Olen 15-vuotias poika, lihava ja elämä menee päin v*ttua... Tuntuu että vanhempani eivät edes muista että olen olemassa...(kun täytin 15 he eivät edes muistaneet koko asiaa.) Koulussa aineet menevät huonosti ja minua haukutaan läskiksi, myös kotona siskoni ja veljeni haukkuvat läskiksi. Minulla ei ole kuin pari kaveria joita näen ainoastaan koulussa. Itsemurha tuntuisi olevan ainoa vaihtoehto tähän minun elämään... Elämän halu on mennyt jo pari vuotta sitten ja itsemurha on ollut jo pitkään ajatuksena... Rukoilen joka ilta että huomenna tulisi joku joka haluaisi olla oikeasti minun kaverini.
Itsemurha mielessä...
Onneton poika
223554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kun luin sun viestin, niin mulle tuli vaan yks ajatus... Sulla on heikko itsetunto vain ja ainoastaan ton sun lihavuuden takia.
Ehkä sä sen takia vetäydyt siellä koulussa syrjään, jolloin ihmisten on vaikea suhun tutustua?
Sul on kaks vaihtoehtoa: Joko sä hyväksyt sen, että sulla on sitä massaa enemmän tai sit sä alat tekemään jotain sen painon pudottamisen hyväks! Tollainen itsesäälissä rypeminen on niin turhaa touhua, se vaan saa kaiken näyttämään niin huonolta, vaikka todellisuus ois toisenlainen!
Syntymäpäivien unohtaminen... Ootko sä sanonu sun vanhemmille, miltä susta tuntui, kun ne ei niitä muistaneet?
Sun pitää oppia se, että jos jokin asia vaivaa, siitä pitää puhua. Se oikeasti helpottaa oloa ja selventää muutenkin asioita. ELI SUUTA VAAN ROHKEASTI AUKI KAIKISSA TILANTEISSA! Sama homma koulussa, puhut tunneilla jne.
Itsemurha? Jos sulla kerran siihen ois kanttia, niin miksei sitä kanttia sit löydy siihen, että alkaisit tekee jotain noiden sun ongelmien eteen?
Sä et voi odottaa, että kaikki asiat elämässä tulee sun eteen samalla tavalla, kuin se ruoka sinne jääkaappiin... Eli toisten avustuksella.
Itsemurha on säälittävä tapa luovuttaa ja päästä helpolla.
Sun pitää tajuta se, että elämä ei aina voi olla kivaa... Välillä elämässä joutuu ponnistelee oikein kunnolla, mut kun siitä ponnistelusta on selvinnyt, alkaa se elämä taas maistua.
MENE HETI HUOMENNA KÄYMÄÄN KOULUTERVEYDENHOITAJALLA JA KERRO NOI ASIAT, MITKÄ SUA VAIVAA! SILTÄ SÄ SAAT NEUVOJA PAINONPUDOTUKSEEN JA SILLE SÄ VOIT PURKAA SUN PAHANOLON. KYL SE ELÄMÄ VIEL VOITTAA:)
Tiedän kyllä miltä tuntuu... muuten minusta on tuntunut ennen samalta. Älä tee itsemurhaa... olet vasta niin nuori... elämä voi saada iän myötä yllättäviä käänteitä, ja paljon jää kokematta jos....
tarkoitan tätä... tulet vielä huomaamaan että ONNEKSI SELVISIT... jos vain yrität kovasti ...itselläni on juuri sinun ikäinen veli ja tiedän että 15 vuotiaat ihmiset kiusaavat tosi pahasti toisia.... mutta ikä tuo viisautta...muista se
Itsemurha on pysyvä ratkaisu väliaikaisiin ongelmiin. Et voi tietää mitä kaikkea hyvää edessä vielä on. Oletko todella valmis luovuttamaan, vaikka koko elämä on vasta edessä?
Niin kuin edellinen kirjoittaja sanoi, koita tehdä asioille jotain. Tiedän itse kokemuksesta, että jos voi tarpeeksi huonosti ei jaksa yrittää muuttaa asioita, mutta ei sinun tarvitsekkaan ryhtyä siihen yksin. Niin kuin sinua tuossa jo kehoitettiinkin menemään terveydenhoitajlle. Tsemppiä! :)
Sinulla on loppujen lopuksi hyvin pieni ongelma käsissäsi, ylipaino. Tähän asiaan voit itse toki vaikuttaa. Itsemurha ei ole vaihtoehto.
Ihmiskeho on kuin taideteos, jota kukin muokkaa omalla tavallaan. Nyt on juuri SINUN aika alkaa muokata kehoasi päämääränä terveempi elämä!!
Koska olet vielä murrosiässä, sinun kannattaa painottaa liikunta aerobiselle puolelle. Aloita varovasti tekemällä kävelylenkkejä, kuntosi kohotessa voit alkaa jo hölkätä pidempiä lenkkejä. Motivaatiota lenkeillä antaa mukavasti vaikkapa MP3-soitin,ryyditettynä lempimusiikillasi.
Voit toki myös aloitella varovasti anaerobisen liikunnan parissa. Ihan vaikka punnerrukset ja vatsalihasliikkeet auttavat jo kummasti. Vapaita painoja(käsipainoja)kannattaa myös suosia maltillisesti.
Kiinnitä huomiota ruokavalioosi. Jätä suosiolla makeisten ja rasvaisten pikaruokien syönti vähemmälle. Kerran viikossa voit pitää "makeispäivän", kuitenkaan ahmimatta liikoja! Netistä löytyy myös kalorilaskureita, joita voit käyttää apuna.
Et uskokaan kuinka yleisestä ongelmasta on kyse. Liikalihavuus on lisääntynyt enenevässä määrin. Ihmiset eivät liiku enää samalla tavalla kuin ennen. Elintarvikemarkkinoille syydetään ties mitä roskaa jatkuvasti.
Älä jää yksin, vaan pura tuntojasi vapaasti vanhemmillesi ja sisaruksillesi!Tässä sinulle olisi pari hyödyllistä linkkiä aloittaessasi kamppailun liikakiloja vastaan.
http://www.bodybuilding.com/fun/trans.htm
Transformation-osio:Katso millaisia menestystarinoita sieltä löytyykään!!
http://www.pakkotoisto.com/
Yleishyödyllistä tietoa laihdutuksesta ja totta kai treenaamisesta ;)
Toivon hartaasti, että noudattaisit ohjeitani, sillä olen seurannut liikalihavien elämää elämäni varrella, ja voin sanoa, että se todella voi syrjäyttää ihmisen sosiaalisesti. Kaikkea hyvää sinulle tulevaisuuteen!!
paskat sulla housussa törisee =) hyppää sängyltä alas nii pieraset housuu.
Edellä on tullut todella hyviä kannanottoja, varsinkin nim.merk. "Kehonrakentaja". Kiinnitä tosiaan huomiota ruokavalioosi ja käy lenkkeilemässä säännöllisesti, mutta varovaisesti aloittaen. Käyt isäsi tai äitisi kanssa ostamassa kunnolliset lenkkarit lenkkipoluille.
Olen itsekin joskus ollut liikalihava, 173cm ja 90kg.. Nyt edelleen 173cm, mutta painoa onkin enää 61kg. Kiloista pääsin eroon juurikin aerobisella ja anaerobisella liikunalla. Pidä vaikka treenipäiväkirjaa johon kirjaat aina tuntojasi ja tuloksiasi.
Kannattaa tosiaan aloittaa kävelylenkeillä, jotka muuttuvat tuntojesi mukaan juoksulenkeiksi. Lenkeille on lähdettävä, vaikka kuinka ketuttaisi sää tai muut asiat!
Juttele vanhempiesi kanssa lihavuudestasi. Uskoisin, että he tukevat sinua painonpudotuksessa. Jos he eivät noteeraa asiaa vakavasti, heillä on vakavia ongelmia. Pystyt kuitenkin tulevan taipaleesi suorittamaan itsekin! Mitä sisaruksiisi tulee älä välitä heistä, ties mitä ongelmia heillä on.
Minulla on sinua vuotta vanhempi poika.Hän oli hyvin lihava 15-vuotiaaksi asti.Sitten hän kasvoi huimasti yhtenä ainoana vuonna ja lihavuus katosi suurilta osin.Ei hänelläkään ollut kavereita ja kiusattiin.Saman ikäiset rassaavat mopojaan mutta kun minä äitinä pelkään onnettomuuksia niillä, niin en ostanut hänelle sellaista.Arvaa mitä sitten tapahtui? Tytöt huomasivat hänet ja hänestä tuli tyttöjen keskuudessa kaikkein suosituin ja hän sai tytöistä hyviä ystäviä.Muut pojat olivat kiinnostuneita mopoistaan, niin pojallani oli aikaa tytöille.Tytöt kiinnostuvat sinustakin ihan muutaman vuoden sisään,lihavuus ei ole esteenä.Kasvat, hormonisi alkavat toimia ja sinulle tulee enemmän lihaksia.
Itse lopetin kokonaan sokerin syönnin (coca-colan juonnin, karkit, sipsit, pullat yms.)ja laihduin pelkästään sillä 15 kg kolmessa kuukaudessa.
Poikani on nyt laihtunut lisää, sillä hän pyöräilee ahkerasti tyttöjen luo ja tekee tyttöjen kanssa pitkiä kävelylenkkejä.
Luultavasti tutustut hyvin vielä johonkuhun tyttöön ja tällä tytöllä voi hyvinkin olla veli, josta saat kaverin.
15-vuotiaana on hankala olla, kun muutoksia itsessä on niin paljon.
Paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta!Luultavasti vanhempasi pitävät sinua jo niin isona, etteivät siksi älynneet noteerata syntymäpäivääsi paremmin.
Vai oletko nuorin? Usein nuorin saa kärsiä, kun syntymäpäiviä ei muisteta enää, kun isompia on juhlittu jo niin monta kertaa.Tytöt myös osaavat pitää paremmin mekkalaa omista juhlistaan.Veljeni meni koko murrosikänsä yksillä housuilla, kun vanhempani eivät älynneet ostaa enempää, eikä hän juuri mitään pyytänytkään.Myöhemmin en voinut uskoa sitä, koska saman ajan kuljin merkkivaatteissa.Vanhemmat eivät aina älyä.Ota asiasi puheeksi heidän kanssaan, että mitä toivoisit syntymäpäivälahjaksi, kun täytät 16 ja miten se vietettäisiin.
Voin luvata sinulle, että kun olet 17v, niin olosi on jo paljon helpompi.Tiedän monta ikäistäsi, joilla ei ole yhtäkään kaveria,joten se on ihan yleistä, vaikka ehkä alueellasi muulta näyttäisikin.
Olet kunnollinen hyvä ja älykäs poika, mutta saatat asua sellaisella alueella, että siellä ei kertakaikkiaan ole sinulle sopivaa seuraa.Silloin on parempi olla yksin, että ei joudu mihinkään pahoihin vaikeuksiin.
Uskon, että saat vielä paljon ystäviä elämässäsi, parhaimmat vain usein joutuvat odottamaan teini-iän yli.Tähtää lukioon, sieltä saat varmimmin kavereita, eikä siellä ole kiusaajia.
Hei!
Onnittelut syntymäpäivästäsi! Jos tuntuu, että vanhempasi eivät välitä, kirjoittele tänne.Meitä on täällä monta aikuista, jotka välittävät.Vastaamme sinulle ja tuemme sinua.
Halaus sinulle!
t:äiti myöskin
ylipainoinen 15-vuotiaana, eikä hänellä ollut kavereita. Häntä myös kiusattiin ja haukuttiin läskiksi. Mutta hän keksi alkoittaa judo-harrastuksen ja innostui asiasta niin että alkoi myös käydä lenkillä. Hän alkoi laihtua ja sai harratuksesta myös uusia kavereita. Koulukin alkoi sujua paremmin ja lopulta hän löysi myös elämansä rakkauden. Nyt poikani on tietotekniikan maisteri ja valmistelee tohtorinväitöskirjaansa. On ollut tosi mukava seurata hänen kehitystään ja samalla kuulla kuinka hänen kiusaajistaan ei ole kukaan edes ylioppilaaksi päässyt. Mietikin usein jos poikani olisi ollut normaalipainoinen 15-vuotiaana olisko hän kiusaajiensa lailla päätynyt laitapuolen tallaajaksi.
Minä olen kans yksinäinen enkä tiedä miksi..
johtuu kait siitä kun humalassa käynyt kavereiden kimppuun jotka on nyt siis EX-kavereita kun olen tapellut.
elämä on paskaa. Jos yhtään lohduttaa minä haluaisin olla kaverisi olit lihava tai et.
T:onneton2
hei
oletko lukenut kaikkia upeita vastauksia mitä sait? Et ole ainoa ja et ole yksin!!! Asiat voi ratkaista ja sinä löydät ratkaisut, yksin ja yhdessä muiden kanssa. Sinusta voi olla iso apu meille muille.
Kirjoita tänne palstalle ja kerro tunnelmistasi. Sait paljon hienoja ohjeita, ala toimia niiden mukaan ja kaikki järjestyy. Ole luottavainen ja luota itseesi.
Tsemppiä sinulle!
../toivonettäkirjoitat/
et ole yksin etkä ainut joka on kokenut moista.
Ehkä sinun kannattaisikin etsiä ystäviä vähän vanhemmista ihmisistä, ihan vaan juttukavereiksi vaikka juuri täältä netistä.
Itse olen kolmekymppinen nainen ja "silloin kun minä olin nuori", ei ollut nettiä eikä kännyköitä, vaan suhteet piti luoda ihan suoralla toiminnalla..
Joten sinänsä sinulla on helpompaa, jos vain jaksaisit vielä etsiä itsestäsi voimaa yrittää.
Koeta nyt kultapieni jaksaa:)
aurinko paistaa risukasaankin. Kokemasi vaan valmistaa sua itsenäistymään ja hankkimaan oman elämän.
Minä olen ollut joskus itsemurhan partaalla, jopa niin pitkälle menin että olin sitä tekemässä enkä ollut puhunut asiasta kenellekään. Onneksi sinä olet ottanut asian esille täällä. Tiedän että joku on kirjoittanut/sanonut "aurinko paistaa vielä risukasaan" ja tiedän ettei sen kaltaiset kliseet sinua auta, joten en näitä kliseitä tarjoa...vaikkakin onhan se totta, että sinä tulet myöhemmin huomaamaan että olet tyytyväinen elämään ja onnellinen.
Nyt se ei auta,kun on paha olla. Luotatko jos sanon, tulee päivä jolloin tuo nykyinen elämänvaihe on historiaa. Minä olin myös 15-16, kun haudoin salaa mielessäni itsemurhaa. Olin aivan lukossa ja koin olevani yksin oman tuskani kanssa. Lisäsin omaa tuskaani tekemällä asioita, joista en jälkeenpäin ole ylpeä. Opin niistä kyllä. En kerro mitä ne ovat koska niistä ei ole apua, eikä kannata edes kokeilla. Minulla oli epäterveitä selviytymiskeinoja, mutta myös jälkeenpäin ajateltuna joitakin terveitäkin. Yksi oli päiväkirjan pito ja kirjoittaminen ylipäänsä. Kun en osannut puhua ääneen, niin sitten kirjoitin. Miksi sitten ajauduin itsemurhan partaalle...olin ollut lihava koululainen, päästessäni peruskoulusta olin laihtunut mielettömästi..minusta oli tullut laiha. Silti se sama ihminen olin kuin ennen laihtumista. Olin laihtunut sen jälkeen, kun olin lakannut ajattelemasta laihtumista/laihduttamista. Olin hakeutunut ihmisten seuraan ja alkanut liikkua ulkona ja ihmisten parissa. Yhtäkkiä huomasin laihtuvani. Mutta en sittenkään ollut tyytyväinen ulkonäkööni.Viimeinen pisara oli sitten se kun minut raiskattiin 15-vuotiaana...syöksykierre alkoi ja lopulta olin tekemässä itsemurhaa...jokin ihme pysäytti minut ja siinä hetkessä tapahtui käänne.
Vaikka olo ei helpottanut heti eikä elämä palannut ennalleen...olin tajunnut etten voi tehdä sitä toisille, enkä voi luopua tulevaisuudesta. Halusin katsoa mitä elämä minulle tuo...
No se on tuonut paljon. Paljon pahaa ja tuskaa vielä tuon päätöksen jälkeen. En kerro mitä, mutta nyt kymmenen vuotta jälkeenpäin huomaan eläväni hyvää elämää, olevani onnellinen.
Eli katso mitä sinua varten on tulossa. Ole sen verran utelias, että katso mitä tulevaisuus tuo. Elämä on taistelua, mutta se on sen arvoista, vaikka aina ei siltä tunnu.
että törmäisit minuun ja haluaisit olla kaverini. Kaipaan myös ystävää, älä kuole pois..!
Mitäs jos yrittäisit laihtua...? Ei se ole niin vaikeaa kuin annetaan ymmärtää. Aloitat pienestä ja jatkat sitten suurempiin saavutuksiin.
Aloita ihan rauhallisella kävelyllä. Tarpeeksi pitkiä lenkkejä.
Yhtäkkiä huomaat, että mielialasi paranee ja jaksat enemmän.
Sitten voit pikkuhiljaa siirtyä "vauhdikkaampiin" lajeihin, mutta ei nyt mennä vielä siihen.
Yritä laihtua ennen kaikkea ITSESI takia! Tulet pirteämmäksi ja itsetuntosi kasvaa sitä kautta.
Alkanut kävellä koulumatkani(3km) mutta ei se vaikuta auttavan... nyt minua kiusataan koulumatkoillakin. Mummoni kuoli pari päivää sitten... Hän oli ainoa joka välitti minusta. Olen nyt puhunut vanhempieni kanssa asiasta ja heitä ei asia vaikuta ollenkaan kiinnostavan, kehottavat vain laihduttamaan ja laihduttamaan. Yksi mukava tyttö puhui kanssani pari päivää sitten ja tänään kävikin ilmi että hän halusi vain udella minulta asioita. Sillä nyt kun kävelin kouluun eräät tyypit huutelivat asioita joita olin kertonut vain sille tytölle...
Minulla on antaa sinulle täsmälleen kaksi ohjetta:
1. Älä luota yhteenkään ihmiseen. He repivät sinut riemumielin kappaleiksi. Olet nyt siellä nokkimisjärjestyksen pohjilla, mikä tarkoittaa sitä, ettei kukaan halua olla ystäväsi, sillä hylkiön ystävänä oleminen merkitsee hylkiöksi leimautumista. Mutta se on peli jota kaksikin voi pelata. Opettele itsekin käyttämään ihmisiä hyväksesi ja opettele miten ihmiset saa toimimaan toinen toisiaan vastaan.
2. Mene nyrkkeilysalille ja opettele nyrkkeilemään. Erilaiset "itämaiset kamppailulajit" ovat täyttä bullshittiä. Nyrkkeilyssä opetellaan lyömään kovaa ja vahingoittamaan toista ihmistä, ja se on tappelemisen tarkoitus, ja nyrkkeily on kaikkein mutkattomin ja tehokkain laji. Toinen no-bullshit-laji on krav maga. Sinun on nyt opeteltava käyttämään fyysistä väkivaltaa puolustaaksesi itseäsi. Kaikenlaiset pasifistiset lässytykset siitä, miten tuhoisaa väkivalta on, voit ohittaa olankohautuksella, sillä sinulle itsellesi on nyt tärkeintä lunastaa oikeus olla fyysiesti olemassa ja rauhassa.
hyvin monella on 15 vuotiaana hyvin vaikeaa. haukutaan lihavaksi, rumaksi yms. oma identiteetti ei ole vielä muodostunut. usko pois että tulevaisuudessa ulkomuotosi on aivan toisenlainen. niin kävi minullekin. olin lihava ja tyylini oli mauton, siksi minua haukuttiin. 4 vuoden päästä muutuin aivan hyvännäköiseksi. en paljoa laihtunut mutta kuitenkin muutuin. älä sinä masennu, älä välitä ilkeistä puheista ja anna takaisin. tilanteesi on väliaikainen. ålåajattele itsemurhaa. olet niin nuori että sinulla on edessäsi vaikka mitä hyvää tulevaisuudessa.
olen itse 16-vuotias poika ja ollut masentunut jo vuosia.mulla ei ole ketään kavereita.asun yksin kaukana kotoa omassa kämpässä eristäytyneenä.en pysty nukkumaan ollenkaan eikä ole rahaa ruokaan.life sucks.jos en ois tällane pelkuri oisin tappanu itteni aikoja sitte.mä en millään jaksa joka päivä katella ja kuunnella kuinka hyvin muilla menee ja sitä "elämä on ihanaa"-sössötystä
Mulla kanssa oli semmonen olo 15 vuotiaana. Ja usko pois ei ole menny olo mihinkään 20:een vuoteen, mutta elossa ollaan. Ja nyt 1,5 v tytär, nalkuttava avopuoliso jonka kanssa koko ajan tappelen, ei tuloja ja alla tyhjyys. Kato ensin jos näin käy ja mieti vasta sitten itsemurhia. En silti vieläkään semmosia ratkasuja tee, ku en uskalla enkä haluais jättää näkemättä, että kuinka tässä lopulta käy. Ehkä se onni vielä koittaa. Ja mä oon sun kaveri näin metatasolla. Sitäpaitsi kuollaan tässä kumminkin...
mua on kiusattu tässä nyt monta vuotta siitä että näytän pojalta(olen tyttö).mua on niin haukuttu,hakattu,kivitetty ja lyöty rautatagoilla.enkä yleensä lyö takaisin...eikä mulla juurikaan ole kavereita,mun vanha ystäväkin joka oli pienenpänä mun paraskaveri,on kääntynyt mua vastaan.lisäksi mulla on paha lukihäiriö jonka takia koulukin on aika perseellänsä,sen lisäksi lukihäiriöiset ihmiset saattavat tuntea itsensä tyhmiksi.mutta en silti tapa itseäni,ajattele että sun ongelmat ei oo mitään siihen verrattuna mitä joku muu kokee.ja kun on viistoista, välillä tuntuu että koko maailma kaatuu niskaan.se kuuluu asiaan.mutta sää oot kestäny sen tähänkin asti ja näinollen sää oot kiusaajias paljon vahvempi.ja että kiusaajillakaan ei varmasti ole asiat kovin hyvin, ne vaan on löytäny tavan purkaa huonoa oloaan suhun.Sisaruksista nyt ei kannata välittää, kuuluu asiaan että sisarukset haukkuu toisiaan.ja kyllä sun vanhemmat välittää vaikka ei vaikuttaisi siltä.yritä selvitä.