On epäselvää kuka kirjoitti ensimmäisen kirjeen Timoteukselle ja raapaisi Paavalin nimen alle.
Kirje on kirjoirettu n. 100 vuotta Paavalin kuoleman jälkeen joten se on väärennös.
Kirjeessä on myös asioita joita ei Paavalin aikana ollut esim. seurakunnan vanhin.
Kirjeessä on eräs helluntailaisten ja naispappeuden vastustajien tärkeimmistä opeista:
2.11-12 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.
Ja seuraavissa jakeissa on syy alistukseen:
2.13-14 Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn.
Ja mikä pahinta jae 15 ilmoittaa että nainen ei voi edes pelastua jos ei ole synnyttänyt:
2.15 Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.
Lapseton nainen ei pelastu?
17
822
Vastaukset
- tosissaankin
lukisit Ilmestyskirjan ja siten voisit tulkita ajassa, niin tässä ajassa.
Ketä kiinnostaa mennyt?- Präde
Viittaan omaan kirjoitukseeni ilm.kirjan tulkinnasta: monet "tulkitsevat" ilmestyskirjaa, mutta eivät ole vaivautuneet pohtimaan, mitä se merkitsi silloin aikalaisille, kun se kirjoitettiin ja mitä se siis voisi merkitä nykyajalle. Tulkinnanhan pitää lähteä siltä pohjalta: muutenhan se on mielivaltaa. Koskee muuten koko raamattua.
- sen paremmin
kuin mikään muukaan Raamatun kirja tiedä puhua tästä ajasta yhtään mitään. Ilmestyskirjakin puhuu koko ajan keisari Neron ajasta, ainakin osapuilleen.
- vko
Paavali sen 1.Tim. kirjeen kirjoitti. Aika kaukaa haettu väite, että kirje olisi kirjoitettu 100 v. Paavalin jälkeen. Opetukset (vaikka ne väärin ymmärrätkin) on täysin samassa linjassa Paavalin muiden kirjeiden, Jeesuksen opetuksien ja koko kristinuskon kanssa.
- Paavali tai
kuka hyvänsä niin se on aivan oikein. Akkaväki pakkaa sönköttämmän joka asiassa niin ettei vähänkään verkkasempi mies saa edes suunvuoroa.
- ne naiset
sitten ovat.
- ...totuuden......
Naiset vievät mielipiteilään pois Raamatun suoralta polulta. Naisevankelistan opetukset helluntaissa ovat toista oppia kuin Raamatussa. Tunteet ja totuus ovat eri asioita, ja usein ristiriidassa keskenään. Naisten kyyneleet ovat lähes poikkeuksetta krokodiilerien kyyneleitä.
- tuntea
historiaa ja sen aikaista elämäntyyliä, jotta voi ymmärtää Paavalin kirjeet Timoteukselle.
Aikanaan oli vallalla käsitys, että nainen on alkusyy kaikkeen pahuuteen, sillä hän lankesi ensin ottamaan houkutukset vastaan ja näin saattoi miehenkin lankeemukseen.
Sehän on tietenkin tottakin ja siksi naisen osa on usein ollut raskaampi, kuin miehen osa (miesten sitä tunnustamatta ja näkemättä), esim. synnytyskivut kuuluvat yksin naiselle, eli mies on niistä vapaa.
Miehille kuuluu täällä kuitenkin omat vaivansa, esim. leivän tienaaminen joskus niin raskaasti, että sen syöminenkin tuo hien otsalle. Eli Jumala katsoo niin naisen, kuin miehenkin langenneeksi samassa arvossa.
Oli vallalla käsitys, että naisen pitää hyvittää tekonsa miehelle ja siksi hänen tulee iäksi vaieta hiljaisuuteen ja nöyryyteen ja kuunnella mitä mies hänelle sanoo ja opettaa.
Koska Paavali oli vain ihminen, ei Jumala, ei hänen opetuksensa ole täydellisiä, vaan hän lankesi joskus vallalla oleviin käsityksiin. Useimmiten hän itse ilmaisi, että "nyt puhun minä, ei Jumala", mutta aina hän ei sitä tehnyt ja joitakin opetuksia, joissa hän ilmaisi OMAN MIELIPITEENSÄ on jäänyt jopa häiritsevinä ja "hyväksi käytettynä" hänen jälkeensä. Niitä ei ole koskaan hyväksi käyttäneet Pyhällä Hengellä täytetys, vaan fariseukset ja kirjanoppineet ovat sen tehneet.
Tämä naisiin kohdistuva aliarvioiminen oli aivan tavallista kaksituhatta vuotta sitten, mutta Jeesus nosti naisen miehen rinnalle ja antoi saman arvon naiselle, kuin miehellekin. Hänen opetukseensa kuuluu, että jokainen saa julistaa ilosanomaa, niin nainen, kuin mieskin. Ehtona sille on vain Pyhällä Hengellä täyttyminen.
Nyt on viisaita miehiä, jotka nostavat itse naisen rinnalleen, eli toteuttavat Jumalan tahtoa siinä asiassa ja on tietenkin miehiä, jotka jatkavat naisen aliarvioimista, eivätkä siedä heitä rinnalleen tasavertaisena.
Hyvin usea nainen on lunastanut paikan tulla kunnioitetuksi. Nykyään saamme nähdä jopa niin, että naiseen on syntynyt syvempää nöyryyttä kuulla Jumalaa, kuin mieheen ja siksi naisten kautta opetus on usein sopuisampaa ja samalla myös totuudellisempaa.
Kuitenkin Jumalan antama ohje perheen sisäisestä järjestyksestä pitää yhä tänäänkin paikkansa, eli se, että mies rakastakoon vaimoaan, kuin itseään ja vaimo olkoon kuuliainen miehelleen ja lapset kunnioittakoon ja rakastakoon vanhempiaa, jotta saisivat menestyksen ja pitkän iän, eli vaikka nainen on nostettu miehen rinnalle, ei sillä säretä Jumalan ohjeita.
Tällä ilmaisulla Jeesus ilmaisee, että nainenkin tekee Jumalan valtakunnan eteen äärettömän arvokasta työtä:
Luuk. 13:21
Se on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani."
Tällä Luuk.10:42 Jeesus ilmaisee, että naisen ei tarvitse palvelijana häärätä miehiin nähden, sillä on vain yksi tarpeellinen, palvella Jumalaa. Eli naisia on erotettu samoin, kuin miehiäkin Jumalan valtakunnan työhön ja sitä ei ole koskaan vastustaneet Pyhällä Hengellä täyttyneet.
Luukas 10
42 mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois."
Olimmepa miehiä tai naisia olemme kelvollisia palvelemaan Jumalaa, jos olemme uudesti syntyneet ja täyttyneet Pyhällä Hengellä.- viet vinoon
Sinä johdattelet sivupoluille. Paavali opetti tasan niinkuin totuus onkin. Vaimon asema on luomisesta alkaen ollut sama. Eikä ihmisen ole lupa olla muuttamassa tuota järjestystä. Se on Eesaun syntiä sellainen.Hänkin piti halpana esikoisoikeuttaan. Miehellä on esikoisen oikeus niinkuin Paavali perustelee. Jumala antaa Pyhän opetuksensa vain uskossa olevien uskollisten miesten välityksellä. Raamatussa löytyy tähän vahvat perustelut. Joka ei siihen tyydy, perustakoon itselleen uskonnon, mutta älköön tulko muuttamaan perinnettä.
- Saarnavaareilta
Saarnivaara kääntää paikan näin:
"Aadamhan luotiin ensin, sitten Eeva, eikä Aadam joutunut petetyksi, vaan vaimo tuli petetyksi ja lankesi rikkomukseen. Hän on kuitenkin pelastuva lasten synnyttämisen läpi*, jos pysyvät uskossa, rakkaudessa, pyhityksessä ja siveydessä."
1. Tim. 2:13-15
* KR: kautta. Lasten synnyttäminen ei ole pelastuksen keino. Jumala auttaa ja varjelee uskovia vaimoja sen vaivojen ja vaarojen läpi. Vrt. 1Kor.3:15 "Tulen läpi".
Saarisalo taas kääntää ja selittää näin:
"Sillä Aatami luotiin ensin, sitten Eeva, eikä Aatamia petetty, vaan nainen joutui petettynä rikkomukseen. Mutta hän tulee autuaaksi lapsensynnyttämisen kautta, jos pysyvät uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä."
1. Tim. 2:13-15
Alaviite 2:15 "Lapsensynnyttäminen." Alkukielen sana on yksikkömuodossa. Se viittaa Kristuksen syntymään ja siihen, että Kristus tuli ihmiseksi valmistamaan ihmisille tien autuuteen.- kertoo
miten nainen puettuna auringolla synnyttää Pojan, joka temmataan Jumalan luokse ja tämä nainen joutuu pakenemaan erämaahan pakoon vainoojaa, joka haluaisi tappaa naisen, joka synnyttää Uskon, mutta Jumala suojelee tämän naisen.
- naista ja miestä.
Luukas 2
35 -ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä-että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi".
36 Ja oli naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta,
37 ja oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää. Raamattua lainkaan, koska hänelle tulkitsee Raamattua itse paholainen, vääntäen ja kääntäen asiat päälaelleen, sen sijaan, kun uskovaista ohjaa Pyhä Henki.
Valehtelee Raamatun kirjoituksia väärennetyiksi, ja näin rienaa pyhää Raamattua.
Pekun ei pitäisi antaa kirjoittaa lainkaan tällä palstalla. koska hänen kirjoituksensa on kaukana kuin itä lännestä helluntailaisuudesta.
Eniron säännötkin sen kieltää.
Tämäkin Pekun Raamatun pilkka ja väärennös kirjoitus tulisi poistaa, tai siirtää ateistien palstalle, jonne koko mies joutaisi epäuskonsa ja Raamatun väärennöksineen.voi synnyttää "älyn lapsia", niitä Jumalan lupaamia Jälkeläisiä:
Gal. 4:27
"Sillä kirjoitettu on: »Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies»."
Hengen maailmassa ymmärrys tekee hengellisesti hedelmälliseksi, josta sinä, Pe.ku, näytät jääneen osattomaksi ja huolehdit vain niistä kuolevaisista ja katoavaisista asioista!
Jes. 56:3
Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: »Herra erottaa minut peräti kansastansa", älköönkä kuohittu sanoko: "Minä olen kuiva puu»".
Mal. 2:15
"Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä. Mutta kuinkas se yksi? Hän pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä. Ottakaa siis vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat nuoruutenne vaimolle".
Älköön enää kerskatko lihallisista lapsistaan vaan hengellisistä!- Anna K Estää
Paavali lähetti Timoteuksen Efesoon ja kirjoitti hänelle ohjauskirjeitä. Kirje on kopio alkuperäisestä, jos on 100 v nuorempi. Silloin kopioitiin käsin ja huolellisesti alkuperäisen mukaan. Väärennöksiäkin toki tehtiin. Miksi tämä kirje olisi väärennös? Kirjehän on kirjoitettu samassa hengessä kuin muutkin Paavalin kirjeet.
Tosin ulkopuoliset ei-uskovat eivät näitä henkimaailman asioita osaa tunnistaa.
Kirjoitustyylien tutkijat voisivat vastata sitten näille.
Nyt vielä lisäksi ollaan huolimattomia ja selitellään oman mielen mukaan lisää sekaan minkä kyllä tarkka tutkija erottaa käännöstekstistäkin vaikka ei alkutekstiä kreikkaa tuntisikaan. Myös tahattomia käännösvirheitä on aika lailla tunnollisillakin kääntäjillä.
Tämä kirje on tarkoitettu varoitukseksi Efesossa levinnyttä gnostilaisuutta vastaan. Tutki mitä on gnostilaisuus niin ymmärrät koko kirjeen tarkoituksen! En jaksa tähän laittaa linkkejä sinnetänne. Google auttaa.
Gnostilaiset halveksivat naiseutta ja lasten synnyttämistä. Naisesta piti tulla mies että kelpaisi taivasten valtakuntaan. (Tuomaan evankeliumi)
Kyseessä on ollut ilmeisesti myös käännösvirhe vanhemmassa käännöksessä mutta lainaamasi uusin käännös on käännetty aika selkeästi ja hyvin tähän nähden. Paavalilla oli selvästi tarkoitus neuvoa Timoteusta ettei nainen ole halveksittava ja kelpaamaton vaikka lapsia synnyttääkin.
Adam rikkoi tietoisesti Jumalan käskyn, nainen oli helpommin petettävissä eli herkkäuskoisempi ja taipuvampi käärmeen metkuihin, aistinautintoihin ja tiedon hankkimiseen. Siksi kärmes lähestyikin Evaa eikä Adamia. Ja Jumala puolestaan pani ensin Adamin vastuuseen rikkomuksesta.
Paavalin kirjeessä heijastuu ex-fariseuksen juutalainen patriarkaalisuus, mutta se on viisautta joka sopii kyllä länsimaiseenkin yhteiskuntaan. Olen eri keskusteluissa huomannut miten juttu lähtee naisilla sivuraiteille ja loogisuus pettää tunteiden voittaessa joten usein tulee mieleen että joku saisi välillä tukkia suun rakkaiden kanssasisarten lörpötyksiltä ja hillitä hienovaraisesti myös itsenikin viisasta puhetta.http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimmäinen_kirje_Timoteukselle
Tietosanakirjasta löytyy perusteluja.
Olet lisäksi ymmärtänyt ainakin osan noista teksteistä väärin.
Siellähän lukee että synnyttäminen on yksi ehto naisen pelastumiselle eikä päinvastoin.- Anna K Estää
Pe.ku kirjoitti:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimmäinen_kirje_Timoteukselle
Tietosanakirjasta löytyy perusteluja.
Olet lisäksi ymmärtänyt ainakin osan noista teksteistä väärin.
Siellähän lukee että synnyttäminen on yksi ehto naisen pelastumiselle eikä päinvastoin.En löytänyt linkistäsi Wikipediasta mitään
kyseisestä aiheesta jos sitä tarkoitit.
Tässä Raamatun käännöksiä:
15 Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää. (Suom Raamattu 1992)
15 Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä. (Suom Raamattu 1933-38)
15 Notwithstanding she shall be saved in childbearing, if they continue in faith and charity and holiness with sobriety. ( King James)
Mikään ehto lastensynnyttäminen naisen pelastukselle ei ole Raamatun mukaan. Eikä minun ymmärtääkseni näidenkään jakeen käännösten mukaan. Ehto tulee jos-sanan jälkeen: "jos pysyy uskossa ja rakkaudessa..." Usko on ehto.
V. 1933-38 Raamatun käännös on virheellisin ja aiheuttaa väärinkäsityksen jos ei tunne kirjeen taustaa, Efeson uskontoja. Siellä oli myös Artemis-jumalattaren temppeli.
Uskon kautta pelastuu, ja tämä opetus on sopusoinnussa muun Raamatun kanssa.
Siis lapsia synnyttäessäänkin nainen pelastuu, mutta myös ilman synnytyksiä. Usko Jeesukseen on ratkaisevaa. Eikö tämä olekin oikeudenmukaisempaa ja järjellisempää opetusta? Eiväthän kaikki naiset voi synnyttää!
Wikipedian tietoihin en voi aina luottaa, niissä on usein virheitä ja vanhentunutta tietoa! Joskus jopa ennakkoluuloista tai jonkin opinsuunnan värittämää. Tarkoitan myös muissakin kuin kristinuskoa koskevissa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621374
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39956Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38695- 14620
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28602Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 28588
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver19580Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17543