Maskuliinisen seksuaalisuuden uudelleensyntymä.

Mielestäni hän sanoo sen jo johdannossa lähes suoraan.

Itse näen tällä hetkellä oikeastaan koko blogin (mielestäni hyvän) komiikan ja ihmissuhde draaman asuun puetuksi itsensä etsimiskertomukseksi. Hän saattaa toki hukata reissussa viimeisetkin rippeensä minuudestaan ja johdattaa mukanaan tuhansia herkkäuskoisia nuoria tuhoisaan sodomiaan.

Itse kuitenkin nauroin ja viihdyin ko. blogin äärellä paremmin kuin viikkoihin minkään media-viihdykkeen äärellä. Saatan olla sairas, mutta niin tuntuu olevan kävijämääristä päätellen niin moni muukin. Nuoren ja kohtalaisen kokemattoman nuoren miehen on hyvin kutkuttavaan lukea edes jonkun muun pystyvän näkemään ja jopa houkuttelemaan esiin suuresta joukosta 'kaikkea sitä muuta' mukamas tahtovista naisista, myös aivan yhtä eläimellisiä, "tuhmia", seksuaalisia ja kiihkeästä läheisyyden kaipuusta kieliviä tuntemuksia kuin mitä ilmeisemmin useimmilla nuorilla miehillä on.

Ja niin joo. Miksei sitä voisi nähdä sadan naisen ilona ja arjen piristeenä? Jos vaikka noita kommentteja tuolta blogilta lueskelee huomaa ettei kaikki miehet ole mitään estottomasti lihanmakusuussa pettäviä ja kukasta kukkaan hyppiviä irstaita sikoja. (kuten aika monissa elämän kolhimien naisten katkerissa tilityksissä annetaan ymmärtää) Monissa kommenteissa viitataan omanpäänkin sietorajan tulevan vastaan kumppanimäärän kasvaessa..

Miksi siis tässä tapauksessa pitäisi naiset nähdä yhtä karkean yleistävästi ja mielestäni ihmisyyttä loukkaavasti jonain uhreina? Tähän mennessä kuvatuissa 'kaadoissa' naiset ovat mielestäni olleet mitä ilmeisemmän halukkaita, innokkaita ja perillä asioiden todellisesta laidasta. Missä ongelma?

Juuri tuollaiseen vanhanaikaisen, tuhoisan ja sukupuolet luonnottomasti toisistaan erottavan ajattelumallin ytimeen tuo blogi-iskee ja kävijämääristä päätellen ilmeisesti myös uppoaa.

Ja mielestäni miehen maskuliinisyys liittyy hyvin oleellisesti miehen seksuaaliseen identiteettiin. ..ja tuolla uudelleen syntymällä yritin juuri tarkoittaa tuota seksuaalisen identiteetin 'uudelleen' löytymistä. Sanon uudelleen koska uskon jokaisen ihmisen omaavan synnynnäisesti jonkinlaisen seksuaalisen 'minuuden', jos katsotaan tietoisen identiteetin muodostuvan vasta myöhemmin kulttuurin muovatessa vastasyntyneestä meidän käsittämämme ihminen ja oman kulttuurinsa ilmentymä niin hyvässä kuin pahassakin.

Jos nyt mennään (pseudo)-syvällisiksi taas, niin mielestäni ongelmana ei ole naisen ja miehen synnynnäinen ja lujasti toivoen, mutta horjuen uskoen, keskimäärin yhtä suuri ja (toivoakseni) suunnilleen yhteensopiva toisiaan täydentävä seksuaalisuus (ja muut synnynnäiset ominaisuudet tuntemuksineen). Vaan ainakin elämän kannalta ongelma on noiden luontaisten tuntemuksien ja ominaisuuksien demonisointi, peittely ja mitätöinti yritykset.

Kuten blogin kirjoittaja-setäkin osuvasti pakinoi seksuaalisuuden kieltävien valtioiden ja yksilöiden väkivaltaisuudesta, energia ei katoa, se voi vain muuttaa muotoaan ja johonkin ne paineet on purettava... Etsisin linkin tuohon kohtaan, mutta palvelin ei tunnu toimivan ja etsiessänne löydätte kyllä.

Paremman puutteessa voitte lukea vaikka masturboimisen demonisointi -tragedian lyhyen historian Tiede-lehden sivuilta:
http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=793&vl=2007

Yritänpä vielä tehdä viimeisen yrityksen palata asiaan..

Eli kuten otsikkoon kirjoitin, ilmeisestikin hän on kiistänyt seksuaalisuutensa aivan liian suurelta osalta, mutta niin on niin moni muukin. Liian moni. Eikä välttämättä eniten juuri miehet. Ymmärtääkseni useimmille ihmisten kulttuureissa esiintyville tabuille ja luontaisia impulsseja rajoittaville kielloille on löydettävissä jokin järjellinen ja elämää suojaava perustelu ainakin jostain esihistorian syövereistä.

Kuitenkaan vesikään ei lakkaa olemasta märkää vaikka me kuinka kieltäisimme sen märkyyden. Eikä ihminenkään (useimmiten) lakkaa olemasta perustaltaan seksinavulla lisääntyvä pitkälti jatkuvasti kiima-aikaa viettävä (tai muuten vaan paritteluun valmis) nisäkäs, olipa meidän tahtomme erota luonnostamme kuinka kiihkeää ja sadistista tahansa. Kuohinnalla, hormoni 'hoidoilla' ja geeni muuntelulla saatettaisiin päästä kohtalaisiin tuloksiin, mutta olisimmeko sitten enää ihmisiä?

Ihmisillä on todellakin yleensäkin pallohukassa, kuten omalla galleria sivuillasikin tuot hienosti esiin.

Vaihtoehtona perinteisiin karkeisiin ja mustavalkoisen jyrkkiin eläimellisyytemme hallinta keinoihin toivoisin ihmiskunnan ja ainakin itseni löytävän pikkuhiljaa jonkun elämänmyönteisemmän tavan olla ja elää.

Itse näen ja uskon mm. (kenties fiktiivisen) Jeesus Kristuksen tarjonneen silloiselle maailmalle jotain mikä olisi uskoakseni nykyäänkin huima parannus ihmisenä olemiseen tuodessaan esim. armokäsityksen paljon entistä tunnetummaksi ja laajempi alaiseksi. Mutta valitettavasti hänenkään lupaavalta vaikuttavasta todellisesta sanomasta on vain kymmeniä vuosia myöhemmin kirjoitettua toisen tai kolmannen käden tietoa ja sekin mahdollisesti silloisten hallitsijoiden muuntelemaa. Ja ainakin sanoma on asetettu aika vaikeasti tulkittavaan ja helposti harhaan johtavaan konseptiin (ks. raamattu ja eri uskonlahkojen tulkinnat siitä, ristiretket, 'uskon'sodat, George Bush, yms.).

ps. Kiitos hienosta ja ajatuksia herättävästä vastauksesta! :) Myös neuvosi uniin luottamisesta on useimmiten varmaan aika toimiva, mutta mitä tehdä jos on hiljattain eronnut naisesta jonka uskoi vuosia olevan parempi vastaus teinivuosien unelmiin kuin on osannut kuvitellakaan ja nähnyt viime aikoina lähinnä painajaisia tai katkeran suloisia kaikuja menneistä onnen välähdyksistä?

Blogin kirjoittajan neuvo on yrittää muistaa myös niitä tuhansia helvetin piinaavia ja mieltä hajottavia hetkiä, asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja suunnata kohti uusia seikkailuja. Toisaalta Tik Tak laulaa: "Satu-prinsessaa, sä oottaa saat, vaikka päivies päähän koskaan et sellaista löydä."

Tähän kaikkeen ja kaikkeen kirjoittamatta jääneeseen suhteutettuna blogia-kirjoittelevan sedän keino jatkaa elämäänsä eronjälkeen ei mielestäni vaikuta läheskään huonoimmalta vaihtoehdolta. Kyllä se ainakin ovenkahvaan solmittuun sähköjohtoon hirttäytymisen voittaa. :D

pps. Tuon karvaton eläin, letkautuksen näen lähinnä keinona kuvata katkeran ja pettyneen miehen keinoja selviytyä tappiostaan.

Katkeria, sanoi kettu pihlajan marjoista...

Ja kenelläpä on ollut upea ensimmäinen kerta? Tuskinpa meidän kulttuurissamme monellakaan. Paineet, odotukset, ristiriitaiset neuvot ja arvot ovat uskoakseni useimmille nuorille vain liian suuret. Vai?