Kyllä pitää olla aika oireilematon selkä piruvie, että pystyy maastavetoa tekemään. Ei syntyjään huonolla, pitkällä selällä varustetun kannata sitä tehdä.
maastaveto - ei hitto!
styrke
71588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näinhän se on, että maastaveto on liikkeenä sieltä vaativimmasta päästä. Vaatii, että paikat on melko timmissä kunnossa, että on enemmän hyötyä, kuin haittaa. Mutta toisaalta se on hyvin kehittävä ja antoisa liike. Oikein annosteltuna tuo lisäpotkua vaikka kyykkyyn! Ei-niin-kovakuntoiselle suosittelisin, että kerran viikossa ja pienehköillä painoilla!
Selkävammasena aluksi en uskaltanut ajatellakkaan maastavetoa. Mutta sitten päätin vaan lähteä kokeileen, aluksi tosi pienillä painoilla, ja kyllä se sieltä lähtee!!! Se oli päästä kiinni koko homma (=pienet aloituspainot)
Eikun alottaan vaan rauhallisesti, tekee muuten tosi GUTAA.
Onhan se vittumaista aloittaa mave jos on selkävaivoja, mutta itsekkin notkoselkäisenä ole päässyt kokonaan selkäkivuista maven ansiosta.
Itse asiassa alaselkä ei kipeydy laisinkaan oikein tehdyssä mave treenissä, yläselkä siitäkin edestä ja se on ihanaa.
Rauhallisesti vaan ja aina jos vetää kovia sarjoja/ykkösiä raudat maahan jos selkä pyöristyy.
kyllä mä olen elänyt siinä luulossa, että mave antaa just alaselälle löylyä! Toki se tuntuu koko kropassa, jos sen tekee kunnolla tappiin asti.
Yleensä kaikilla on perinteiset luulot kaikesta treeniin liittyvästä, isoisän perujako?
Mavessahan alaselkä pidetään vain notkolla eli lihakset tekee staattista työtä eli niille ei tule venytystä lainkaan, tai sitten tekee liikkeen väärin. Suurinosa tekee selkä pyöreänä ja valittaa huono selkää.
Hyvää huomenta (jossa lantiosta tuettuna taivutetaan yläkroppa eteen)liikkeessä taas pitäisi pyöristää selkkää ja antaa pitkien selkälihasten venyä ja vaaka-asennossa sitten oijentaa selkä, mutta tuskin koskaa sitä niin tehdään vaan siinä sitten pidetään kokoajan selkä suorana.
vedä enemmän kintut suorina..siten toimii..jos vedät liikaa jaloilla et saa siihen pontta etkä voimaa mutta ota kintut lähes suorina niin toimii.
Ku mä alotin mull nousi mavess vaan jotai 140 kg mutt nyt 3 vuoden reenin jälkeen niin nousee joku 750kg. Selkä on kyll kestäny maven ihan hyvin se liikkeen pitää vaa osata tehä oikeen!