En tiedä kuuluuko tämä tänne mutta parempaakaan paikkaa en löytänyt.
Mieheni pappa kuoli ja hautajaiset ovat tulossa pian. Olemme olleet paljon tekemisissä mieheni isovanhempien kanssa mutta pappa ei tuntunut niin läheiseltä. Pelkään että minua pyydetään lukemaan adressit muistotilaisuudessa. Kärsin vakavasta paniikkihäiriöstä sekä esiintymispelosta enkä taatusti hommaan kykene. Muut eivät peloistani tiedä, paitsi mieheni. Miten siis voin kieltäytyä jos minut hommaan pyydetään vai voinko ollenkaan? Tuntuisi pahalta kieltäytyä ja saattaisin velvollisuudentunteesta jopa suostua mutta lukemisesta ei tulisi mitään.
Saatta olla että pelkään turhaan, eihän minua tietenkään välttämättä pyydetä edes siihen mutta stressaan jo valmiiksi.
Mieheni pappa kuoli ja hautajaiset ovat tulossa pian. Olemme olleet paljon tekemisissä mieheni isovanhempien kanssa mutta pappa ei tuntunut niin läheiseltä. Pelkään että minua pyydetään lukemaan adressit muistotilaisuudessa. Kärsin vakavasta paniikkihäiriöstä sekä esiintymispelosta enkä taatusti hommaan kykene. Muut eivät peloistani tiedä, paitsi mieheni. Miten siis voin kieltäytyä jos minut hommaan pyydetään vai voinko ollenkaan? Tuntuisi pahalta kieltäytyä ja saattaisin velvollisuudentunteesta jopa suostua mutta lukemisesta ei tulisi mitään.
Saatta olla että pelkään turhaan, eihän minua tietenkään välttämättä pyydetä edes siihen mutta stressaan jo valmiiksi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minulla oli juuri samanlainen pelko äskettäin.
Adressien lukija onneksi löytyi toisaalta.
Eikö miehesi voisi lukea ja sinä toimisit niiden avaajana ja ojentajana vieressä.
kyllä siitä "kunniasta" voi kieltäytyä. itse näin tein ja kaikki kyllä ymmärsivät.
Kiiton kannustavista viesteistä. Mietin itsekin että on kuitenkin helponta kieltäytyä, mutta pitäisikö kertoa syy etteivät kovin epäkunniottvana pidä? Tunnen suvun sen verran että en ole keksinyt ketä muuta pyydettäisin adressien lukuun kuin minua. Tietysti ihan lähisukulaisia voisi ajatella mutta pystyvätkö he siihen surultaan? Itse kyllä itkemättä varmaan selviän kuitenkin hautajaisista. Miehelläni ei ole sisaruksia eikä serkkuja joten muita lapsenlapsia tai heidän puolisoita ei ole. Toivottavasti päätyisivät olemaan lukematta koko adressit.
Aivan hyvin voit kieltäytyä.
Yleensä hautajaisissa lukee adressit joku vieraampi kuin lähisukulainen. Lukijalla on oltava selkeä ääni ja hyvä ulosanti.
Älä turhaan jännitä.
Hautajaiset ovat tilaisuus, johon tuskin kukaan tulee arvostelemaan toisten suorituksia. Se on vainajan tilaisuus. Jos vaikka äänesi pettäisikin, se olisi ymmärrettävää - kaikki olisivat myötätuntoisia, ja luulisivat sinun takeltelevan surusi takia. Suurin osa kuulijoista on kyynel silmässä. Sinä voisit käyttää tämän tilaisuuden kasvaaksesi ihmisenä. Kasvaa sen uskosi yli, että joudut pakostakin paniikkiin uudessa tilanteessa. Ota kontrolli omista toimistasi. Pieni jännitys ei haittaa. Keskity vainajaan, ja muista, että olet yksi surijoista, et tilaisuuden päähenkilö. Pukeudu johonkin tyylikkääseen mutta silmiinpistämättömään. Lue adressit ääneen jo etukäteen, ja harjoittele paikan päällä, jos mahdollista. Ei sinun tarvitse katsella kuulijoita silmiin, lue vain selkeästi, normaalilla nopeudella ja kuuluvasti, kunnioittavasti. Hyvin se menee.
meistä olisivat hautajaisissa mieluummin arkussa kuin lukemassa adresseja. Yleisölle puhuminen on yksi suurimpia pelonaiheita useimmille. Se on niin absurdi pelko. Yleensä se korjautuu ensimmäisen onnistuneen puheen jälkeen. Ja onnistuminen varmistuu etukäteen harjoittelemalla. Onnistuminen parantaa itsetuntoa hurjasti.
Pidin ensimmäisen esitelmäni opiskeluaikoinani kauhun vallassa. En halunnut ajatella sitä, toivoin, että se jotenkin menisi. Ja se meni - pahasti pieleen. Olin niin huono, kuin voi olla, en saanut sanaa ulos, kun kurkku lukkiutui. Vapisin, hikoilin, jne jne, vaikka kuulijat olivat todella myötätuntoisia. Seuraavan esitelmän valmistin niin hyvin kuin osasin. Harjoittelin monta kertaa, peilin edessä. Se meni niin hyvin, että kuulijat eivät halunneet lähteä minnekään sen loputtua (enkä minäkään:), vaan kyselivät lisää. Sen jälkeen en ole pelännyt puhumista yleisön edessä, koska tiedän, että pystyn siihen. Nykyisin puhun englanniksi, ja sekin sujuu.
Käyttäkää hyvät ihmiset tuollaiset tilaisuudet omien taitojenne kohentamiseen. Mikäpä tilanne olisi 'pehmeämpi lasku' kuin hautajaiset? Ja muut ovat kiitollisia sinulle, että puhuit - ettei heidän tarvinnut.
Mutta kun kaikki eivät koe onnistumisen hetkiä koskaan vaan esim. omalla kohdallani kaikki on mennyt pieleen jännittämisen vuoksi. Jännitys on säädellyt sitten uravalintaani ja vaikeuttanut sosiaalista kanssakäymistä niin paljon, ettei poispääsyä enää ole.
kiltti, ja ymmärrä vaikeuksiasi, juu, mutta älä nyt ihan luovuta kokonaan. Harjoittelemalla sitä oppii. Ja tarkoitan harjoittelemalla ennen tilaisuutta, kotona, moneen kertaan, kuvitellen olevansa siellä tilaisuudessa. Monesti hienot esiintyvät taitelijatkin jännittävät, jotkut koko uransa ajan. Ja silti he esiintyvät ja menestyvät. Herkkyys on hyvä asia.
Mitä jännität eniten? Mitä tapahtuu, tai mitä pelkäät tapahtuvan? Ääni pettää? Kompastut? Luet väärin? Purskahdat nauruun kesken kaiken? Sinusta otetaan valokuvia, etkä pidä siitä? Jos sinusta tuntuu, että olet todennäköisin henkilö, jota pyydetään adressit lukemaan (jos olet aloittaja), se kai tarkoittanee, että olet aika pystyvä ihminen ja sinua kunnioitetaan. Olet varmaan paljon parempi kuin luuletkaan.
Olen nukkunut huonosto viime yön. Läheiseni hautajaiset ovat tänään...
Kirkkoherra voi lukea adressit. Meillä sovittiin ensin niin, koska minä en kykenisi jännitykseltäni siihen. Sitten myöhemmin hautajaisjärjestelyitä valmisteltaessa löytyi sukulaismies, joka on luvannut lukea adressit.
Sinun ei tarvitse lukea niitä. Siunaava pastori voi siunaustilaisuudessa lukea ne.
Tarkoitin tietysti sanoa tuohon loppuun, että siunaava pastori voi MUISTOtilaisuudessa lukea ne.
Kun laitoin tuon ensimmäisen viestin niin olin varma että nauratte minulle. On kuitenkin ollut mukava lukea vastauksia ja niistä olen joitain vinkkejä poiminut talteen. En kuitenkaan usko että nyt on se hetki että selätän pelon. En mitenkään tunne kykeneväni siihen. Päivät ennen hautajaisia ovat tuskaisia, pelkään kuollakseni ajomatkaakin, n 100 km tiellä jolla liikkuu paljon hirivä.
Meidän elämäämme säätelee minun pelot. Jätän jatkuvasti lähtemättä jonnekin koska en uskalla olla kyydissä tiellä jolla liikkuu paljon hirviä. Itse en aja kuin pakon edessä kaupunkialueella. Pelkään silloinkin jatkuvasti että joku ajaa kylkeen tms.
Olette ensimmäisiä ihmisiä joille avaudun näistä asioista. Tuntuu niin henkilökohtaiselta asialta että en ole usklatanut kertoa edes terapeutille vielä. Tietysti täällä olen anonyymi, se helpottaa huomattavasti, ette tiedä kenelle nauratte.
Kiitos kuitenkin vielä kerran kannustaville viesteille!
Pelkäsin ennen korkeita paikkoja, sitten yhtenä yönä sain ihan hieveän kohtauksen, minua huimasi hirveästi, silmät pyörivät päässä ja oksensin ämpärikaupalla.Minut vietiin ambulanssilla sairaalaan ja tuli tieto: johtuu korvasta.Korvassa on kaikilla joitakin "jyväsiä", jotka olivat menneet väärään asentoon.Diagnoosi, asentohuimaus.Lääkäri kertoi, että kaikki jotka pelkäävät korkeita, ahtaita, suljettuja yms.paikkoja kärsivätkin juuri tästä taudista tietämättään.Opetti eräänlaisen pyörimishoidon, jolla jyväset saadaan järjestykseen ja kyllä korkeanpaikankammokin katosi sen sileän tien, vaikka se oli ollut minulla jo vuosia.Kaiken aikaa vain jo lapsesta asti tietämättäni kuva maailmasta oli hyppinyt verkkokalvollani ja antanut väärää tietoa asennostani,jonka elimistö sitten yritti korjata, eksyinkin aina mutta en enää.
Yritän vain kirjoittaa, että pelon takana voi olla jokin fyysinen sairaus, mistä itse ei välttämättä tiedä mitään, eikä ole ikinä kuullutkaan.
Meilläpäi o yleensä kaks jokka lukoo adressit,vuaron perähä.
Moon ollu ittekki lukemas ja en oo innokkahimpia esiintyjiä.
Puhu joku toine kaveriksi,saa toine ottaa käsialoosta selevän sillaikaa ku toine lukoo ja vaihtaan.
Pahin esiintymiskammo menöö siinä,ku o joku tuttu tai joku muu mukana.