arven korjaus

minulta leikattiin syöpä vatsasta n. kolme kuukautta sitten ja nyt leikkausarpi vaivaa minua. arpi on häpyluusta noin viisi senttiä navan yläpuolelle eli iso arpi.Olen vasta noin parikymppinen ja elämää vatsan kanssa on vielä pitkään edessä. Häpeän arpea ja haluisinkin nyt tietää onko joku muu käynyt korjauttamassa arpia ja kuinka huomaamattomia niistä on tullut? onko iso operaatio?hinta?
2448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kestää jopa 3 vuotta.
Itseäni on leikattu viimeksi noin vuosi sitten, laaja arpi (pitkä ja leveä) vaalenee ja haipuu vieläkin.
3kk on suhteellisen lyhyt aika ajatellen haavan lopullista paranemista. Malttia vain odotteluun ja haavan arven hoitona paljon rasvausta esim. CERIDAL-öljyllä, jos arpi vielä yli vuoden jälkeen on mahottoman ruma kannattaa ajatella korjausta.
Tärkeinpänä ajattelisin syövästä ja sen hoidoista toipumiseen tällähetkellä kuin hävetä arpea, se on sinun urheusmitalisi, jos niin saan sanoa. T: syövästä toipuva

Äänestä
  • Olisin melkein jo loukkaantunut aloittajan puolesta, kun väheksyt hänen arpeaan. Mutta viimeinen lauseesi antoi pointin kirjoitukseesi.
    Voihan olla , että ikävät jutut haluaa unhoittaa kaikin puolin ja ehkä sekin on eräs syy päästä, haluta arvista eroon.
    Tsemppiä teille molemmille !!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


siiinu kirjoitti:

minulta leikattiin syöpä vatsasta n. kolme kuukautta sitten ja nyt leikkausarpi vaivaa minua. arpi on häpyluusta noin viisi senttiä navan yläpuolelle eli iso arpi.Olen vasta noin parikymppinen ja elämää vatsan kanssa on vielä pitkään edessä. Häpeän arpea ja haluisinkin nyt tietää onko joku muu käynyt korjauttamassa arpia ja kuinka huomaamattomia niistä on tullut? onko iso operaatio?hinta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu