ajokilometrit

Eli miten varmistua Saksassa kilometrien oikeellisuudesta?
4784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mää tein niin että kyssyin siltä myyjältä selevällä suomen kielellä että pittääks nuo kilomeetrit kutinsa? Herra vuan nyäkytti piätään ja san : No jo tokkiisa. Ostaa pärräytin siitä sit calipran, sillä pittäähän turbaanipäisen miähen sannaan luattaa.

Äänestä

Huoltokijasta näkee milloin on huollettu ja millä kilometrillä. Itse en ostaisi huoltokirjatonta autoa. Kotimaassakin soitellaan edellisille omistajille ja kysellään viat ja kilometrit, miksei Saksassakin? Rekisteriotteessa näkyy viiden edllisen omistajan nimet ja osoitteet, siitä vaan ottamaan selville.

Sitten on tietysti nämä ulkoiset tunnusmerkit:
Perseen, kyynerpään, kämmenien ja jalkapohjien kuluttamat paikat. Eli jos ratti, vaihdekepin nuppi ja kyynernoja kiiltelee on autolla ajettu ainakin parisataatuhatta. Polimen nurkat puhki yli 300. Penkkien jouset ja kuluminen on vaikeampi tulkita. Jos kuski on ollut tukeva saa penkin läsähtämään nopeastikin. Jos jollakin on unohtunut ruuvimeisseli takataskuun ja tulee penkin reunaan reikä, alkaa rispaantuminen vauhdilla. Noista voi kuitenkin päätellä miten autoa on rakastettu ja hellitty. Ei ne pienet kilsat aina takaa hyvää kuntoa. Joillakin saattaa pihiys iskeä jo alkukilometreillä ja kaveri jää huonolle huollolle heti alusta.

Äänestä
  • itellä on vm.1990 nissan saksasta tuotu,mittarilukema 115tkm!!silmät riittää:polkimissa ei kulumaa,vaihdenuppi ei kulumaa,penkit ryhdikkäät ja ehjät,kaikki toimii siis ihan kaikki tuhkakupin valaistus takalasin pyyhin pesuri,ei ruostetta,koneen arvot kuin uudet,ei tiputa öljyä mistään!!älkää silti kadehtiko monet ovat jo...suomesta ei löydy mistään näin hyväkuntoista nissania.

    Äänestä

...että BMW-merkkiliikkeissä mittarilukeman voi tarkastuttaa uudemmista malleista lisämaksusta. Ja että tätä lukua olisi vaikeampaa muokata kuin varsinaista mittarilukemaa.

Jos osaat ruotsia, melko kattava BMW-suuntautunut artikkeli mittarilukeman tarkastamisesta löytyy täältä: www.bmwpower.nu/importguiden/import17.asp

Äänestä

Kommentoi aloitusta


E39 tuomassa kirjoitti:

Eli miten varmistua Saksassa kilometrien oikeellisuudesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu