Kun katsomme jotain kohdetta, emme näe itse kohdetta, vaan vain siitä heijastuvan meidän silmällemme näkyvän säteilyn spektrin osan.
joka silmässä kääntyy linssinjälkeen ylösalaisin ja muuttuu tappisoluissa sähköksi ehkä kemiallisen reaktion voimasta. siitä eteenpäin se menee hermoissa sähkövirtana, joka hermojen välillä hyppii kemiallisesti synapsista toiseen päätyen lopulta aivoihimme, jonka ulotteita hermoradat toisinsanoen ovat. Siellä se "kuva" liikkuu sähkönä pitkin poikin, mutta silti me koemme näkevämme, vaikka todellisuudessa vain koemme sen, ei kyse ole enää näkemisestä tieteen perimmäisten sääntöjen mukaan, koska se on sähkövirtana aivoissa. Missä tuossa yhtälössä alkaa me ja mistä taas todellisuus alkaa, mihin kokijan siis teidän itsenne ja todellisuuden raja vedetään?
tiedetään, että silmän pinnan alla on linssi, iiris, jonka takana on silmän nesteet, siinä sen tiedetään vielä kulkevan valosäteinä. olemmeko jo silmäämme? siis kokijana joka näkee tuon valon?
Tätä kun pohditte aikanne, niin huomaatte, ettei rajaa saada aikaan kuin mielivaltaisesti :)
asiasta tarkemmin täällä: http://www.netlife.fi/users/msiivola/omia/viittoja.html
joka silmässä kääntyy linssinjälkeen ylösalaisin ja muuttuu tappisoluissa sähköksi ehkä kemiallisen reaktion voimasta. siitä eteenpäin se menee hermoissa sähkövirtana, joka hermojen välillä hyppii kemiallisesti synapsista toiseen päätyen lopulta aivoihimme, jonka ulotteita hermoradat toisinsanoen ovat. Siellä se "kuva" liikkuu sähkönä pitkin poikin, mutta silti me koemme näkevämme, vaikka todellisuudessa vain koemme sen, ei kyse ole enää näkemisestä tieteen perimmäisten sääntöjen mukaan, koska se on sähkövirtana aivoissa. Missä tuossa yhtälössä alkaa me ja mistä taas todellisuus alkaa, mihin kokijan siis teidän itsenne ja todellisuuden raja vedetään?
tiedetään, että silmän pinnan alla on linssi, iiris, jonka takana on silmän nesteet, siinä sen tiedetään vielä kulkevan valosäteinä. olemmeko jo silmäämme? siis kokijana joka näkee tuon valon?
Tätä kun pohditte aikanne, niin huomaatte, ettei rajaa saada aikaan kuin mielivaltaisesti :)
asiasta tarkemmin täällä: http://www.netlife.fi/users/msiivola/omia/viittoja.html
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Missä tuossa yhtälössä alkaa me ja mistä taas todellisuus alkaa, mihin kokijan siis teidän itsenne ja todellisuuden raja vedetään?"
Siihen pintaan, missä valonsäteet saapuvat silmään.
Samanlainen juttu tapahtuu äänitettäessä CD- tasoista musiikkia sähkömikrofoneilla. Todellisuutta vääristää tässä tapauksessa luonnossa kulkevan äänisignaalin muunto sähkövirraksi ja matala 44.1Khz 16 -bittinen näytteeonottotaajus, joka hukkaa informaatiota todella paljon. Tämä ei kuitenkaan estä sitä, että tämä biisi on maailman myydyimmällä CD:llä:
http://www.noolmusic.com/blogs/YouTube_Music_Videos_80s_90s_-_Michael_Jackson_-_Thriller.shtml
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_best-selling_albums_worldwide
Näkeminen on sähkövirtaa.
Ja kemiaa.
Tietenkään ei ole ole olemassa mitään rajaa kokemisella.
Massa on energiaa, eli liikettä.
Energia liikkuvaa massaa.
Kaikki on yhtä.
Ei ole olemassa erillistä jumalaa, on olemassa maailmankaikeus.
Helppoa, maailmakaikkeus säteilee energiaa minuun ja näen sen.
Jumala ei säteile mitään, koska sellaista pikkupirua, kuin raamatussa väitetään, ei ole olemassa.
"Tätä kun pohditte aikanne, niin huomaatte, ettei rajaa saada aikaan kuin mielivaltaisesti :)"
Rajaa ei ole nähtävästi sinulla ja panteisteilla.
Jos et erota itseäsi kaikista näköhavainnoistasi, niin se ei ole minun ongelmani. Lakkaatko muuten olemasta kun valot sammutetaan ja et kykene näkemään mitään?
Sitten vielä haluaisin tietää mihin väliin tähän kaikkeen tarvisi tunkea Jumala ja miksi juuri se jumala.
Enpähän tiedä aiheesta kauheasti, mutta olen päätynyt siihen tulokseen että ihmisen aivot tulkitsevat silmistä tulevat impulssit ja tätä on näkeminen.
Unessakin nähdään, vaikka silmät ovat kiinni. Tässä tapauksessa tuo tulkintakeskus ilmeisesti tulkitsee aivoissa liikkuvaa sattumanvaraista törkyä näköaistimukseksi.
mitä myös tiedekin varmasti tukee.
Mistä kehomme muodostuu?
Miten evoluutio on saanut alkunsa?
Ensin oli vain maa ilman elämää.
Sitten tuli yksisoluiset tms
siitä sitten kehittyivät kehittymistään.
Lopulta päästään itse ihmiseen.
Mutta mistä nuo kaikki muodostavat kehonsa/ruumiinsa, jollei yhdestä ja samasta?
Aivan samoin kuin osat lehmistä, sioista, kasveista ja kaikesta mitä suuhunne pistätte muuttuu teiksi itseksenne, siis se atomimassa vain vaihtaa "omistajaa". Hengitätte sitä samaa ilmaa, mitä ilman ette voi olla, jo sekin on osa teitä ja kiertoa eli kokonaisuutta.
Aivan samoin, kun henkenne lähtee, niin keho maatuu palautuen lopulta siksi mitä se on aina ollutkin. Osa tätä kaikkea. Miksi siis uskotte olevanne tikapuiden huipulla, vaikka ympäri mennään ja yhteen tullaan?
Sen tähden että on kerrottu, että te olette ruokaketjun huipulla?
Mutta eikös kuitenkin joku myös ihmiskehot maaduttuaan käytä hyväksi? kasvit, madot, toukat, ja mitkä, ja se on ihan normaalia.
Jo järki tuota kautta sanoo teidän olevan yhtä kaiken kanssa, ilman erillisyyttä.
Ei siihen tarvitse mitään satu-ukkoja tai panteismiakaan sen tajuamiseen. Mitään teorioitakaan, kunhan vain ITSE miettii asiaa ja pohtii asioita.
Ymmärrän pointtisi, MUTTA
Minuus edellyttää, näin olen asian pohtinut, että tuolla pääkopassa on jotain aktiivisena ja oikeassa järjestyksessä. En usko että haudassa on enää mitään minuutta, joka voisi olla yhteydessä yhtään mihinkään. Vastaavasti elinaikana minuus on sidottu tiukasti ihmiseen ja sen toimintaan. Minuus on sidottu toimivaan ihmiseen, kuolleesta ihmisestä ei enää siirry minuutta matoihin.
sinänsä sidottu edes omiin ajatuksiin, vaan se sidotaan omin ajatuksin niihin :D
Minä on ajatusten tuollapuolen. se mikä tuntee, kokee tunteita, näkee, kuulee, maistaa jne muut aistit. Ajattelua minä ei ole, vaan "Minä ajattelen". siinä on harhanne. Ajattelu on meidän työkalumme, mihin samaistamme typerinä itsemme joka johtaa todellisuuden kokemisen vääristymiseen sanallisen ajattelun kautta.
jos siis sidomme minuutemme, identiteettimme asioihin, joihin uskomme, niin eikö se tee meidät aika luupäisiksi?
eihän minä muutu, vaikka tieto asiasta muuttuisi.
minän käytös ja ajattelu toki voi muuttua, tavat joilla asioihin suhtaudumme.
toki minuus siis tavallaan onkin sidottu ihmiseen, siis kehoon ja siinä olevaan mieleen. Mutta miten koet jos meditoit itsesi hiljaiseksi mieleltäsi, niin ettei mielesi enää ole sinulle selittämässä?
;)