Musta mies ja mustan miehen suhde rikollisuuteen

Vaikka mustat ovatkin vain 12% Yhdysvaltain väestöstä, niin silti he tekevät puolet kaikista raiskauksista ja 60% murhista.

Lähteet:

Buckley, William F. syndicated column, Jan. 5. 1993

Simpson, William Gayley. Which Way Western Man? 1978, National Alliance Press, Box 3535, Washington, D. C. 20007

Taylor, Jared, Paved with Good Intentions: The Failure of Race Relations in
Contemporary America. 1992, Carrol & Graf. New York, NY
8958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kyseisissä kirjoissa ollaan tuohon tulokseen päästy? Ettei vain olis pelkkää spekulointia?

Äänestä
  • Mutta eiköhän sitä sanota tilastotieteeksi.

    Äänestä

USAssa mustat ovat köyhimpiä ja heikoimmassa asemassa työsyrjinnästä, orjuuden perinnöstä (maat oli jo jaettu, kun orjuus lakkasi) sekä yleisistä ennakkoluuloista johtuen.

Rikollisella teolla ei ole mitään puolustusta, mutta yleensä heikompiosaiset syyllistyvät useammin epätoivoisiin tekoihin kuin parempiosaiset. Myöskin nk. valkokaulusrikollisuudesta jäädään harvemmin kiinni.

Ehkäpä slummeissa kasvaminen, jengiytyminen ja muut elinympäristöasiat myös aiheuttavat sen, että mustat ihmiset ovat yleisemmin tilanteessa, jossa henkirikos voi tapahtua.

Jos teet vertailun samassa yhteiskunnallisessa asemassa ja samoilla asuinalueilla asuvista valkoisista ja mustista, väitän ettet nää mitään eroa rikostilastoissa. Ehkä jopa päinvastoin, koska mustan tarvitsee olla paljon valkoista kyvykkäämpi, että hän pystyy USAssa nousemaan samaan asemaan.

Äänestä
  • olisi tiedossa se, että aasialaiset siirtolaiset menestyvät huomattavasti paremmin kuin negridit. Jopa ne jotka tulevat maahan tyhjin käsin. Köyhyyteen vetoaminen tulee sitä kautta kyseenalaiseksi.

    Mitä tulee ns. valkokaulusrikollisuuteen, niin mustat Amerikassa syyllistyvät myös petoksiin yleisemmin kuin valkoiset. Toisin sanoen, petossyytteistä isompi osa kuin 12...13 % on mustien tekemistä rikoksista.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    olisi tiedossa se, että aasialaiset siirtolaiset menestyvät huomattavasti paremmin kuin negridit. Jopa ne jotka tulevat maahan tyhjin käsin. Köyhyyteen vetoaminen tulee sitä kautta kyseenalaiseksi.

    Mitä tulee ns. valkokaulusrikollisuuteen, niin mustat Amerikassa syyllistyvät myös petoksiin yleisemmin kuin valkoiset. Toisin sanoen, petossyytteistä isompi osa kuin 12...13 % on mustien tekemistä rikoksista.

    Negridien esi-isät tulivat maahan pakkosiirrettyinä orjina, eivät siirtolaisina. Vapaat siirtolaiset (esim. juuri aasialaiset), vaikka köyhiä ja/tai lähtömaassaan vainottuja olisivat olleetkin, toivat mukanaan jonkinlaisen toivonsiemenen "pärjäämisestä". Mustien esivanhempien ensimmäisten sukupolvien kokema riisto ja sorto ja samanaikainen eläminen entisten orjanomistajien kanssa samassa maassa eivät ole voineet olla jättämättä hirmuista traumaa - kumpaankin osapuoleen.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    kun Amerikan mustien tulokset ovat keskimäärin eurooppalaisen ja afrikkalaisen tuloksien puolivälistä älykkyystesteissä. Se noin 20%:n europidi-osuus afro-amerikkalaisten geeneissä on parantanut negridien älykkyyttä huomattavasti.

    Jospa tuloksen paraneminen johtuukin kulttuurista, koulutuksesta: valmiudesta suoriutua sentyyppisistä älykkyystesteistä, joita ympäröivä (ja omaksuttukin) valtakulttuuri on tuottanut?

    Älykkyystestit ovat ihmisten keksimiä, ja ne mittaavat kykyä sellaiseen näpertelyyn, josta tietyt kulttuurit ovat kiinnostuneita ja jollaisesta suoriutumista ne arvostavat. Suoriutujille varmasti rohkaisevia, mutta kuvaavat vain pientä osaa ihmisen suoriutumiskyvystä ja vielä pienempää osaa luonteesta.

    Kuinkahan mahtaisi joku Telluksen ulkopuolinen sivilisaatio testata ihmiskunnan edustajien älykkyyttä? Tähän hätään kiinnostavia voisivat olla esim. bushmannien ja tai sademetsäneekerien laatimat älykkyystestit.

    ---

    Muuten: kun mustia tuotiin Afrikasta, testattiinko heidän älykkyytensä, ja testattiinko samaan aikaan valkoisten amerikkalaisten älykkyys? Jos ei, miten voit olettaa afro-amerikkalaisten älykkyyden lisääntyneen vaikkapa ajasta 150-200 vuotta sitten? Et voi poissulkea oletusta, että Amerikkaan lähteneet valkoiset olisivat huomattavissa määrin olleet älyllisesti tavanomaisia, jopa alle keskitason. Lähtivätkö amerikkoihin pääsääntöisesti menestyjät, loistavien sukujen älyköt, säätyjen valioyksilöt? Mustasta Afrikasta taas raastettiin lähtöön kaikki, jotka orjanmetästyksissä kiinni saatiin - joukossa varmasti hyvinkin älykkäitä yksilöitä!

    Valkoisten amerikkalaisten ja eurooppalaisten menestymisessä samoissa testeissä ei ole eroa.

    Afro-amerikkalaisten geeniperimässä on noin 20% europideilta perittyä. Orjia tuotiin niin suuria määriä, että ei ole syytä olettaa orjien poikenneen valtaväestöstä älykkyydeltään. Älytutkimuksissa on havaittu kautta linjan, että afro-amerikkalaisten älykkyys on keskimäärin sitä korkeampi mitä enemmän heidän geeniperimässään on muiden rotujen geenejä.

    Minä olisin suurella mielenkiinnolla valmis osallistumaan bushmannin tai metsäneekerin laatimaan älykkyystestiin. Sinä vain halveksit psykologiaa tieteenä heitollasi. Eihän "valkoisen miehen" älykkyystestiäkään laadi kuka tahansa kalastaja tai putkimies.

    Miten Amerikan ensimmäisten, tai sanotaan yli 200 vuoden takaisten uudisasukkaiden älykkyys oli verrannollinen silloiseen eurooppalaiseen tasoon nähden, ei ole kovinkaan oleellinen kysymys verrattaessa nykyamerikkalaisten ja nykyeurooppalaisten mahdollisia älykkyyseroja.

    Olisin valmis hyväksymään ajatuksen, että ensimmäiset siirtolaiset olivat keskimäärin älykkäämpiä kuin valtaväestö, koska uudelle mantereelle siirtyminen oli sen verran iso juttu, että ei se luusereilta ehkä onnistunut. Amerikan valkoisten esi-isistä kuitenkin suurin osa siirtyi valtameren yli suhteellisen myöhään, aikana jolloin nimenomaan siirtolaisiksi lähdettiin köyhistä oloista. Se ei tietenkään tarkoita, että olisivat olleet keskitasoa tyhmempiäkään. Sitä se kuitenkin tarkoittaa, että suhteellisen suurella osalla ihmisistä oli mahdollisuus hakeutua siirtolaisiksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pakana(M) kirjoitti:

Vaikka mustat ovatkin vain 12% Yhdysvaltain väestöstä, niin silti he tekevät puolet kaikista raiskauksista ja 60% murhista.

Lähteet:

Buckley, William F. syndicated column, Jan. 5. 1993

Simpson, William Gayley. Which Way Western Man? 1978, National Alliance Press, Box 3535, Washington, D. C. 20007

Taylor, Jared, Paved with Good Intentions: The Failure of Race Relations in
Contemporary America. 1992, Carrol & Graf. New York, NY

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu