Syy on itselleni varsin selvä, nimittäin Suomessa katolinen kirkko on Puolan katolisen kirkon etäispääte,puolalaisuus on päässyt juurtumaan liian syvälle, ennen niin rakkaan kirkon perustuksiin, hyvät ystävät, me elämme Suomessa.
Ortodoksinen usko on alkanut kiehtomaan minua yhä enemmän ja uskon, että ortodoksinen kirkko on se todellinen jatke alkuseurakunnalle.
Tärkeää on myös se, että voin tulevaisuudessa palvella Jumalaa suomalaisessa kirkossa.
Ortodoksinen usko on alkanut kiehtomaan minua yhä enemmän ja uskon, että ortodoksinen kirkko on se todellinen jatke alkuseurakunnalle.
Tärkeää on myös se, että voin tulevaisuudessa palvella Jumalaa suomalaisessa kirkossa.
Vastaukset 28
Vanhimmat
ennen kuin teet ratkaisusi. Suomen ort.kirkko on tietenkin suomalainen mutta joitakin ei-karjalaisia saattaa ihmetyttää ja jopa ärsyttää tietty karjalaisuuden paatos, jota Suomen ort.kirkossa esiintyy.
Mielestäni kristillinen usko on universaalia. Nämä karjalaisuudet, puolalaisuudet jne ovat uskon ytimeen verrattuna toisarvoisia.
kuin esimerkiksi hämäläisissä, suomalaisiahan me kaikki olemme. Ei minua häiritse nämä sensaatiotkaan, koska jokaiseen peltoon mahtuu myös torajyviä.
Olen miettinyt asiaa kaikilta kanteilta ja olen valmis muutokseen, tosin vaimo käy nyt mykkäkoulua, mutta eiköhän tilanne muutu, kun aikaa kuluu. Ei lähtöni kirkkoa ja perhettä kaada, se on ainoastaan henkilökohtainen valintani, ja tuskin sitä edes seurakunnassa huomataan.
Ennen kuin käännyin katolilaiseksi mietin jonkin aikaa ortodoksikirkkoon liittymistä.
Tutustuminen sen elämään riitti kyllä poistamaan moiset mietteet. Ortodoksina olisin ollut koko loppuelämäni "ei-karjalainen käännynnäinen". Nyt kuulun maailmanlaajuiseen kirkkoon.
Lisäksi minulle oli ratkaisevaa yhteys paaviin. Ortodoksinen maailma on hajallaan ja keskenään riidoissa. Sen yhteydet Suomesta ovat lähinnä Venäjälle. Paavi on apostoli Pietarin seuraaja ja vain ykseys hänen kanssaan takaa todellisen ja näkyvän ykseyden kirkossa.
Minäkin toivon kirkkoomme suomalaisia pappeja ja suomalaisen piispan. Sen sijaan, että lähdemme tuhlaajapoikina muille matkoille, voisimme muistaa tätä asiaa rukouksissamme.
Hieno päätös! Minäkin tein saman ratkaisun jo vuosia sitten, enkä ole päivääkään katunut! Hyvää jatkoa sinulle!
...mikä sinua hiippakunnan jäsenten tai työntekijöiden painotuksissa ärsyttää, ei ole katolisen kirkon virallista opetusta, vaan käytännön vaikeuksia. Mutta voiko se todella olla kirkkokunnasta lähtemisen peruste, onko katolisessa uskossa kyse sittenkin jostain syvemmästä? Ortodoksisuudella ja katolisuudella on tärkeämpiäkin eroa kuin jälemmän suuri ulkomaalaisprosentti - todellinen Kristuksen perustama kirkko on sille kalliolle rakennettu, jolle hän sen sanoi rakentavansa.
käytännön vaikeuksia. Entäs jos kuitenkin nämä käytännön vaikeudet kasvavat (vaikkapa vain muutaman yksilön kohdalla) niin suuriksi, että ne uhkaavat peittää uskon ytimen? Eikö yhteisönkin, siis Hesan kat.hiippakunnannan itsensä, pitäisi herätä ja ratkaista nämä vaikeudet? Ei kai ole tarkoitus, että hiippakunta mennä porskuttaa kuin panssarivaunu ja talloo alleen yksilöitä ja heidän uskoaan?
olen rouskun kanssa tässä asiassa.
