Tuossa alempana joku nimimerkitön kyseli mielipiteitä orjuudesta. Raamatussahan Jumala aivan selvästi pitää orjuutta täysin hyväksyttävänä. Aloittaja lainasikin asiaan liittyviä Raamatun kohtia.
Eikö teistä, uskovaiset, Jumalan asenne orjuuteen tunnu mitenkään ongelmalliselta?
Eikö teistä, uskovaiset, Jumalan asenne orjuuteen tunnu mitenkään ongelmalliselta?
Vastaukset 17
Vanhimmat
siivoojan saisi ruokapalkalla. aamen.
koska nää urpot eivät tajua Jumalan sanaa.
Siinä yksikäsitteisesti todetaan että esim. suomalaiset krisselit ovat orjan arvoisia eivätkä ikinä pääse taivaaseen.
Jumalan näkökulmasta he ovat pihvikarjaa, kaukan ihmisistä, kaukana valitusta kansasta.
Valitettavsti Jumalaa ei ole olemassa kertomaan heille karjan osuuttaan.
lahkolaisille Raamattua. Kummasti se henki jättää kokonaan huomiotta tietyt kohdat, jotkin selittää miten sattuu ja jotkin kohdat taas juuri kirjaimellisesti.
vain on juuri tuota; hihhuli valkkaa taikakuskoaan pönkittävät jutut.
Lohdullisena asiana mainittakoon että Jeesus on kanssani tänään ja Hän tulee.
en ole saanut vieläkään selville miksi Pyhä Henki puhuu ja selvittää jokaiselle eri tavalla asioita, jopa avaa raamatun jakeet eri tavoin eri yksilöille.
Aivan ihmeellinen Henki.
Pyhä Henki on selostanut esim. Työmiehelle 4 silminnähtävästä pilarista, jotka tukevat maan piiriä. Minulle Hän (PH) taasen ei ole inahtanut mitään tuollaista.
Pyhää Henkeä, vaan valhehenki.
varmaan on, asian laita. Varo muuten, ettet tipahda sieltä, maailman laidalta.
En minä oikeasti usko Raamattuun.
ei ole sanonut edes pilareista mitään. Työmiehellä on siis vielä toivoa.
Miksi muuten puolustelisit ajatelmiasi Raamatun avulla?
---
juu-uu usko pois:-y
Ei tunnu. Teen päivittäin töitä orjien kanssa ja kumpa he olisivatkin vain ulkoisesti orjuutettuja? Mutta he ovat pahemmin eli sisäisesti orjuutettuja. Ja kenen voittama joku on, sen orja hän on. Näin jokainen meistä.
Osoitatko olevasi typerä vai näytteletkö?
Aloituksessa on kysymys kokonaan muusta asiasta johon vastasit ja pieni lapsikin sen ymmärtää.
Jos olet esim lapsiorja jossain kehitysmaassa, tai vaikka aikuinenkin mutta olet sisäisesti vapaa niin et ole orja???!!
sisäisesti vapaita?