Kirjeeni Veli Kortelaiselle 25.10.2007!

Ajattelin tavanomaisuudestani POIKETEN laittaa tähän vielä Veli-Pekka Kortelaiselle lähettämäni vaaliliittokaavailukirjeeni, ettei se jää Teille epäselväksi,kun ihan selvää sairaalloistakin mielenkiintoa sitä kohtaan tuntuu esiintyvän.
Tiesittehän, että tällaista sairaalloista yksityiskirjeiden tirkistelyä kutsutaan SOSIAALIPORNOKSI!!! ;)

--------------------------------------------



Hyvää huomenta, veljeni Herrassa!

Uskalsin aloittaa tämän sähköpostini noin, koska saamieni ennakkotietojen mukaisesti pidän sinua uskovaisena, en uskonnollisena. Yritin tässä varhain tänä aamuna etsiskellä Perussuomalaisten ja Perussuomalaisten Nuorten sivuilta yhteystietojasi, siis tietysti lähinnä puhelinnumeroa, mutta jouduin tyytymään tähän sähköpostiin. En ole liikkeellä ominpäin, vaan asialleni on mm. puheenjohtajamme Olavi Mäenpään siunaus.

SKS nimittäin haluaa tehdä Oulun vaalipiirississä vaaliliiton PS:n kanssa ensi kuntavaaleissa. Haluaisinkin nyt tavata sinut sopivassa paikassa sinulle sopivaan aikaan keskustellaksemme asiasta rakentavassa hengessä. Mitenkään erikoislaatuisia nämä vaaliliittohankkeet täällä Oulussakaan eivät ole, sillä esim. jo Kokkolassa SKS:llä ja PS:lla on piirihallituksen siunaus vaaliliitolle.

Annan tässä puhelinnumeroni, jotta voit ottaa minuun yhteyttä asian tiimoilta, toivon yhteydenottoa siitäkin huolimatta, vaikka kantasi vaaliliittoon olisi negatiivinen (ruuhka-aikoina vastaaja, muttoin päivystys 24/7):

040 -7708982 /Kai Mikael Aalto, SKS/Oulun aluepiiri

ja tässä vielä mm. sähköpostiosoitteeni: [email protected]

ja omaan blogiini voi käydä tutustumassa täällä: http://komentaja.blogspot.com/


Yhteydenottoanne mielenkiinnolla odottaen ja Teitä kunnioittaen:

Oulussa 25.10.2007 Kai Mikael Aalto/ aluejohtaja,SKS
6662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...ja virkapukuinen autonkuljettaja?

Äänestä
  • Ei ole autonkuljettajia, ei palkattua henkilöstöä eikä veronmaksajien tukirahoja.

    Äänestä

  • Ari Laakso kirjoitti:

    Ei ole autonkuljettajia, ei palkattua henkilöstöä eikä veronmaksajien tukirahoja.

    "eikä veronmaksajien tukirahoja."

    Kyllä tuo Aalto on saanut koko elämänsä yhteiskunnan tukirahoja. Veronmaksajat hänenkin 24/7 päivystyksensä ja sinappitykittämisensä maksavat.

    Äänestä

  • Ari Laakso kirjoitti:

    Ei ole autonkuljettajia, ei palkattua henkilöstöä eikä veronmaksajien tukirahoja.

    aluekomentajille kuuluu käyttöön virka-auto kuljettajineen. Miten hän voisi ilman sitä tehdä tarkastusmatkat omassa piirissään? MP-poliisi saattue pitää olla myös tilattavissa korkeintaan viiden minuutin varoitusajalla.

    Äänestä

Oulun Seudun Perussuomalaiset tekivät viime kokouksessaanpäätöksen, että
mahdollisista vaaliliittokuvioista päätetään alustavastikin aikaisintaan ensi
kevättalvella, ja ratkaisut tehdään kuntakohtaisesti. Mitään yhtenäisiä
vaaliliittoratkaisuja koko Oulun seutua koskien ei ole tarkoitus tehdä.

Olen ollut SKS:n aloitteeseen liittyen lyhyesti yhteydessä OSP:n hallituksen suuntaan, ja olemme tulleet siihen tulokseen, että SKS:n yhteistyötarjous ei saa kannatusta paikallisosastossamme. Asia kuitenkin käsitellään virallisti vielä paikallisosaston hallituksen kokouksessa, mutta ensikäden tiedustelujen perusteella näyttää selvältä, ettei yhteistyötarjous saa vastakaikua. Myöskään PS:n Oulun Piirin piiritoimikunnan suunnalla ei olla puoltamassa SKS:n yhteistyötarjousta.

Näin ollen näyttää varsin selvältä, että vaikka paikallisosastomme hallitus ei ole vielä
tehnyt yhteistyötarjouksesta virallista päätöstä, niin käytännössä edellä kerrottu
tarkoittaa sitä, että mitään kunnallisvaaliyhteistyötä tuskin tulee SKS:n ja PS:n välillä, ainakaan Oulun seudulla tapahtumaan.


Veli-Pekka Kortelainen, puheenjohtaja,
Oulun Seudun Perussuomalaiset ry

Äänestä
  • voisivat aivan hyvin liittoutuakin. Pedofiililätslätsmies ja kloonihysteerikkoöljynetsijä, joka luulee ihmisiä demoneiksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


K.M.Aalto kirjoitti:

Ajattelin tavanomaisuudestani POIKETEN laittaa tähän vielä Veli-Pekka Kortelaiselle lähettämäni vaaliliittokaavailukirjeeni, ettei se jää Teille epäselväksi,kun ihan selvää sairaalloistakin mielenkiintoa sitä kohtaan tuntuu esiintyvän.
Tiesittehän, että tällaista sairaalloista yksityiskirjeiden tirkistelyä kutsutaan SOSIAALIPORNOKSI!!! ;)

--------------------------------------------



Hyvää huomenta, veljeni Herrassa!

Uskalsin aloittaa tämän sähköpostini noin, koska saamieni ennakkotietojen mukaisesti pidän sinua uskovaisena, en uskonnollisena. Yritin tässä varhain tänä aamuna etsiskellä Perussuomalaisten ja Perussuomalaisten Nuorten sivuilta yhteystietojasi, siis tietysti lähinnä puhelinnumeroa, mutta jouduin tyytymään tähän sähköpostiin. En ole liikkeellä ominpäin, vaan asialleni on mm. puheenjohtajamme Olavi Mäenpään siunaus.

SKS nimittäin haluaa tehdä Oulun vaalipiirississä vaaliliiton PS:n kanssa ensi kuntavaaleissa. Haluaisinkin nyt tavata sinut sopivassa paikassa sinulle sopivaan aikaan keskustellaksemme asiasta rakentavassa hengessä. Mitenkään erikoislaatuisia nämä vaaliliittohankkeet täällä Oulussakaan eivät ole, sillä esim. jo Kokkolassa SKS:llä ja PS:lla on piirihallituksen siunaus vaaliliitolle.

Annan tässä puhelinnumeroni, jotta voit ottaa minuun yhteyttä asian tiimoilta, toivon yhteydenottoa siitäkin huolimatta, vaikka kantasi vaaliliittoon olisi negatiivinen (ruuhka-aikoina vastaaja, muttoin päivystys 24/7):

040 -7708982 /Kai Mikael Aalto, SKS/Oulun aluepiiri

ja tässä vielä mm. sähköpostiosoitteeni: [email protected]

ja omaan blogiini voi käydä tutustumassa täällä: http://komentaja.blogspot.com/


Yhteydenottoanne mielenkiinnolla odottaen ja Teitä kunnioittaen:

Oulussa 25.10.2007 Kai Mikael Aalto/ aluejohtaja,SKS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu