitaan.

Mutta siihen ei kuulu käsite 'Helvetti'! Minulla kuten kaikilla on rakastava Jumala!

Että tällaista yksinkertaisuutta minulla vain on.

löytyy tietenkin myös raamatusta ja kaikista pyhistä tai jopa epäpyhistä kirjoista. Kaikki kirjat voidaan tulkita miten vain. :-)
Koko totuutta ei ole missään.

Ja Jumala on tietenkin vain rakastava.

Aritta kirjoitti:

löytyy tietenkin myös raamatusta ja kaikista pyhistä tai jopa epäpyhistä kirjoista. Kaikki kirjat voidaan tulkita miten vain. :-)
Koko totuutta ei ole missään.

Ja Jumala on tietenkin vain rakastava.

Niinpä! Koko totuutta ei ole missään! Ja siksipä meidän on aika turha tässä elämisen ihmeellisyydessä tai tästä elämisen ihmeellisyydestä sen kummemmin nahistellakaan.

Kukin tallatkoon ja kukin uskokoon tavallaan. Onhan se kuiteskin huomionarvoista, kuinka paljon nämä elämisen ja ennen kaikkea nämä elämisen jälkeiset jutut, meidän takaraivojamme painavat.

Miksiköhän! Ehkä yksi syy voi olla siinä, ettemme ole oikeesti löytäneet Jumalaamme ja tehneet tiettyjä pelisääntöjä Hänen kanssaan selviksi. Ja ymmärtääkseni kyllä Hän on aika ymmärtäväinen tekojemme ja ajatustemme suhteen!

Toki rajansa kaikella. Mutta mitkä ne rajat ovat ja millä keinoilla Hän niitä mittaa ja millä keinoilla meitä ojentaa? Sitäkin vain kukin voi tahoillaan ajatella. Ennen kaikkea ensin ajatellaan ja sen ajattelimisen kautta opitaan!

Sitten voi toki miettiä, missä ajanjaksossa kukin meistä näitä asioita oppivat? Riittääkö siihen tämä yksi, meidän yksi ainutlaatuinen elämä?

Eräs nainen kirjoitti:

Niinpä! Koko totuutta ei ole missään! Ja siksipä meidän on aika turha tässä elämisen ihmeellisyydessä tai tästä elämisen ihmeellisyydestä sen kummemmin nahistellakaan.

Kukin tallatkoon ja kukin uskokoon tavallaan. Onhan se kuiteskin huomionarvoista, kuinka paljon nämä elämisen ja ennen kaikkea nämä elämisen jälkeiset jutut, meidän takaraivojamme painavat.

Miksiköhän! Ehkä yksi syy voi olla siinä, ettemme ole oikeesti löytäneet Jumalaamme ja tehneet tiettyjä pelisääntöjä Hänen kanssaan selviksi. Ja ymmärtääkseni kyllä Hän on aika ymmärtäväinen tekojemme ja ajatustemme suhteen!

Toki rajansa kaikella. Mutta mitkä ne rajat ovat ja millä keinoilla Hän niitä mittaa ja millä keinoilla meitä ojentaa? Sitäkin vain kukin voi tahoillaan ajatella. Ennen kaikkea ensin ajatellaan ja sen ajattelimisen kautta opitaan!

Sitten voi toki miettiä, missä ajanjaksossa kukin meistä näitä asioita oppivat? Riittääkö siihen tämä yksi, meidän yksi ainutlaatuinen elämä?

opittavaa ettei tietenkään yksi elämä siihen riitä. :-)