Asennevammaisuutta?

Asennevammaa?

Esimerkki 1:

Tuulilasi-autolehden numerossa 6/03 on haastateltavana eräs iloisen ja kivan ihmisen vaikutelman antanut kuuluisa suomalainen tv-kokkiohjelman naispuolinen juontaja. Jutussa hän kertoo, kuinka häntä häiritsee eniten liikenteessä muut ihmiset, ja että hänen mukaansa moottoritielle sopiva nopeus olisi HÄNELLE 140 kmt ja MUILLE 120 kmt. Lisäksi hän mainitsee, että pinna palaa herkästi liikenteessä ajaessaan, ja tämän vuoksi hänelle ei kelpaa tavallinen ajokki sellaisen reagoimatta riittävän ripeästi kaasun painallukseen. En olisi ennakkovaikutelman perusteella uskonut, että keski-ikäinen NAINEN voisi tällaista päästää suustaan autolehden palstalle. Asennevammaisuutta? Nykyajan MINÄ ITSE-mentaliteettia pahimmillaan?

Esimerkki 2:

Pe 6.6.03 iltapäivällä Espoossa Kehä II:lla ajan 80 kmt alueella reilut 90 kmt, kun oikealta sivurampilta kiihdyttää päätielle Citroen Picasso-tila-auto. Koska haluan olla osaltani joustava, kiihdytän hiukan nopeuttani että Citikka pääsisi jälkeeni sujuvalla nopeudella liittymään päätielle. Tämä ei sovi Citikalle, vaan kuski kiihdyttää rajusti ja kiilaa eteeni sivusta osittain pientareen kautta niin että hiekka ja kivet paukkavat autoni tuulilasiin ja konepellille. Väläytän nopeasti pitkiä valoja kuskille tempusta, ja kas: hän jarruttaa rajusti edessäni niin että nopeus putoaa 20-30 km:iin; hyvä ettei tule peräänajoa! Vaihdan kaistaa vasemmalle ja koetan ajaa rinnalle nähdäkseni tarkemmin tuon vaarallisen agressiivisen kuskin, mutta hän koukkaakin eteeni ja sen jälkeen kiihdyttää niin lujaa kuin pääsee, lopulta nopeus arviolta 160 kmt tai yli -niin nopeasti hän loitonee muusta autovirrasta. Asennevammaa?

Esimerkki 3:

Sunnuntai 8.6.03 Lahden motarilla. Ohitamme muutaman auton ryppäässä selkeästi rajoitusta hitaammin ajavaa pakettiautoa n. 130 kmt mittarinopeudella 120 kmt-alueella, kun takaa paahtaa rajulla nopeuserolla musta Volvo V70-farmari takapuskuriin. Kuski välkyttelee pitkiä valoja ja lopulta painaa äänimerkkiä pitkään. No, emme aio viipyäkään ohituskaistalla pidempään kuin pakun ohitus vaatii, mutta tämä ei riitä volvokuskille. Hänpä päättää koukata ohi vielä vasemman pientaren kautta, ja sen myös tekee. Ohittaessaan kuski tööttää koko ajan äänimerkkiä ja heiluttaa oikeaa nyrkkiään. Hiekka vaan pölisee. Pahinta on se, että takapenkillä istuu pikkulapsia -liikennevalistusta. Asennevammaa?

Tämän lisäksi joka ikinen päivä tapaa vastaavia kamikaze-tapauksia. Olen autoillut päivitäin jo 20 vuoden ajan, ja en vastaavaa agressiota ole aistinut liikenteessä edes 1980-luvun loppupuolen nousukautena. Mikä ihmisiä riivaa?
111489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

niin ei voi kauhalla vaatia. Lapsuudessaan hakattuja/hyväksikäytettyä kusipäitähän on maailma pullollaan. Osasta tulee kusipää vasta kun pääsee auton rattiin vaikka periaatteessa ei olisikaan mitään erityisen suurta syytä päättää päiviään. Osa ilmeisesti haluaa päättää päivänsä liikenteessä tappamalla samalla mahdollisimman montaa syytöntä ihmistä.
Ylinopeuden ja hurjastelun pystyy vielä jotenkin ymmärtämään jos ei ole muuta liikennettä, silloin ei vaaranneta muuta kuin oma henki.