Sanoisin nimettömälle että ei kannattaisi tehdä hätiköityä päätöstä tässä lähtemisasiassa. Mieti vielä asiaa jonkun aikaa.
...taisi Helsingin ja Koko Suomen katolinen hiippakunta olla lähinnä Hollannin katolisen kirkon etäispesäke!
Tosin hollantilaiset taisivat olla aikoinaan melkoisen liberaaleja - julkaisivat oman Hollantilaisen katekismuksenkin...
olin aikoinani ortodoksi, mutta katolinen usko veti puoleensa. Se on alkuperäisempää ja yhtenäisempää kuin ortodoksisuus. Ja voi olla, että nykyinen puolalaisuus on monille vierasta, mutta ortodoksisessa kirkossa etniset hankaukset johtavat todellisiin riitoihin, joiden ratkaisemiseksi ei ole keinoja.
Kysymyksessä lienee sama antikatolinen ja paavia vihaava "nimetön", joka ilmisesti istuu päivät pitkät tietokoneensa ääressä kirjoittamassa luterilaisuus-keskusteluun herjauksia uskostamme, paavistamme ja kirkostamme.
ei Luterilaisuuspalstalla ole ollut mitään herjauksia katolisesta uskosta, paavista tai kirkosta. Jos siellä olisi herjauksia, niin joku varmaan ilmoittaisi niistä ylläpidolle ja pyytäisi moisten kirjoitusten poistamista.
Päinvastoin, siellä on suurin piirtein päivittäin ollut kauniita kehotuksia jättää luterilaisuus ja palata takaisin esi-isiemme uskoon.
taitavat kaikki kriittiset äänet olla trolleja?
Miksi ihmeessä te vastaatte liisa-marialle? Hänhän se on oikein trollien trolli! Älkää kommentoiko mitenkään kyseisen nimimerkin viestejä, niin on jotain toivoa, että trollailu loppuukin.
liisa-maria on huono imitaatio aiemmin listalla pyörineistä huumorkaksikosta. Ette kai te todellakaan usko, että liisa-marian kaltaisia on olemassakaan?
kuitenkin uskoa, että L-M on todellinen henkilö. Samoin kuin kristityt haluavat uskoa, että Jumala on olemassa ja on todellinen henkilö. Kummassakin tapauksessa on vaikea luopua uskosta. Minä uskon L-M:aan.
luullut, että Liisa-Maria kirjoittaa todellisia ajatuksiaan eikä ole mikään trolli. Tosin olen kylläkin ihmetellyt vähän sitä, kun hän on sanonut jättäneensä luterilaisuuden ja siirtyneensä katolilaisuuteen pelkästään siksi, kun vastustaa naispappeutta. Ei kai se noin helposti käy? Olen luullut, että katolilaisuus täytyy todella sisäistää ja kokea omaksi uskonnoksi, ennen kuin siihen voi siirtyä.
Ehkäpä joillakin kirjoittajilla on tarve saada aikaan paljon keskustelua, ja siksi he sitten kirjoittavat hyvin provosoivasti. Mene tiedä, miten on.
voi olla että olen optimisti, mutta olen aina pitänyt kirkkomme monikansallisuutta rikkautena. Jos katsomme tilastoja voimme havaita, ettei kirkkomme sentään aivan puolalainen ole. Jos joku nimittelisi minua puolalaiseksi vain siksi että olen katolilainen italialaissuomalainen vereni saattaisi kiehahtaa. Toisaalta olen aktiiviseurakuntalaisena saanut huomata etteivät meidän puolalaisemmekaan ihmistä kummempia ole. Puolasta on vain tullut eufemismi, jolla voi aina piikittää puolalaispappejamme ja sanoa ettei mentaliteetti miellytä tai muuta ystävällistä. Vai?
Puolalaisuudesta venäläisyyteen, mikähän mahtaa muuttua?
niin karhu voi tulla vastaan.
Vakavasti puhuen: ei kirkkoa kannata vaihtaa siksi, että on loukkaantunut ihmisiin. Ainoastaan omantuntonsa pakottamana syvistä uskonnollisista syistä voi tuollainen muutto tulla kyseeseen.
Tuleva kirkkoni on Suomen ortodoksinen kirkko, mikä kuuluu itsenäisenä kirkkokuntanana Konstantinopolin Ekumeenisen Patriarkan kanoniseen alaisuuteen.
Moskovan patriarkkaatti ei ole Suomessa kirkko lain mukaisesti, vaan uskonnollinen yhteisö, tai yhdistys ja sillä ei ole käsittääkseni mitään tekemistä tulevan, suomalaisen kirkkoni kanssa.
Suomen ort.kirkon historiaan niin huomaat, että Venäjän ort.kirkko on Suomen ort.kirkon äitikirkko. Ennen Konstantiopolia Suomen ortodoksit kuuluivat Venäjän ort.kirkkoon. Suomen ort.kirkko kantaa perintönään slaavilaista ja venäläistä perinnettä vaikka se onkin viime vuosisadalla suomalaistunut ja viime vuosikymmeninä saanut vaikutteita muualtakin ort.maailmasta kuin suoraan Venäjältä. Tämä noin niinkuin laajasti ja väljästi ymmärrettynä ja neutraalisti kerrottuna.
Moskovan patriarkaatin alaiset seurakunnat ovat Suomessa lain mukaan uskonnollisia yhdyskuntia. Tällainen samanlainen uskonnollinen yhdyskunta ovat mm. "Katolinen kirkko Suomessa" eli nykyinen kirkkosi. Eli ainoa lakiperusteinen ero Suomen ortodoksiseen kirkkoon on, että Venäjän kirkolla ei Suomessa ole kansankirkon asemaa.
Tervetuloa muuten ortodoksiseen kirkkoon! :) Meille mahtuu vaikka kaikki maailman katolilaiset, mutta mieti kuitenkin tarkkaan, miksi haluat liittyä. Tuntuu vähän kevyeltä perusteelta liittyä päästäkseen eroon puolalaisuudesta. Eihän kirkon pitäisi olla mikään kansallisuusjuttu vaan pelastuslaitos.
"Tuntuu vähän kevyeltä perusteelta liittyä päästäkseen eroon puolalaisuudesta. Eihän kirkon pitäisi olla mikään kansallisuusjuttu vaan pelastuslaitos."
Noin varmaan on, ei pitäisi kovin kevyin perustein jättää kirkkoaan ja siirtyä toiseen kirkkoon. Minäkin ihmettelin sitä, kun joku kertoi jättäneensä luterilaisuuden pelkästään sen vuoksi, kun ei hyväksynyt naispappeutta, ja liittyneensä sen jälkeen katoliseen kirkkoon.
Minäkin kuulun heihin, jotka vierastavat nykyistä meininkiä. Minun katolinen kirkkoni on enemmän keski- kuin itäeurooppalainen. Olenhan länsieurooppalainen. Sen vuoksi kirkkokunnan vaihtaminen on mielestäni infantiilia.
Jos matkustelet, osallistu messuun Länsi-Euroopassa. Hm, siellähän kieltäkin saattaa ymmärtää.
Olen oppinut suodattamaan omituisista saarnoista pois kaiken, mikä ei kuulu päivän evankeliumiin ja siten kestänyt korkeamessujen kummallisuudet. Hiljainen messu on meikäläisille parempi. Säilyy mielenrauha eivätkä pintaan nouse ärtyiset tunteet. - On todella tragikoomista kiukustua messun aikana!
Messun kohokohta on ehtoollinen, yhteys Kristukseen yhdessä muiden ehtoolliseen osallistuvien kanssa. Yritän pitää sen mielessä. Yritä Sinäkin.
Toivon, että nykyinen papistokin vihdoin huomaisi "yskän". Suomenkielisten rivit messuissa ovat kyllä harventuneet.
Onkohan puolalaisuudesta tullut elämääsi jokin mörkö? Tarkoitan, että onko se saanut yliotteen ajatuksissasi, asenteissasi? Mitä jos yrittäisit olla messussa ikään kuin puolaisia/puolaisuutta ei olisikaan, vaikka se löisi aisteille, niin silti. Ota sellainen "pyhän välinpitämättömyyden" -asenne. Tai koeta nähdä ne ärsyttävät asiat positiivisessa valossa. Eli yritä nähdä ja kuulla vain hyvää, hylkää arvostelu. Jeesus-lapsen Teresa sanoi, että kun häntä ärsytti jokin sisar, hän opetteli käärimään itsensä rakkaudella ja ajattelemaan siitä sisaresta kaikkea hyvää, esim. että hänellä on varmaan sellaisia hyveitä, jotka eivät näy ulkopuolisille.
Itsekin opettelen noudattamaan pikku-Teresan neuvoa messussa ja muualla. Luulisin, että ortodoksisuudessakin sinua rupeaisi jotkut asiat ärsyttämään ja kokisit olevasi ulkopuolinen tms. Ajattele vaimoasikin ja "uhraudu". Se on miehekästä.
En minä kirkkokuntaa vaihda, ennenkaikkea uskoni Jumalaan on vankka, mutta kirkokunnat minä jätän niitten ulkokulaisuuden tähden. Ripittäytymisen suoritan suoraan Jumalalleni, en kaipaa tekopyhien ihmisten seuraa. Anteeksi, että kirjoitan näin, mutta tämäkin palsta on siitä hyvä esimerkki. Täällä jotkut Liisa-Mariat vaahtoavat asioista, millä ei ole mitään tekemistä ihmisten ja Jumalan välisten suhteiden kanssa, ainoastaan tulee oksettava olo näistä itsensä ylentämisistä.
tekisi liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä? Sanot jättäväsi kirkkokunnat niiden ulkokultaisuuden takia ja perustelet tätä viittaamalla erääseen tällekin palstalle kirjoittelevaan nimimerkkiin (ja ehkä muihinkin nimimerkkeihin). Liisa-Mariasta olen kanssasi samaa mieltä. Hänelle en kai ole vastannut yhteenkään viestiin koska olen havainnut sen hyödyttömäksi. Hänhän ei ota huomioon edes toisten katolilaisten mielipiteitä - saati muiden - jos ne eivät sovi hänen käsityksiinsä. Mutta mitä jollakin toisen nimimerkin höperöillä tai viisailla mielipiteillä on tekemistä Sinun tai minun jumalasuhteen kanssa? Loppujen lopuksi ja alkujen aluksi suhteemme Jumalaan on henkilökohtainen vaan ei kuitenkaan yksityisasiamme. Suhteemme Jumalaan kun vaikuttaa elämäämme ja sitä kautta lähimmäistemmekin elämään. Jos siis tällä palstalla tai muualla elämässä on tekopyhiä ihmisiä niin oletko varma, että juuri rippisi kuunnellut ja Sinulle synninpäästön antanut pappi olisi tekopyhä? Annatko yhden ihmisen (tai vaikkapa useamman) virheen muodostua Sinulle luvaksi tehdä joitakin toisia virheitä tai vääriä johtopäätöksiä? Mitä tekemistä toisten tekopyhyydellä on meidän kanssamme? Eikö meidän tule varoa ennen kaikkea omaa tekopyhyyttämme?
eikä tämä Liisa-Maria pseudonyymeineen mielenrauhaani riko. Joskus vain tuntuu siltä, että toisarvoiset asiat nostavat kirkossamme ihmisten aktiivisuutta, kun taas kirkon perinteiset asiat jäävät keskusteluissa taka-alalle. Eihän suomalaisuuskaan kirkon traditioihin kuulu, mutta me elämme Suomessa, siksi näen sen erittäin tärkeänä asiana.
Kävin ortodoksisessa Jumalan palveluksessa ja samanlaisia kuppikuntia sielläkin, kun omassa kirkossamme. Kävin myös luterilaisessa kirkossa, tosin häissä, mutta kiinnitin huomioa siihen, kuinka pappi oli syventynyt vihkiparin elämään ja itse ihmisiin. Hän puhui todella kauniisti, ilman korulauseita näiden kahden ihmisen elämästä.
Vaikka minä eroaisin kirkosta, en minä Jumalasta eroa.
jatkaisit kirkon jäsenenä, mutta pitäisit vähän etäisyyttä, jos siltä sinusta tällä hetkellä tuntuu? Rauhassa punnitsisit asioita. Voithan olla edelleen kirjoissa ja kansissa.
Täydellinen repäisy ei ehkä ole järkevää? Sitä voi helposti nimittäin käydä niin, että pian huomaa olevansa uskosta täysin vieraantunut ja vaikka ajatuksessa olisi välillä halu tulla messuun, ei tule, koska "enhän enää kuulu sinne". Pysy kirkossa. Kaikki eivät ole tekopyhiä.