Vastaväite: Masennus ei ole aivosairaus
keskiviikko, 3.10. 2007 @ 13:09
AntipsykiatriaAlla on lyhyt, selvyyden vuoksi hieman muokattu artikkeli tuoreesta Canadian Journal of Psychiatry -lehdestä. Kirjoittaja tri Joanna Moncrieff väittää psykiatrien tavanomaista näkökantaa vastaan. Minusta on kuitenkin yllättävää, että tämä keskustelu on edes päässyt minkään lääketieteellisen julkaisun sivuille. Hänen suorasukainen vastineensa on osoitettu aiemmille kirjoittajille keskustelussa, jota on näemmä käyty CJP:n sivuilla. -shagya
VASTAVÄITE: MASENNUS EI OLE AIVOSAIRAUS
Joanna Moncrieff, MBBS, MRCPsych, MSc, MD1
(Canadian Journal of Psychiatry 2007; 52:100-101)
Psykiatrit ovat jo vuosikymmeniä yrittäneet laatia biologista teoriaa masennuksesta. Lukuisia ehdokkaita on tarjottu, noradrenaliinin ja serotoniinin poikkeavuuksista kortisolin liiallisuuteen, hippokampuksen vajaatoimintaan ja neurotrofiineihin. Kaikissa tapauksissa tulokset ovat ristiriitaisia, ja kun poikkeavuuksia on löydetty, ei niiden ole osoitettu olevan masennukselle ominaisia tai sitä aiheuttavia. Esim. toisin kuin tri Ravindran ja tri Kennedy esittävät, on hippokampuksen tilavuutta koskeva näyttö heikkoa.
Lukuisat tutkimukset eivät ole löytäneet mitään eroa masennuspotilaiden ja kontrollipotilaiden välillä, enkä löytänyt tutkimuksia jotka tukisivat heidän väitettään siitä että hoitamattoman sairauden keston ja tilavuuden pienenemisen välillä olisi vastaavuutta. Tutkimukset osoittavat päin vastoin että sairauden hoitojakson jatkuminen ennakoi tilavuuden pienenemistä. Tämä nostaa esiin sen mahdollisuuden, että masennuksen lääkehoidot pienentävät aivojen tilavuutta samaan tapaan kuin antipsykoottien on osoitettu tekevän psykoosipotilailla. Lisäksi hippokampuksen tilavuuden on huomattu pienenevän myös ensi kertaa puhjenneessa psykoosissa ja posttraumaattisessa stressioireyhtymässä (sivuhuomautus: jota oli rehellisempinä aikoina tapana kutsua "sotaneuroosiksi" tai "taisteluväsymykseksi"), ja pienenemistä todettiin äskettäin myös naisilla joille on diagnosoitu dissosiatiivinen identiteettihäiriö. (Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnostinen ja tilastollinen käsikirja, DSM, kasvaa vuosi vuodelta. Nykyään siitä löytyvät jopa "kieltäytyy tottelemasta auktoriteettia" ja "kieltäytyy tunnustamasta olevansa sairas" -syndroomat. Pelottavia juttuja.) Masennuksen yhteydessä joskus havaitut poikkeavuudet eivät ole myöskään tunnusmerkillisiä. [...] Jos biokemiallisten tai rakenteellisten poikkeavuuksien huomattaisiinkin liittyvän masennukseen, niin tämä ei tarkoittaisi että ne olisivat aiheuttaisivat sen. Jos koen jotain onnetonta, tulen surulliseksi, ja jos tämä tunne on tarpeeksi vahva, siihen varsin todennäköisesti liittyy biokemiallisia muutoksia - mutta minut teki surulliseksi se tapahtuma, eivät kemikaalien heilahtelut. Ne voidaan parhaiten nähdä emotionaalista tilaa myötäilevinä, tai sen biologisena vastineena. Ensimmäisessä jutussani keskityin tutkimuksiin joissa on käytetty lumekontrollia, koska on vaikeaa osoittaa mitään todellisia etuja masennuslääkkeiden käytöstä. Itse asiassa niiden lisääntynyt käyttö on yhteydessä masennusjaksojen lisääntyneeseen yleisyyteen ja keston pitenemiseen. Naturalistinen Sequenced Treatment Alternatives to Relieve Depression -tutkimus havaitsi oireiden lieventyvän sen verran, että sitä voidaan luonnostaan helpottavissa olosuhteissa pitää merkityksettömänä. Se että tähän tutkimukseen ei sisältynyt plasebokontrolli-ryhmää tarkoittaa tosin että tämä arvokas mahdollisuus arvioida masennuslääkkeiden tehoa meni hukkaan. Tutkimus sairaslomapäivistä, jota Ravindran ja Kennedy lainaavat, sai itse asiassa selville että masennuslääkkeillä hoidetut ihmiset palasivat töihin vähemmän todennäköisesti kuin ne joita ei lääkitty.
Alkuperäinen artikkeli viitteineen pdf-tiedostona.
[anarchistnews.org|shagya-blog]
keskiviikko, 3.10. 2007 @ 13:09
AntipsykiatriaAlla on lyhyt, selvyyden vuoksi hieman muokattu artikkeli tuoreesta Canadian Journal of Psychiatry -lehdestä. Kirjoittaja tri Joanna Moncrieff väittää psykiatrien tavanomaista näkökantaa vastaan. Minusta on kuitenkin yllättävää, että tämä keskustelu on edes päässyt minkään lääketieteellisen julkaisun sivuille. Hänen suorasukainen vastineensa on osoitettu aiemmille kirjoittajille keskustelussa, jota on näemmä käyty CJP:n sivuilla. -shagya
VASTAVÄITE: MASENNUS EI OLE AIVOSAIRAUS
Joanna Moncrieff, MBBS, MRCPsych, MSc, MD1
(Canadian Journal of Psychiatry 2007; 52:100-101)
Psykiatrit ovat jo vuosikymmeniä yrittäneet laatia biologista teoriaa masennuksesta. Lukuisia ehdokkaita on tarjottu, noradrenaliinin ja serotoniinin poikkeavuuksista kortisolin liiallisuuteen, hippokampuksen vajaatoimintaan ja neurotrofiineihin. Kaikissa tapauksissa tulokset ovat ristiriitaisia, ja kun poikkeavuuksia on löydetty, ei niiden ole osoitettu olevan masennukselle ominaisia tai sitä aiheuttavia. Esim. toisin kuin tri Ravindran ja tri Kennedy esittävät, on hippokampuksen tilavuutta koskeva näyttö heikkoa.
Lukuisat tutkimukset eivät ole löytäneet mitään eroa masennuspotilaiden ja kontrollipotilaiden välillä, enkä löytänyt tutkimuksia jotka tukisivat heidän väitettään siitä että hoitamattoman sairauden keston ja tilavuuden pienenemisen välillä olisi vastaavuutta. Tutkimukset osoittavat päin vastoin että sairauden hoitojakson jatkuminen ennakoi tilavuuden pienenemistä. Tämä nostaa esiin sen mahdollisuuden, että masennuksen lääkehoidot pienentävät aivojen tilavuutta samaan tapaan kuin antipsykoottien on osoitettu tekevän psykoosipotilailla. Lisäksi hippokampuksen tilavuuden on huomattu pienenevän myös ensi kertaa puhjenneessa psykoosissa ja posttraumaattisessa stressioireyhtymässä (sivuhuomautus: jota oli rehellisempinä aikoina tapana kutsua "sotaneuroosiksi" tai "taisteluväsymykseksi"), ja pienenemistä todettiin äskettäin myös naisilla joille on diagnosoitu dissosiatiivinen identiteettihäiriö. (Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnostinen ja tilastollinen käsikirja, DSM, kasvaa vuosi vuodelta. Nykyään siitä löytyvät jopa "kieltäytyy tottelemasta auktoriteettia" ja "kieltäytyy tunnustamasta olevansa sairas" -syndroomat. Pelottavia juttuja.) Masennuksen yhteydessä joskus havaitut poikkeavuudet eivät ole myöskään tunnusmerkillisiä. [...] Jos biokemiallisten tai rakenteellisten poikkeavuuksien huomattaisiinkin liittyvän masennukseen, niin tämä ei tarkoittaisi että ne olisivat aiheuttaisivat sen. Jos koen jotain onnetonta, tulen surulliseksi, ja jos tämä tunne on tarpeeksi vahva, siihen varsin todennäköisesti liittyy biokemiallisia muutoksia - mutta minut teki surulliseksi se tapahtuma, eivät kemikaalien heilahtelut. Ne voidaan parhaiten nähdä emotionaalista tilaa myötäilevinä, tai sen biologisena vastineena. Ensimmäisessä jutussani keskityin tutkimuksiin joissa on käytetty lumekontrollia, koska on vaikeaa osoittaa mitään todellisia etuja masennuslääkkeiden käytöstä. Itse asiassa niiden lisääntynyt käyttö on yhteydessä masennusjaksojen lisääntyneeseen yleisyyteen ja keston pitenemiseen. Naturalistinen Sequenced Treatment Alternatives to Relieve Depression -tutkimus havaitsi oireiden lieventyvän sen verran, että sitä voidaan luonnostaan helpottavissa olosuhteissa pitää merkityksettömänä. Se että tähän tutkimukseen ei sisältynyt plasebokontrolli-ryhmää tarkoittaa tosin että tämä arvokas mahdollisuus arvioida masennuslääkkeiden tehoa meni hukkaan. Tutkimus sairaslomapäivistä, jota Ravindran ja Kennedy lainaavat, sai itse asiassa selville että masennuslääkkeillä hoidetut ihmiset palasivat töihin vähemmän todennäköisesti kuin ne joita ei lääkitty.
Alkuperäinen artikkeli viitteineen pdf-tiedostona.
[anarchistnews.org|shagya-blog]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.