jos tekee vain dippiä lisäpainojen kanssa niin voiko olettaa parannusta penkkiin kun palaa taas penkin pariin 3-4kk päästä?
pelkkää dippiä
rinnalle ja ojentajille
4917
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainakaan välittömästi. Dippi ja penkki ovat totaalisesti erilaiset liikkeet ja 3-4 kk penkkituntuma pääsee pahasti katoamaan. Jos lisäksi ei treenaa rintalihaksia muilla liikkeillä, niin ne heikentyvät myös tuossa ajassa. Vahventuneiden ojentajien johdosta penkki voi kuitenkin jo lyhyen treenin jälkeen kulkea yllättävänkin hyvin ja olla tasoltaan parempi kuin aikaisemmin. En silti itse olisi tekemättä penkkiä. Tekisin vaikka kevyillä painoilla, jotta tekniikka ja tuntuma pysyy yllä ja ehkä kerran viikossa ottaisin yhden vähän kovemman sarjan.
Täysin aloittelijalla parannus on hyvin luultava, mutta eipä enään hiemankaan kehittyneemmällä.
Dippi on olkapääliike.
Dippipunnerrus on tehokas liike mm.penkkipunnerrusta silmällä pitäen.Ojentajien osuus penkkipunnerruksessa on n.60-70 prosenttia riippuen oteleveydestä tangosta.Mutta mikäli jättää penkkipunnerruksen kokonaan pois niin ei dipilläkään sitä voimatasoa voi kokonaan ylläpitää.Kyllä silloin rintalihaksisto heikkenee.
Dipin vaikutukseen eri lihaksiin voi vaikuttaa pään asennolla.Leuan ollessa kiinni rinnassa dippi vaikuttaa enemmän ojentajiin,kun taas pään ollessa ylhäällä kohdistuu rasitus enemmissä määrin rintalihaksiin.
Dippipunnerrus on myös toisinaan vaarallinen olkapäille eteenkin jos käyttää raskaita lisäpainoja.Nimittäin liian alas päästetty liike on vahingollinen olkapäille.Kannattaa tunnustella liikkeen aikana miltä olkapäässä tuntuu ja määritellä siten miten alas liikkeen päästää.Olkapään nivelen muoto ja rakenne ei ole ihan paras mahdollinen ajatellen dippipunnerrusta mutta kokeilemalla omakohtaisesti löytää oikean syvyyden.
But anyway,tehokas liike ylipäätään oikein tehtynä.