Korkeat eläkkeet houkuttavat työikäisiä kansanedustajia

Korkeat eläkkeet houkuttavat työikäisiä kansanedustajia
Kansanedustajien halu jäädä eläkkeelle jo työiässä on yleistynyt nopeasti. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan viime vuonna ns. sopeutumiseläkkeelle jäi jopa 56 entistä kansanedustajaa, kun viisi vuotta sitten eläkettä nosti 33 työikäistä kansanedustajaa.Sopeutumiseläke säädettiin eduskunnassa helpottamaan työikäisen edustajan paluuta työelämään, ja sille pääsee jopa alle 40-vuotiaana.Täyteen 3 385 euron (17 400 markan) eläkkeeseen kansanedustajalla on oikeus 15 vuoden edustajavuoden jälkeen. Eläkettä voi saada iästä riippumatta eduskunnasta pudonnut tai pois jättäytynyt edustaja, joka ei löydä uutta työtä. Eläkeläisen ei tarvitse etsiä työtä tai ilmoittautua työttömäksi, sillä toimetonkin voi nostaa sopeutumiseläkettä kunnes täyttää 65 vuotta ja siirtyy vanhuuseläkkeen piiriin.

Turun Sanomat Julkaistu 3.3.2002 8:48:00
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Monet joutuvat töihin sopeutumiseläkkeen arvosta.

Äänestä
  • työttömien kannustinloukuista. Eivätkö he ole rakentaneet tässä itselleen kannustinloukun? Sellaiset eläkedut, että jo hyvin nuorena voi vetäytyä vapaaherraksi. Käsittääkseni näin hyvät eläke-edut eivät kannusta työntekoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korkeat eläkkeet houkuttava... kirjoitti:

Korkeat eläkkeet houkuttavat työikäisiä kansanedustajia
Kansanedustajien halu jäädä eläkkeelle jo työiässä on yleistynyt nopeasti. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan viime vuonna ns. sopeutumiseläkkeelle jäi jopa 56 entistä kansanedustajaa, kun viisi vuotta sitten eläkettä nosti 33 työikäistä kansanedustajaa.Sopeutumiseläke säädettiin eduskunnassa helpottamaan työikäisen edustajan paluuta työelämään, ja sille pääsee jopa alle 40-vuotiaana.Täyteen 3 385 euron (17 400 markan) eläkkeeseen kansanedustajalla on oikeus 15 vuoden edustajavuoden jälkeen. Eläkettä voi saada iästä riippumatta eduskunnasta pudonnut tai pois jättäytynyt edustaja, joka ei löydä uutta työtä. Eläkeläisen ei tarvitse etsiä työtä tai ilmoittautua työttömäksi, sillä toimetonkin voi nostaa sopeutumiseläkettä kunnes täyttää 65 vuotta ja siirtyy vanhuuseläkkeen piiriin.

Turun Sanomat Julkaistu 3.3.2002 8:48:00

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu