Olen siis nainen ja omistan aivan rimpulat kukkakeppipohkeet joissa ei lihaksia ole. Lisäksi sääret ovat kaartuneet ulospäin (länkisääret...), eli "tilaa" lihaksille olisi mainiosti :)
Joskus muinoin pyöräilin opiskelumatkat päivittäin (3vuotta, 7km yhteen suuntaan), muttei pohkeeni silloin ollut sen isommat.
Nyt olen jo 30v, ja kyllästyttää, kun pitää aina piilotella rimpuloita kinttuja.
Miten saisin vaikka kotioloissa oikeasti vähän näkyvää muotoa pohkeisiin. Liikkeiden neuvon lisäksi toivoisin kommentteja, kuinka monta toistoa ja montako kertaa päivässä/viikossa, ja kuinka pitkän aikaa menee että tuloksia näkyy. Tuosta pyöräilyn hyödyttömyydestä voin sanoa, että lihakseni kasvavat tosi heikosti, ja välillä mietin että ihan kuin minulta puuttuisi koko pohjelihakset, vaikka eihän ne nyt voi puuttua.
Omia ajatuksiani olisi: Asunnossamme on portaat kerroksesta toiseen, jos nousen ja lasken portaita edestakaisin, esim parikymmentä kertaa päivässä, auttaako se? Nostaa toki myös kuntoa, mutta ei se haitaksi ole!
Joskus olen koittanut muutaman kuukauden nostaa kantapäitä ilmaan kirjapinon päällä seisten. Tein sitä siis pari kuukautta, parisataa nostoa päivässä,mutta lopetin, koska en huomannut mitään hyötyä.
T. toivoton pohkeiden metsästäjä, joka menee kohta tutkimuksiin, että onko minulla edes pohkeissa lihaksia....?!!
Syön monipuolisesti ja terveellisesti, ja olen normaalipainon alarajoilla. Jalat ovat hoikkuuden lisäksi myös pitkät.

Vastaukset 4
Vanhimmat
lisäpainojen kanssa 5 sarjaa, 8-12, toistoa ja painoa sen verran että viimeisessä sarjassa et ainakaan tuota 12 jaksa tehdä. sarjojen välillä n. 1,5-3min palautus. vaikkapa joka toinen päivä jos tekee niin luulis 2kk:ssa jo tulosta tulleen. välillä voi vaihdella jalkaterien asentoa \/, /\, tai suoraan. muistaa vaan lisätä painoja aina kun menee toistot ohi haarukan ja muistaa venytellä välillä. liikkeinä en keksi kotioloissa ku varpaille nousut vaikka joltain korokkeelta.
laiteta! Ei tuo ainakaan huonolta kuulosta toteuttaa.
Kannattaa tehdä joka kolmas päivä.
sun pitää hankkii pohje implantit tai sit rupeet lyömään vettä lihakseen aina kun lähet liikenteeseen pohkeita vilauttelee...