koulutus pilasi elämäni?

eikö vain,jos et jaksa huilaa välillä
jatkat opiskelua kun olet valmis siihen.

Aina voi vaihtaa alaa. Olen itse väitellyt keski-ikäinen tohtori ja nyt työtön. Olen alkanut suunnitella alan vaihtoa. Eikä enää mitään yliopistoa vaan sellasta, jossa on töitä ja josta mä pidän.

Koskaan ei oo liian myöhästä vaihtaa alaa. Ja arvaa, oonko ajatellu et tuli turhaa opiskeltua.. Mut mieheni sano hienosti, et kyllä siitä urakasta on jatkossakin tavalla jos toisella hyötyä. Näin on! Ja se oli sillo, nyt on nyt!

Mulla oli myös empimisvaihe ja burnout väittärin teko vaiheessa, mutta vedin sen loppuun. Nyt se tuntuu välillä turhalta itsensä kiusaamiselta - kuuntelin silloin ulkopuolisen neuvoja... Hienoahan se on sukulaisille ylpeillä tohtorillaan, mutta ehdottamasti pitää itse tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä.

Voit tietty mennä juttelemaan terkkarin psykologinkin kanssa. Se varmasti helpottaa. Oli hassua, ku mä jo aikaa sit juttelin alanvaihdosta yhen psykologin kanssa ja hän sano, et tietty voit vaihtaa alaa, niin se tuntu sillo tosi absurdilta ja vapauttavalta, mutta ei mahdolliselta. Nyt se tuntuu vain vapauttavalta ja KIVALTA!

Tsemppiä sulle ja muista, et meil on vain yks elämä, josta voimme vain itse muokata omanlaisemme!

Käy koulusi loppuun, mutta pidä vaikka jonkinlainen tauko, hae apua ja rentoudu.

Mieti myös voiko alallasi työskennellä vaikka hallinnollisissa tehtävissä eikä varsinaisesti operatiivisissa tehtävissä, sekin voi olla ratkaisu, eikä opiskelusi mene hukkaan. Esim. lääketieteellisellä alalla voi mennä lääkärin tehtävien sijaan vaikka tutkimustehtäviin tai hakea lääkeyhtiöihin töihin yms., muista, aina löytyy muitakin mahdollisuuksia.

Mutta todellakin älä luovuta ja jätä kouluasi kesken! Voimia!

Itse olen keski-ikäinen nainen joka on kouluttautunut nykyiselle alalle 6-7 vuotta. Ei todellakaan ole oma ala, ajatellen luonnettani ja siksipä olenkin harkinnut tai itseasiassa päättänyt lakata kiusaamasta itseäni. Tarkoittaa sitä että vielä lähes "mummoiässä" aion toteuttaa sydämeni ääntä ja vaihtaa alaa.

Vaihtoehtoja löytyy aina. Tärkeintä on oman itsen ja omien vahvuuksien tunteminen sekä uskallus myöntää itselleen että parasta itselle ja kanssaihmisille on tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä. Viis veisaa siitä kuinka paljon olet nykyisiä opintojasi suorittanut. Eivät ne taatusti ole hukkaan heitettyä aikaa, ja kenties voit niitä tavalla tai toisella hyödyntää tulevaisuudessa.

Tsemppiä !!!!

Ymmärrän, että jos tutkinnosta on suorittanut jo yli puolet, niin kesken jättäminen tuntuu järjettömälle. Mutta jos jo nyt tiedät, että valitsemasi ala ei kertakaikkiaan ole sinua varten, niin miksi jatkaisit itsesi kiduttamista. Etsi sellainen ala, joka kiinnostaa ja hakeudu sinne.

Kirjoitit, ettet halua mennä lääkäriin ja että yrität pärjätä kevääseen asti. Kehottaisin sinua kuitenkin kuuntelemaan miestäsi ja menemään lääkäriin. Asian siirtämisestä kevääseen ei ole mitään hyötyä, päinvastoin. Vaihtoehtojen pohtiminenkin on helpompaa, kun olet terve.

Kannattaa päästää irti sellaisista asioista, joista tietää, etteivät ne ole itselle hyviä. Mielestäni sinä tiedät vastaukset, mutta tarvitset vielä rohkaisua - itseltäsi!

Eihän sinun opintojasi sen vuoksi kesken tarvitse jättää, jos lääkäriin menisit. Voisithan kokeilla vaikka jotain lääkitystä.

Toisaalta ennemminkin olen sitä mieltä, että ympäristön paineet voit tällaisessa tapauksessa jättää omaan arvoonsa. Sinä itse tiedät parhaiten voimavarasi, eikä kenelläkään muulla ole oikeutta esittää sinulle minkäänlaista painostusta.

Kyllä minä tunnen useita opintonsa keskeyttäneitä ja valmistuneinakin alaa vaihtaneita nuoria. Ei heidän maailmansa siihen ole kaatunut, päinvastoin.

Tunsin myös pari sellaista tyttäreni läheistä ystävää, jotka sinun laillasi viimeisillä voimillaan pinnistelivät opinnoisaan eteenpäin, kunnes tuli äkkipysähdys. Ensin mielisairaala ja sen jälkeen muutaman vuoden kuluttua elämälle itse aiheutettu äkkipäätös.

Toinen näistä nuorista opiskeli kauppakorkeakoulussa, joka osoittautui liian raskaaksi. Äiti oli kuitenkin ekonomi ja isä hammaslääkäri ja paineet tyttären suhteen olivat kovat, kun vielä poikakin oli varsinainen menestyjä.

Toinen nuori nainen opiskeli kieliä yliopistossa, mutta haaveili kanttorin urasta. Opinnot olivat kuitenkin jo niin pitkällä, ettei hän tietääkseni uskaltanut edes puhua siitä mitään vanhemmilleen.

Siinäpä sitä sitten jälkeenpäin kärvisteltiin tuskissaan, kun oli liian myöhäistä.
Voin kuvitella omaisten hädän ja tuskan, koska itseltänikin meni ensimmäisen kohdalla vuosi ja toisenkin monta kuukautta niin, että nämä tapahtumat ja henkilöt olivat päivittäin mielessäni.

Ymmärtäisipä jokaisen tällaisen nuoren lähipiiri hellittää painostuksensa ja antaa tukensa nuorelle, joka on kestokykynsä rajoilla.

Koska jo nyt olet romahtamaisillasi, niin ajattele miten kestäisit tulevaisuudessa näin vaativassa työssä, vaikka vielä jotenkin valmistuisitkin.
Sinä olet nuori nainen, jolla kaiken todennäköisyyden mukaan on joskus lapsiakin, mikäli ei vielä ole. Silloin sinua revitään kahtaalle niin rajusti, että mikäli olet vielä lapseton, et voi sitä käsittääkään.
Kyllähän tällainen vahvalle persoonalle onnistuu, mutta heikompi on hukassa.

Olen sitä mieltä, että kukin taaplatkoon voimiensa mukaan.
Minun pojallani on yliopistollinen loppututkinto ja hän on myös vaativassa työssä. Muutenkin hänellä on asiat kunnossa. On lapsia ja omakotitalo ym.

Tyttäreni on sairastanut lapsesta asti, vaikka ylioppilaaksi pääsikin ja opiskeli muutaman vuoden sen jälkeenkin, kunnes joutui heittämään kaiken siihen paikkaan viidennen aivoleikkauksen jälkeen.
Nyt hän on sairaseläkkeellä kaikkine vaikeuksineen. Ensi viikoksi on tilattu erikoislääkäri. Suuri huolenaiheemme, hänen terveytensä lisäksi, on tällä hetkellä ilmeinen siraanhoitajien lakko. Niin, että murheensa kullakin.

Terveys on niin suuri asia, että vasta, kun sitä ei ole huomaa kuinka vähäpätöinen on joku yliopistollinen loppututkinto.

Hei,
Mitä elämässäsi oikein haluat?
Mitä hyötyä on akateemisesta koulutuksesta jos kuolaat jossain sairaalassa?
Mitkä asit elämässä ovat oikeasti tärkeitä?

Olet vielä nuori ja suosittelen lämpimästi sinulle hakeutumista lääkärin kautta terapiaan jotta pääsisit katsomaan kunnolla ylläolevia kysymyksiä ja tekemään niitä itse lisää.

Ei elämän kuulu olla kärsimystä, ei ennalta suunniteltua. AINA voi vaihtaa suuntaa.

Itselläni on muuten kolme erilaista koulutusta. Suunnittelen neljättä muutaman vuoden päästä. SIksi että itse haluan. Koska sen lisäksi että elämässä on niitä huonojakin hetkiä niin siihen kuuluu olennaisesti hyvätkin hetket.

Tunnut olevan umpikujassa ja tarvitset apua päästäksesi sieltä jotta näkisit kauemmaksi!

"Yritän jaksaa ainakin ensi kesään asti. "

Muistan ajatelleeni samalla tavalla ennen kuin vakava masennus kaatoi minut sänkyyn neljäksi kuukaudeksi ja sairaslomalle vuodeksi.

Jos toimit liian myöhään niin toipumisesi kestää aina sitä pidempään!

Aina ei katsos jaksakaan sinne asti minne piti.

Olet jo loppusuoralla,eikö loma auttaisi?Täydellinen ympäristön muutos vähäksi aikaa?Minulle kävi opintojen kanssa niin,että puolet suoritettuani minut ajettiin väkisin pois aikuiskoulutuksesta!Olisin jaksanut kyllä ja teoria sujui hyvin.Vain selkä oireili jo silloin,ehkä stressin takia?Älä missään nimessä tee itsemurhaa,elämällä voi olla sinulle iloisiakin yllätyksiä.Itse kävin rajalla ja sen jälkeen olen ollut ihmisraunio.Se "kuolemanläheisyys" tuntuu joskus itsestään ottavan minut valtaansa.Ehkä sitä sanotaan psykoottisuudeksi,mutta itse ajattelen että Jumala rankaisee minua ja muistuttaa,että elämä on lahja eikä rangaistus.(minun koko elämäni on ollut rangaistus)

Vitun tiukkapipo relaa vähä!

Minun tarinassa on hirveästi samoja piirteitä kuin sinun. Akateemisuus, paineet, haastava ala, jolle ovat haastavia jo harjoittelujaksotkin.
Tiedän että olen törkeä kun ehdotan vippaskonstia, mutta ehdotan kuitenkin. Psykiatri määräsi voxraa (300). Ekat pari viikkoo masis- ja burn out -oireet pahenivat. Sitten alkoi tapahtua. Heräsin aamulla, olin virkeä ja työssäni ja tehtävissäni tarkka ja tehokas. Ihan kuin maailmaan olisi sytytetty yhtäkkiä valot, kaikki oli pitkään ok. Noh, lystiä kesti noin kahdeksan kuukautta ja sitten ilopillerin teho alkoi heiketä. Sain kuitenkin yhden tutkinnon väännettyä loppuun ja elämän väliaikaisesti hyvinkin raiteilleen. Koska olet nuori ja älykäs, ryhdy ratkaisemaan ongelmaa tavalla tai toisella. Ja lääke ei yleensä riitä vaan kannattaa käydä kiltisti psykiatrilla jonkin aikaa ja hakeutua Kelan terapiaan. Näissä asioissa on tosi vaikeaa neuvoa ketään, mutta kerroin koska tilanteesta tuli niin mieleen omani jokusia aikoja sitten.

http://oonaliina.blogspot.fi/