Parikin lukijaa, sellaiset adventismia ihannoivat, ovat soimanneet minua siitä, etten tuo riittävästi esiin Lutheria.
Varsin ymmärettävää, kun ottaa huomioon, kuinka paljon EGW uhrasi sivuja Martti Lutherin työn kunnioittamiseen, kirjansa "Suuri Taistelu", alkuosassa.
Ei tällä foorumilalkaan ole kukaan puhunut Lutheria vastaan.
Martti Luther: K R I S T I T T Y J E N V I R K A
Lähde: "Syvyydestä minä huudan", sivulta 125-126. Perussanoma 1996, Kauniainen
Hän sanoo Paavalille 2.Kor.12:9: "Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa" (ja Paavali sen 2.Kor.12:10 tunnustaa).
Hän osoittaa myös näillä ja seuraavilla sanoillaan, mikä on kristittyjen todellinen virka ja työ ja kuinka välttämätöntä on kristikunnasa se, mistä profeetta Sakarja, 12:10, sanoo, että Kristus on vuodattava Hengen, joka on armon ja rukouksen henki.
Seuraavat kaksi seikkaa hän on näet saava aikaan kaikissa kristityissä: ensinnäkin, että he ovat sydämessään vakuuttuneita ja varmoja siitä, että heillä on armollinen Jumala; ja toiseksi, että hekin voivat auttaa muita rukoilemalla.
Ensimmäinen kohta saa aikaan sen, että he tulevat sovitetuiksi Jumalan kanssa ja että heillä on kaikkea, mitä he tarvitsevat.
Kun heillä on tämä, heistä on rukouksen voimalla tuleva myös jumalia ja maailman vapahtajia, ja näin heistä tulee armon hengen avulla vieäpä Jumalan lapsia.
Ja Jumalan lapsina he sitten vaikuttavat hänen ja lähimmäisensä välillä palvellen toisia; ja auttaen heitäkin pääsemään samaan asemaan.
Kun nimittäin kristitty alkaa tuntea Kristuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen, joka on lunastanut hänet kuolemasta ja saattanut hänet herruutensa alaiseksi ja osalliseksi hänen perinnöstään, valtaa jumalallinen vaikutus kristityn sydämen niin, että hän mielellään tahtoisi auttaa jokaista muutakin pääsemään siitä osaliseksi.
Hänellä ei näet ole mitään sen suurempaa iloa kuin se aarre, jota Kristuksen tunteminen hänelle merkitsee.
Siksi hän lähtee muiden ihmisten keskuuteen, opettaa ja kehottaa heitä ylistäen sitä ja tunnustaen sen jokaiselle; huoaten ja rukoillen, että hekin pääsisivät tuosta armosta osallisiksi.
Hänessä vaikuttaa rauhaton henki, joka on kaikkein suurimassa rauhassa, Jumalan armossa ja rauhassa; niin ettei hän voi olla hiljaa eikä joutilaana, vaan aina kamppailee ja pyrkii kaikin voimin -
ja omistaen sille koko elämänsä -
saattamaan Jumalan kunniaa ja kiitosta yhä laajemmalle ihmisten keskuuteen, niin että toisetkin saavat tämän armon hegen ja sen voimalla auttavat häntä rukioilelmaan.
Missä näet armon henki on, se saa aikaan, että mekin osaamme rukoilla ja tunnemme siihen tarvetta, vieläpä että meidän täytyy alkaa rukilla.
tohtori Martti Luther
(Älä minua hyväksy, äläkä luterilaisuutta, äläkä Perussanomaa;
mutta hyväksy tuo Jumalan palvelijan perussanoma.)
M.Luther: KRISTITTYJEN VIRKA
9
123
Vastaukset
- puhua Martti Lutheria
vastaan? Mitä järkeä on aina kaivella toisen heikkouksia ja repostella niitä? Sehän on maailmallisten ihmisten tapa toimia.
yx advari- tuomitse sunnuntain pyhittä...
Etkö huomaa, että sinä olet täsmälleen senkaltainen kuin muinaiset lainopettajat?
Etsit syytettävää ihan tyhjästä - silti syytät toisia syyttelijöiksi!
Ei tietenkään pidä puhua Lutheria vastaan - mutta Lutherin raamatullinen opetus paljastaa EGW:n olevan punnittu köykäiseksi akanaksi. - apostolinenkin
Jo se, että myönnät kaivettavan heikkouksia kirkostanne, on todistus sinulta, että niiden kaivun kohde on olemassa. Adventismi perustuu kaikissa kohden väärään. Jos väärän kaivelu kielletään, tarkoittaa se, että harhaoppia ei saisi paljastaa. Mikä olisi se ihminen, joka ei muita varoittaisi sortuvasta sillasta? Adventismi on vielä paljon mainettaan huonompi!
- aivan toinen
tuomitse sunnuntain pyhittä... kirjoitti:
Etkö huomaa, että sinä olet täsmälleen senkaltainen kuin muinaiset lainopettajat?
Etsit syytettävää ihan tyhjästä - silti syytät toisia syyttelijöiksi!
Ei tietenkään pidä puhua Lutheria vastaan - mutta Lutherin raamatullinen opetus paljastaa EGW:n olevan punnittu köykäiseksi akanaksi.kun Lutherin ja Whiten opetuksia vanhurskautuksesta verrataan toisiinsa, niin he opettivat samalla tavalla.
- sinun mielipiteesi
apostolinenkin kirjoitti:
Jo se, että myönnät kaivettavan heikkouksia kirkostanne, on todistus sinulta, että niiden kaivun kohde on olemassa. Adventismi perustuu kaikissa kohden väärään. Jos väärän kaivelu kielletään, tarkoittaa se, että harhaoppia ei saisi paljastaa. Mikä olisi se ihminen, joka ei muita varoittaisi sortuvasta sillasta? Adventismi on vielä paljon mainettaan huonompi!
johon minä en yhdy.
aivan toinen kirjoitti:
kun Lutherin ja Whiten opetuksia vanhurskautuksesta verrataan toisiinsa, niin he opettivat samalla tavalla.
Ellenistisessä adventismissa nähdään, että lauantai-sapatin pitäjä on vanhurskas, mutta muut eivät ole vanhurskaita.
Vaikka siis uskoisivat.
Suosittelen sinulle adventtikirkkoon liittymistä ja jokaisessa sapattikokouksessa käymsitä ja iltalukemiseksi "Suurta Taistelua"
- jotta vastaisuudessa tietäisit, mistä puhut- adventisti
sinun mielipiteesi kirjoitti:
johon minä en yhdy.
ethän sinä itsestäsi vikaa löydä! Yhtään todistetta et ole vastatodisteilla esittänyt vääräksi. Se kertoo viestiesi tason.
- väärin sanoit
aivan toinen kirjoitti:
kun Lutherin ja Whiten opetuksia vanhurskautuksesta verrataan toisiinsa, niin he opettivat samalla tavalla.
Luther ja Ellen G. White tarkoittivat käytännössä eri asiaa vanhurskaudeksi. Adventismissa vanhuskaus on heidän tulkintansa mukaista elämää. Sitä ei Luther olisi hyväksynyt siteerattavaksi rinnatusten EGWn tapaan käytettynä. Luther piti juutalaisten sapattikokoontumisia vääryyden harjoituksena ja osoituksena heidän paatuneisuudestaan. Jokainen Lutherin mielestä kääntynyt juutalainen olisi tullut sunnuntaina kirkkoon kuulemaan Tohtori Lutherin tulikivenkatkuisia puheita juutalaisen kansan saastaisuudesta.
" Ano, etsi ja kolkuta lakkaamatta, niin kuin lesken antama esimerkki, Luuk 18:1-8, osoittaa; tämä kun perusteluineen ja taivutteluineen oli jatkuvasti tuomarinsa vaivana niin röyhkeästi, että tuomarin oli annettava periksi ja autettava häntä kaikesta vastahakoisuudestaan huolimatta.
Kuinka paljon enemmän, päättelee Kristus tässä yhteydessä, Luuk 18:7, antaakaan Jumala meille, jos hän näkee, että emme lakkaa anomasta, vaan kolkutamme yhä uudelleen ja uudelleen.
Silloin hän varmasti meitä kuulee, varsinkin kun hän on itse käskenyt meitä rukoilemaan lakkaamatta ja osoittaa tällaisen kestävyyden rukouksessa häntä miellyttävän.
Martti Luther: Syvyydestä minä huudan; Perussanoma 1996, s. 139.,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462189- 1901665
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471309Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501025- 41826
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31780Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647
