Hätkähdyttävä johtopäätös
Tutkimuksensa alussa Millerillä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, mihin johtopäätökseen hän tulisi. Hän pystyi tuskin uskomaan tutkimuksensa tulosta. Mutta Raamatun todistus oli niin selvä, ettei sitä voinut sivuuttaa.
Vuonna 1818 Miller vakuuttui, että noin kahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua Kristus tulisi vapauttamaan kansansa. Hän sanoi: "Minun on tarpeetonta puhua ilosta, joka täytti sydämeni tämän riemastuttavan tulevaisuudennäyn edessä, tai sieluni hartaasta kaipauksesta osallistua lunastettujen iloista - - Oi, miten kirkkaalta ja suurenmoiselta totuus näyttikään!" Miller tunsi velvollisuudekseen jakaa saamaansa valoa muille. Hän odotti vastustusta jumalattomien taholta mutta uskoi kaikkien kristittyjen iloitsevan toivosta, että saisivat kohdata Vapahtajansa. Kuitenkin hän epäröi ryhtyä julistamaan sanomaa pikaisesta vapautuksesta, ettei vain johtaisi muita harhaan, jos hän sittenkin olisi väärässä. Siksi hän kävi kaiken läpi uudelleen ja pohti huolellisesti jokaista mieleensä tulevaa ongelmaa. Viiden vuoden kuluttua hän oli vakuuttunut kantansa oikeellisuudesta.
"Mene kertomaan maailmalle"
"Kun hoidin tehtäviäni", hän sanoi, "korvissani kaikui jatkuvasti: `Mene kertomaan maailmalle sitä uhkaavasta vaarasta.' Mieleeni tuli toistuvasti jae: `Kun minä uhkaan jumalatonta kuolemalla, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen elämänmenostaan, hän kuolee syntiensä tähden - ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.' Minusta tuntui, että jos jumalattomia varoitettaisiin tehokkaasti, monet heistä tekisivät parannuksen, mutta jos heitä ei varoitettaisi, heidän verensä vaadittaisiin ehkä minun kädestäni." Hänen
mieleensä tulivat yhä uudelleen sanat: "Mene kertomaan maailmalle; heidän kuolemastaan minä vaadin tilille sinut." Yhdeksän vuotta hän odotti taakan painaessa hänen sydäntään, kunnes hän vuonna 18311 ensimmäisen kerran esitti julkisesti uskonsa perusteet.
Hän oli nyt viisikymmenvuotias, tottumaton puhumaan, mutta hänen ponnistelunsa siunattiin. Hänen ensimmäistä luentoaan seurasi uskonnollinen herätys. Kolmetoista kokonaista perhettä, kahta henkilöä lukuun ottamatta, tuli kääntymykseen. Häntä pyydettiin puhumaan muilla paikkakunnilla, ja melkein joka paikassa syntisiä tuli kääntymykseen. Kristityt pyhittäytyivät täydellisemmin Jumalalle, ja deistit ja uskottomat tunnustivat Raamatun totuuden. Hänen saarnassa vaikuttivat yleiseen mielialaan ja hillitsivät aikakauden lisääntyvää maallistumista ja aistillisuutta.
Monin paikoin kaikki protestanttiset kirkot avasivat hänelle ovensa, ja yleensä kutsut tulivat sananjulistajilta. Periaatteesta hän työskenteli ainoastaan siellä, mihin hänet kutsuttiin, ja kuitenkin hän oli pian kykenemätön vastaamaan puoliinkaan pyynnöistä. Monet vakuuttuivat Kristuksen tulon läheisyydestä ja tarpeestaan valmistautua siihen. Eräissä suurissa kaupungeissa väkijuomakauppiaat muuttivat myymälänsä kokoushuoneiksi, peliluolat suljettiin ja pahimmatkin hurjastelijat tekivät parannuksen. Eri uskonsuunnat järjestivät rukouskokouksia lähes tunneittain, liikemiehet kokoontuivat keskipäivällä rukoilemaan ja kiittämään jumalaa. Hillitöntä kiihtymystä ei esiintynyt. Varhaisten uskonpuhdistajien tavoin Miller vetosi enemmän ymmärrykseen ja omaantuntoon kuin pyrki pelkän tunnekuohun aikaansaamiseen.
Vuonna 1833 baptistiseurakunta antoi Millerille saarnaluvan. Suuri joukko hänen kirkkonsa sananjulistajista hyväksyi hänen toimintansa, ja heidän
muodollisella suostumuksellaan hän jatkoi työtään. Hän matkusti ja saarnasi lakkaamatta eikä saanut koskaan riittävää korvausta matkakulujen peittämiseksi. Näin hänen julkinen toimintansa rasitti tuntuvasti hänen varallisuuttaan.
Tutkimuksensa alussa Millerillä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, mihin johtopäätökseen hän tulisi. Hän pystyi tuskin uskomaan tutkimuksensa tulosta. Mutta Raamatun todistus oli niin selvä, ettei sitä voinut sivuuttaa.
Vuonna 1818 Miller vakuuttui, että noin kahdenkymmenenviiden vuoden kuluttua Kristus tulisi vapauttamaan kansansa. Hän sanoi: "Minun on tarpeetonta puhua ilosta, joka täytti sydämeni tämän riemastuttavan tulevaisuudennäyn edessä, tai sieluni hartaasta kaipauksesta osallistua lunastettujen iloista - - Oi, miten kirkkaalta ja suurenmoiselta totuus näyttikään!" Miller tunsi velvollisuudekseen jakaa saamaansa valoa muille. Hän odotti vastustusta jumalattomien taholta mutta uskoi kaikkien kristittyjen iloitsevan toivosta, että saisivat kohdata Vapahtajansa. Kuitenkin hän epäröi ryhtyä julistamaan sanomaa pikaisesta vapautuksesta, ettei vain johtaisi muita harhaan, jos hän sittenkin olisi väärässä. Siksi hän kävi kaiken läpi uudelleen ja pohti huolellisesti jokaista mieleensä tulevaa ongelmaa. Viiden vuoden kuluttua hän oli vakuuttunut kantansa oikeellisuudesta.
"Mene kertomaan maailmalle"
"Kun hoidin tehtäviäni", hän sanoi, "korvissani kaikui jatkuvasti: `Mene kertomaan maailmalle sitä uhkaavasta vaarasta.' Mieleeni tuli toistuvasti jae: `Kun minä uhkaan jumalatonta kuolemalla, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen elämänmenostaan, hän kuolee syntiensä tähden - ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.' Minusta tuntui, että jos jumalattomia varoitettaisiin tehokkaasti, monet heistä tekisivät parannuksen, mutta jos heitä ei varoitettaisi, heidän verensä vaadittaisiin ehkä minun kädestäni." Hänen
mieleensä tulivat yhä uudelleen sanat: "Mene kertomaan maailmalle; heidän kuolemastaan minä vaadin tilille sinut." Yhdeksän vuotta hän odotti taakan painaessa hänen sydäntään, kunnes hän vuonna 18311 ensimmäisen kerran esitti julkisesti uskonsa perusteet.
Hän oli nyt viisikymmenvuotias, tottumaton puhumaan, mutta hänen ponnistelunsa siunattiin. Hänen ensimmäistä luentoaan seurasi uskonnollinen herätys. Kolmetoista kokonaista perhettä, kahta henkilöä lukuun ottamatta, tuli kääntymykseen. Häntä pyydettiin puhumaan muilla paikkakunnilla, ja melkein joka paikassa syntisiä tuli kääntymykseen. Kristityt pyhittäytyivät täydellisemmin Jumalalle, ja deistit ja uskottomat tunnustivat Raamatun totuuden. Hänen saarnassa vaikuttivat yleiseen mielialaan ja hillitsivät aikakauden lisääntyvää maallistumista ja aistillisuutta.
Monin paikoin kaikki protestanttiset kirkot avasivat hänelle ovensa, ja yleensä kutsut tulivat sananjulistajilta. Periaatteesta hän työskenteli ainoastaan siellä, mihin hänet kutsuttiin, ja kuitenkin hän oli pian kykenemätön vastaamaan puoliinkaan pyynnöistä. Monet vakuuttuivat Kristuksen tulon läheisyydestä ja tarpeestaan valmistautua siihen. Eräissä suurissa kaupungeissa väkijuomakauppiaat muuttivat myymälänsä kokoushuoneiksi, peliluolat suljettiin ja pahimmatkin hurjastelijat tekivät parannuksen. Eri uskonsuunnat järjestivät rukouskokouksia lähes tunneittain, liikemiehet kokoontuivat keskipäivällä rukoilemaan ja kiittämään jumalaa. Hillitöntä kiihtymystä ei esiintynyt. Varhaisten uskonpuhdistajien tavoin Miller vetosi enemmän ymmärrykseen ja omaantuntoon kuin pyrki pelkän tunnekuohun aikaansaamiseen.
Vuonna 1833 baptistiseurakunta antoi Millerille saarnaluvan. Suuri joukko hänen kirkkonsa sananjulistajista hyväksyi hänen toimintansa, ja heidän
muodollisella suostumuksellaan hän jatkoi työtään. Hän matkusti ja saarnasi lakkaamatta eikä saanut koskaan riittävää korvausta matkakulujen peittämiseksi. Näin hänen julkinen toimintansa rasitti tuntuvasti hänen varallisuuttaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.