Turvallisuuspolitiikassa Keskustan politiikka on jo kauan ollut viisasta ja yhä viisaammaksi tulee. Matti Vanhanen on ilmoittanut ajattelevansa nykyisin samoin kuin ns. rauhanliikkeen ihmiset. Tunnemme noita rauhanliikkeen ihmisiä ja tiedämme heidän ajattelustaan paljon. Varmaan se osaltaan on vaikuttanut niin, ettei ole turhaan haaskattu rahaa kertausharjoituksiin, aseisiin ja sotakoneisiin. Hyvä, että edellisestä sodastamme on jo niin kauan, että johtajamme voivat taas ajatella yhtä viisaasti kuin ajattelivat vuoden 1938-39 johtajamme. Kun sotaa ei kuitenkaan tule.
Noilla 70 vuoden takaisilla rauhanhaluisilla johtajillamme oli riesanaan hermoileva vanha ukko, Mannerheim. Hän kun yhtenään varoitteli sodan tulosta, niin tulihan se. Mutta nyt ei edes puolustusministerimme sellaisesta varoittele, vaan puhuu vain haasteista: Mutta haasteistahan puhuu Keriskin, eikä niistäkään näy mitään tulevan.
Minä puhun sotilaallisesta maanpuolustuksesta vain sillä pätevyydellä, jonka aikoinaan sain 8 kuukauden aikana, josta suurimman osan toimin komppanian kirjurina ja korpraaliksi ylenneenä pääsin siviiliin. Mutta olen huomannut, että suunnilleen samanlaisella muodollisella pätevyydellä täällä esiintyvät myös kaikkein parhaimmat, ainakin innokkaimmat turvallisuuspoliittiset asiantuntijat. Ja korpraali Napoleonkin oli, lempinimeltään ”pikku korpraali”, kun oli 162 senttinen mies. Myös Hitler oli korpraali, ensimmäisessä maailmansodassa ansioitunut sellainen, mutta hänet kukistanut Stalin ei ollut edes sotaväkeä käynyt.
Asiantuntemukseni kyllä riittää väittämään, että täytyy meillä puolustusvoimat olla, jokaisella maalla on. Vatikaanillakin on sveitsiläiskaartinsa, vaikka tuo mainittu Stalin pilkallisesti kysyi, että ”montako divisioonaa paavilla on?” Eivät puolustusvoimamme kalliiksi tule, kun koulutettavat ikäluokat ovat yhä pienempiä ja koulutusaika lyhyempi, mutta silti voitaisiin ikäluokkia edelleen supistaa ja koulutusaika lyhentää. Kun sotaa ei kuitenkaan tule.
Eikä siellä sotaväessä paljon aseita ja muuta tauhkaa tarvita. Ei nykyisessä määrässä palkattua henkilökuntakaan, sotilaita ja siviilejä, vaan varusmiehet voidaan panna tekemään kaikki keittiö-, varasto- ja muut huoltotyöt. Niin tehtiin vielä minunkin palvelusaikoina, mutta ei kuulemma enää nykyään.
Minun palvelusaikoina ei tuhlattu paukkupatruunoitakaan harjoituksissa, vaan kun höökittiin päin vihollista – hyökkäyssuunta aina itään – niin ryhmän pikakiväärimies ja kaksi konepistoolimiestä huusivat ”sarrrja, sarrrrja…” ja viisi kiväärimiestä ”laukaus, laukaus…”. Joskus kiväärimiehetkin innostuivat huutamaan sarjaa, ja niin vihollinen pakeni, että aina ne taistelut voitettiin. Jos nyt kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta kuitenkin kävisi niin, että vihollinen hyökkäisi Suomeen, niin ei muuta kuin miehet päin sitä avorivissä ”sarrrrjaa” ja ”laukausta” huutaen niin karmealla äänellä, että vihulaisella menee pöksyihin muutakin kuin pupu! Ja varmasti lähtee käpälämäkeen!
Mihin ihmeeseen me sitä Natoa sitten tarvitsisimme! Ovatko nuo Natojäsenyyden kannattajat oikein viisaitakaan? Sotahulluja taitavat olla, tai sitten pelkureita. Eivätkö he enää muista, että ”yksi suomalainen sotilas vastaa aina kymmentä ry... rynnivää vihollista”. Niin on, olipa tällä koulutusta ja aseita tai ei. Tämän varmasti todistavat myös saitin sotilasasiantuntijat Oiva H ja Mielipidepankki!
- - -
Matti Vanhanen siis julistautui rauhanliikkeen mieheksi. Uusimmassa HS:n Nyt-liitteessä on toisen rauhanliikkeenmiehen Erkki Tuomiojan ”Synkkä yksinpuhelu”, jossa hän tilittää tuntojaan todella synkästi ja ilmeisen rehellisesti. Kun hän katsoo taaksepäin, hän näkee työväenpuolueen, joka hyökkäsi hyvinvointivaltion perustuksiin, ja näkee itsensäkin olleen siinä hyökkäyksessä mukana. Ja katuu nyt syvästi.
Murheellisia ovat Erkin näkemykset tapahtuneista ja nykytilanteesta. Väliotsakkeina pitkässä jutussa on mm. seuraavia: ”Turvaverkko repeilee”, ”Köyhien lukumäärä kasvaa”, ”Terveydenhuolto on murenemassa”, ”Sdp:ssa ei ole omaa ajattelua” ja ”Vihreät ovat kokoomuksen puisto-osasto”. Tosia kaikki, ja vaikka hän puhuu noiden tiimoilta viisaitakin, niin noihin murheellisiin tuloksiin johtaneista syistä voitaisiin olla myös eri mieltä. Tässä ei valitettavasti ole mahdollista noita enemmälti referoida.
Todettakoon kuitenkin, että Erkin näkemyksen mukaan työelämä on huonontunut, vaikka työlainsäädäntö ja työehtosopimukset ovat kunnossa ja ammattiyhdistysliike puolustaa niitä tarmokkaasti. Erkin mukaan vanhan vasemmiston ydinporukan asiat onkin kohtuullisesti hoidettu: on vahva ansiosidonnainen työttömyysturva, on eläketurva jne.. Mutta yhä enemmän on pätkätyöläisiä ja muita, jotka eivät pääse noista hyvistä osallisiksi. Erkki paheksuu sitä, että demarit tyrmäsivät vihreiden – tuon kokoomuksen puisto-osaston – perustulo-ohjelman ja harmittelee, että demareilla ei ole ollut kykyä uuteen ajatteluun. Hän panee toivonsa puolueen oppositioasemaan, joka pakottaa sen panemaan myös ajattelunsa uusiksi ja tekemään asioita itse.
Erkki kysyy ja vastaa: ”Onko vanhakantaista ajaa tasa-arvoa? Onko vanhakantaista puolustaa ihmisoikeuksia? No ei, ollenkaan”. Ei minustakaan. mutta tulkinnanvaraisempaa on jo se, mitä noilla kiistatta hyvää tarkoittavilla käsitteillä käytännössä ymmärretään. Mielestäni ei kuitenkaan sitä, jota nykyinen hallitus osoittaa sanoessaan, ettei sairaanhoitajia voida asettaa erityisasemaan muihin koulutettuihin naisvaltaisiin aloihin nähden. Hallituksen näkemystä tietenkin vastustavat kaikki julkissektorin työntekijöitä edustavat ammattiliitot, jotka työväen ja ammattiyhdistysliikkeen parhaiden perinteiden mukaisesti ovat solidaarisia vaikeuksissa oleville tovereilleen, hoitajille. Vai eikö olekaan näin?

Vastaukset 19
Vanhimmat
Heh heh.
Alkaa tulla ikävä keristä tätä palstan uutta ääliötä lukiessa. Lasolia vahvempaa taitaa tämä yleisperspirantti käyttää, juoneeko kodin putkimiestä?
Et mitään nimeä maininnut, mutta varmaan tuon vastanneen mielestä antamasi tuntomerkit sopivat juuri häneen. En ole eri mieltä, vaan päinvastoin annan tunnustukseni hänen itsetuntemukselleen!
Kohta hän varmaan taas tuon poistaa, kun sai vastauksen!
Jos yleisexpertti ei yleisperspirantista tunnista itseään oikeampi nikki on yleishömpertti.
Kun totesin Sonnimiehen heti tunnistaneen itsensä Sinun viestistäsi, vaikket hänen nimeään maininnut, ja ennustin
- Kohta hän varmaan taas tuon poistaa, kun sai vastauksen -
Niin myös tapahtui.
Miltähän tuntuisi joskus, vaikkapa vain kerran vaihteen vuoksi, olla jossakin asiassa väärässä!
Ja sitten hän heittäytyy Sinuksi vastaten nikilläsi! On siinä aikamoinen "mies"!
Kyllä me sitten ollaan ovelia!
viisas mies.
Lipponen joutaisi mennä vaikka atomin ytimeen, jos ne ranskalaiset sählärit joskus saisivat viidennen ydinreaktorin toimimaan.
Niin arvelen, ja vaatimattomia keskustalaisia se hieman kai kiusaa, koskapa eivät anna tukeaan näkemyksilleni. ei tässä tai noissa edellisissäkään avauksissani.
Mutta eivät varmaan näkemyksiäni kiistäkään, koskapa eivät vastaan sano, vaan kääntävät häveliäästi huomionsa niistä pois ja haluavat muidenkin niin tekevän. Me keskustalaiset kun olemme niin vaatimattomia ihmisiä. Emmekä aiheetta!
Heh heh hullua.
Missä on MPP? Missä Uusi-Ukki? Missä kaikki ne muut luuserit kuppaavat? Eikä kapin hupailu kiinnosta?
Minusta kyllä asia tuon Yleisexpertin ja teidän hänelle herjojanne heitelleiden kesken on kyllä juuri päinvastoin.
Mutta jos Yxp on hullu ja te viisaita, niin parempi silloin on olla tuollainen hullu kuin sellainen viisas kuin te. Kun tuntee paljon asioita ja osaa niitä ajatella ja niistä erittäin sujuvasti kirjoittaa, niin ainakin elämä on henkisesti rikkaampaa kuin sillä, joka pystyy vain sanomaan heh heh tai hoo huu.
________________________
Ja korpraali Napoleonkin oli, lempinimeltään ”pikku korpraali”, kun oli 162 senttinen mies. Myös Hitler oli korpraali, ensimmäisessä maailmansodassa ansioitunut sellainen, mutta hänet kukistanut Stalin ei ollut edes sotaväkeä käynyt.
________________________
Siis mikä yhdistää noita "suurmiehiä" Napoleon, Hitler ja Stalin? Hulluus kai, mutta myös fyysinen pienuus. Hitler kai niistä kookkain oli, mutta tuskin 170 senttiä hänkään, mutta näytti kookkaammalta kun käytti saappaissaan piilokorkoja ja sillä oli se suuri, panssaroitu koppalakki.
Mussolini oli Hitleriäkin selvästi lyhyempi, näkyy kuvissa, mutta paksumpi. Lenin oli pieni ja hintelä. Eikä Maokaan suuri mies ollut, mutta suurempi kuitenkin kuin 150 senttinen Deng Tsiao Ping. Pohjois-Korean Kim Jong Il on piilokoroillaan ja pystyyn nostetulla tukallaan korkeintaan 165 senttinen.
Mutta meidän Mannerheim oli 194 senttinen ja oli Kekkonenkin yli 180 sentin. Vanhanen ja Heinäluoma ovat 2-metrisiä. Ei ole pelkoa, että heistä tulisi diktaattoreita! Mutta minkä kokoinen on Niinistö?
On miellyttävää lukea hyvää tekstiä, missä ei irvailla ja näykitä,kuten teki jormakkorhonen ja mallia otti uusi-ukki oulusta. Kirjoitin nimet tahallaan pienellä.
Huomaan, että yleisexpertin kirjoituksiin ei tule ns. asiallista debattia, koska täällä lusmuilee etupäässä tuon naapurisaitin väkeä ja hehän eivät osaa muuta kuin muutamalla sanalla sanoa tai kirjoittaa sanoja: lasoli jne.
Jos keskusta-sivusto alkaa pysymään tällä tasolla, mitä yleisexpertti nyt on kirjoittanut, tulen toistekin tänne lukemaan asiallista viestiä. Kiitoksia ja onnitteluni. Mallia tulisi ottaa jormakkorhosenkin ja sen uusi-ukin oulusta, miten tasokas kirjoittaminen tehdään.
todella. onnittelen. kirjoitin tahallaan pienellä.
Kiitoksia toki paljon imartelevista mielipiteistäni, mutta vertaamiseni Korhoseen ei ole paikallaan kahdestakaan syystä:
Ensiksikin: Korhosen elämänkokemus ja sen tuomat tiedot ovat suuremmat kuin minulla ja kyllä hän kirjoittajanakin on minua parempi.
Ja toiseksi: Kun Korhonen ei kannata Keskustan politiikkaa ja minä kannatan sitä sen luonnonmukaiseen elämään palauttamiseen tähtäämisen vuoksi, ja kun sinä ilmeisesti olet keskustalainen, niin mielipidettäsi jotkut voivat pitää poliittisena ja siis epäluotettavana. Itse asiassa olen varsin epäpoliittinen, ja niin kai Korhonenkin on.
Minusta ovat asiattomia nuo viittauksesi Uusi-Ukkiin, joka myös on hyvin pitkän elämänkokemuksen ja terveen itsetunnon omaava ihminen ja esittää viisaita mielipiteitään ihan omista lähtökohdistaan, ei ketään jäljitelläkseen tai mielistelläkseen.
Lasolin mainostamista täällä minäkin pidän asiattomana, vaikka se eräissä käyttötarkoituksissa ihan hyvä aine on, mutta ei kuitenkaan juomana, jollaisena sitä kai joku käyttää.
Kun Natoon liittymistä perustellaan sillä, että yhteenkään Nato-maahan ei ole Naton aikana hyökätty, perustelijat itse asiassa väittävät, että sotaa ei tule.
Muutamat hermoilevat ukot varoittelivat 1980-luvun lopulla silloisen talouspolitiikan mahdottomuudesta ja pian koittavasta synkästä lamasta. Nämä herrat saivat kuitenkin telttaankusijan maineen, jota edelleen ylläpidetään tehokkaasti. Kusiko Mannerheim 1930-luvulla telttaan vai teltasta ulos?
Ovathan juttusi irvailua, mutta on niissä totta toinen puoli. Tuohon suuntaan kepu on politiikallaan meitä vienyt, jota kaikissa jutuissasi esität. Saattaisipa viedä sinne "lopulliseen tavoitteeseesn", eli näkemyksesi mukaiseen luonnonmukaiseen elämään, jos sillä olisi yksinvalta. Herra meitä siitä varjelkoon!
Kyllä kaikki sanomani on totta, sillä aitokeskustalaiseen tapaan puhun niin totta kuin osaan.