Tällaisten kusipäiden kohdalle ei oikeastaan voi toivoa muuta kuin mahdollisimman vakavaa loukkaantumista oman törttöilyn johdosta, ehkäpä sitten alkavat miettimään tekosiaan.

Äänestä

1. Hienoa kun joku uskaltaa sanoa rehellisesti oman mielipiteensä. Oikein olisi tietysti ollut sanoa; nopeusrajoituksia on alennettava, ajan aina rauhallisesti, en hermostu koskaan mistään, paras ajomuisto oli K-kaupan pihalla parkkipaikkaa etsiessäni.

2. Parasta on ajaa tasaista nopeutta, ei kiihdytellä eikä jarrutella. Helposti kanssa-autoilija kokee kiusaamiseksi kuvailemasi kiihdyttelyt. Suerauksena helposti pientä kisailua...

3. Autoissa on taustapeilit, ei kannata tunkea toisen eteen vaikka kuinka ajaisi rajoituksen mukaan. Odottomalla vähän volvo olisi mennyt menojaan, edelleen tyylisi näyttää helposti härnäämiseltä.

Johtopäätös:
oma ajotyylisi on muuttunut viimeaikoina ärsyttäväksi etkä huomioi muita, siis neuvonkin tarkistamaan ajotapasi, aina ei voi voittaa olemalla oikeassa...

Äänestä
  • Sinun "johtopäätöksistä" voi vetää johtopäätöksen että sinulla on jokin johto jäänyt kytkemättä =)

    Äänestä

  • Hmmmmm kirjoitti:

    Sinun "johtopäätöksistä" voi vetää johtopäätöksen että sinulla on jokin johto jäänyt kytkemättä =)

    henkilökohtaisia loukkauksia.
    Kertoisitko nimesi ja osoitteesi jotta voisimme keskustella asiasta lähemmin.

    Äänestä

  • jt. kirjoitti:

    henkilökohtaisia loukkauksia.
    Kertoisitko nimesi ja osoitteesi jotta voisimme keskustella asiasta lähemmin.

    Sori, pelkään että ristiinkytkentäsi aiheuttaa oikosulun ja joudun sammuttamaan virtasi hetkellisesti kokonaan, joten anti olla :)

    Äänestä

..sen verran että vaikuttaisi lähinnä siltä, että on ollut joku hätä. Eihän pelkän normaalin kiireen vuoksi kukaan lähde pientareen kautta ohittelemaan? Normaalissa autossa kun ei ole Ulvosirroja.

Äänestä

1: Huumori on vaikea laji. Tuskinpa SS tosissaan tuollaisia nopeusrajoituksia haluaisi. Hän on myös tunnistanut oman ongelmansa ja lieventää sen vaikutuksia ajamalla nopeasti reagoivalla autolla. Minä itse -mentaliteettia edustavat ne, jotka ajavat ilman syytä liikennevirtaa hitaammin, hehän katsovat oikeudekseen tuhlata kaikkien muiden aikaa.

2: Jäi vähän epäselväksi, olisiko Picasso-kuski ehtinyt eteesi jos et olisi alkanut kiihdyttelemään. Kun itse tulen rampilta, en odota päätietä ajavalta muuta kuin että hän jatkaa kutakuinkin samalla nopeudella. Osaan kyllä sovittaa oman nopeuteni sen mukaan. Kuski kuitenkin provosoitui käytöksestäsi, mikä ei ollut häneltä oikea reaktio. Lisäksi hän todennäköisesti luuli, että aiot antaa turpiin ja lähti karkuun.

3: Tässä kyllä tuntuu siltä, että oli kyse vähintäänkin elämästä ja kuolemasta. On todella kummallista, jos tämä edustaa kyseisen kuskin tyypillistä ajotapaa. Tosin samanaikainen töötin painaminen ja nyrkin heilutus ei taida Volvossa onnistua...

Äänestä

Tapaus sattui itselleni la 7.6.03 alkuillasta Helsingin kaupppatorilla: kauppatorilla on parkkipaikkoja, ja ajoin avointa ruutua kohti. Vastapäätä seisoi vanhempi Citroen BX ilman mitään näkyviä aikeita (vilkku tms.). Ajoin vapaaseen parkkiruutuun autoni, ja kas. Citikan kuski hyökkäsi autostaan autoni viereen, kopautti nyrkillä sivulasiin. Avasin varoen hieman ikkunaa, mies -keski-ikäinen- huusi että mitä v...a s...nan k-pää ajat ruutuun vaikka hän oli sen aikonut ottaa autolleen. Totesin ettei kaveri näyttänyt mitään merkkiä eikä muutakaan aietta, joten mistä tuon olisi voinut tietää. kaveri jatkoi ja uhkasi turpiin annolla yms:lla. Hänen autossaan istui myös vaimonsa ja pikkupoikansa, hyvää valistusta perhenisiltä. Sanoin että jos haluat käräjille niin siitä vaan. Kaveri katsoi hetken pahasti, puhisi ja lähti autolleen ja revitellen renkaat vikisten ajoi pois. Lähellä olisi ollut runsaasti vapaita ruutuja, mutta ei. Ilmeisimmin pinna paloi lopullisesti.

Tämä vain yksi oma esimerkkini elämästä. Kyllä nykyajan suomalaisella on henkinen tasapaino hukassa. Onko syynä perhe- vai työolosuhteet? Eikö ihmisillä ole mitään terveitä agressionpurkukeinoja, esim. liikunta tms? Joko liikenteessä tai kaljabaarissa puretaan paineet, ei nähdä muita keinoja. Kohta arveluttaa liikkua missään, alkaa touhu muistuttaa amerikan mallia (rattiraivo)...

Äänestä
  • Kerran kanssa tuli minullakin tuollainen tilanne.
    n. 30-vuotias mies tuli ikkunaani hakkaamaan nyrkillä ja huuteli osittain avonaisesta ikkunasta halveerauksia. Vaati nousemaan ulos autosta. No pakkohan siinä oli ulos nousta.
    Noustuani autosta tapahtui jotain huvittavaa.
    Olinkin päätä pidempi(,vaikka en pitkä olekkaan) kuin ko. valittaja ja ainakin puolet leveämpi. Oli hauska nähdä kuinka äijä pelästyi kun kysyin, että mitäs asiaa sitten oli... :D

    Äänestä

Ja on muuten helvetin vaikea sovittaa omaa nopeuttaa muun liikenteen vauhtiin kun päätiellä ajavan joko pitää kiihdytää tai hiljentää vauhtiaan ihan satunnaisesti.
Itse en viitsi kiihdytyskaistalta ihan eteen ajaa joten hiljennän vauhtia ja yritän taakse, mutta vituiksihan se menee kun päätiellä olija haluaa 'helpottaa' myös hiljentämällä.
Toinen vaihtoehto sitten kiihdyttää eteen jos välimatkaa on riittävästi ja paukkuja autossa, mutta meneehän sekin yritys helposti vituksi kun taas päätiellä oleva kiihdyttää ettei vaan eteen tule auto.
Onkohan missään muualla kiihdytyskaistalta tulo yhtä vaikeaa kuin Suomessa. En ole ainakaan huomannut että olisi.

Äänestä

Tehokas nopeasti kaasun painallukseen vastaava auto on turvallisuutta. Kaiken maailman ongelmakuskit kiihdyttelee/jarruttelee autojaan päätiellä luulen helpottavansa liikenteen sujuvuutta, esim. rampeilta tielle pääsyä "helpottaen" . Moottoriteillä tuntuu oleman kirjoittamaton laki, jonka mukaan vasemmalla kaistalla saa ajaa >120km/h (mittarinopeus = n. 130km/h). Jotkut ongelmakuskit köröttelevät moottoritien vasempaa kaistaa tukkien sujuvaa liikennettä. Sitten nämä ongelmakuskit = lainkuuliaiset autoilijat vilkuttelevat valojaan jne.. vaahtoavat muiden ajosuorituksista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tommi kirjoitti:

Asennevammaa?

Esimerkki 1:

Tuulilasi-autolehden numerossa 6/03 on haastateltavana eräs iloisen ja kivan ihmisen vaikutelman antanut kuuluisa suomalainen tv-kokkiohjelman naispuolinen juontaja. Jutussa hän kertoo, kuinka häntä häiritsee eniten liikenteessä muut ihmiset, ja että hänen mukaansa moottoritielle sopiva nopeus olisi HÄNELLE 140 kmt ja MUILLE 120 kmt. Lisäksi hän mainitsee, että pinna palaa herkästi liikenteessä ajaessaan, ja tämän vuoksi hänelle ei kelpaa tavallinen ajokki sellaisen reagoimatta riittävän ripeästi kaasun painallukseen. En olisi ennakkovaikutelman perusteella uskonut, että keski-ikäinen NAINEN voisi tällaista päästää suustaan autolehden palstalle. Asennevammaisuutta? Nykyajan MINÄ ITSE-mentaliteettia pahimmillaan?

Esimerkki 2:

Pe 6.6.03 iltapäivällä Espoossa Kehä II:lla ajan 80 kmt alueella reilut 90 kmt, kun oikealta sivurampilta kiihdyttää päätielle Citroen Picasso-tila-auto. Koska haluan olla osaltani joustava, kiihdytän hiukan nopeuttani että Citikka pääsisi jälkeeni sujuvalla nopeudella liittymään päätielle. Tämä ei sovi Citikalle, vaan kuski kiihdyttää rajusti ja kiilaa eteeni sivusta osittain pientareen kautta niin että hiekka ja kivet paukkavat autoni tuulilasiin ja konepellille. Väläytän nopeasti pitkiä valoja kuskille tempusta, ja kas: hän jarruttaa rajusti edessäni niin että nopeus putoaa 20-30 km:iin; hyvä ettei tule peräänajoa! Vaihdan kaistaa vasemmalle ja koetan ajaa rinnalle nähdäkseni tarkemmin tuon vaarallisen agressiivisen kuskin, mutta hän koukkaakin eteeni ja sen jälkeen kiihdyttää niin lujaa kuin pääsee, lopulta nopeus arviolta 160 kmt tai yli -niin nopeasti hän loitonee muusta autovirrasta. Asennevammaa?

Esimerkki 3:

Sunnuntai 8.6.03 Lahden motarilla. Ohitamme muutaman auton ryppäässä selkeästi rajoitusta hitaammin ajavaa pakettiautoa n. 130 kmt mittarinopeudella 120 kmt-alueella, kun takaa paahtaa rajulla nopeuserolla musta Volvo V70-farmari takapuskuriin. Kuski välkyttelee pitkiä valoja ja lopulta painaa äänimerkkiä pitkään. No, emme aio viipyäkään ohituskaistalla pidempään kuin pakun ohitus vaatii, mutta tämä ei riitä volvokuskille. Hänpä päättää koukata ohi vielä vasemman pientaren kautta, ja sen myös tekee. Ohittaessaan kuski tööttää koko ajan äänimerkkiä ja heiluttaa oikeaa nyrkkiään. Hiekka vaan pölisee. Pahinta on se, että takapenkillä istuu pikkulapsia -liikennevalistusta. Asennevammaa?

Tämän lisäksi joka ikinen päivä tapaa vastaavia kamikaze-tapauksia. Olen autoillut päivitäin jo 20 vuoden ajan, ja en vastaavaa agressiota ole aistinut liikenteessä edes 1980-luvun loppupuolen nousukautena. Mikä ihmisiä riivaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu