Äitini on ollut jo yli puoli vuotta sairaalassa. Leikattu useampia kertoja vatsasta ja suolistosta. Tilannetta vaikeuttaa se, että hän on liikuntakyvytön reumasairauden takia ja täysin muiden avun varassa.
Äiti pääsi jo hetkeksi palvelutaloon, mutta oksentelu alkoi uudelleen ja hän on taas sairaalassa.
Pelkään todella hoitajien lakon alkamista, äitini on jo nytkin ollut huonolla hoidolla. Esim. hänelle on toistuvasti unohdettu laittaa soittokello käteen kiinni, vaikka on liikuntakyvytön ja tukehtumisvaarassa oksentelun takia. Mitä sitten jos lakko alkaa ja hoito huononee entisestään? Äitini on vielä sellaisessa sairaalassa, joka iltasanomien listan mukaan osallistuu lakkoon.
Äidin tila on heittelehtinyt kaiken aikaa ja tuntuu että häntä kohtaa kaikki mahdollinen huono onni. Miten selvitä näistä pelon ja ahdistuksen tunteista?
Äiti pääsi jo hetkeksi palvelutaloon, mutta oksentelu alkoi uudelleen ja hän on taas sairaalassa.
Pelkään todella hoitajien lakon alkamista, äitini on jo nytkin ollut huonolla hoidolla. Esim. hänelle on toistuvasti unohdettu laittaa soittokello käteen kiinni, vaikka on liikuntakyvytön ja tukehtumisvaarassa oksentelun takia. Mitä sitten jos lakko alkaa ja hoito huononee entisestään? Äitini on vielä sellaisessa sairaalassa, joka iltasanomien listan mukaan osallistuu lakkoon.
Äidin tila on heittelehtinyt kaiken aikaa ja tuntuu että häntä kohtaa kaikki mahdollinen huono onni. Miten selvitä näistä pelon ja ahdistuksen tunteista?
Vastaukset 10
Vanhimmat
peloistasi hoitohenkilökunnan tai heidän esimiestensä kanssa? Kannattaisi jutella. Ja sit voi tehdä tästä hoitojen huonolaatuisuudesta kantelun lääninne sosiaali- ja terveyspäällikölle, tai johtajalle, en muista hänen titteliään nyt, mutta nimenomaan lääninne sosiaaliviranomaiselle.
Jos voit, niin risti kätesi, rukoile äitisi puolesta ja jätä hänet Jumalan käsiin. Hän lievittää ahdistustasi ja pelkoasi, kun rukoilet Häntä.
Minun äitini ja isäni ovat Luojalle kiitos päässeet jo pois tästä kovasta yhteiskunnasta. Mutta seurasin ja olin ihan tarpeeksi tukena ja taistelemassa heidän oikeuksistaan saada hoitoa korkeasta iästään huolimatta. Tänä päivänä kun "kannattamattomat" ja "tuottamattomat" joutavat kuolla pois. Heitä ei hoideta, vaikka heillä olisi siihen kaikki oikeus. Rukoilen puolestanne.
Hoitohenkilökunta on asennoitunut, että heillä ei ole tarpeeksi aikaa potilaille ja siksi virheitä sattuu. Iltapäivisin kyllä istuvat mielellään sairaalan käytävillä tai muualla kahvihuoneessa ja juoruavat. Koska hoitajat ovat tunnetusti aika tyhmiä, niin heillä on heikko itsetunto ja he ottavat kaikki hoitovirhehuomautukset itseensä ja kostavat ne potilaihin.
Ihmettelen suuresti näitä hoitajien palkkavaatimuksia, joilla heidän palkkansa nousisi ohi opettajien ja lääkärien palkkojen eli palkka tulisi olemaan 3000 euroa kuussa. Miten 3-vuoden amiskoulutus voi olla samanarvoista kuin 6-vuoden yliopistotutkinto, jossa vaatimustaso on muutenkin ollut aivan eri luokkaa.
Osa hoitakjista taatusti ansaitsikin parempaa palkkaa. Toiset taatusti jpoutuu paiskimaan duunia enemmän kuin toiset hoitajat. Itse olen maannut kovissa kivuissa sairaalan lattialla kunnen pystynyt edest tuolilla istumaan. Ohitseni kulki monta lääkäriä, ja vastapäätä oli huone auki missä istui hoitaja viilaamassa kynsiään!!!!Tuli vaan mieleeni että moni väittää ammatin olevan ns. kutsumusammatti!!!
Ymmärrän hyvin alk.per.kirjoittajan huolen .
Eikä tarvitse kun netissä surffailla niin tapaat useita hoitajia, joka pikapikaa välillä hoitaa pakolliset duunit , mutta usein palaavat pian takaisin.
Onhan elämä kallistunut eurojen myötä. Mutta kuka olisi markka aikaan uskaltanut puhua tuhansien markkojen palkankorotuksista?
Muuta kun kansanedustajat.
Nyky yhteiskunta on vaan julmaa. Jollei sinulla ole rahaa, et ole minkään arvoinen. saatikka vanha tai niin sairas ettei sinusta ole enää hyötyä yhteiskunnalle.
maksat aikanasi veroja jotta rikkaat rikastuu enemmän, me tavikset saadaan vaan se pakollinen hoito jos itse tai omaiset uskaltaa olla kovina.
Minäkin olen kokenut mitä se on kunnei saa hoitoa. Olen ottanut yhteyttä ylilääkäriin. Joka oli hyvin ymmärtäväinen ja takasi miten itse olisi toiminut ja kuinka asiat nyt muuttuu. Kummasti vaan unohti minut koska yhteydenottoa minuun ei ainakaan ole otettu.
Itse olen oppinut sen, että jokiasella on kuitenkin esimies. Jopa ylilääkärillä on esimies!
Alk.per. kirjoittajan äitihän on hengenvaarassa jos tulee oksennus!!!Ei kai siinä auta kun soittaa joka päivä ja varmistaa että onko kello laitettu äidin käteen. Ja tarkistaa tilanne niin usein kuin on mahdollista itse ja joka kerta huomautta asiasta. Ja myöskin muistuttaa että he jotka on työvuorosssa on vastuussa tämän ihmisen hengestä. Ja vaan toivoa parasta että hoitohenkilökunta ymmärtää että elämä tosiaankin voi olla soittokellosta kiinni.
Tietenkin potilas voi ottaa lainan ja hakea itselleen parempaa hoitoa luotettavammasta paikasta. Varsinkin jollei elinpäiviä ole enää paljon jäljellä , niin ei tarvitse takaisin maksustakaan huolehtia.
Alk.per. kirjoittajalle toivon todella paljon voimia jaksaa taistella oikeuksien puolesta joka pitäisi olla itsestäänselvyys.
ja lääkärien palkankorotus tällä kierroksella on 660€. Enkä ole toistaiseksi tavannut lääkäriä joka tienaisi noin vähän.
Ketjun aloittajalle voimia kestää mitä eteen tulee. Sairaanhoitajat ovat kutsumusammatissa ja he haluavat paranemista.
kun olimme aktiivisia vanhempiemme hoitojen saamisen suhteen, vaikka aina pyrimme keskustelemaan asioista asiallisesti ja hillitysti. Kyselimme myös vanhemmiltamme, kostetaanko heille meidän aktiivisuutemme takia.Olen myös nähnyt, kuinka hoitohenkilökunta voi töniä ja huutaa hidasliikkeiselle ja kömpelölle vanhukselle. Onneksi vanhempamme olivat sanavalmiita ja osasivat sanoa takaisin itsekin, kun hoitajat olivat loukkaavia asiattomine kommenteineen.
Kerrankin äitini oli luuston haurastumisesta johtuvien kipujen vuoksi liikuntakyvytön, hänelle tuli vatsatauti, soitti kelloa eikä tultu auttamaan, niinpä ripuli meni alle. Lopulta kun hoitaja saapui, hän tiuski, "kehtaatte paskantaa housuun!" Äitini tuumasi, että jos oisitte tulleet heti, niin tämä vahinko ois vältetty. Ja näitä esimerkkejä riittäisi vaikka kuinka paljon kirjoitettavaksi.
pelkäät?.Sitäkö että äitisi kuolee vai sitä että joudut eroon äidistäsi? Kuolema tulee jokaiselle joka syntynyt,asia mikä olisi hyvä tiedostaa jo ennen varsinaisia ongelmia ja asiasta pitäisi pystyä puhumaan myös silloin kuin asia ei ole varsinaisesti ajankohtainen.Kun nämä asiat selvität itsellesi uskon
pystyt käsittelemään ahdistustasi ja pelkoasi.
montaakin asia. Tottakai kuolemaa myös, vaikka olen yrittänyt käsitellä luopumista.
Lähinnä sydäntä särkee äidin kivut, hätä ja kärsimys. Löysin hänet kerran oksentamassa paksua verimössöä selällään, soittokello naruineen oli siististi rullattuna ulottumattomiin. Näky oli kuin kauhuelokuvasta, en saa sitä mielestäni. On jotenkin niin kamalaa miettiä joka ilta että saako äiti apua tänä yönä, jos meinaa tukehtua?
Laitoin seinään lapun "muista soittokello", mutta se oli revitty pois seuraavaan käyntiini mennessä. Olen huomauttanut asiasta, mutta ensin mainittiin unohdus, seuraavalla "minä en ollut vuorossa" ja sitten tuijoteltiin seiniä. Olen myöskin soittanut ja saanut vastaukseksi "joojoo"-tiuskaisun. On todella kiusallista huomautella asiasta ja ymmärrän että se ärsyttää ihmistä jolla on kiire ja joka hoitaa hommansa. Mutta kukaan ei ota vastuuta huolestani, joka ei ole mikään leikin asia. Aloin jo pelätä että teen hallaa äitini kohteluun "olemalla se rasittava eakka joka aina valittaa soittokellosta".
Hetki sitten sain kuulla että äitini siirrettään pienempään sairaalaan lähemmäs kotiaan. Olen tosi iloinen, vaikkakaan nyt en pääse niin usein katsomaan. Toivon todella että hoito on pienemmässä paikassa parempaa.
Kiitos kaikille, jotka edes jollakin tapaa ymmärsitte huoleni. Toivottavasti ette joudu koskaan mitään vastaavaa kokemaan.
Olen tosiaan kokenut varsinkin äitini kohdalla tuon huolimattomuuden ja välinpitämättömyyden hoitojen ja soittokellon suhteen.
Ja pelkäänpä, että se on hyvin yleistä tänä päivänä monessakin hoitolaitoksessa. Lääkärit päättävät, että vanhaa ihmistä ei lähetetä eteenpäin keskussairaaloihin, koska se maksaa pikkukunnille maltaita eikä vanhoja kannata hoitaa enää, otetaan soittokello pois ja laitetaan kuolinpaita päälle. Ja ravintotippa myös pois. Omaisille sanotaan, että ei ole mitä tehdä.
Onneksi emme uskoneet, vaan vaadimme eteenpäin laittamista. Sappikivet leikattiin ja äitimme eli kotonaan vielä viisi vuotta tämän jälkeen.
Tämä on totista totta tänä päivänä Suomessa. Ei siinä kutsumusammatit auta, kun RAHA RATKAISEE.
Lukekaa Seura-lehti nro 41/2007, juttu "Kun kutsumus kuoli" sivu 10. Siinäkin yksi esimerkki.
Olen opiskellut lähihoitajaksi, mutta mietin tarkkaan, kannattaako minun mennä edes töihin alalle, jossa raha ratkaisee, ei inhimillisyys ja lain sanelema hoidon saamisen oikeus. Luulenpa, että pysyn vanhassa ammatissani ja työssäni.
Sainhan taistella niin paljon ja vuosikausia vanhempieni puolesta. Ehkä on aika minun ajatella nyt vain itseäni ja antaa toisten hoitaa vanhat ja sairaat.
En todellakaan toivo näitä kokemuksia kenellekään, niinkuin et sinäkään, ehkä sen takia monet lapset hylkäävätkin vanhempansa tämän päivän suomessa hoitohenkilökunnan vastuulle. Eivät kestä eivätkä jaksakaan huolehtia perheen lisäksi vanhuksistaan, välitäkään siitä, hoidetaanko heitä ihmisoikeuksien mukaisesti. Sulkevat silmänsä ja korvansa, keskittyvät omaan elämään. Tavallaan sen ymmärtääkin. On kerta kaikkiaan ihan hirveätä miettiä kotona, hoidetaanko äitiä tai isää, kuunnellaanko hänen kipujaan, annetaanko kipulääkitystä riittävästi, sanotaanko tylysti, että varsin sairastat, jne, jne. Ei minunkaan olisi ollut pakko huolehtia, mutta en voinut hylätä heitä. Onneksi he ovat nyt molemmat päässeet jo pois täältä. siunausta ja jaksamista edelleenkin sinulle, alkuperäinen kirjoittaja, tiedän kokemuksesta, miten rankkaa aikaa elät. Rukoilen edelleenkin puolestanne.
Kyyneleet tuli silmiin kun tätä luin. Olen hiukan enemmän rauhallisin mielin, kun äidin tila on taas parempaan päin, ei oksentele enää niin usein.
On minulle kaikenlaista sattunut suht nuoreen ikääni nähden, mutta tämä on kyllä pahinta. Pikkuveljelleni varmasti vielä pahempi paikka, joten yritän pysyä vahvana. Onneksi minulla on hyvä mies, joka tukee aina kun olen sen tarpeessa.
ymmärrän nyt mikä huoli ja hätä sinulla on! Minullakin oli, onneksi vain viikon. Miten raskasta se olikaan.
Äitini joutui sairaalaan, hän sai aivoveritulpan. Nyt ajattelen että onneksi hän ei joutunut kärsimään halvaantuneena olosta pitkään, vaan pääsi pois. Kamalaa ajatella niinkin! Mutta silti, että olisi jäänyt sinne toisten armoille... Ja tosiaan soittokello oli kaukana, ja ehkä kerran pari tunnissa käytiin katsomassa, kun tilanne oli kriittinen. Yritin viettää sairaalassa yötä hänen sängyn vieressä, mutta se kuulemma häiritsi sairaan unta.
jossain maissa omaiset voivat olla sairaalassa pitämässä huolta rakkaistaan.
toivon sinulle jaksamista, pidä kovasti yhteyttä veljeesi, voitte tukea toisianne.