Sydän tuntuu heikolta

Olen melko usein kärsinyt rytmihäiriöistä, niitä tulee n.5krt/vko. Ovat siis lähes päivittäisiä.. Tänään aamulla rintaseutu tuntui todella kummalta. Tuntui, että hengitys ja sydän olisi olleet vielä nukkumassa, kun itse läksin koiran kanssa ulos.
Usein vasemmassa rinnassanai on lievää paineen tunnetta.
Kun olin 2-vuotias, sydämestäni kuulemma kuultiin sivuääniä,jotka sitten katosivat,joten asiaa ei enää tutkittu..

Mistä tämä kaikki voisi johtua? Alkaa hiljan jo pelottamaan.

Olen vasta 20-vuotias, normaalipainoinen tyttönen.
Sairastan kuitenkin masennusta, ja stressaan todella paljon asioista. Stressi on aihettanut minulle paljon fyysisiä ongelmia, mm. hetkittäisiä kuumetiloja, hengitysvaikeuksia, vatsantoiminnan häiriöitä.
Voisiko tämä kaikki vaikuttaa myös sydämeen?
2298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mainittakoon vielä, että omaan lievän rasitusastman. Hengittäminen on melko raskasta silti lähes päivittäin.

Äänestä
  • olla, että masennuksen kanssa kulkee tää rytmihäiriö käsikädessä. Olen noin saman ikäinen ja oli viime talvena masennusta ja silloin oli myös yleisempiä nää sydän tuntemukset sekä rytmihäiriöt. Nykyään ei ees kerran viikossa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


....... kirjoitti:

Olen melko usein kärsinyt rytmihäiriöistä, niitä tulee n.5krt/vko. Ovat siis lähes päivittäisiä.. Tänään aamulla rintaseutu tuntui todella kummalta. Tuntui, että hengitys ja sydän olisi olleet vielä nukkumassa, kun itse läksin koiran kanssa ulos.
Usein vasemmassa rinnassanai on lievää paineen tunnetta.
Kun olin 2-vuotias, sydämestäni kuulemma kuultiin sivuääniä,jotka sitten katosivat,joten asiaa ei enää tutkittu..

Mistä tämä kaikki voisi johtua? Alkaa hiljan jo pelottamaan.

Olen vasta 20-vuotias, normaalipainoinen tyttönen.
Sairastan kuitenkin masennusta, ja stressaan todella paljon asioista. Stressi on aihettanut minulle paljon fyysisiä ongelmia, mm. hetkittäisiä kuumetiloja, hengitysvaikeuksia, vatsantoiminnan häiriöitä.
Voisiko tämä kaikki vaikuttaa myös sydämeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu