Anteeksi provosoiva otsikkoni, mutta näin se vaan on. Klubi on lopettanut uusien jäsenien ottamisen näyttääkseen että niitä ei tarvita. Tällä keinolla saadaan nykyiset jäsenet uskomaan toimintaan ja tilanne rauhoittumaan. Kotiutukset tulee toimimaan ihan normaalisti vielä useita kuukausia eteenpäin. koska kassassa on vielä varoja.
Miten tuo homma saadaan kestämään kasassa? Parilla hyvin yksinkertaisella keinolla. Ensinnäkin "sisäinen pörssi" tuottaa koko ajan tuloja klubille ja jokaisen "voitetun" 10 000 euron jälkeen klubille pitää maksaa jäsentason nostot. Tällä saadaan oikeaa rahaa järjestelmään josta on sitten taas varaa maksella "kotiutuksia".
Toinen kikka on sellainen, jossa johdolla ei ole mitään tekemistä, vaikkakin ovat suunnitelleet että näin tulee tapahtumaan. Nyt kun klubi "suljettu" niin sinne ei pääse jäseneksi. Tämä homma hoituu siten, että jäsenet ottavat tuttaviaan mukaan siten, että laittavat tuttavien "sijoitukset" omalle "sijoitustililleen" , jolloin järjestelmään tulee taas lisää "tuoretta rahaa". Homma on rekrytoitaessa helppo perustella sillä, että koska uusia jäseniä ei oteta, on voittojen pakko tulla "valuuttakaupasta". Kukaan ei tässä vaiheessa ajattele sitä että vanhat jäsenet edelleen pumppaavat joko omiaan tai toisilta saatuja rahoja järjestelmään.
Mistä tämän tiedän? No siitä että klubissa mukana oleva tuttuni ehdotti minulle tätä menetelmää. Hänen argumenttinsa oli juuri tämä klubin sulkeutuminen joka "todistaa" sen että valuuttakauppa on se tulonlähde. Minun olisi vain pitänyt siirtää hänen tililleen 5000 euroa ja olisin saanut tuotoista 60% ja hän olisi ottanut itselleen sen 40% palkkiona siitä että pääsin mukaan hänen kauttaan vaikka klubi on suljettu. Tässä on teille se varjopyramidimalli, jonka avulla on mahdollista jatkaa toimintaa edelleen. Ainut keino tuon valuuttakaupan todistamiseen olisi se, että rekrytointikiellon lisäksi pääoman lisäykset jäädytettäisiin esim. vuodeksi. Olisin saanut jo 6 kuukaudessa tuon 5000 takaisin, koska klubi on toiminut tähän asti äärettömän hyvin ja tulee varmaankin jatkossakin toimimaan.
En ole ollut liittymässä systeemiin missään vaiheessa, sillä en usko ilmaisiin lounaisiin enkä varsinkaan siihen että näin "varman" rahantekokoneen keksijä haluaisi jakaa mahtavat tuotot tuntemattomien kaduntallaajien kanssa.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Eli edelleen hieman huvittaa tämä tiettyjen keskustelijoiden kovapäinen vastustus winclubia kohtaan, ymmärrättekö se winclubin forexsignals-ohjelma toimii!! SE TOIMII!! Kokeilkaa vaikka treidailla sen kanssa esim. oandan harjoitustilillä. Eli ForexSignals -ohjelma toimii ja en näe syytä miksi he eivät valuuttakauppaa kävisi kun ovat tuollaisen ohjelman onnistuneet kehittämään.
Kokonaan toinen juttu on sitten tuo verotus, eli siinä winclub hyödyntää porsaanreikiä, mutta niinhän kaikki yritykset optimoi verotustaan vähintään tilinpäätösjärjestelyillään jos ei muuten.
Eli en epäile winclubin kohdalla Ponzia, mutta verotuksessa hyödyntää kyllä porsaanreikiä oikein olan takaa. Jäsenet toki maksavat tuotoistaan pääomaveron kuten pitääkin.
Winclubin tarkastelua vaikeuttaa se että kyse on yksityisestä sijoittaja klubista joka on osa tätä worldwide investment plaa.. en muista sitä yrityksen loppua..
Eli klubin verotusjutut saattavat olla aika erilaisia muutenkin varsinkin kun se sijaitsee ulkomailla.. no aivan sama minulle
Näkeehän ton idioottikin, että se on ilman epäilyksenhäivääkään Ponzi.
Ei se mitään vastustusta ole, vaan keskustelua asiasta.
Kerroppa miten voin tuon teidän maailmassa ainutlaatuiseen "forexsignals" ohjelman toiminnan. Eli heitäppä linkki mistä voin vaikka esim. tuon kuukauden ajan kokeilla signaalia. Tunnukset löytyy kyllä forexkokeiluun, kunhan vain kerrot mistä tuon signaalin saan käyttööni.
Voimme tehdä diilin: Teen tuon 1 kk ajan demotilillä kauppaa ja laitan tulokset tänne, jos vaan kerrot mistä saan tuon signaalin käyttööni. Siinäpä sitten saadaan selvyys tähänkin asiaan.
Täältä voi katsoa Panamaan rekisteröidyn yrityksen verotukseen liittyviä seikkoja:
http://www.panamalaw.org/bearer_share_corporation.html
Kuten Panaman yritysrekisteristä näkyy, WORLWIDE INVESTMENT COMPANY CORP. on Sociedad Anonima. Kyseisen yritysmuodon etuja:
"Panama Anonymous Bearer Share Corporation – Such anonymous corporations are called by this term in Spanish - Sociedad Anonima, abbreviated as S.A. These corporations have no registry or database into which are entered the owners of the corporation. Ownership is through the printed stock certificate called bearer shares. The share certificates can be made out in blank or with a name. Whoever owns the share certificates owns the corporation. The certificates can be kept anywhere in the world. The books and records can be kept anywhere in the world. There is no paid in capital requirement. There is no tax in Panama on offshore-derived income other than the $300 annual tax included in our prices. Transfers of ownership of the stock do not have to be reported. The Panama government does not know who owns these bearer share corporations. With a Panama bearer share corporation, wires moving through the wire system are not associated with any natural persons for more privacy. Various banks, correspondent banks, national banks and governments monitor wires. All these entities can learn from the wires is the name of the corporation, no owners. It is like the old Swiss numbered bank accounts except a name of a corporation is used instead of a number, both just as anonymous. Panama corporations can be formed in 2-3 days. Panama bearer share corporations can own real estate or other corporations anywhere in the world under Panama law, and are the best of the offshore corporations."
Yrityksen voi perustaa parissa päivässä ja lopettaa pelkällä sähköpostiviestillä.
Jos haluaa suojella yksityisyyttään vielä tarkemmmin, kannattaa otta käyttöön esim. Little Brother ja kukaan ei voi jäljittää sähköpostejasi:
http://www.yourlittlebrother.com/
Jos tämäkään ei riitä ja bisnekset ei oikein suju, voi aina hankkia "kakkospassin":
http://www.firstantilles.com/sections/2_passports/burkina_faso/burkina_faso.php
http://www.panamalaw.org/passport_program.html
-Dirikka
Dirikka on kaivellut aika lailla mainioita tietoja Winclub "sijoitusbusinekseen" liittyvästä "yrityksestä".
Miksi toimiva ja tuottoisa business pitää piilottaa anonymiteetin taakse? Kyllä noiden tietojen perusteella tavallisenkin normaalijärjellä varustetun ihmisen "hälytyskellot" pitäisi soida.
Yksikin hyvä perustelu olisi yllätys. Perusteluksi ei kuitenkaan lasketa sitä, että "joo joo, siksi se on siellä että verotus on keveämpää ja taustalla oleva humaani hyväntekijä ei halua nimeään julkisuuteen koska joutuisi kateellisten hampaisiin".
Verotusteknillisesti Panama voi olla hyvä ratkaisu, mutta miksi kaikki piilottelu ja salailu?
Hommaa pyöritetään niin kauan kun massia tulee sisään enemmän/6kk kun sitä jaetaan ulos. Sen jälkeen on helppo kadota thaimaahan yms.
miljoona €? Saat ehkä vuokrata. Täytyy ottaa selvää.
Eli WinClubin ahtopainemittari tästä (kannattaa avata se Internet Explorerilla, ei toimi mozillalla oikein):
http://69.94.131.239/fxautopilotmain.php
Tuosta reaaliaikaista kurssidataa
http://www.dailyfx.com/charts/Chart.html
Huomioi ahtopainemittarissa ja tuossa vertailulinkissä eri GMT eli aikavyöhykkeet ovat erit mutta, molemmissa kurssidata reaaliaikaista, joten vertailukelpoiset osoitteet.
demotilin treidausta varten voit tehdä esim.:
www.oanda.com
Kiinnostavaa olisi myös tietää millaisia "sopimuksia" jäsenet ovat tehneet WinClubin kanssa. Täällähän on jo ilmoitettu, että esimerkiksi NDA:t on tehty jne., joten joitakin papereita on ilmeisesti allekirjoitettu.
Lukeeko sopimuspapereissa Panamaan rekisteröity WORLDWIDE INVESTMENT COMPANY CORP. -niminen yhtiö? Jos näin on, olette tehneet sopimuksen olemattoman yrityksen kanssa, koska Panaman yritysrekisteristä löytyy vain WORLWIDE INVESTMENT COMPANY CORP. -niminen firma. Onko papereissa ollut yrityksen panamalainen Y-tunnus ja OIKEIN kirjoitettuna?
Jos aiemmin esitetyt seikat vievät pohjan jäsenen oikeusturvalta, tässä olisi vielä yksi niitti arkkuun. Nämä "sijoittajat" pelaavat siis todellisilla riskeillä, joten toivon tosiaan, että klubilaisilla on ollut sitä kovasti mainostettua ylimääräistä rahaa, ettei "rahantekokoneen" hirttäessä kiinni tule ongelmia.
-Dirikka
Sama tuntuu olevan.
Tämä kuukausi on mennyt vähän huonosti.
Plussaa on tullut vain vähän yli 20 pipsiä.
On tehty kaksi huonoa kauppaa (mokattu). Toimeksianto on aktivoitu väärään aikaan.
Normaalisti tähän aikaan pitäisi olla n. 70-100 PIPS.
Winclub ei välttämättä seuraa orjallisesti tätä "mittaria" (pääosin kyllä).
WORLWIDE....EI VITTU KUN OLLUT TAAS SIJOITUS- JA RAHAMAAILMAN NEROT ASIALLA!!!! TÄLLAISET NEROT SITTEN MUKA KEKSINEET VALUUTTAROBOTIN JOTA EI OLE MYYTY KENELLEKÄÄN ISOMMALLE TAHOLLE!! EHEEHEHEHEHE KYLLÄ LÖYTYY SUOMALAISISTA SINISILMÄISTÄ PORUKKAA!! :D:D:DDDDDDDDDDD
huonot kaupat:
1. MTV3 uutisointi
2. poliisi tv uutisointi
= ei ole tullut riittävällä vauhdilla uusia sijoittajia mukaan = pienemmät tuotot.
Ei, vaan nyt tulee se tilastollinen huonompi kuukausi, mikäli loppukuun "sahaukset" eivät onnistu. Niitä tulee muutama silloin tällöin.
Myös erittäin hyviä kuukausia tulee silloin tällöin. Esim. joulukuu 2006 oli hyvä n. 300 PIPS. Tilastollisesti huippukuukausia on tullut n. 1 kpl vuoteen, joten kohta pitäisi taas tulla.
Vaihtelu on tietenkin näin kaoottisessa systeemissä iso, mutta pääasia on, että keskimääräinen tuotto on hyvä
sen caps-lockin pois päältä. Se on siinä varmaankin vasemmalla puolella näppistä - mutta evoluution huippuna tuollainen Alfa-uros löytää sen varmaan ilman ohjeitakin.
jäsenillä (ei alle 5000€) koko sijoitetulle pääomalle, kaikista maksuista huolimatta yli 100%
Kuinka kauan siis luulet järjestelmän oikeasti kestävän ilman toimivaa valuuttakauppaa.
Ja toinen kysymys, miksi pidettäisiin yllä huijausta. Kaikki "uusi raha" tulee uudelleensijoitusten kautta. Kaikki maksut hoidetaan tuotoista. Kassavirta olisi koko ajan negatiivinen. Siis, jos olisi huijaus, miksi klubi pyörii edelleen, varsinkin kun yhdistämme kaksi edellistä.
"Winclub on tuottanut voittoa pääomalleni. Mitään en ole vielä nostanut kun ajattelin pitää sisällä vielä ainakin vuoden."
"Tein koenoston 5 eurolla ja homma näytti pelaavan".
"Nostin tuhat euroa ja kun homma toimi sijoitin lisää rahaa."
Vieläkö sinulle epäselvää kuinka homma voi toimia?