Monty Python - Elämän tarkoitus

rosewater

Monty Pythonin Elämän tarkoitus on kenties koomikkoryhmän huonoin elokuva. Silti se on hetkittäin aivan uskomattoman hauskaa katseltavaa ja huumorin eri alalajien ilotulitusta. Samalla se on Monty Pythonin elokuvista selkeästi rankin ja hyvän maun rajoja koetellaan useammankin kerran. Tuntuu kuin ryhmä olisi halunnut lyödä viimeisessä elokuvassaan isomman vaihteen silmään ja näyttää kaikille kuinka pitkälle huumorin voi viedä.

Monty Python oli kuuden koomikon muodostama ryhmä, joka käsikirjoitti ja ohjasi elokuvansa. Ryhmän jäsenet omasivat erilaisen huumorintajun, mutta anarkistisen asenteen, jolloin sketsit olivat monipuolisia, mutta usein arvaamattomia ja yleensä 'päättömiä'. Ryhmä oli hedelmäälisemmillään 70-luvun alkupuolella, jolloin tekivät legendaariset TV-sarjansa. 70-luvun loppupuoli ryhmä olikin hajallaan jokaisen keskittyessä lähinnä omaan uraansa. 1983 valmistunut Elämän tarkoitus olikin sellainen re-union projekti, jonka jälkeen ryhmä on lopullisesti hajonnut. Graham Chapmanin kuolema estääkin ryhmän paluun.

Elämän tarkoitus on episodi-elokuva, eli se on jaettu selkeisiin toisistaan erottuviin jaksoihin. Elokuvan heikkous onkin näiden jaksojen epätasaisuus. Parhaimmat jaksot ovat ratkiriemukkaita, mutta osa on lähes tylsiä. Toisaalta tylsimmilläänkin Monty Python yleensä hymyilyttää ainakin jonkin verran.

Teknisessä mielessä Elämän tarkoitus on ryhmän paras elokuva. Kameran käyttö on selvästi harkitumpaa kuin kahdessa aiemmassa elokuvassa, samoin kuvaus on tyylikkäämpää, paikoin todella hienoa työtä. Elämän tarkoitus on selvästi elokuva tekijöiltä, jotka ovat oppineet elokuvan kerronnan muodon, mutta jonka vitsit alkavat olla vähissä. Musiikilliset numerot sen sijaan ovat hienoja.

Monty Python oli varsin pätevä komedia-ryhmä livenäkin. Monty Python Live At Hollywood Bowl on hauska puolitoistatuntinen ja osoitti koomikkojen lahjakkuuden esiintyjinä. Ei ihme, että monet Monty Pythonin jäsenistä ovat luoneet mittavan uran elokuvan saralla.

Arvosanat: leffa 8 / DVD 6

21

1286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katsoja

      Mitä mieltä olet legendaarisesta(vai onko?) kohtauksesta,jossa mies ruokailee ravintolassa?

    • pikku mui

      häpeäkseni on tunnustettava,
      etten ole yhtäkään ryhmän elokuvaa nähnyt!

      olen aina ollut hirmu kriittinen
      komedioiden suhteen.
      aika harva on naurattanut.
      (alastomat aseet poikkeuksena).

      olen kylläkin kuullut elokuvista paljon.
      (joitakin mainospätkiäkin olen saattanut nähdä).

      itselläni on monty python hollywoodissa,
      ei vain ole tullut katsottua.

      pitääpi lisätä listaan:
      "yritä nyt hyvä ihminen katsoa..."

      • Hei

      • pikku mui
        Hei kirjoitti:

        Brianin elämä.

        http://us.imdb.com/Title?0079470

        ettei tiedä hullu elokuviaan;
        mulla on tuo brianin elämä!

        katsonut en ole,
        mutta nimi tuntui tutulta.
        tarkistin asian ja awot;
        onhan se minulla.

        siitä siis aloitan, kiitos :))


      • rosewater
        pikku mui kirjoitti:

        ettei tiedä hullu elokuviaan;
        mulla on tuo brianin elämä!

        katsonut en ole,
        mutta nimi tuntui tutulta.
        tarkistin asian ja awot;
        onhan se minulla.

        siitä siis aloitan, kiitos :))

        Minusta Hullu maailma on paras ja helpoin sulattaa ensikertalaisen.


    • tämä myös!

      on myös tavallaan Python -elokuva minun luokittelussani, vaikkei virallisesti. Ja pirun hyvä! Varsinaisista Python elokuvista elokuvana paras on Brianin elämä -siinä on ihan oikea tarina! Hauskuusasteikolla kaikki ko. ryhmän pätkät saa täyden kympin.

