Venäjälle tukikohta Hankoniemeen ! ?

Lupasiko Tarja Halonen venäläisille tukikodan Hankoniemeen?
Gazpromille(eli Venäjälle)Tarja oletettavasti lupasi alue- ja talousvesiämme kaasuputkea varten.
Muutoin Gazpromin johtaja ei voisi olla noin itsevarma lausunnoissaan.
Rauhanomainen kauppa on aivan hyvä asia. Mutta tähän Gazprom juttuun sisältyy toinen ja erittäin tärkeä aspekti, eli sotilaallinen valvonta ja toimet ko. alueilla.

Tämän on ilmoittanut myöskin Venäjä. Se tulee valvomaan suunnittelemaansa kaasuputken turvallisuutta sotilaallisesti.
Tällaista putkenvetoa ei Suomen rannikolle voi sallia. Kyse on silloin enämpikin ympäristöpolitiikan lisäksi turvallisuuspolitiikasta, kuin kauppapolitiikasta.

Venäjä vetäköön putkensa maitse, jos naapurimaat sen sallivat. Ja uskon että sallivat, sillä tällöin putken valvonta olisi usean maan tehtävänä, ja siihen ei liittyisi mitään sotilaspolittista.

Ympäristöpoliittisesti putken veto Suomenlahdelta koko muun Itämeren läpi on valtava riski. Olisiko Suomenlahti pian aina Virolahdelta Hankoon pelkkä öljyjärvi. Tällainen on tilanne Petsoran, Komin ja Marin alueilla. Maanpäällisetkin putketkin kun jo vuotavat, ja ovat vuotaneet jo kymmeniä vuosia. Noin puolet Suomen kokoisesta alueesta on siellä öljyjärvenä, tai muuten saastunut. Miten korjata vedenalainen putki, kun siihen eivät venäläiset pysty edes maanpäällistenkään kohdalla.

Ja mustakaa varoittavina esimerkkeinä Tshernobyl ja maailman 4:ksi suurimman järven Aralin kohtalot. Kannattaneeko tässäyhteydessä edes mainita sitä asiaa, etteiväthän venäläiset pysty edes omia paskavesiäänkään puhdistamaan - tuskinpa -

Muutoinkin Suomenlahti on tikittävä pommi, kun tuhansia öljytankkereita seilaa Suomenlahdella joka vuosi.
Kun ven. navigoititaito tiedetään mm. lentämisessä, niin miten on sitten laivaliikenteessä!
8319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ensinnäkin, putki ei ole tulossa Suomen rannikolle, ei edes Suomen aluevesille.

Toiseksi siellä virtaa kaasua, joten se ei voi saastuttaa öljyllä itämerta, vertailusi aiemmin tehtyihin öljyputkiin ei ole pätevä.

Kolmanneksi. On selvää, että jonkun on joka tapauksessa suojeltava ja turvattava tuollaiset putket esim. terrorismilta. Se, kuten koko putki on koko Euroopan etu. Eikä yhdestä reilu metrin paksuisesta kaasuputkesta mitään harmia ole meren pohjassa, olet mennyt poliittisen propagandan vipuun.

Äänestä
  • Itämeren NATO valtiot voisivat korvausta vastaan valvoa kyseistä putkea. Vain Kaliningradin kohdalla valvonta vastuu olisi Venäjän.
    Kirjoittajan virheet? Kyllä Komin ja Marin alueet ovat paikoin öljyjärvinä. Ja ölykuljetukset kaksinkertaistuvat Suomenlahdella jo muutamassa vuodessa. Entä se Aral? Venäläisethän ovat tuhonneet sen täysin! Ajatella, maailman 4:ksi suurimman järven!!!

    Äänestä

  • NATOlle? kirjoitti:

    Itämeren NATO valtiot voisivat korvausta vastaan valvoa kyseistä putkea. Vain Kaliningradin kohdalla valvonta vastuu olisi Venäjän.
    Kirjoittajan virheet? Kyllä Komin ja Marin alueet ovat paikoin öljyjärvinä. Ja ölykuljetukset kaksinkertaistuvat Suomenlahdella jo muutamassa vuodessa. Entä se Aral? Venäläisethän ovat tuhonneet sen täysin! Ajatella, maailman 4:ksi suurimman järven!!!

    "Kyllä Komin ja Marin alueet ovat paikoin öljyjärvinä."

    Mutta eivät kaasuputken vuoksi, jollaisesta nyt on puhe.

    "Ja ölykuljetukset kaksinkertaistuvat Suomenlahdella jo muutamassa vuodessa."

    Se ei ole Venäjän vika. Muut ostavat, Venäjä myy.

    "Itämeren NATO valtiot voisivat korvausta vastaan valvoa kyseistä putkea. Vain Kaliningradin kohdalla valvonta vastuu olisi Venäjän."

    Putken valvonta on Gazpromin vastuulla, ei minkään valtion. Ei sitä voi pakottaa markkinataloudessa maksamaan valvonnasta joillekin valtioille. Yhtiö ratkaisee valvonnan itse parhaaksi katsomallaan tavalla ja se onkin loogista, koska sen intressihän putken ehjänä pysyminen eniten on.

    "Entä se Aral? Venäläisethän ovat tuhonneet sen täysin! Ajatella, maailman 4:ksi suurimman järven!!!"

    Se oli kyllä Neuvostoliiton touhuja, eikä silläkään ole mitään tekemistä kaasuputken kanssa, ei sen enempää kuin sillä, että USA myrkytti koko Vietnamin ja on myrkyttänyt suurelti Irakin (köyhdytetty Uraani).

    Äänestä

  • korjaillaan! kirjoitti:

    Venäläisten toilauksista ympäristöpolitiikan laiminlyönneista saisi paksun eeppoksen. Kai muistat, kun kaasuvuodon annettiin jatkua etelä Siperiassa. Siinä meni idän pikajuna matkustajineen taivaan tuuliin, kun kaasu räjähti.
    Jos putki vuotaa kaasua, niin se höyrystyy noustuaan pinnalle vaikka putkisto olisi veden alla. Tällöin tuulet kuljettaisivat sitä vaikkapa Helsinkiin, missä tapahtuisi valtava rähähdys.
    Siperian kaasuräjähdysalue oli monikymmenkertainen alue kuin Helsinki. Kaasu liukenee myös veteen, joten sekin saastuttaa. Ölyn kuljetukset Itämerellä jo nyt ovat valtavaa riskipeliä varsinkin talviaikaan. Ja ne lisääntyvät kun Promorskin ja Uuraan satamat ovat täydessä volyymissaan.
    Gazprom on vain nimellisesti yksityinen yhtiö. Miten sitten Venäjän valtion sukellusveneet ydinaseineen turvaisivat yksityisen yhtiön turvallisuutta. Miten jokin yhtö voi perustaa yksityisarmeijan, ja mitä valtuuksia sillä olisi? Gazpromin yhteydessä näistä molemmista on keskusteltu.

    Kun Venäjä myy, niin sekö vapauttaa sen kaikista ympäristövastuista? Sellaiselta valtiolta tai yhtiöltä ei siis pitäisi ostaa, kun sille tärkeintä on vain raha. Ja kaiken tämän taustalla on Venäjän halu saada Itämeri valvontaansa. Gazprom on tässä vain savuverhona!

    Norjalla riittää kyllä kaasua. Joten jyrkkä EI Gazprom hankkeelle!

    Äänestä

  • räjähdysaltista kirjoitti:

    Gazprom on todellakin vain savuverho Venäjän imperialistisessa politiikassa. Itämeren haltuunotto on kaiken taustalla. Näin Venäjä saisi saarrettua Itämeren itäosien Nato-maat, Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan. Myös Rotsin rannikko olisi lähellä, kuten Tanskakin.

    Kyse on vain Venäjän sotilaspolitiikasta, ja kuten toteat, niin Gazprom on savuverho tässä suunnitelmassa.

    Äänestä

  • Lukija. kirjoitti:

    "Kyse on vain Venäjän sotilaspolitiikasta"

    Miksi? Mitä Venäjä haluaa Länsi- ja Pohjois-Euroopasta? Kaasua ja öljyä ja muita luonnonvaroja? Heh-heh!

    Ei. Se haluaa rahaa, ja sen se saa myymällä kaasua, öljyä ja muita luonnonvaroja, esimerkiksi.

    Äänestä

Kysehän onkin kaasuputkesta, eikä öljyputkesta.

Äänestä
  • Mutta ympäristöriskejä sisältää se kuitenkin. Itämeren pohja on täynnä raskasmetalleja jms. Eli kaikki pohjassa lepävät myrkyt kaivetaan rakennustöiden aikana ylös ja voilaa! Hyvää kalastelua Itämeressä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Gazprom kirjoitti:

Lupasiko Tarja Halonen venäläisille tukikodan Hankoniemeen?
Gazpromille(eli Venäjälle)Tarja oletettavasti lupasi alue- ja talousvesiämme kaasuputkea varten.
Muutoin Gazpromin johtaja ei voisi olla noin itsevarma lausunnoissaan.
Rauhanomainen kauppa on aivan hyvä asia. Mutta tähän Gazprom juttuun sisältyy toinen ja erittäin tärkeä aspekti, eli sotilaallinen valvonta ja toimet ko. alueilla.

Tämän on ilmoittanut myöskin Venäjä. Se tulee valvomaan suunnittelemaansa kaasuputken turvallisuutta sotilaallisesti.
Tällaista putkenvetoa ei Suomen rannikolle voi sallia. Kyse on silloin enämpikin ympäristöpolitiikan lisäksi turvallisuuspolitiikasta, kuin kauppapolitiikasta.

Venäjä vetäköön putkensa maitse, jos naapurimaat sen sallivat. Ja uskon että sallivat, sillä tällöin putken valvonta olisi usean maan tehtävänä, ja siihen ei liittyisi mitään sotilaspolittista.

Ympäristöpoliittisesti putken veto Suomenlahdelta koko muun Itämeren läpi on valtava riski. Olisiko Suomenlahti pian aina Virolahdelta Hankoon pelkkä öljyjärvi. Tällainen on tilanne Petsoran, Komin ja Marin alueilla. Maanpäällisetkin putketkin kun jo vuotavat, ja ovat vuotaneet jo kymmeniä vuosia. Noin puolet Suomen kokoisesta alueesta on siellä öljyjärvenä, tai muuten saastunut. Miten korjata vedenalainen putki, kun siihen eivät venäläiset pysty edes maanpäällistenkään kohdalla.

Ja mustakaa varoittavina esimerkkeinä Tshernobyl ja maailman 4:ksi suurimman järven Aralin kohtalot. Kannattaneeko tässäyhteydessä edes mainita sitä asiaa, etteiväthän venäläiset pysty edes omia paskavesiäänkään puhdistamaan - tuskinpa -

Muutoinkin Suomenlahti on tikittävä pommi, kun tuhansia öljytankkereita seilaa Suomenlahdella joka vuosi.
Kun ven. navigoititaito tiedetään mm. lentämisessä, niin miten on sitten laivaliikenteessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu