Tuntuu siltä, että erilaiset ääliömäiset tempaukset liikenteessä ovat koko ajan yleistymässä. Tässä muutama esimerkki tempauksista, joita on toistuvasti osunut silmiin, ja joiden tekijöiden mielentilaa ei voi kuin arvuutella.
1) Traktori kerää mutkaosuudella taakseen 6-7 auton letkan. Suoran auetessa jono luonnollisesti lähtee yksi kerrallaan ohittamaan traktoria. Jonon viimeisenä oleva saa kuningasidean ja lähtee rajusti kiihdyttämään edellään ohitusvuoroa odottavien ohitse.
2) Sivutien liittymä, risteys merkitty päätiellä selvästi, kirkas keli, suora tie, täydellinen näkyvyys. Sivutieltä saapuvasta, oikealle kääntyvästä autosta katsoen oikealta lähestyy muutaman auton letka, vasemmalta ei ketään. Niinpä kääntyjä lähtee kääntymään ja ehtii vain nipin napin lyödä liinat kiinni kun oikealta tulevan letkan viimeinen saa päähänsä lähteä ohittamaan letkaa risteyksessä.
3) Satasen alue, hyvä tie ja keli. Joku ajelee noin seitsemääkymppiä mutkaosuudella ja kerää taakseen muutaman auton. Mutta kun suora aukeaa ja takana olevat yrittävät ohitse, kaasu painuu salamana pohjaan. Tätä pelleilyä jatkuu kilometristä toiseen.
4) Moottoritie, todellinen ajonopeus 120 km/h. Takana pitkään ajellut kiihdyttää ohitse, palaa takaisin omalle kaistalle aivan nokan eteen ja antaa sitten vauhtinsa vähitellen hiipua reilusti alle 120:n.
5) Kantatie, ajonopeus rajoituksen mukainen tasainen 80 km/h. Edessä tasaisesti ajava harva jono, takana jo pitkään ajellut samaa tasaista vauhtia yksittäinen auto. Tiellä on ollut useita hyviä ohituspaikkoja. Yhtäkkiä takana oleva saa päähänsä syöksyä ohitukseen vastaantulevien lähestyessä pakottaen sekä vastaantulijan että ohitettavan väistämään pientareelle rysäyksen välttämiseksi. Mikä piksahti?
6) Tietyömaa, koneita ja työmiehiä tiellä, ajorata osittain tukossa, alueen pituus kuitenkin vain muutama sata metriä. Hiljennän rajoituksen mukaisesti. Takana ajava hivuttautuu aivan puskuriin kiinni ja kesken työmaa-alueen kiihdyttää rajusti ohitse torvi soiden ja nyrkki heiluen - vain kääntyäkseen muutaman sadan metrin päästä vasemmalle.
7) Lähestyn tyhjää valoristeystä, jossa kaksi kaistaa rinnan. Pysähdyn punaisiin. Takaa tulee hetken kuluttua viereeni auto. Vihreä vaihtuu. Lähdemme molemmat liikkeelle. Vain muutama kymmenen metriä ja viereltäni lähtenyt rupeaa vaihtamaan kaistaa suoraan päälleni ja onnistun vain hätäjarrutuksella väistämään. Mikä piksahti?
8) Hirvi seisoo tiellä. Hiljennän nähdäkseni mitä otus aikoo tehdä. Mitä tekee takanani ajellut kuski? Painaa kaasua ja syöksyy ohitseni torvea huudattaen. Hänen onnekseen hirvi syöksyy metsään eikä esimerkiksi käänny ympäri tai saa yhtäkkiä kaveria pusikosta. Itsesuojeluvaisto hukassa?
9) Moottoritien liittymä, kiihdytyskaista, moottoritiellä ei näy tulijoita. Kiihdytän normaalisti moottoritienopeuteen ja valmistaudun siirtymään ajokaistalle, kun takana tuleva painaa kaasun pohjaan, syöksyy rampin ja ajoradan liittymäkohdan piennarta hipoen moottoritien oikeanpuoleiselle ajokaistalle vierelleni ja blokkaa minut kiihdytyskaistalle pakottaen jarruttamaan, jotta pääsisin ehjänä moottoritielle.
10) Kaksi kaistaa rinnan, toinen kaista ruuhkautunut kääntyvän liikenteen takia, alueella paljon jalankulkijoita. Viereisellä kaistalla liikenne sujuvaa. Aitiopaikalta seisovasta jonosta lasken, kuinka yli puolet viereistä kaistaa ajavista ei edes hiljennä, pysäyttämisestä puhumattakaan, suojatiellä, jonka eteen muutaman auton päässä edessäni oleva auto on pysähtynyt. Lähetä piti -tilanteita sattuu vähän väliä, kun joku jalankulkija uskaltautuu lähtemään ylitse suojatien eteen pysähtyneen auton editse.
11) Kantatie, jolla taajaman läpi mentäessä viidenkympin rajoitus. Runsaasti jalankulkijoita ylittämässä tietä. Eräänä päivänä seurailin hetken aikaa liikennettä, jossa oli mukana runsaasti raskasta liikennettä. Ohi porhaltavista raskaista ajoneuvoista yksikään ei hiljentänyt nopeuttaan merkittävästi kahdeksastakympistä tuolle viidenkympin pätkälle. Siinä sitten mummot arpovat, koska uskaltaisi yrittää suojatien ylitse.
Mikä mättää?

Vastaukset 26
Vanhimmat
Minä, minä, minä, minä ja vielä kerran minä.
Olen aina kuvitellut itseäni melko lailla epäonniseksi, mutta huolimatta pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla ajamistani vuotuisista 30 000 km:n matkoista en ole noita kaikkia luettelemiasi ilmiöitä nähnyt kertaakaan.
Ei tuo tilanne onneksi aivan noin paha ole, vaikka vatipäitä kyllä riittääkin.
Kaikki nuo ja paljon vastaavia on nähty 25 v aikana ja SÄÄNNÖLLISEN TIUHAAN! Juju onkin siinä että pystyy näkemään muutakin kuin oman navan (tai 20 m tietä edessä).
...poliisin valvonnan ja opastuksen puute. Nämä luettelemasi esimerkit kuvasivat erinomaisesti niitä oikeasti vaarallisia liikennetilanteita, joihin peltipöntöillä ei ole mitään vaikutusta. Ja voi olla niinkin, että osa kuskeista on käsittänyt poliisin ja liikenneturvan nopeuspropagandan siten, että muulla ei ole väliä, kunhan ajonopeus on ok.
Toisaalta nähtävissä on myöskin sellainen ilmiö, että osa porukasta ajelee päivittäin enemmän tai vähemmän tuurilla. Toisin sanoen liikennesääntöjen tuntemuksessa on isohkoja aukkoja. Ja kun liikennevalistuksen (terveisiä Enskalle ja Hanskille) määrä on jo useiden vuosien ajan ollut nolla, ei nämä reppanat edes ymmärrä tekevänsä karkeita virheitä ! Ajelevat sitten kukin tuurillaan hyvässä uskossa, että kaikki on ok.
Liikennevalistusohjelmalle olisi tooodella iso sosiaalinen tilaus, mutta sen sijaan TV-kanavat tuottavat BB-tasoista realityroskaa aamusta iltaan. Tätä ohjelmaideaa saa ihan vapaasti hyödyntää. Aiheista ei tule taatusti olemaan pulaa !
1) Ei siellä mitään ohitusvuoroja ole. Ei se takana ajava voi tietää ketkä jonossa kuuluvat traktorin mahdolliseen saattueeseen ilman aikomustakaan ohittaa. Jos vitkastelevat ohituspaikkojen auetessa, niin äkkiähän sieltä takaa ehtii hitaan jonon ohitse.
2) Eikä tietenkään vilkkua kummallakaan? Onko muuten sulkuviiva?
3) Joo ja sitten sillä kolmannen kilometrin suoralla tulee poliisiauto vastaan, kun just on ylinopeudella ohittamassa sitä hidastelijakiihdyttelijää. Selitykset ei auta, sakot tulee. Se kaasun pumppailija saattaa muuten sovitella nopeuttaan, jotta pystyy pysäyttämään autonsa tien näkyvällä osalla.
4) Jos siellä motarilla on satasen rajoitus, niin se eteen hidasteeksi tullut saattaa olla poliisien siviiliauto.
Jos rajoitus on 120, niin ei muuta kuin ohi vaan, ei sitä kannata sen enempää miettiä.
5) Se ohittaja on ruotsalainen, joka on tottunut kotimaassaan siihen, että sekä ohitettavat ja vastaantulijat antavat ohittajalle tilaa, kun siellä on niitä leveitä väistöpientareita. Sinänsä kyllä hassua, että kantateillä on leveää piennarta, kun kaikilla valtatieosuuksilla ei ole ollenkaan.
6) Olet tainnut nähdä Mikko Paateron? http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2006-03-22,104:2:367078,1:0:0:0:0:0:
7) Älä jarruttele, ei se muuten opi.
8) Kaikki autoilijat eivät tosiaankaan näe hirviä, vaikka ne seisoisivat keskellä tietä ja keskellä päivää. Niin sen on pakko olla, sen verran on itselläkin vastaavia havaintoja.
9) Älä kiihdytä "normaalisti", vaan niin lujaa kuin koneesta irtoaa. Kiinnitä myös huomiota omaan ajolinjaasi. Jos hidastelet, niin sinusta mennään ohi oikealta ja vasemmalta. Jos kiihdytät reippaasti ja lähellä oikeaa reunaa, niin ei enää mennä niin usein ohi ja silloinkin vain vasemmalta.
10) Kaikenlaisiin hölmöihin paikkoihin niitä suojateitä rakennetaankin.
11) Eihän se läpikulkuliikenne enää tänä päivänä kuuluisi mennä vilkkaan taajaman halki, vaan ohitse.
1. Mikä ihmeen ohitusvuoro? Jos edelläoleva ei mene ohi suoran auetessa, takaatuleva menee. Edelläoleva pääsee automaattisesti ja väistämättä ensin ohitustilanteeseen, joten ei ole mahdollista että takaatuleva lähtisi etuilemaan (lukuunottamatta tilannetta, jossa takaatuleva lähtee ohittamaan "riskillä", eli tietämättä mitä edessä on).
2. Risteyksessä saa ohittaa. Toki järkeäkin saa käyttää. Jos ehtii kääntymään ennen ohituksen alkua, on ohittajan moka, jos ei, oma moka.
3. Totta, pelleilyä... Samaa näkee moottoritiellä. Ohitettaessa hitaammin ajavia mennään noin 1 km/h nopeammin, molempien kaistojen ollessa vapaana nousee nopeus kuin huomaamatta 30 km/h...
4. Yrittänee viestiä jotakin. Oletkohan mokannut aiemmin? Ei ole käynyt itselleni kuin kerran, mutta silloin oli kyllä joku avohoitopotilas kyseessä (ajelin tasaisesti 140 km/h mittarissa, tämä vetäisi välillä ohi arviolta 180 km/h ja tiputti sitten nopeuden edellä 80 km/h:n - ja minä taas ohi ja temppu toistetaan).
5. Paha sanoa mitä takaatulevan päässä liikkuu. Jos vaikka tuli puhelu... Vaimo synnyttämässä, nyt heti sairaalaan?
6. Katso viisi.
7. Katso neljä.
8. Katso... Ööö... :)
9. Miksi kiihdytät vasta kaistalla? Liittymässä jo nasta lautaan ja 100-140 km/h vauhtia.
Turvallisuutta vaarantavaa kiihdytellä vasta moottoritiellä...
10. Joo, kortti pois. Noin aluksi...
11. En tunne paikkaa. En kommentoi.
Pääsääntöisesti mättää joko sinä tai "ne muut". Jos kohtaat tällaista käytöstä jatkuvasti (paria kohtaa lukuunottamatta), veikkaisin että omassa ajotyylissäsi on jotain pielessä. Saatat ajella sääntöjen mukaan, mutta muita häiritsevästi...
Varmaan jotain samaa kuin siinä, että ihmiset valittavat rekkojen roikkuvan takapuskurissa. Ihmeellistä kyllä, tätä ei ole itselleni tapahtunut oikeastaan koskaan... Johtuisiko siitä etten jää tulpaksi rekan eteen?
Eilen ilmestynyt Tekniikan Maailma ja siellä loppusivuilla nimimerkkikirjoitus, onkohan se nyt 'Satunnainen tarkkailija' tai jotain sellaista. Siinä tarinassa esiintyy puskurissa roikkuva rekka.
Jos henkilöauto ajaa huonoissakin olosuhteissa (tiekohtaista) ylinopeutta vasemmalla kaistalla ja rekka ahdistelee parin metrin päässä, onko henkilöauto aina vain "tulppana"?
kommenteista paljastaa taas, että kyseessä on tyypillinen "minä ensin" kuski tuolla tienpäällä.
Kakkoskohdan vastauksesi tosin paljastaa totaalisen tietämättömyytesikin alkeellisimmistakaan liikennesäännöistä. Tai sitten et lukenut alkuperäistä viestiä riittävän tarkasti. Veikkaanpa kyllä ensimmäistä vaihtoehtoa.
Tosin aikaisemmistakin kirjoituksistasi on voinut hyvin havaita tuon "valikoivan" ymmärryksesi.
huomannut, että tuo meidän rottammehan on täysin ylivertainen tietämyksessään ja taidoissaan, mitä tulee varsinkin näihin liikenneasioihin.
Ei kannata kanssaan väitellä. On se niin viisas mies / nainen.:):D:D
Miksi ajaa vasemmalla kaistalla?
No asiaan. Varmasti löytyy hulluja rekkakuskeja jotka roikkuvat henkilöauton perässä kun keli on niin huono että henkilöautolla ei voi ajaa sitä 89 km/h nopeutta mitä rekka etenisi...
Mutta edelleen ihmettelen, miten joillekuille näitä hulluja tuntuu tulevan jatkuvalla syötöllä. Ja itse en ole kohdannut kertaakaan. Johtuukohan siitä, että itse tulee ajettua pääsääntöisesti eteläisemmän suomen teitä (esim. Helsinki - Hamina -väliä jonkin verran ja ykköskehää päivittäin), vai johtuukohan ajotyylistä.
TM:ää ei tule. Ihan hupilehtihän se on, muttei minusta hintansa arvoinen (luen kaverilla jos kiinnostaa). :)
Joo, en lukenut tarkasti.
Liikennesäännöistä (niistä virallisista siis):
> Ohitus, johon käytetään vastaan tulevan liikenteen puolta, on kielletty:
[...]
> 6) risteyksessä ja rautatien tasoristeyksessä sekä välittömästi
> ennen niitä.
>
> Ohituskielto ei koske risteystä, jossa risteävä tie on polku,
> tilustie tai muu vähäinen tie, eikä taajaman ulkopuolella
> muuta kuin liikennemerkistä ilmenevää risteystä.
Jäi huomaamatta tuo "merkitty" sana tuosta alkup. viestistä. Ei ollut selvästi merkitty tekstissä... :)
Mutta minäminä -asenne? Sehän on sillä, joka lähtee (esim. ykköskohta) ohittamaan vaikka takaa tulee jo joku ohi! Näitä näkee PÄIVITTÄIN tuolla liikenteessä, onneksi pääsääntöisesti moottoritiellä, jossa vaaraa ei varsinaisesti aiheudu (joutuupahan vain hidastamaan).
Kertoisitko tarkemmin mistä päättelit minun olevan näitä minäminäkuskeja? Ainakin itse miellän ne tapauksiksi jotka pitävät tiukasti kiinni omista (joskus kuvitteellisista) oikeuksistaan liikenteen yleisen sujuvuuden kustannuksella... Äärimmäisenä esimerkkinä risteysten tukkijat, jne.
Sä siis ajelet ykköskehää. Ja kyselet, miksi ajaa vasemmalla kaistalla. No mä kysyn nyt sulta: miten sujuvaa ykköskehän liikenne olisi, jos vasenta kaistaa ei käytettäisi?
Ja jos mä en IHAN väärin muista, se TM:n juttu kertoi nimenomaan Kehä I:n tapahtumista.
TM on tietyssä mielessä hupilehti, siis paikoin erittäin hauskasti kirjoitettu. Ja kirjastossakin voi lukea - siellä lehti kuin lehti on hintansa väärti!
Kirjoituksesta sain sellaisen kuvan, että tämä vasen kaista oli jotenkin merkityksellinen tässä.
Ainut tapa jolla näen sen merkityksen, on vähäisen liikenteen tapauksessa, jolloin sitä tulisi käyttää lähinnä ohittamiseen (pari kohtaa on esim. ykköskehällä, joissa vasemmalle pääseen kääntymään). Silloinhan vasemmalla alle nopeusrajoitusten köröttelevä toimii minustakin jotenkin oudosti...
Nyt Rat kipin kapin kaverin luokse sitä hupilehteä lukemaan! Mulla ei ole juttua just nyt nenäni edessä joten en muistinvaraisesti ala sitä siteerata. Tietyt asiat jäivät mieleen, ja vasemman kaistan käyttö oli niistä yksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=531&posting=22000000029748516
Ei korppi korpin silmää noki ;-)
Itseäni ajoittain talvisin häiritsee kun moottoritiellä ohittajat palaavat välittömästi eteeni heittäen kurat tuulilasiin. Mutta kun 100km/h talvinopeusrajoituksella ajan 140 mittarissa, "kuranheittäjät" käyvät yllättävän vähiin!
yhtään mitään.
Työmatkallani on kymmenen kilometrin matka valtatietä, jossa on vain muutama ohituspaikka. Yksi niistä on suoralla, jossa on yksityistien risteys. Tämä yksityistie on asfaltoitu, leveä, tasoltaan kantatietä vastaava. Mutta kun on yksityistie, ei sitä ole merkitty mitenkään ja ohitus valtatiellä on sallittua sillä kohtaa. Ihan laillisesti.
Kyllähän siellä kolmio on, mutta outo kuski sieltä tullessaan varmasti luulee saapuvansa "tavalliseen" risteykseen ja olettaa valtatiellä olevan ohituskiellon voimasssa. Oiva esimerkki siitä, kuinka infran rakentamisella ja sääntöjen pilkuntarkalla nouddattamisella luodaan varsinaisia vaaran paikkoja.
Minä ainakin oletan risteykseen saapuessani että ohiajavaa autojonoa voi joku olla ohittamassa. Vasemmalta katsotaan ensin tila, ja käännyttäessä oikealle (joka kai on se riskitapaus) on katse jo sielläpäin. Kyllä sen huomaa jos joku lähtee ohittamaan.
Ihmettelen kyllä miten tuollaisessa tilanteessa saa kolarin aikaiseksi. Ehkä ajamalla silmät kiinni risteykseen...
Liikenne perustuu kuitenkin siihen, että muiden oletetaan käyttäytyvän sääntöjen mukaisesti. Tällöin "oikeassa" risteyksessä ei pitäisi kenenkään olla ohittamassa.
Se on sitten toinen juttu että aina pitää katsoa ja toimia kuten Rat kirjoitti. Erehtymisen mahdollisuus on tuossa mainitsemassani paikassa kuitenkin eittämättä suurempi. Virheisiinhän kaikki onnettomuudet lopulta perustuvat, ei nopeuteen, ajo-olosuhteisiin tai muuhun sellaiseen.
liikenteessä oltaessa (tai missään muuallakaan), niin se, että ihmiset tekee virheitä. Ja iso määrä ihmisiä tekee paljon virheitä. Sääntöjen mukaan ajamalla ja olettamalla, että kukaan ei tee virheitä tahallaan/vahingossa => henki lähtis alta aikayksikön. Parempi katsoa, koska katumaan ei ehdi.
En katso olevani väistämisvelvollinen vastaantulevaan autoon nähden kun ajan omalla puolellani tietä. Vika on joko ohittajan tai ei kummankaan.
..on kyllä pääsääntöisesti sallittua. Lue Tieliikennelaki 18 § Ohituskiellot.
Haastava teksti! Helpoin kysymys olikin jo otsikossa. Mistä sikiää - vanhempiensa sukusoluista otollisissa olosuhteissa.
Nuo esimerkit sitten. Jonkinlainen uhman (nyrkit ja sormimerkit), kokemattomuuden (pelisilmän kehittymättömyys) ja ymmärtämättömyyden (riskeeraaminen) yhdistelmä. Varmaan enemmistö noista sähläreistä on ollut nuoria, mutta sujuu se hölmöily vanhemmaltakin. Ikäloppu kuski "kunnostautuu" sitten lähinnä tientukkona ja taajamapelleilyssä.
Meitä on viisi miljoonaa ja varmaan ajokorttejakin jo kolmisen miljoonaa. Jos vaikka joka 50. kuski on kaheli, niin sehän merkitsee
kuuttakymmentätuhatta (huh!) arvaamatonta ajelijaa.
Eipä taida ongelmaan olla nopeita ratkaisuja. Pitää kai soveltaa moottoripyöräilijöiden ohjenuoraa: aja itse mahdollisimman turvallisesti ja varaudu muiden tekemisissä kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan.
Kyllähän nuo lähes kaikki on omakohtaisesti koettu.
Lisään oman korteni kekoon:
12) Tulen ruuhka-aikaan valo-ohjattuun risteykseen ja pysähdyn vihreisiin valoihin koska edelläni oleva auto on jonon takia jäänyt keskelle risteystä. Takanani oleva auto vaatii minua ajamaan tukkeutuneeseen risteykseen soittamalla torvea.
Paras tapaus on kun takanani oleva autoilija koukkasi ohitseni ja ajoi ruuhkautuneeseen risteykseen. Saatoin vain hymyillä tyypille kun risteävälle liikenteelle syttyi vihreä valo ja sieltä tulevat soittivat tälle risteyksen tukkivalle urpolle torvea.
13) Taajamassa on kaksikaistainen tie. Tultaessa liikennevaloihin, tulee vasemmalle kääntyville yksi kaista lisää ja ne kaksi muuta tekevät pienen s-koukkauksen oikealle. Ollaan jo ryhmitysalueella eli kaistojen välissä on sulkuviivat. Oikeanpuoleista kaistaa ajeleva tyyppi ajaa silmät kiinni eikä näe ryhmitys-/kaistamerkintöjä vaan posottaa kylmästi suoraa ajolinjaa eli siis siirtyy vasemmalle kaistalle.
Tämä on esimerkiksi Tampereen Sammonkadulla ihan jokapäiväsitä ja siinä on useampikin tuollainen paikka jossa todellakaan ei kannata ajaa vasenta kaistaa jos viereisellä kaistalla on myös auto. Paras jättäytyä hieman taakse.
1) Ei pidä paikkansa. Annan aina pari sekuntia aikaa lähteä ohi, ja elleivät lähde, niin lähden itse. Sellaista kylllä näkee, että se tumpelo siitä traktorin takaa vetää yllättäen eteen kun itse on ohittamassa molempia.
2) Varmasti harvinainen tilanne.
3) Joo, nää on näitä nysväreitä, joita mutkat pelottaa. Samat tyypit lisää vauhtiaan, kun ohituskaista aukeaa.
4) Harmiton Harvinaisuus.
5) Harvinaisuus.
6) Ei tuollaista tapahdu.
7) Ei kukaan tahallaan päälle aja.
8) Tapahtuuko tuotakin päivittäin :)
...
Kyllä minusta nyt tuntuu kuule, että olet listannut tähän kaikki ne "ääliömäiset tempaukset" joita olet ajo-urasi aikana nähnyt.
Sorry vaan. Suomalaiset ajavat mallikkaasti ja se LIIKENNEKURIN HÖLTYMINEN löytyy vain viranomaisten papereista ja sitä toitotetaan siksi, että kansa hyväksyisi paremmin kaiken maailman automaattikyttäämisen.
Kun yhdistät kaikki ongelmakohtasi ja osaat katsoa asioita joka kantilta huomaat itse syyllistyväsi siihen mistä muita syytät.
nyt ! Sinä olet hidas tollo !