En tiedä ainoaakaan

ihmisryhmää,

jolla levy jauhaisi ainoastaan yhdessä urassa. Jaa no, joillakin miehillä kyllä ajatus liikkuu jatkuvasti siinä yhdessä urassa, mutta sen voi vielä (miehenä) ymmärtää.

Uskovien jatkuva hokeminen pelastuksesta ja sen syystä, eli Jeesuksen ristin kuolemasta, on käsittämätöntä.

Sen vielä ymmärtää, että muistuttavat siitä ei- uskoville. Mutta kun he hokevat sitä keskenäänkin jatkuvasti, jatkuvasti, jatkuvasti.

Suurin osa aivoista täytyy olla surkastunut käytön puutteessa. Muuten tuota hokemista ei voi ymmärtää.

Ilmeisesti Jumala vaatii hokemaan. Muuten tuo yli-inhimillinen olento ei ole tyytyväinen. Sanoisin, että itseään täynnä mokoma on.

Samaa mantraa on nyt hoettu kaksituhatta vuotta, mutta eipä ole Jesse tullut näyttäytymään. Pirunkuria täynnä koko partaradikaali.

Miten muuten voi uhrata sivupersoonansa? Sillä sivupersoonahan Jeesus on Jumalalle.

7

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • julki- ateisti.

        Sitä kai tarkoitit?
        Ateismilla ja satanismilla tai saatananpalvonnalla ei taas ole mitään tekemistä keskenään.

        Ateisti ei usko jumaliin eikä mihinkään yliluonnolliseen. Ei siis myöskään saatanaan.

      • seuraa saatanaa
        julki- ateisti. kirjoitti:

        Sitä kai tarkoitit?
        Ateismilla ja satanismilla tai saatananpalvonnalla ei taas ole mitään tekemistä keskenään.

        Ateisti ei usko jumaliin eikä mihinkään yliluonnolliseen. Ei siis myöskään saatanaan.

        On vaan itsensä pettämistä, jos ihminen väittää olevansa synnitön. Synti kuuluu aina paholaisen valtakuntaan.

        Siksi Jeesus sanoi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Ap.t.17:30

        Ateismi ei vapauta synnistä, vaan ateisti vaan joutuu jauhamaan paholaisen käskyläisenä, synti vaan hallitsee "ajatusten ja mielitekojen kautta" (lue: Ef.2:1-10 ja vertaa uskovan tilaa)

        Yksi paholaisen juoni on saada ihminen kieltämään Jumalan olemassaolo. Siis Jumala ei ole ateismia keksinyt. Ateisti, joka niin uskottelee on valheen uskonut tai paremminkin valheellisesti yrittää uskotella ja oikeastaan yrittää vain keinotekoisesti paeta Jumalaa, evankeliumia ja vastuuta mikä hänellä on elämässä ja suhteessa Jumalaan.

    • hansutuulia

      Lue niitä kirjoituksia, koska provosoidut niin herkästi.

      Maailmaan mahtuu meteliä, monelaista käännytystä, sitä tulee suut ja korvat täynnä jo yksistään Tv:stä radiosta, seksi, seksi, jne.

      Kyllä Jumalan Sana on hyvä tähänkin aikakauteen tuoda, siinä ei ole mitään pahaa jos kerta on hyvistä asioista kyse.
      Rauhaan on Herra meidät kutsunut. Joten elä sinäkin rauhassa ja jätä tämä foorumi, jos se sinua kiusaa.

      • Voin kertoa esimerkin

        ärsyttävästä jankutuksesta. Katson aina silloin tällöin TV:sta jotain elokuvaa. Usein mainoskatkon alkaessa tulee Eniron mainos: "011011, voinko auttaa?" Mainos on tarkoituksella vielä niin ajoitettu, ettei töllöä kerkiä laittamaan äänettömälle.

        Tuo mainos on aiheuttanut sen, etten ikinä hae numeroita Eniron numerotiedustelusta. Täällä tulee kyllä käytyä, mutta tämä onkin ilmaista.

        Samaan tapaan toimii teidän jankutuksenne Jeesuksen sankarillisesta ristinkuolemasta, äärettömästä kärsimyksestä ja veren valumisesta.

        Voin vakuuttaa, ettei ainoakaan ateisti tule uskoon tuon jankutuksen vuoksi. Pikemminkin he satavarmasti pysyvät ateisteina.

        Seksi muuten on ihmisen luonnollista toimintaa. Perimmäisenä tarkoituksena on suvun jatkaminen. Uskovathan naivat pelkästään velvollisuuden tunnosta. Nautinnothan ovat syntiä pahimmasta päästä.

        Suurin osa uskovien kirjoituksista on älyttömän hauskoja. Siksi käynkin täällä. Saa päivän huumoripläjäyksen.

        Kestän kyllä teidän jankuttamisenne, mutta ihan omaksi parhaaksenne, kannattaisi muuttaa taktiikkaa. Teidän evankeliointitekniikkanne on satojen vuosien takaisella tasolla. Ja miksi ei olisi: perustuuhan se Raamattuun tietenkin.

        Katsos, kaikki eivät ole niin yksioikoisia, sinisilmäisiä höynäytettäviä.

      • hansutuulia
        Voin kertoa esimerkin kirjoitti:

        älä ihmeessä tule tänne kuuntelaan jatkuvaa jankutusta jos et kestä täällä olla, mene vaikka lukemaan kalastussivuja.
        Miksi edes poikkeat tänne, jos se jankutus noin häiritsee.

    • samassa paikassa kun heiltä puuttuu ajattelun vapauskin.
      Raamatun opissa Jumala näkee mielikuvituksenkin ja sekin pitää olla sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      69
      1265
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      356
      744
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      116
      690
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      673
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe