Minulle on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja haluaisin tietää ajatteletteko että se on täysin negatiivinen asia naisissa? Eihän sairastunut sairastumistaan ole varmasti halunnut eikä myöskään valinnut.
Ja miten tälläisestä asiasta kertoo...?
Ilman että toinen saa ihan väärän käsityksen, ja että mielenkiinto täysin lähtee.
Sekin että miten paljon toinen tietää ko.sairaudesta varmasti vaikuttaa varmasti paljon. Mitä ajattelisitte, jos joku sinulle kertoisi että hän sairastaa tätä? Miten suhtautuisitte? Googlettamalla löytyy tietoa jos ette ole koskaan kuullut, tai tiedä tästä mitään.
Sen verran että itselläni se on ollut jo noin 5 vuotta, diagnosoitu virallisesti noin vuosi sitten. Lääkkeet kuuluu varmasti loppuelämääni ja ovat aivan "arkipäivää". Itselläni tosi harvoin jos elämässäni tulee paljon muutoksia, unohdan välillä ottaa lääkkeitäni(joka kuitenkin huomataan ja siihen puututaan.) Kaksisuuntaisuus on myöskin perinnöllinen(tosin vaatii jonkin laukaisevan tekijän), mutta toisaalta onhan liuta muitakin perinnöllisiä sairauksia... Ja jos on haitta, niin onko jokin vaikka diabetes mielestänne "hyväksyttävämpi"?
Olisi tosi kiva jos saisin vastauksia teiltä miehiltä :) Ja jos voitte kirjoittaa vielä ikänne vastaukseen.
Ja miten tälläisestä asiasta kertoo...?
Ilman että toinen saa ihan väärän käsityksen, ja että mielenkiinto täysin lähtee.
Sekin että miten paljon toinen tietää ko.sairaudesta varmasti vaikuttaa varmasti paljon. Mitä ajattelisitte, jos joku sinulle kertoisi että hän sairastaa tätä? Miten suhtautuisitte? Googlettamalla löytyy tietoa jos ette ole koskaan kuullut, tai tiedä tästä mitään.
Sen verran että itselläni se on ollut jo noin 5 vuotta, diagnosoitu virallisesti noin vuosi sitten. Lääkkeet kuuluu varmasti loppuelämääni ja ovat aivan "arkipäivää". Itselläni tosi harvoin jos elämässäni tulee paljon muutoksia, unohdan välillä ottaa lääkkeitäni(joka kuitenkin huomataan ja siihen puututaan.) Kaksisuuntaisuus on myöskin perinnöllinen(tosin vaatii jonkin laukaisevan tekijän), mutta toisaalta onhan liuta muitakin perinnöllisiä sairauksia... Ja jos on haitta, niin onko jokin vaikka diabetes mielestänne "hyväksyttävämpi"?
Olisi tosi kiva jos saisin vastauksia teiltä miehiltä :) Ja jos voitte kirjoittaa vielä ikänne vastaukseen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
eipä toi mitään haittaa,
jos nainen muuten on ihana :)
diagnooseja kovin vakavasti ota, ainakaan ennen käytännön negatiivisia kokemuksia.Tätäkin tunnutaan nykyään lätkittävän vähän joka toiselle.Pahansisuisen vauhtivaiheen mahdollisuus mua kai vähän pelottais.Häpeä myöntää, mutta kai sitten kuvittelen, että kumppanille uskollisuus olisi maniassa jotenkin enemmän uhattuna.Tuo tosiaan kertonee enemmän omasta henkisestä tilastani.
On se musta enemmän negatiivinen kuin positiivinen asia, mutta niin olis diabeteskin.
"Ja miten tälläisestä asiasta kertoo...?"
Kertoo vaan.Ei se ainakaan mua hämmentäis.Mutta älä nyt ihan ensitapaamisella(jossei nyt jotenkin välttämätöntä asiayhteydessä tms.), koska silloin mä salamana karussa.
Ite oon kohta kolmikymppinen joten tässä alkais pahempikin friikki kelpaamaan.....kun on vaan isot tissit.No kuhan kiusasin.
Ja tosiaan yllä mainitun perusteellakin voi kai jo huomata etten naista osaa arvioda enää kuin mahd. kumppanin kannalta.Mutta muapas ei ookaan diagnosoitu,lälläl lää!
Kukapa nyt sairastumistaan itse olisi valinnut? Onko tämä sitten väite, jonka perusteella sairauden laatu muutetaan tai koko sairaus käännetään positiiviseksi asiaksi, onkin toinen juttu. Sekään ei ole tärkeää, onko sairaus perinnöllinen vai ei.
Diagnoosista viis. Tärkeämpi juttu on se, kuinka tuo sairaus ilmenee. Jos maaniset ja depressiiviset kaudet näkyvät, ne ihan varmasti karkottavat mahdolliset kumppanit heti. Jos käyttäydyt "oudosti" tai "sairaasti" unohdettuasi lääkkeesi, uudehko kumppani loittonee sinusta hyvin äkkiä.
Pitkäaikaissairaus on aina riski. Tällä hetkellä erinomaiset lääkkeet eivät saata toimia enää muutaman vuoden kuluttua ja sairaus saattaa muuttaa muotoaan. Vaaditaan siis aika paljon ihmiseltä, joka esimerkiksi menee naimisiin valmiiksi sairaan kanssa: mitäs sitten myöhemmin elämässä tehdään, kun lääkkeet eivät tehoa ja siippa hyppii seinille tai ei pääse muutamaan vuoteen sängystä ylös?
Mielen sairauksia on paljon vaikeampi sietää kuin kehon sairauksia. Jotkut sietävät sairauksia ja poikkeamia paremmin kuin toiset, mutta kyllä sairas - oireetonkin - on aina parisuhdemarkkinoilla huonommassa asemassa kuin terve. Sairaan kannalta hyvin harmillinen juttu, mutta asialle ei voi mitään.
Minulle on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja haluaisin tietää ajatteletteko että se on täysin negatiivinen asia naisissa? Eihän sairastunut sairastumistaan ole varmasti halunnut eikä myöskään valinnut.
Ja miten tälläisestä asiasta kertoo...?
Olen asunut naisen kanssa 30 vuotta jolla oli samanlaista oiretta.
Ei se elämä ole helppoa ollut, vaan kun rakastaa niin silloin rakastaa.
Tuo oli sana on tarkoituksella koska tällä hetkellä menee hyvin ja elämä kantaa taas.
Taisi kyllä silloin nuoruudessa olla että kumpikin kärsi samanmoisista vaivoista.
Se yhdisti , mutta veti myös toista alaspäin.
Enkä noista diaknooseista niin tiedä, kunhan itse ei jää niitä märehtimään, vaan koittaa jatkaa tätä lyhyttä elämää, joka nuorena niin pitkältä tuntuu.
Hyviä vointeja ja iloa elämääsi toivoopi kahden lapsenlapsen pappa.
, mutta vaatii kumppaniks myös vaihtelevan, taiteilija persoonan. Tavikset, tavalliset/ terveet ei ymmärrä sun eri jaksoja. Sun ittes vaa täytyy muistaa pitää myös suunta selvill, eikä hypätä laidast laitaa. Jos sä löydät ymmärtävän ihmise, joka tukee ja auttaa aina, se on sulle kultaaki arvokkaampi. Pitä kii.
t. mies 33