      • rosewater

        Monty Python elokuvat ohjasi Terry Jones, yksi ryhmän jäsenistä, ainakin ohjaus merkittiin hänen nimiinsä. Terry Jones on ohjannut myös Erik Viikinkisoturi nimisen elokuvan, jossa näyttelee Pythoneista John Cleese, Michael Palin, Eric Idle ja Terry Jones itse. Poissa olivat vain Graham Chapman (kuollut) ja Terry Gilliam (ohjaajana Jenkkilässä). Kala nimeltä Wandassa on vain Pythonista John Cleese ja Michael Palin.

        Erik Viikinkisoturi kertoo viikingistä, joka ei muiden lailla halua raiskata ja tappaa. Tätä viikinkiä näyttelee Tim Robbins. Elokuva ei sinällään kummoinen ole, mutta yhteydet Monty Pythoniin tekee siitä jonkinlaisen kuriositeetin ryhmän ihailijoille. Ai niin, eloluvassa on myös iki-ihana Imogen Stubbs.


      • pikku mui
        rosewater kirjoitti:

        Monty Python elokuvat ohjasi Terry Jones, yksi ryhmän jäsenistä, ainakin ohjaus merkittiin hänen nimiinsä. Terry Jones on ohjannut myös Erik Viikinkisoturi nimisen elokuvan, jossa näyttelee Pythoneista John Cleese, Michael Palin, Eric Idle ja Terry Jones itse. Poissa olivat vain Graham Chapman (kuollut) ja Terry Gilliam (ohjaajana Jenkkilässä). Kala nimeltä Wandassa on vain Pythonista John Cleese ja Michael Palin.

        Erik Viikinkisoturi kertoo viikingistä, joka ei muiden lailla halua raiskata ja tappaa. Tätä viikinkiä näyttelee Tim Robbins. Elokuva ei sinällään kummoinen ole, mutta yhteydet Monty Pythoniin tekee siitä jonkinlaisen kuriositeetin ryhmän ihailijoille. Ai niin, eloluvassa on myös iki-ihana Imogen Stubbs.

        onko john cleese näytellyt myös tv:ssa
        jossakin majatalo-sarjassa?

        olisi harmaa mielikuva.. :))


      • rosewater
        pikku mui kirjoitti:

        onko john cleese näytellyt myös tv:ssa
        jossakin majatalo-sarjassa?

        olisi harmaa mielikuva.. :))

        Onpa hyvinkin. Sarja pyöri meillä nimellä Pitkän Jussin majatalo. En itse ihastunut sarjaan, vaikka siinä hetkensä olikin.


      • pikku mui
        rosewater kirjoitti:

        Onpa hyvinkin. Sarja pyöri meillä nimellä Pitkän Jussin majatalo. En itse ihastunut sarjaan, vaikka siinä hetkensä olikin.

        aihetta sivuten elokuva
        miten niin myöhässä UK -86
        christopher morahanin ohjaamana,
        pääosassa john cleese.

        liittyykö mitenkään aiheeseen?


      • _J_
        pikku mui kirjoitti:

        aihetta sivuten elokuva
        miten niin myöhässä UK -86
        christopher morahanin ohjaamana,
        pääosassa john cleese.

        liittyykö mitenkään aiheeseen?

        Todella huono elokuva. Miten John Cleesen tähdittämä leffa voikin olla niin surkea. Cleeseltäkin käsittämättömän heikko suoritus. Ihan kuin elokuvaa ei olisi ohjattu, vaan se olisi vaan syntynyt itsestään...


      • pikku mui
        _J_ kirjoitti:

        Todella huono elokuva. Miten John Cleesen tähdittämä leffa voikin olla niin surkea. Cleeseltäkin käsittämättömän heikko suoritus. Ihan kuin elokuvaa ei olisi ohjattu, vaan se olisi vaan syntynyt itsestään...

        katsoin sen aikanani porukassa,
        missä cleese hyvin tunnettiin.
        odottivat kokoajan elokuvan "alkamista",
        mitä ilmeisesti ei sitten tullutkaan.

        itse on paha arvostella,
        sillä täysin tuntemattomana näyttelijänä
        cleese ei ollut minulle mitään..
        taisin pitää nyhverönä.. ;))


      • rosewater
        pikku mui kirjoitti:

        katsoin sen aikanani porukassa,
        missä cleese hyvin tunnettiin.
        odottivat kokoajan elokuvan "alkamista",
        mitä ilmeisesti ei sitten tullutkaan.

        itse on paha arvostella,
        sillä täysin tuntemattomana näyttelijänä
        cleese ei ollut minulle mitään..
        taisin pitää nyhverönä.. ;))

        Itse katsoin kyseisen elokuvan muutama viikko sitten. Ei tosiaankaan mikään mestariteos, mutta oli siinäkin hetkensä. Traktorin etsiminen naurattaa vieläkin.

        Monty Pythoneista suosikkejani olivat Eric Idle ja Graham Chapman, joskin koomikoiden erilaiset vahvuudet tekivät ryhmästä monipuolisen.


    • _J_

      Tajusin, että taisin olla aika junnu kun sen viimeksi näin. Muistikuvani oli nimittäin pelkkä pitkä sketsikokoelma. Toki se sitä myös onkin, mutta homma toimikin muistikuvaani huomattavsti paremmin. Leffa oli toisinaan varsin rankka ja jopa kantaa ottava. Lähes kaikki brittien pyhät lehmät saivat osansa.

      Teknisesti taso oli valovuoden esim Brianin elämästä. Myös kameraa oli käytetty varsin tyylikkäästi. Lempparini John Cleese melkein varastaa taas koko shown. Tuollaista virtuoosia on kyllä ilo katsoa. Todellinen ammattilainen. Ei niin, että muidenkaan suorituksissa olisi ollut valittamista..

      Kolme tähteä.

    • rosewater

      Jotenkin tästä yhteydestä unohtui Terry Gilliamin ohjaama Time Bandits, jossa näyttelijöinä ovat niin ikään John Cleese ja Michael Palin. Näiden lisäksi mukana on koko joukko varsin nimekkäitä näyttelijöitä kuten Sean Connerry, Shelley Duvall, Katherine Helmond, David Warner ynnä muita.

      Time bandits on kenties Monty Pythonmaisin elokuva, jota ei ole tehnyt kyseinen ryhmä. Elokuva on ensinnäkin hauska, toisaalta varsin hyvin toteutettu ja ennen kaikkea anarkistinen oteeltaan. Time bandits sisältää myös muutaman kohtauksen, joita voi pitää hauskimpina elokuvan lähihistoriasssa. Time Bandits onnistuu siinä missä esimerkiksi Elämän tarkoitus ei onnistunut, vaikka molemmissa hieman samoja aiheita käsitelläänkin. Time Bandits on elokuvana paljon yhtenäisempi teos.

      • _J_

        junnuna nähtynä Time Bandits oli huima kokemus. Siinä oli jotain taianomaista, eikä sen loppukaan ollut mitenkään tavanomainen. Näin myöhemmin elokuvan televisiosta ja oli kyllä menettänyt osan tehostaan. Pakko kai ostaa DVD niin pääsee tarkistamaan ihan ajatuksella, että minkälainen leffa se nyt oikein olikaan.


    • Pertsa-Pee!!!

      Olen seurannut tietämystäsi,se on hieman eri
      luokkaa kuin palstan kuhuttu taso!!!

      • pikku mui

        kukaan ei voi, eikä varmasti halua,
        tai ole tarvettakaan kiistää
        rosewaterin tietoja.
        on asioita, jotka ovat faktaa!

        samoin kunnia (heittomerkeissä),
        kuuluu palstalle ahkerasti vastaaville nickeille.
        sillä, jos tietämystä ei heillä olisi,
        eivät he myöskään kauaa jaksaisi.
        pelkällä suunsoitolla ei pitkälle pötkitä.

        haluan mainita nimeltä rosewaterin lisäksi
        jenkkilänkkärin, orsonin, _j_:n, balin,
        the expertin, elokuvahullun, kriitikon,
        hb-:n, tellun, mojon, idiootin, sekä lukemattomat
        muut, joiden nickejä en juuri nyt
        saa pönttöön päähäni.
        en tietenkään aijo unohtaa myöskään itseäni. ;))

        palstan tasosta sen verran, että,
        jos tarkoitit "kohuttu" taso,
        se tarkoittaa sitä,
        että meistä puhutaan ja
        jokainen keskustelu, negatiivista tai ei,
        on mainosta.

        jos taas tarkoitit "puhuttu" taso,
        lue edellinen mielipide.

        jos tarkoitit "kehuttu" taso,
        se tarkoittanee, että olemme onnistuneet
        ja yksittäiset mielipiteet eivät
        heilauta meitä puoleen, ei toiseen.
        saavat ainoastaan pikku muin
        kaltaiset pikkuilkiöt vastaamaan sinulle. :))
        ota se silti positiivisesti opiksesi,
        niinhän mekin teemme.

        mutta jos, tarkoitat nyt "haukuttu" taso,
        niin siitä vaan faktaa pöytään.
        mielellämme vastaamme sinulle,
        sillä foorumihan on muutenkin muuttunut
        "treffi-kotielämähöpötykseksi",
        josta pikku mui saa ottaa osaltaan
        syyt niskoilleen.

        vastausta odotellen, sinun pikku mui :))


    • arthur

      mutta mitäs pidätte sarjasta lentävä sirkus? omistan onnekseni koko monty python -tuotannon...

    • Luxury-Yacht

      Monty Pythonin Meaning of Life on elokuva, johon pääsee sisälle vähitellen. Itse pidän elokuvasta yhä vain enemmän ja enemmän. Elokuvan outous viehättää, suuri plussa.

      Suosikkini Python elokuvista lienee kuitenkin Holy Grail.

      • MML

        SE TUO AINA HYMYN HUULILLE..ETTÄ EI SE ELÄMÄ OLE NIIN VAKAVAA....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe