Ruotsissa lokakuussa toimintansa aloittava Agaton Poker -rahasto käyttää rahastoon sijoitetut varat nettipokeriin. Perustajat odottavat kovia tuottoja sijoituksille.
Agaton Poker -rahaston liikeidea on palkata ammattilaispelaajia, jotka hallinnoivat sijoittajien pääomia pelaamalla nettipokeria.
Kyseessä on ensimmäinen yksityishenkilöille suunnattu pokerirahasto Ruotsissa, kertoo Dagens Industri -lehti.
Rahaston palkkaamat pelaajat pyrkivät saamaan sijoitetuille pääomille mahdollisimman hyvän tuoton. Erona tavalliseen rahastoon on, että tuotto hankitaan osake- ja korkokaupan sijaan nettipokerista.
– Pokerialalla on paljon rahaa mutta se on todella hajanainen. Välikäsiä puuttuu ja siksi siihen on vaikea sijoittaa, sanoo Sebastian Desand, toinen Agaton Pokerin perustajista DI:lle.
Rahaston perustajat toivovat saavansa nopeasti kokoon reilun miljoonan euron pääoman. Odotuksissa ovat todella hyvät tuotot.
– Jos jäämme alle 25 prosentin tuottoon, emme peri kuluja, lupaa rahaston toinen perustaja Martin Bunge-Meyer lehden haastattelussa.
Riskit ovat suuret. Perustajat korostavatkin lehden haastattelussa, että sijoittajan on ymmärrettävä, mihin rahat käytetään.
Rahasto on palkannut tähän mennessä kahdeksan ammattipelaajaa mutta toiveissa on, että tämän vuoden aikana määrä kasvaa jo 30 pelaajaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja ponzi saadaan ajettua alas muutamalla "huonolla" pelillä.
Missä on KRP, entä Sal..salainen poliisi?!
Tuossahan toiminta on sentään julkista ja heiltä löytyy tiedotusvastaava ja jokainen toimittaja voi kysellä yrityksestä. Toisin kuin jossakin ponzi-winclubissa.
Ihan hyvä idea joka tapauksessa tuo nettipokerisijoitusrahasto. Ajattelin tuommoista itsekin että milloinkahan joku keksii vastaavanlaisen jutun. Nyt se on sitten keksitty. Epäilemättä voi tulla kannattavakin bisnes. Riippuu toki "ammattilaisten" tasosta.
Toivottavasti ei palkata pornoklubien pitäjiä ja latinobulvaaneja tuohonkin yritykseen ja perusteta yrityksiä panamaan. Voi olla että sijoittajat saattavat tulla hieman epäluuloisiksi (tai no tuotostahan se riippuu).
Kun ammattilaisella on tarpeeksi rahaa, kannattaa aina pelata vain omilla rahoilla omaan pussiin. Toisaalta toisten rahoilla voi olla varomattomampikin, riippuen vähän mikä tämän ammattipelaajan kannustinmekanismin muoto on.