KEPUn rehellisimmäksi mieheksi mainostettu mannertenvälinen nahjus Nolla-Matti Vanhanen on aivan samanlainen vilpillinen tunari kuin edeltäjänsäkin.
Vanhanen on jäänyt useasti kiinni julkisuudessa esittämistään valheista.
Esimerkiksi Jäätteenmäen tapauksessa Vanhanen ei puhunut totta kertaakaan. Samoin Vanhanen valehteli julkisesti suhteestaan Susan Kuroseen (nyk. Ruusunen). Vanhanen mm. väitti tavanneensa Kurosen IKEA:ssa, vaikka tosiasillisesti Nolla-Matti oli ottanut Kuroseen yhteyttä, kun Nolla-Matti metsästi naisia netissä.
Nolla-Matti Vanhasen uskottavuus on jo pyöreä nolla.
Vanhanen ei puhu totta kertaakaan
3
175
Vastaukset
- Yhtä räävitöntä
Jäätteenmäen tapauksessa Vanhanen tosiaan taisi valehdella.
Muihin mainitsemiisi valehteluihin en ota kantaa.
ps. Oletko sinä tosiaan Tuulikki Ukkola:D - hoitajille
Katainen ei valehtele, vaan pitää sitä vain ylimitoitettuna.
- hyväksyttyä
Vanhanen itse on sanonut, että häneltä voi valhekin lipsahtaa, jos naispuolisesta kuulijasta on kysymys, mutta politiikassa hän ei omin sanojensa mukaan valehtele. Otetaan sitten selvää, onko hän sanansa mittainen mies, väärentäjämiehenä Jyrki Katainen ei ollut. Suomen kansan enemmistö on hyväksynyt asian, että naisille Suomessa saa valehdella ja tietysti yksityishenkilönä Vanhasen tapaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671252- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että338709- 51661
- 112659
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56584