Koska joku ihmetteli aikaisemmassa ketjussa Saksan sukellusveneiden tuotannon jatkumista, yritän pintapuolisesti selostaa millaisia veneitä Saksa valmisti sotien jälkeen ja valmistaa edelleen.
Länsi-Saksa ryhtyi Neuvostoliiton uhkaan vastatakseen rakentamaan sukellusveneitä 1960-luvulla. Tuolloin sen vedenalaisten uppoumalle oli voimassa 450 tonnin rajoitus ja täten ensimmäinen vene, tyyppi 201, oli pieni rannikkokäyttöön soveltuva dieselillä käyvä alus, jossa oli ei-magneettisesta teräksestä tehty runko magneettisten miinojen torjumiseksi.
Runkoa ei kuitenkaan oltu testattu tarpeeksi ja jatkuvasti esiintyvien mikrohalkeamien takia veneiden tilaus peruttiin. 1960-luvun lopulla valmistui korvaava tyyppi 205, muuten samanlainen, mutta normaalista teräksestä valmistettu. Tämä oli ensimmäinen ulkomaille (Tanskaan) myyty malli uusista U-veneistä.
Seuraavassa mallissa, 70-luvulla valmistuneessa 206:ssa, oli toimiva ei-magneettinen runko. Mittasuhteiltaan tämä alus oli edeltäjiensä kaltainen. Israelin tarpeisiin räätälöity malli tunnetaan Gal-luokkana.
Tyyppi 209 valmistui samoihin aikoihin, kokorajoitusten poistuttua saatettiin valmistaa kaikkeen käyttöön soveltuva normaalikokoinen sukellusvene. Tästä veneestä on lukuisia variantteja jotka vaihtelevat kooltaan ja kyvyiltään huomattavasti. 209 on 1900-luvun lopun myydyin sukellusvene ja on käytössä neljäntoista maan laivastossa. Israelin käytössä nykyään oleva Dolfin-luokka perustuu tähän malliin, mutta on niin laajasti muunneltu, ettei sitä pidetä sarjan jäsenenä.
Tämän vuosituhannen puolella valmistunut tyyppi 212 on Saksan uusin sukellusvene, dieselvetoinen mutta varustettu vetykennoilla ja sähkömoottorilla, mikä mahdollistaa tarvittaessa jopa kolmen viikon mittaisen yhtäjaksoisen sukelluksen ilman hapenottoa. Vientimalli 214 omaa saman moottorin ja aseistuksen mutta ei esim. epämagneettista runkoa. Aluksen torpedoputkia voidaan käyttää myös lyhyen kantaman ohjuksien laukaisuun.
Länsi-Saksa ryhtyi Neuvostoliiton uhkaan vastatakseen rakentamaan sukellusveneitä 1960-luvulla. Tuolloin sen vedenalaisten uppoumalle oli voimassa 450 tonnin rajoitus ja täten ensimmäinen vene, tyyppi 201, oli pieni rannikkokäyttöön soveltuva dieselillä käyvä alus, jossa oli ei-magneettisesta teräksestä tehty runko magneettisten miinojen torjumiseksi.
Runkoa ei kuitenkaan oltu testattu tarpeeksi ja jatkuvasti esiintyvien mikrohalkeamien takia veneiden tilaus peruttiin. 1960-luvun lopulla valmistui korvaava tyyppi 205, muuten samanlainen, mutta normaalista teräksestä valmistettu. Tämä oli ensimmäinen ulkomaille (Tanskaan) myyty malli uusista U-veneistä.
Seuraavassa mallissa, 70-luvulla valmistuneessa 206:ssa, oli toimiva ei-magneettinen runko. Mittasuhteiltaan tämä alus oli edeltäjiensä kaltainen. Israelin tarpeisiin räätälöity malli tunnetaan Gal-luokkana.
Tyyppi 209 valmistui samoihin aikoihin, kokorajoitusten poistuttua saatettiin valmistaa kaikkeen käyttöön soveltuva normaalikokoinen sukellusvene. Tästä veneestä on lukuisia variantteja jotka vaihtelevat kooltaan ja kyvyiltään huomattavasti. 209 on 1900-luvun lopun myydyin sukellusvene ja on käytössä neljäntoista maan laivastossa. Israelin käytössä nykyään oleva Dolfin-luokka perustuu tähän malliin, mutta on niin laajasti muunneltu, ettei sitä pidetä sarjan jäsenenä.
Tämän vuosituhannen puolella valmistunut tyyppi 212 on Saksan uusin sukellusvene, dieselvetoinen mutta varustettu vetykennoilla ja sähkömoottorilla, mikä mahdollistaa tarvittaessa jopa kolmen viikon mittaisen yhtäjaksoisen sukelluksen ilman hapenottoa. Vientimalli 214 omaa saman moottorin ja aseistuksen mutta ei esim. epämagneettista runkoa. Aluksen torpedoputkia voidaan käyttää myös lyhyen kantaman ohjuksien laukaisuun.
Vastaukset 3
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=TfjYZUiOkUw
ja hieno pätkä U-veneestä,kertoi juuri sitä mitä pitääkin ja kiinnostavasti.
vene.
Jotenkin vaan täytyy ihailla myös tuota kansaa. Aina ne vaan pystyvät olemaan tekniikassa suvereenisti ylivoimaisia kilpailijoihinsa nähden.