En tiedä osaanko sanoa sanottavani tähän nyt niinkuin tahtoisin, mutta yritän.
Olen lukenut tekstejä kuinka ihmiset tahtovat 'päästä pois'tai 'kuolla'. Mikä asia on niin paha että se saa ihmisen luopumaan kaikesta mitä tässä maailmassa on?
Tiedostan, että maailmassa on paljon vääryyttä ja pahaa, mutta kyllä se aurinko paistaa myös risukasaan kun vain jaksaa odottaa. En pysty ymmärtämään miten joku voi tehdä itselleen niin väärin että ottaa itsestään hengen. Maailmassa on monia jotka toivoisivat saavansa elää ja olla nauttien elämän pienistäkin asioista ja terveydestä. Ratkeavatko ongelmat kuolemaan? Mitä jää jäljelle? Joukko surevia, vihaisia, ikävöiviä, rakastavia ihmisiä. Miksi emme ihmisenä voi olla heikkoja ja hakea apua - tai ottaa sitä vastaan. Sitä varten on olemassa myös ammattilaiset, jotka osaavat auttaa meitä joilla on ongelmia ja joista tuntuu ettei vain pääse yli. Haluaisin vain että me ihmiset ajattelisimme elämän, etenkin tulevaisuuden hyvin uteliaana. Vaikka nyt paskaa sataa niskaan, voimme tulevaisuudessa olla hyvinkin onnellisia esim. katsellessamme omien lastenlasten juoksevan pihamaalla tai nähdessämme nuorempien läheistemme pääsevän elämässään eteenpäin. Vastoinkäymisiä tulee, joillekin tuntuu tulevan kohtuuttoman paljonkin, mutta silloin me muut ihmiset olemme sitä varten että kuuntelemme ja autamme. Eihän jätetä ketään yksin!
Olen lukenut tekstejä kuinka ihmiset tahtovat 'päästä pois'tai 'kuolla'. Mikä asia on niin paha että se saa ihmisen luopumaan kaikesta mitä tässä maailmassa on?
Tiedostan, että maailmassa on paljon vääryyttä ja pahaa, mutta kyllä se aurinko paistaa myös risukasaan kun vain jaksaa odottaa. En pysty ymmärtämään miten joku voi tehdä itselleen niin väärin että ottaa itsestään hengen. Maailmassa on monia jotka toivoisivat saavansa elää ja olla nauttien elämän pienistäkin asioista ja terveydestä. Ratkeavatko ongelmat kuolemaan? Mitä jää jäljelle? Joukko surevia, vihaisia, ikävöiviä, rakastavia ihmisiä. Miksi emme ihmisenä voi olla heikkoja ja hakea apua - tai ottaa sitä vastaan. Sitä varten on olemassa myös ammattilaiset, jotka osaavat auttaa meitä joilla on ongelmia ja joista tuntuu ettei vain pääse yli. Haluaisin vain että me ihmiset ajattelisimme elämän, etenkin tulevaisuuden hyvin uteliaana. Vaikka nyt paskaa sataa niskaan, voimme tulevaisuudessa olla hyvinkin onnellisia esim. katsellessamme omien lastenlasten juoksevan pihamaalla tai nähdessämme nuorempien läheistemme pääsevän elämässään eteenpäin. Vastoinkäymisiä tulee, joillekin tuntuu tulevan kohtuuttoman paljonkin, mutta silloin me muut ihmiset olemme sitä varten että kuuntelemme ja autamme. Eihän jätetä ketään yksin!
Vastaukset 16
Vanhimmat
lapseni takia yritän, yritän niin kovasti - mutta olen ihan finaalissa, en jaksa!
Vihaan itseäni niin paljon etten voi sietää itseäni.
Elämä on muuten aika helppoa mun kohdallani mutta kun olen vain yksinkertaisesti todella paska ihminen. Haluan kuolla...
Emme ymmärrä tässä elämässä moniakaan asioita ja yksi niistä on kuoleman kaipuu. Ehkä meidän ei kaikkea tarvitse ymmärtääkään. Näilläkin ihmisillä, jotka haluavat täältä pois, on meille muille merkitys ja tarkoitus. Meistä jokainen on täällä jonkin merkityksen tai tarkoituksen takia elämässä niin kauan kuin meille on annettu täällä aikaa ja sellaista elämää elämme kuin meille on annettu tehtäväksi elää. Kaikella on merkityksensä. Ja mitä emme ymmärrä, on vain annettava olla. Elämä ei ole kaikille lahja, kaikki eivät todellakaan ole luotuja täällä elämässä viihtymään. Heidän elämänsä on luotu haluamaan täältä pois ja meidän on vain hyväksyttävä se. Ei kaikkia ihmisiä ole luotu elämään ihan hamaan vanhuuteen saakka. Me ihmiset olemme erilaisia ja meidän elämät on erilaisia. Täytyy vain hyväksyä se, ja elää niinkuin on tarkoitettu kunkin täällä elää. Tottakai on hyvä tukea ja koettaa auttaa lähimmäisiämme, mutta elämämme suurta suunnitelmaa emme pysty estämään. Se on mikä on, kenenkin kohdalla.
Niin kai se menee, itseni on vain silti vaikeaa ajatella että jonkun 'täytyy' kuolla. Ehkä olen itse saanut toistaiseksi elää helppoa elämää enkä tiedä mitä kuoleman kaipuu voi tarkoittaa. Olen kohdannut liian monta läheltä piti- tilannetta ja siksi oma näkökulmani on tämä. Mitä jos sittenkin jaksaisimme vielä viikon, kuukauden, vuoden, jos toisenkin? Olen melko vakuuttunut että jos katsomme menneisyyteen sitten, olemme tyytyväisiä siihen että olemme eläneet tähän saakka.
Tietysti jos suhtautuminen kaikkeen elämän pieniinkin asioihin on negatiivista, on sieltä vaikea poimia mitään hyvää.
Toivon vain, ettei ihmiset luovuttaisi niin pian. Onko meillä muuta vaihtoehtoa kuin kuolema? Jokin muu ennalta tuntematon asia?
Vastaan vain omasta puolestani, että on todellakin olemassa sellaista pahaa oloa, joka vie ihmiselta kaikki voimat. Ja sanonta "aurinko paistaa risukasaankin" on vain sanonta, koska se todellakaan ei paista kaikille. Itse olen elänyt varjossa koko elämäni, 43v. Tahtomattani tielleni asetetaan jatkuvasti sellaisia vaikeuksia, joita "normaali" ihminen ei koskaan elämänsä aikana kohtaa.
Ihmiset joilla on ollut ns normaali elämä, eivät voi kuvitellakaan mitä ne ihmiset sisällään tuntevat, jotka ovat saaneet osakseen vain kurjuutta.
Vai mitä olet mieltä siitä, että yhdelle ihmiselle tapahtuu kaikki mahdollinen paha, mitä suomen olosuhteissa voi tapahtua? Eli kun jätetään pois sota, fyysinen kidutus ja nälänhätä, niin kaikki muu on koettu, paitsi oman lapsen kuolema? Olisiko sinulla voimia jatkaa, olla positiivinen? Mieti miltä sinusta tuntuisi olla henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti hyväksikäytetty kaikissa onnettomissa parisuhteissa, raiskattu, pahoinpidelty, pidetty panttivankina, vakavasti sairas, lapsesi myös vakavasti sairas, lapsellesi on tapahtunut pahoja asioita(et edes uskalla kuvitella mitä), vailla ystäviä ja lämpimiä välejä lähiomaisiin, jäänyt täysin vaille vanhempiesi rakkautta ja arvostusta, taloudellisesti ahtaalla, joudut pelkäämään (omasi ja) lapsesi hengen puolesta, koska sinulle pahaa tehnyt ihminen saattaa tehdä vielä pahempaa, koulukiusattu jne. Kun ainoa "auttajasi" on sosiaalityöntekijä, ja elämäntilanteesi ei mahdollista minkäänlaista harrastamista, saati uusien ystävien etsimistä? Ainoat kontaktisi ihmisiin ovat kaupan kassan ja bussikuskin kanssa keskusteleminen ja viranomaisten kanssa pidetyt palaverit. Kukaan "tavallinen" ihminen ei halua olla kanssasi tekemisissä, koska elämäsi on niin vaikeata, ILMAN OMAA SYYTÄSI. Parisuhteesta on turha haaveillakaan, ja yrityksetkin sellaista löytää päätyvät aina toteamukseen, että mies vain käytti hyväkseen. Tuo on minun elämääni. En edes ole käyttänyt huumeita, alkoholia, sortunut rikoksen poluille, ja silti kohtaan vain vaikeita vastoinkäymisiä. Luulisi että on jo tilastollisesti mahdotonta, että yhdelle ihmiselle tapahtuu tuo kaikki? Koko elämäni aikana ei ole ollut YHTÄÄN onnellista hetkeä tai tapahtumaa. Ei edes lapsen syntymä, koska lapsi on vakavasti sairas. Terapeuttini pyysi minua ajatuksen kanssa etsimään positiivisia asioita elämästäni. Löysin vain yhden; sen että lapseni ei sentään sairasta leukemiaa. Olin juuri nähnyt TV:stä dokumentin leukemialapsista, ja olin kiitollinen ettei lapsellani ole sitä. Normaalit ihmiset löytävät kyllä positiivisia asioita elämästään; työ, terveys, ystävät, sukulaiset, harrastukset, jopa parisuhde. Minulla ei ole mitään, enkä pysty mitään noista normaaleista asioista saavuttamaankaan. Sitä, miksi en, ei voi tässä selittää. Työ minulla on, mutta se on erittäin vaikeaa ja epätyydyttävää, ja ennemminkin vain rasite, kuin ilon aihe.
Mikään terapia ei auta, jos ihmisen sisin tapetaan. Sitä elää kuin kone, ja kuolemanpelko on kokonaan kaikonnut. Elämänhalun tilalla on vain odotus siitä hetkestä, joka vapauttaa tuskasta. Ihminen on silloin sisäisesti kuollut. Minä en tee itsemurhaa, koska lapseni tarvitsee minua. Haluan silti kuolla. Olen kuitenkin aika varma, että elän hyvin vanhaksi, koska MIKÄÄN toive elämässäni ei ole toteutunut, joten varhaisen kuoleman toivekaan tuskin toteutuu. Olen työelämässä mukana, eikä minulla ole varsinaista psyykkistä sairautta, jos nyt jatkuvaa masennusta ei oteta lukuun. Olen silti kuollut. Vain kehoni elää. Olen Zombie. Mutta tämän ymmärtää vain sellainen ihminen, joka tuntee samoin.
Jos jotakin kiinnostaa, olin elämäni ensimmäiset 40v uskossa. Kiitin Luojaa jokaisesta päivästä, ja hyvin harvoin purnasin, vaikka kärsin. Kun sitä auringonpilkahdustakaan ei minulle suotu, luovuin myös uskostani. Ts tiedän kyllä että Jumala on olemassa, mutta en enää keskustele hänen kanssaan. MINULLE RIITTI.
mutta tiedätkö, Hän ei ole luopunut sinusta. Hän kantaa sinua näiden vaikeiden vaiheiden aikana. Ja vie sitten kotiin, kun sen aika on. Vaikka et jaksa keskustella enää Hänen kanssaan, niin Hän on silti sinun kanssasi. Yhtään lapsistaan Hän ei hylkää. Hän hakee sinut takaisin, niinkuin paimen hakee kadonneen lampaansa. Ei Hän jätä sinua. Rukoilen puolestasi, että Hän kuulisi sinua.
"Hän ei ole kanssani", vaikka kuinka uskottelet. Häntä ei ole olemassakaan. Haluan myös kuolla pois tästä paskasta maailmasta.
En siis ole tarkoittanut pahoittaa tai loukata masennuksesta kärsiviä, pyydän anteeksi jos aiheutin pahennusta. Olen itse melko nuori (17v) ja myönnän että tarvitsisin paljon enemmän ymmärrystä ja ehkä omaakin kokemusta jotta voisin sanoa ylipäätänsä mitään. Otin kuitenkin riskin koska toivoin että saisin vastauksia ehkä itselleni, ja hyvällä tuurilla ns. lievemmästä masennuksesta kärsiville uutta toivoa.
On aivan totta että yhdelle ihmiselle tapahtuu todella paljon pahoja asioita ja vääryyttä, ja silloin ei minulla ole mitään sanottavaa koska en todellakaan tiedä mitä tehdä. En kyllä edelleenkään koe itsemurhaa hyvänä vaihtoehtona mutta niin... Ehkä se johtuu siitä että itse olen uskossa, ja uskon siihen että Jumala antaa jokaiselle sen verran taakkaa kun katsoo ihmisen jaksavan kantaa.
Tiedän että kyseessäolevien henkilöiden on vaikea ajatella asiaa näin..
Ehkä minun pitää pohtia asioita enemmän omassa päässäni, toisaalta täällä keskustellessa saan oikeita näkökulmia asioihin..
" uskon siihen että Jumala antaa jokaiselle sen verran taakkaa kun katsoo ihmisen jaksavan kantaa. "
Eli, tuo on vain sanonta jonka ihmiset ovat keksineet selitykseksi elämän suurelle mysteerille, eli sille miksi "kortit" jaetaan epäoikeudenmukaisesti, ja että " kun tarpeeksi kärsit, sinut kirkkaimmalla kruunulla siitä vielä palkitaan".
Mikä on "sopiva" taakka? Mikä on taakan määrä, jonka ihminen jaksaa kantaa? Jokainen on erilainen, ja jokaisella on hieman erilainen kantovoima, MUTTA MIETI/MIETTIKÄÄ TÄTÄ :
Eikö se, että ihminen tappa itsensä, hautoo itsemurhaa, hakee lohtua huumeista, lääkkeistä, alkoholista, OLE NIMENOMAAN MERKKI SIITÄ ETTÄ TAAKKA OLI LIIAN SUURI!? Taakka on silloin liian suuri, kun ihminen ei enää kykene elämään NORMAALIA ELÄMÄÄ ! On naivia puhua, että ihminen "kestää" juuri sen määrän minkä Jumala hänelle antaa, koska itsemurha on osoitus siitä, että IHMINEN EI KESTÄ! Kun hän valitsee "tuntemattoman" ja kuoleman tämän elämän sijaan, hän kokee että hän ei jaksa/kestä enää tätä elämää.
"Uskovaiset" tekevät surullisen usein sen virheen, että ajattelevat/katsovat elämää vain "uskonnon silmin". Se antaa hyvin suppean näkemyksen eettisiin kysymyksiin, ja johtaa siihen että uskonnon varjolla ihminen "aliarvioi" muita ihmisiä.
Jokaisen uskovaisen(kin) pitäisi lukea edes hieman filosofiaa ennen kuin sanoo jyrkkiä mielipiteitä yleisinä elämäntotuuksina. Filosofiaa voi lukea luopumatta uskostaan. Eettisyys ja humanistinen ihmiskäsitys antavat paljon laajemman perspektiivin pohtia asioita, kuin pelkkä uskonto.
joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Voi sitä ajatella, että elämä yleensä on arvokas asia. Joillakin ihmisillä heidän oma elämänsä vain ei ole sellainen että he sitä kestäisivät. Ja tuskin mikään yksittäinen subjektiivesta näkökulmasta paha asia saa ihmisiä tekemään itsemurhaa vaan se on lukemattomien eri asioiden kasautuma.
Sanot että itsemurhan tekeminen on väärin. Tarkoitat ilmeisestikin, että se on väärin juuri siksi koska se aiheuttaa surua läheisille. Etkö anna yhtään arvoa, sille että itsemurhan tekevä ihminen pääsee teollaan vihdoinkin pois kärsimyksistään. Pitäisikö hänen elää ja kärsiä suunnattomasti vain siksi ettei hän pahoittaisi lähimmäisten mieltä? Onko se väärin, että kärsivä ihminen haluaa saada loppumaan sen mikä aiheuttaa kärismystä, vaikka se olisikin oma elämä? Samalla sanot, "maailmassa on monia jotka toivoisivat saavansa elää ja olla nauttien elämän pienistäkin asioista ja terveydestä". Eikö tuo ole epäjohdonmukaista ja jopa tekopyhääkin? Kutsut tiettyjä ihmisiä väärintekijöiksi siksi, että he haluavat päättää kärsimyksensä. Jos olisit johdonmukainen, niin sanoisit että "maailmassa on monia jotka toivoisivat saavansa elää ja olla nauttien elämän pienistäkin asioista ja terveydestä ja tällöin he tekevät väärin koska haluavat lopettaa omat kärsimyksensä".
Sanot myös, että et ymmärrä miten joku voi tehdä itselleen niin väärin että ottaa itsestään hengen. Yksinkertaista: riittävän paha olo, joka jatkuu riittävän pitkään. Lisäksi kenenkään muun ihmisen on sitä vaikea ymmärtää, koska hän ei joudu elämään sitä elämää ja olemaan se ihminen, jolla on niin paha olo, että tahtoo viedä itseltään hengen.
toi on mahdollista vain terveelle ihmiselle. etta ajattelee noin. siis semmoiselle joka on fyysisesti mutta ennen kaikkea henkisesti terve. joku jonka aivot toimii eri tavalla kuin muitten ei voi sille mitaan etta on sairas ja haluaa kuolla. kemiallinen epatasapaino. jos on vaikka jonkinsortin jakomielitautia.. ei se ihminen sille voi mitaan. laakityksella voi koittaa auttaa asiaa mutta aina sekaan ei auta. kay kauheasti saaliksi ystavaani joka todella haluis normaalin ja henkisesti mukavantuntuisen elaman muttakun kemia ei sita hanelle suo :(
Ensin kysyit, miksi luopua kaikesta tästä kivasta...
sitten vastaat itsellesi mitä kaikkea KIVAA täällä on...
itsemurhaan ajautuneilta puuttuvat juuri nuo "kivat", heillä ei ole elämää, heillä on vain oleminen. Ymmärrätkö? He eivät elä, heillä ei ole elämää, ei ole "sitä"!
Me vain olemme, jotta teikäläiset saisivat nauttia..
Okey, meni ehkä vaikeaksi ymmärtää, mutta niinhän se on - "te" normaalit ETTE YMMÄRRÄ!
Teitä jokaista tarvitaan ja teistä pidetään, kun vain annatte meille mahdollisuuden näyttää se. Sekään ei ole aina helppoa, sillä hätä toisesta peittää osan tunteistamme.
Muistakaa rukoilla hädässä, kyllä teitä kuunnellaan.
Ennenkaikkea, hakekaa apua, jos koette sitä tarvitsevanne.
Ymmärrän tuskaanne, se ei ole vierasta itsellenikään, mutta apua on olemassa.
Minäkin kaipaan häntä, joka lähti.
tuossa oli se mitä tarkoitan itsekin.
Tiedän että mielipiteelläni ei ole kenellekään väliä, ja että olen inhottavan kuuloinen jos olen sitä mieltä että on syy elää.
Itse olen kuitenkin kokenut myös menetyksiä ja traumaattisia tapaturmia, mutta olen selvinnyt niistä. En ole elänyt pehmeässä pumpulimaailmassa, mutta olen saanut tukea läheisiltäni, kiitos siitä. Toivon että ihmiset saisivat edes jostain sen tarvittavan voiman jolla jaksaa.
KU NVAHEMPASI OVAT PELKÄSTÄÄN SINUA VASTAAN YM PASKAA
Itselläni tuo kuoleman kaipuu iskee,välillä todella voimakkaastikkin. Kaipuu lähteä tästä maailmasta pois..Pelästyn sitä tunnetta joskus todella paljon.Muutaman kerran olen ollut niin lähellä siirtyä ajatuksistani tekoihin, mutta en ole vain kyennyt.Jokin minut tässä elämässä vielä kiinni pitää..
Minulla on onneksi muutamia todella läheisiä ystäviä, edes heille en kykene puhumaan näistä ajatuksista ja tunnetiloista. Vielä vähemmän vanhemmilleni, tiedän kuinka suuri huoli heille tulee, enkä haluaisi sitä heille. Patoan vain kaiken sisälleni..Kuinka kauan sitä kestän, tiedän en.