Pohjois-Korea keksi taas pianaikaa tekosyyn ryhtyä oikuttelemaan. Kommunismi siellä on pahimman asteista.
Koreoiden liennytystä on turha kuvitella.
Per Saukko
8196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ne kun vaativat, että jenkit ottavat Pohjois-Korean pois jenkkien terroristilistalta. Kukaan ei ole pystynyt osoittamaan, että P-Korea olisi syyllistynyt terrorismiin.
Kauppapakotteet pitäisi purkaa ynnä muuta boikottia Pohjois-Koreaa vastaan.
Koreoiden liennytys on todellisuutta. P-Korean ja "Terrorisminvastustajan", Usan, suhteen voi olla epäilevämpi. Siksi minäkin luulen, että Koreoiden liennytyksessä on ongelmansa, Usa.
USA:n imperialistien on vedettävä joukkonsa pois Etelä-Koreasta, jota ne vastoin kansainvälistä lakia ja moraalisia periaatteita ovat miehittäneet hyökättyään maahan 1950. Etelä-Korean vapauduttua USA:n sotilaallises-taloudellisesta kuristusotteesta voidaan olettaa siirtymisen sosialismiin ja Korean yhdistymisen käyvän melko kivuttomasti.
Asia ei siitä miksikään muutu.
Minä haluaisin tietää sellaisen asian, että onko Pohjois - Koreassa oppositiota ?
Valitettavasti kansanvälinen porvarismedia
vääristelee yhä myyntivoiton takia
totuuksia.
Vaikka Pohjois-Koreassa onkin korruptiota,ei
siellä ole jeesussatuihin perustuvaa riistoa,
joten ei se tarvi oppositiota.
Toisaalta ei Pohjois-Korea luovu missään
tapauksessa ydinaseista,ennen kuin
Bushin johtamat kulttuuri-imperialistit lopettavat
talouspakotteet.Eli Koreoiden yhdistyminen
voi tapahtua vain luokattomassa yhteiskunnassa,
joka perustuu materialismiin.
Minä olen lukenut sellaisia tietoja, että Pohjois - Koreassa on kärsitty pahoista tulvista, sekä nälänhädästä. Ja kaiken lisäksi Pohjois - Korea suostuu sulkemaan isoja sähköntuotantolaitoksia, jos oikein muistan lukeneeni.
Venäjä ja Kiina taitavat auttaa yhdessä Pohjois - Koreata. Minulla herää väistämättä sellainen kysymys, että minkälaista sisäistä valtataistelua käydään Pohjois - Koreassa ?
LISTITTY!
Tämän ydinvoimaloiden sulkemisen vastineeksi jenkit antavat öljyä ja sitä käytetään sähkön tuottamiseen voimaloissa. Se on nimenomaan korvaus siitä, että Pohjois-Korea menettää sähköä sulkiessaan ydinvoimalat.