Profetoimisen lahja ja Raamattu
Varhaiset adventistit uskoivat Raamatun opettavan, että hengelliset lahjat, mukaan lukien profetoimisen lahja, toimisivat seurakunnassa Kristuksen takaisintuloon asti (1.Kor.12:8-10 ja Ef.4:11-13). Mutta erityisesti heihin vaikutti Joelin kirjan kohta (3:1-5; 2:28-32, VKR), jossa ennustetaan, että viimeisinä päivinä Jumala vuodattaa Henkensä kaikkiin ihmisiin, ja ”teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat”.
Tärkeä raamatunkohta on myös 1.Tess.5:19-21, jossa neuvotaan uskovaisia olemaan väheksymättä profetoimisen lahjaa. Heidän tuli koetella kaikkea ja pitää ”se mikä on hyvää”. Tämän vuoksi adventistit alkoivat opettaa, että kristittyjen ei tullut suoralta kädeltä torjua niitä, jotka väittivät omistavansa profetoimisen lahjan. Sen sijaan heidän tuli koetella näitä henkilöitä nähdäkseen, oliko heidän opetuksensa sopusoinnussa Raamatun kanssa ja osoittiko heidän ”hedelmänsä”, että he olivat oikeita eivätkä vääriä profeettoja (Matt:7:15-20).
Näiden tekstien lisäksi varhaiset sapattia pyhittävät adventistit totesivat, että lopunajan seurakunta (”jäännös”) opettaisi Jumalan käskyjä ja omistaisi Jeesuksen todistuksen (Ilm.2:17); viimeksi mainittu tarkoitti heidän uskonsa mukaa profetoimisen lahjaa (Ilm.19:10).
Varhaisen adventismin pohtiessa Ellen Whiten suhdetta Raamattuun, yksi tärkeä näkökohta oli se, että Raamattu itse puhui profetoimisen lahjan puolesta ja ennusti sen toimivan aitona myös lopunajan seurakunnassa. Toinen näkökulma aiheeseen oli se, että Raamatulla oli ehdoton arvovalta hengellisissä asioissa uskovien etsiessä valoa. Niinpä James White kirjoittaa, että ”minkään lahjan elpyminen ei koskaan poista välttämättömyyttä tutkia Raamattua totuuden selville saamiseksi” (RH 28.2.1856).
Eräässä toisessa yhteydessä JW ilmaisi hyvin selvästi kantansa Raamatun ensiarvoisesta asemasta vaimonsa lahjaan nähden. Marraskuussa 1855 johtavat sapatinpyhittäjät päätyivät Raamattua perusteellisesti tutkittuaan yksimielisyyteen teologisesta kysymyksestä (sapatin alkamisajasta), joka pitkää oli vaivannut heitä. Kuitenkin Joseph Bates ja Ellen White olivat erimieltä asiasta. Tässä vaiheessa EW sai näyn, joka vahvisti sen tuloksen, johan Raamattua tutkimalla oli päädytty.
Sitten heräsi kysymys, miksi Jumala ei ollut selvittänyt kysymystä alunperin näyn avulla. JW:n vastaus on valaiseva. ”Näyttää siltä”, hän sanoi, ”että Herra ei halua opettaa kansansa jäseniä raamatullisissa kysymyksissä hengellisten lahjojen kautta, ennen kuin hänen palvelijansa ovat ahkerasti tutkineet hänen sanaansa.”
Yhteenvetona: varhaiset adventistit olivat Raamatun kansaa. Koska he uskoivat Raamattua, he olivat avoimia myös profetoimisen lahjalle omana aikanaan. Mutta tuo lahja ei korvannut Raamattua eikä sen tutkimista. Tuon lahjan tehtävänä oli johtaa ihmisiä takaisin Raamattuun, joka on Jumalan arvovaltainen sana.
Lähdeteos: George R. Knight, Ellen Whiten elämä ja teokset
Varhaiset adventistit uskoivat Raamatun opettavan, että hengelliset lahjat, mukaan lukien profetoimisen lahja, toimisivat seurakunnassa Kristuksen takaisintuloon asti (1.Kor.12:8-10 ja Ef.4:11-13). Mutta erityisesti heihin vaikutti Joelin kirjan kohta (3:1-5; 2:28-32, VKR), jossa ennustetaan, että viimeisinä päivinä Jumala vuodattaa Henkensä kaikkiin ihmisiin, ja ”teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat”.
Tärkeä raamatunkohta on myös 1.Tess.5:19-21, jossa neuvotaan uskovaisia olemaan väheksymättä profetoimisen lahjaa. Heidän tuli koetella kaikkea ja pitää ”se mikä on hyvää”. Tämän vuoksi adventistit alkoivat opettaa, että kristittyjen ei tullut suoralta kädeltä torjua niitä, jotka väittivät omistavansa profetoimisen lahjan. Sen sijaan heidän tuli koetella näitä henkilöitä nähdäkseen, oliko heidän opetuksensa sopusoinnussa Raamatun kanssa ja osoittiko heidän ”hedelmänsä”, että he olivat oikeita eivätkä vääriä profeettoja (Matt:7:15-20).
Näiden tekstien lisäksi varhaiset sapattia pyhittävät adventistit totesivat, että lopunajan seurakunta (”jäännös”) opettaisi Jumalan käskyjä ja omistaisi Jeesuksen todistuksen (Ilm.2:17); viimeksi mainittu tarkoitti heidän uskonsa mukaa profetoimisen lahjaa (Ilm.19:10).
Varhaisen adventismin pohtiessa Ellen Whiten suhdetta Raamattuun, yksi tärkeä näkökohta oli se, että Raamattu itse puhui profetoimisen lahjan puolesta ja ennusti sen toimivan aitona myös lopunajan seurakunnassa. Toinen näkökulma aiheeseen oli se, että Raamatulla oli ehdoton arvovalta hengellisissä asioissa uskovien etsiessä valoa. Niinpä James White kirjoittaa, että ”minkään lahjan elpyminen ei koskaan poista välttämättömyyttä tutkia Raamattua totuuden selville saamiseksi” (RH 28.2.1856).
Eräässä toisessa yhteydessä JW ilmaisi hyvin selvästi kantansa Raamatun ensiarvoisesta asemasta vaimonsa lahjaan nähden. Marraskuussa 1855 johtavat sapatinpyhittäjät päätyivät Raamattua perusteellisesti tutkittuaan yksimielisyyteen teologisesta kysymyksestä (sapatin alkamisajasta), joka pitkää oli vaivannut heitä. Kuitenkin Joseph Bates ja Ellen White olivat erimieltä asiasta. Tässä vaiheessa EW sai näyn, joka vahvisti sen tuloksen, johan Raamattua tutkimalla oli päädytty.
Sitten heräsi kysymys, miksi Jumala ei ollut selvittänyt kysymystä alunperin näyn avulla. JW:n vastaus on valaiseva. ”Näyttää siltä”, hän sanoi, ”että Herra ei halua opettaa kansansa jäseniä raamatullisissa kysymyksissä hengellisten lahjojen kautta, ennen kuin hänen palvelijansa ovat ahkerasti tutkineet hänen sanaansa.”
Yhteenvetona: varhaiset adventistit olivat Raamatun kansaa. Koska he uskoivat Raamattua, he olivat avoimia myös profetoimisen lahjalle omana aikanaan. Mutta tuo lahja ei korvannut Raamattua eikä sen tutkimista. Tuon lahjan tehtävänä oli johtaa ihmisiä takaisin Raamattuun, joka on Jumalan arvovaltainen sana.
Lähdeteos: George R. Knight, Ellen Whiten elämä ja teokset
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sananl. 25:13
Kuin lumen viileys elonaikana on luotettava lähetti lähettäjälleen: herransa sielun hän virvoittaa.
Lumi on ihana katsella
kun se taivaasta putoo
aivankuin puhtautta luoden
rakkaus peittää syntien paljouden
kuten Herran veli, Jaakob sanoo
Jerusalemisaa harvoin lunta sataa
vaikka Hebronilla voi lasketella
MYÖS AHDISTUKSEN VÄLINE
Kun ennustamisesta on kyse - lumi on myös Jumalan koston väline. Se vaikeuttaa vihamiehen etenemistä.
Job 38:22-24
22 Oletko käynyt paikassa, jossa minä säilytän lunta, oletko nähnyt rakeiden varastot?
23 Olen täyttänyt ne ahdingon aikoja varten, sodan päiviä, taistelun päivää varten.
[2. Moos. 9:18; Joos. 10:11]
24 Tunnetko valon kulkutiet? Mistä nousee polttava itätuuli?
Israelilaisten puolesta tulee rukoilla, ettei lumi haittaisi heidän pakoaan antikristuksen kynsistä;
siinä suuressa ahdistuksessa, Herran päivänä, (Sak 14. luku, Jes 66:21-24).
Myös sitä tietysti, ette pako tapahtuisi sapattina, sillä moni israelissa on sitonut omantuntonsa sapattiin. Eikä sapattina saa kävellä kuin ns. sapatinmatkan, joka on n. 1 km. (Apt 1:11-12).
Matt 24:19-21 :
19 Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät!
[Luuk. 23:29; 1. Kor. 7:26-28]
20 Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina.
[2. Tim. 4:21 | 2. Moos. 16:29]
21 Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan.
[Dan. 12:1; Joel 2:2]
RUKOUKSEEN ON JO VASTATTU ?
Ainakaan voiton päivänä ei enää ole huonoa säätä!
Sak 14:5-6
5 Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana.
Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan. [Aam. 1:1 | Juud. 14]
6 Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä.