Olen yksi (monista?) muuttoauton tuontia odottavista suomalaisista. Kaikenlaista mielenkiintoista on prosessin aikana tapahtunut, vaikken ole edes pääsyt vielä tappelemaan Suomen tullin kanssa verotusarvoista tms. Mikäli kiinnostuneita on, voin tullauksen jälkeen kirjoitella omat kokemukseni a:sta ö:hön tällä palstalla. Ohessa kuitenkin yksi tuore kokemus, on pakko purkautua kun vituttaa niin perkeleesti!
Oma autoni on jo kohta puolen vuoden ajan ollut parkissa hieman Tukholman keskustan ulkopuolella, lukitussa parkkihallissa, jossa kaikenkaikkiaan n. 100 autopaikkaa. Luonnollinen pitopaikka minulle, joka käytän autoa tällä hetkellä satunnaisesti: ei paljoa kalliimpi kuin kadun laidassa pysäköinti, mutta auto pysyy paremmassa suojassa (niin ainakin luulin).
Olen useampaan otteeseen ihaillut oman autoni lähelle pysäköityä uudenkarheaa Audi A4:ä. Huomasinpa päivänä muutamana, että auto on jopa Suomen rekisterissä, eli omistaja mitä todennäköisemmin suomalainen. Aina kun olen autollani käynyt ajamassa, niin Audi on ollut paikoillaan. Olen siis yrittänyt pohdiskella, mikä auton tausta on: miksi joku toisi Suomesta auton Ruotsiin talliin seisomaan, kun niitä voisi ostaa tällä puolella lahtea niin paljon halvemmalla?
Noh, tänään alkuillasta tulin puoli viikkoa kestäneestä reissusta autollani, ja vein sen parkkiin omalle paikalleni. Jätin autoni, ja huomioni keskittyi Audiin, koska se vaikutti jo ensi silmäyksellä hieman oudolta. Tarkemmin asiaa tutkittuani huomasin, että lähes kaikki sivuikkunat olivat audista paskana! Sen lisäksi renkaat Audin orkkis-aluineen olivat lähteneet "kävelemään". Eli auto makasi maassa "mahallaan" kuin valas joka on nousuveden laskettua jumittunut hiekkarannalle.
Ensireaktioni oli todella suuri vitutus: että kehtaavat renkaiden takia pistää hyvän auton päreiksi! Tunsin myös jonkinlaista myötätuntoa auton omistajaa kohtaan, hänhän lienee maanmieheni/naiseni. Toivottavasti omistajalla on vakuutukset kunnossa. Hetken kuluttua vitutus lisääntyi, kun tajusin, että olen jättämässä oman autoni samaan talliin, eli mitäköhän autostani on jäljellä kun palaan kahden viikon päästä työmatkalta? Ei helvetti! Vituttaa niin ettei rajaa. Mutta minkäs teet? Huomenna pitää soittaa pysäköintifirmaan ja huutaa niille, että tekisivät asialle jotain.
Mutta palailen varmaan parin viikon päästä asiaan...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo on kyllä helvetin perseestä, että kateelliset paskiaiset toisten omaisuutta vaurioittavat ja varastelevat. Toivottavasti oma autosi säilyy ehjänä.
Omalta kaverilta muutamat tyypit puhkoivat renkaat ilman mitään syytä. Samaiset hemmot myös rikkoivat saman kaverin toisesta autosta ikkunat ja varastivat bensat. Samankaltaista tarinaa riittäisi..
Mikä hitto näitä ihmisiä vaivaa? On se harmi, että laki kieltää niiden hengiltä ottamisen.
Olenkin aina ollut sitä mieltä että autovarkaita vastaan pitäisi varustaa pari parkkialueen puolista parveketta kiikarikivääreillä. Pari pikana lähestyvää Lapuan 7.62:sta voittaa kummasti kiinnostuksen aluvanteista.
:)