Kirkko kerää veroa vaikka Jeesus sanoi "lapset ovat verosta vapaat". Kun kirkon oppi käy vasten Raamattua ja onkin enemmän valtion virasto kuin seurakunta, niin onko kirkon kastekaan pätevä? Ihmisethän eroavat kirkosta kun ovat tajunneet ettei kirkko noudata Raamatun ohjeita. Pitäisikö luopio kastetta pitää autuuden ehtona, vai otammeko kasteen upottamalla?
Voiko kirkko pelastaa?
haluan tietää
9280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lapset eivät maksa veroja, ei myöskään kirkolle, ainakaan Suomessa!
Siis kirkko ei peri lapsilta veroja!
Kirkko ei pelasta, ei myöskään mikään lahko tai kirkkokunta.
Upottaminen ei myöskään pelasta, se hukuttaa.
Jos lapsi perii (vanhemmat) niin maksaa veroa!!
Perii hän sitten kiinteätä omaisuutta, irtainta tai muuta, esim. rahaa, tai velkaa - sekin tulee hänen maksettavakseen. Ellei niin olisi, voitaisiin 'toinen jalka haudassa ja toinen haudan partaalla' elää yli varojen ja ajatella, että 'ei sitä enää ole velkaa olemassakaan, kun kuolen'. Se kyllä pätee aineellisesti henkilöön itseensä, mutta ei ole jälkipolven kannalta oikein.
Jeesus tarkoitti Jumalan lapsia. Kyse ei ollut nuoresta iästä.
näkee tyypillisimmillään sen kirkon opetuksen tuloksen. Luullaan kasteen 'sakramenttia' pelastuksen ehdoksi. Ja sitä, jos on väärin kastettu, pidetään kdotuksen vievänä tekijänä. Esim. 'hätäkasteen' suoritus tulee olla papin sitä kysyessä OIKEIN SUORITETTU KAIKIN TAVOIN. Viime keväänä siitä täällä kirjoitin: lainasin pitkät pätkät sen ohjeita suoraan käsikirjasta. Ainoastaan USKO JEESUKSEEN SYNTIEN SOVITTAJANA voi pelastaa. Sakramentteja (armonvälineitä!) ei Raamattu tunne. Ja niiden laatu ja määrä poikkeavat room.kat. ja lut.katolisessa kirkossa toisistaan. Ja merkitys pelastuksen kannalta pyöreä nolla! Mutta uskovien kaste raamatullisella tavalla ja uskossa olevalle kyllä kuuluu, sillä se on ensi askel vaelluksen aluksi. Israel lähti erämaata kohti, pois Egyptistä (vrt. 'maailma') ja meni Kaislameren kautta. Heidät se sama vesi pelasti, väistyen kuivaksi kannakseksi, kuin mikä sitten hukutti egyptiläiset - vetäytymällä takaisin. Käytännössä israelilaisista ja heihin liittyneistä tuli "oma seurakunta" tuossa prosessissa ja siksi on suositeltavaa mennä uskovien kasteelle ja liittyä paikallisseurakuntaan, jos kerran tunnustaa uskoa Jeesukseen, Pelastajaan.
Lahkot rahastavat sinua kirkkoa enemmän kymmenyksillä ja testamenttilahjoituksilla, joita teet "vapaaehtoisesti" dementoituneessa iässä niin, ettet itse huomaakaan!
Ja käsitteesi samoin. Kirkko on room.kat. kirkon LAHKO, JOKA LIITTYY PIAN ÄITIKIRKKONSA HELMAAN. Esim. ent. Kotimaan päätoimittajan Leino Hassisen lausunto jo useiden vuosien takaa on suoraan siten: "TULISI LIITTYÄ". Ja se oli jo Lutherin mukaan 'antikristillinen'.
Rahastuksessa EI KIRKKOA VOITA MIKÄÄN vapaa uskovien yhteisö, sillä niissä ei ole veroja eikä veronkanto ole kytketty pakolliseksi, kuten "HYVÄSSÄ KIRKOSSASI". Vapaaehtoinen kolehti ja uhritulot ovat varojen mukaan, JOS HALUAA. KIRKKO SAA SITÄPAITSI PALJON ENEMMÄN LAHJOITUKSIA JA TESTAMENTTEJA, sekä kuppaa firmoiltakin kirkollisverot - niiden voitoista omistajiensa kautta.
Mutta on joissakin vapaissa suunnissa tosin samanlaista toimintaa kuin kirkossa - siinä suhteessa.
Raamatun mukaan, seurakunta on yhteisö, jonka Jumala itse on muodostanut toteuttamaan suunnitelmiaan maailmassa. Uudessa testamentissa suomenkielinen sana seurakunta tulee kreikan sanasta ekklesia, joka merkitsee kokousta, väenkokousta, Israelin kulttiyhteisöä, kristillistä seurakuntaa (sekä universaalia että paikallista), ja seurakunnankokousta, siis jumalanpalvelukseen kokoontuneita ihmisiä.
Vanhassa testamentissa seurakunta-sanan lähtökohtina ovat heprean sanat kahal ja eda, joista sana ekklesia on saanut teologisen merkityksensä. Septuaginta on useimmiten kääntänyt sanan kahal sanalla ekklesia ja sanan eda sanalla synagoge, ´yhteentulo, kokous, kokoontumispaikka´. Vanhan testamentin Jumalan kansassa onkin Uuden testamentin seurakunta-ajatuksen esikuva. Jumalan kansa, seurakunta, on kutsuttu ulos maailmasta Jumalan yhteyteen toimimaan yhdessä erityistä tarkoitusta varten, jonka lopullisena päämääränä on tuottaa kunniaa Jumalalle.
Seurakunnan olemus
Maailman laajuinen seurakunta muodostuu kaikkien aikojen kaikista uskovista helluntaista tähän päivään, jolloin seurakunta-sana voi viitata joko Kristuksen omien koko ruumiiseen (Gal. 1:13) tai määrätyssä paikassa olevaan seurakuntaan (Room. 16:5).
Paikallisseurakunta puolestaan tarjoaa uskoville järjestörakenteen, jonka puitteissa toteutuu yhteys, yhteinen jumalanpalvelus, kristittyinä kasvaminen ja palvelustyö. Seurakunnan syntyä tarkastellessa on huomattava, että Jeesus viittaa tulevaisuuteen puhuessaan seurakunnan rakentamisesta (Matt. 16:18). Helluntaipäivää pidetään yleisesti uustestamentillisen seurakunnan syntymäpäivänä. Jeesus on itse lopullisessa mielessä seurakunnan perustaja ja perustus (1. Kor. 3:11).
Apostoliset kirjeet sisältävät useita ja monipuolisia vertauskuvia seurakunnasta, jota verrataan mm. rakennukseen (1. Kor. 3:9,16,17, 6:19, Ef. 2:19-22...), morsiameen (2. Kor. 11:2,3, Ef. 5:24,25,31,32) sekä elävään ruumiiseen (Room.12:4-8, Ef. 1:15-23, 4:11-16). Elävän seurakunnan ominaisuuksiin kuuluu sekä laadullinen (hengellinen) että määrällinen kasvaminen, kehittyminen ja kypsyminen (Ef. 4:13). Tavoitteenamme on tulla Kristuksen kaltaisiksi (Fil. 3:11,12).
Seurakunnan rakenne ja toiminta
Seurakunta on myös järjestö, joka tulee järjestää organisaatioksi, joka yhdistää yksilöuskovat suorittamaan erilaisia tehtäviä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Seurakunta-organisaatio tarvitsee toimiakseen kolme välttämätöntä tekijää - ihmiset, toiminnan sekä päämäärät. Soveltaessamme tätä esimerkiksi maailman laajuiseen seurakuntaan (Ef. 5:23-27), havaitsemme, että Kristus on seurakunnan pää, jonka päämääränä on saada seurakunnasta Hänen täydellinen, pyhä morsian.
Päämäärän saavuttamiseksi toiminnan tulee olla Jumalan antamien hengellisten lahjojen ja virkojen harjoittaminen Pyhässä Hengessä seurakunnan hengelliseksi kehittämiseksi (1. Kor. 12:4-11, 17-30, Room. 12:4-8). Maailmanlaajuisen seurakunnan jäsenyyden raamatullinen ehto on henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen, paikallisseurakunta edellyttää usein myös kasteen. Seurakuntaorganisaation perustoimintoja ovat mm. hallitseminen, opettaminen ja kurinpito.
Seurakunnan sisäinen palvelutyö on motiiveiltaan hengellistä (1. Kor. 2:14, ja yleistä, 1. Kor. 12:28-31), jonka päämäärinä on ensisijaisesti tuoda kunniaa Jumalalle (Room.15:6-9, Ef. 1:5,6,12-14), rakentaa seurakuntaa(Ef. 4:11-16) sekä puhdistaa seurakuntaa pyhitykseen (Joh. 15:1-3). Seurakunnan tehtävät tehdään Jumalan voimassa (1. Kor. 2:5) - johtajat johtavat Jumalan antamin viroin (Ef. 4:9-13) ja kaikilla uskovilla on palvelutehtävä (Room. 12, Ef. 4:12). Seurakunnan kokoukset poikkeavat nykyisin toisistaan aika paljonkin - alkuseurakunnan mallin näemme, kun helluntain jälkeen uskovien joukko antautui apostolien opetuksen kuulemiseen, rukoukseen, ylistykseen, antamiseen ja keskinäiseen yhteyteen (Ap.t. 2:42-47).
Maailman suurimmassa lähetysuskonnossa, kristinuskossa ulospäin suuntautuva työ on hyvin tärkeää, sillä millään muulla uskonnolla ei ole Vapahtajaa, joka olisi kuollut ja ylösnoussut ihmisten lunastamiseksi. Tuon ulospäin suuntautuvan työn perusta kulminoituu lähetyskäskyssä (Matt. 28:19,20) sekä Kristuksen suuressa rakkaudessa ihmiskuntaa kohtaan (Fil. 2:5-8, Luuk. 19:10...). Jokaisen uskovan tulisi muistaa, että seurakunta, joka ei ole Kristus-keskeinen eikä Hänen lähetyskäskynsä innoittama, muuttuu pelkäksi inhimilliseksi, hengellisesti kuolleeksi järjestöksi.
mikään lahko.
Usko Jumalaa kolmiyhteisenä pelastaa, uskon syntien anteeksiantamiseen ja iänkaikkiseen elämään. Ja siihen, että Jeesus Kristus kuoli meidän syntiemme tähden.