Maaseudun koiria kohdellaan huonosti!

Kun sinne maalle navetan tai jonkin muun rakennuksen ulkonurkkaan päätetään hankkia se Halli haukkumaan, niin se tosiaan sitten pysyykin siinä lieassaan haukkumassa lopun elämäänsä.

Ei ole mitenkään tarkoituksenmukaista hankkia koiraa, jolle juokseminen ja lajitoveriensa viestien nuuskinnat tarjoavat elämän kohokohdat, lukien mukaan lenkit isäntäväen kanssa (kaupungissa niitä kutsutaan kusetuslenkeiksi)- lyhyehkön narun päähän, jossa se on villikoiran tavoin kesät talvet.

Villikoirahan se on - ei se väkeään opi tuntemaan kuin kunnon koiran oppii - villikoirahan on suljettu laumasta pois! Ja aumasta se on suljettu pois, jos se siellä lieassa on - pahimmassa tapauksessa tällainen koira on jopa vaarallisempi ihmisille ja ainakin lapsille kuin mikään metsän eläin!

Lapsi voi lähestyä liekaan kytkettyä koiraa ja jos se on jotenkin sairas tai jos koirasta tuntuu uhkaavalta tällainen lähestyminen se todella puolustautuu ja silloin käy huonosti.

Ei ole koiran elämä herkkua kytkettynä liekaan ilman aktiviteettia - voi olla, että vesikuppikin on ollut nurin jo monta päivää tai vesi ollut vaihtamatta päiväkaudet ja koiran ulosteita/virtsaa oma reviiri täynnä, mihinkään ei pääse pakenemaan vaaroja - koirakin voi pelätä!

Eläinrääkkäystä tuollainen on!
10607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

olen samaa mieltä! laskisin mukaan myös nämä useat metsämiesten koirat jotka pari kertaa vuodessa pääsevät metsälle ja lopun vuotta sitten ovat pienessä aitauksessa räksyttämässä puiden lehtien putoamisellekin kun aika ei muuten kulu.

Äänestä
  • Tosiaan vieläkin on yleistä pitää koira pihan perälle kytketynä tai tarhattuna, erossa laumasta ja kaikesta hyvinvointia ylläpitävästä. Sitten viedään yhtäkkiä metsään ja saalista täytyisi omistajalla hakea ja kun ei kylmiltään onnistu hakemaan niin otetaan ja ammutaan koira huonona metsästäjänä (valitettavasti lailista).

    Äänestä

  • kaiken tuon ohessa kirjoitti:

    Tosiaan vieläkin on yleistä pitää koira pihan perälle kytketynä tai tarhattuna, erossa laumasta ja kaikesta hyvinvointia ylläpitävästä. Sitten viedään yhtäkkiä metsään ja saalista täytyisi omistajalla hakea ja kun ei kylmiltään onnistu hakemaan niin otetaan ja ammutaan koira huonona metsästäjänä (valitettavasti lailista).

    Ensin kennelit; kuka valvoo ja miten valvoo pentutehtailua - kuinka useat pennut teetetään millekin nartulle ja millainen periyttäjä tämä narttu on; onko sukurasitteina perinnöllisiä sairauksia ja paljonko samaa sukua olevia koiria astutetaan keskenään, toivotaan tietenkin, että vain hyvät ominaisuudet periytyvät ja vahvistuvat!

    Mutta näinhän ei ole - joskus on, mutta harvemmin ja arvatkaa, mitä niille huono-onnisille pentueille tapahtuu?
    Montussa ovat - jollei joku säälistä pidä, mutta harvassa taitaa he olla tätä nykyä.

    Kun pentu sitten pääsee kotiin, alkaa koulutus ja koulutus on kovaa - jollei koiran pää kestä ja koira muutenkin on pehmeä; sama ohtalo kuin edellä - ei kukaan katsele, ellei säälistä sitten laiteta suulin ulkokulmaan haukkumaan paikkakunnan iloksi.
    Mutta eipä moni oikea metsästäjä viitsi katsella epäonnistunutta valintaansa.

    No, jos koulutukseen asti päästään ja todetaan koiran olevan hyvä ja pärjäävän, niin eipä se montaa vuotta sitä hommaa kykene tekemään ja taas on sama edessä ja perhekoiraahan siitä metsästyskoirasta ei voi tehdä, sillä koulutettu koira on harvemmin kenenkään muun "omaisuutta" kuin isäntänsä eli vaikutteita ei saa muut saada koiralle antaa ja siksi se tungetaan aitaukseen muusta laumasta pois. Se on psykologiaa se, että koiralle on vain isäntä tärkein, kun tämä on ainut joka sille ruuan antaa ja hakee aitauksesta metsälle!

    Ja tämä on koiran elämän kaari! Jipii!

    Äänestä

Täyttä eläinrääkkäystä tosiaan. Selityksenä lienee tuo ikivanha maalaistraditio, jossa eläimet, niin koirat kuin kissatkin, nähdään pelkästään hyötyeläiminä kuten siat ja lampaat. Koiran tehtävänä oli vahtia talon nurkalla ja haukkumisellaan herättää isäntäväen huomio lähestyvän vaaran merkiksi. Vaikka ajat ovat muuttuneet ei maalaisväestön ajattelussa ole tapahtunut mitään muutosta vuosikymmeniin(/-satoihin).
Koiran näkeminen lemmikkinä, "perheenjäsenenä", edellyttää kehittyneemmällä henkisellä tasolla olevia ihmisiä. Näitä ei valitettavasti maaseudulta vielä montakaan löydy.

Valitettavasti Suomen laki ei taida olla avuksi tässä eläinrääkkäysdraamassa, jota ympäri Suomea jatkuvasti käydään. Mitä susiin tulee, niin eivät edes käsitä ottaa koiriaan sisään edes yöksi turvaan, mutta ei - valitetaan vain lehtien palstoilla.

Äänestä

näillä maalais/metsästys koirilla. Kun koirasta ei ole metsälle, sille otetaan hyvä vakuutus, tapetaan ja tehdään esimerkisi puukolla raadellun näköiseksi. Usein ruhon karva hyödynnetään koirannahkalakiksi ja muu ruho haudataan. Pää jätetään "todisteeksi" muka sunden raatelemana. Vakuutus yhtiön on pakko maksaa "susikorvaus".

Tämä on vanha traditio ja täysin yleinen ja yleisesti hyväksytty käytäntö maalaisten keskuudessa.

Äänestä

Olen täysin kanssasi samaa mieltä.Me asumme maalla ja meillä 2 beaglea.Mies harrastaa metsästystä ja siksi on kyseiset koirat mm.hankittu.Muitakin syitä on,esim.ne on NIIN söpöjä...;o)
Meitä katotaan täällä maalla kieroon kun meidän lemmikit asustavat 90% sisällä talossa meidän muiden kanssa ja nukkuvat esim sängyssämme.Sellanen kuulema pilaa koiran!HAH!!Iso häkki ja hyvä koppi on satunnaisia kertoja varten ja lenkilläki käydään päivittäin.Kyllä käy niitä "pihakoiria" sääliksi...yksin makaavat joko narun perässä tai pikkuruisessa häkissä.;o(
Eikä yksikään koira ole vapaaehtoisesti se surullinen pihakoira.Pennusta kun opettaa sisälläoloon niin kyllä ns.mettäkoiratki sisälle sopeutuu.

Äänestä
  • käsitys metsästyskoirasta.
    Jostainsyystä on päässyt vallalle käsitys että kun koiralla on mahdollisimman vähän virikkeitä metsästyksen lisäksi, se olisi parempi metsä koira.

    Asiahan ei pidä lainkaan paikkaansa. Käsitys lienee tullut jostain Englantilaisten ketunmetsästyksen apinonnista. Englantilaisillahan on valtavat koiralaumat näissä naurettavissa metseästys pelleilyissään. Mutta niitä koiria ei todellakaan ole niin paljoa sen takia että ao. toiminnassa niitä tarvittaisiin, vaan sen takia että siten metsästäjä siis se paikallinen aateli voi osoittaa miten varakas on!

    Jos metsäkoiraa pidetään ulkona virikkeettömässä häkissä, niin ei tarvii olla suurikaan asiantuntiaja kun ymmärtää että koira ainoastaan tylsistyy sellaisesta.

    Koiran metsästys vaisto päinvastoin vahvistuu kun se tuntee olevansa oman laumansa (siis perheen) yksi jäsen jolla on oma tietty tehtävänsä. Siksi koiralla ja ihmisellä pitää olla jokin yhteinen molempien ymmärtämä tapa viestiä.

    Lauman vahvistamisen takia voi olla joskus jopa asiallista ottaa koira sänkyyn, sitäpaitsi näitä laumanvartijakoira on pidetty ns. sänkykoirina iät ajat. Niillä on tehtävänä toimia hälyttäjänä jos jotain epätavallista ilmenee ja ne myös lämmittivät silloin kun ei vielä ollut keskuslämmityksiä ym. keksintöjä käytössä.

    Etelä-Amerikan inkojen vanhoilta asuinsijoilta on löydetty jälkiä mm. ns. hoitajakoirista. Ne oli jalostettu karvattomiksi ja niiden tehtävä oli säryn lievittäminen esimerkiksi reumatyyppisiä sairauksia potevilta, olemalla potilaan vuoteella.

    Valitettavasti niin moni koiran omistaja ei yksinkertaisesti ymmärrä koiran monipuolisuutta ja kykyä viestiä ympäristön ja oman laumansa (perheen, emäntänsä, isäntänsä) kanssa.

    Mieluummin kelpo uskollinen ystävä koira, kuin kehno petollinen elämänkumppani.

    Äänestä

  • kieroutunut ja virheellinen kirjoitti:

    käsitys metsästyskoirasta.

    Sillä muuten saattaa tulla viranomainen tätä nykyä pikaisesti ovelle kolkuttelemaan.

    Olkaa vastuuntuntoisia ja tehkää jokaisesta epäilystäkin ilmoitus eläinsuojeluvalvojalle/viranomaiselle.
    Eläinten vuoksi, koska ne eivät sitä voi tehdä.

    Turhakin ilmoitus on parempi kuin kärsivä eläin.

    Äänestä

  • kannattaa noudattaa kirjoitti:

    Sillä muuten saattaa tulla viranomainen tätä nykyä pikaisesti ovelle kolkuttelemaan.

    Olkaa vastuuntuntoisia ja tehkää jokaisesta epäilystäkin ilmoitus eläinsuojeluvalvojalle/viranomaiselle.
    Eläinten vuoksi, koska ne eivät sitä voi tehdä.

    Turhakin ilmoitus on parempi kuin kärsivä eläin.

    Ongelmana näiden ilmoitusten tekemisessä on rikosten laajuus. Otetaan nyt vaikka Kurun kunta esimerkkinä. Melkein jokaisen talon (taajamia lukuunottamatta) kohdalta pitäisi tehdä eläinrääkkäysilmoitus, jolloin niitä tulisi yhtäkkiä viranomaiselle satoja . Heillä ei ole resursseja näiden lainrikkomusten seuraamiseen.

    Valvontaan pitäisi rekrytöidä vaikka kortistosta pikaisesti satoja henkilöitä, Kuruunkin heti 5-10 vakituisesti taloja kiertäviä valvojaa.

    Äänestä

  • kieroutunut ja virheellinen kirjoitti:

    käsitys metsästyskoirasta.
    Jostainsyystä on päässyt vallalle käsitys että kun koiralla on mahdollisimman vähän virikkeitä metsästyksen lisäksi, se olisi parempi metsä koira.

    Asiahan ei pidä lainkaan paikkaansa. Käsitys lienee tullut jostain Englantilaisten ketunmetsästyksen apinonnista. Englantilaisillahan on valtavat koiralaumat näissä naurettavissa metseästys pelleilyissään. Mutta niitä koiria ei todellakaan ole niin paljoa sen takia että ao. toiminnassa niitä tarvittaisiin, vaan sen takia että siten metsästäjä siis se paikallinen aateli voi osoittaa miten varakas on!

    Jos metsäkoiraa pidetään ulkona virikkeettömässä häkissä, niin ei tarvii olla suurikaan asiantuntiaja kun ymmärtää että koira ainoastaan tylsistyy sellaisesta.

    Koiran metsästys vaisto päinvastoin vahvistuu kun se tuntee olevansa oman laumansa (siis perheen) yksi jäsen jolla on oma tietty tehtävänsä. Siksi koiralla ja ihmisellä pitää olla jokin yhteinen molempien ymmärtämä tapa viestiä.

    Lauman vahvistamisen takia voi olla joskus jopa asiallista ottaa koira sänkyyn, sitäpaitsi näitä laumanvartijakoira on pidetty ns. sänkykoirina iät ajat. Niillä on tehtävänä toimia hälyttäjänä jos jotain epätavallista ilmenee ja ne myös lämmittivät silloin kun ei vielä ollut keskuslämmityksiä ym. keksintöjä käytössä.

    Etelä-Amerikan inkojen vanhoilta asuinsijoilta on löydetty jälkiä mm. ns. hoitajakoirista. Ne oli jalostettu karvattomiksi ja niiden tehtävä oli säryn lievittäminen esimerkiksi reumatyyppisiä sairauksia potevilta, olemalla potilaan vuoteella.

    Valitettavasti niin moni koiran omistaja ei yksinkertaisesti ymmärrä koiran monipuolisuutta ja kykyä viestiä ympäristön ja oman laumansa (perheen, emäntänsä, isäntänsä) kanssa.

    Mieluummin kelpo uskollinen ystävä koira, kuin kehno petollinen elämänkumppani.

    Maalla asuvien koirat ovat ulkona häkissä, yksin.
    Kaupunkilaiset (paremmat koiraihmiset) pitävät myös koiriaan työpäivät yksin. Sisällä, pienen pienessä kerrostaloasunnossa.

    Omistan metsästyskoiran, joka todella asuu ulkona häkissään. Mielestäni häkki oli parempi vaihtoehto kuin panta kaulaan ja narunpäähän juuri tontin reunalle. Koirani häkki on täysin pihapiirissä, lähes talossa kiinni. Päivittäin käyn koirani kanssa lenkillä ja huolehdin siitä että ei ole vesikuppi nurinpäin häkissä, ei todellakaan! Koppi suojaa sateelta ja tuulelta, siellä sen on mukava köllötellä kuivissa heinissä. En ole huomannut, että tämä eläin olisi tylsistynyt ja räksyttäisi mm. puusta putoaville lehdille.

    Joskus kovilla pakkasilla olen koiran hakenut sisälle. Menee viisi minuuttia, kun sen kieli roikkuu suusta pihalla, se vinkuu ja raapii ovea. Se haluaa ulos, koska tuntee olonsa vähän liian hikiseksi.

    Ei kenellekään villakoiran omistajalle ole koskaan tullut mieleen, että koiria on erilaisia? On niitä, joiden tassut palelee kun mittari näyttää nollaa ja sitten on myöskin niitä, jotka on jalostettu hieman tukevammalle karvalle ja luotu pärjäämään ulkona?

    Kun koirani raapii ovea ja katsoo minua toivoen pääsevänsä takaisin ulos, en voi kuin viedä sen sinne. Häkkiin päästyään sen häntä heiluu, se piehtaroi kopissaan onnellisena ja nauttii kun sen massua rapsuttaa. Siellä se on onnellinen.

    Rääkkäystä olisi se, jos pakottaisin koirani sisäkoiraksi. Enhän itsekkään viitsi sisällä olla talvivaatteet päällä, se olisi hieman tukalaa pidemmän päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eläinrääkkäystäkö? kirjoitti:

Kun sinne maalle navetan tai jonkin muun rakennuksen ulkonurkkaan päätetään hankkia se Halli haukkumaan, niin se tosiaan sitten pysyykin siinä lieassaan haukkumassa lopun elämäänsä.

Ei ole mitenkään tarkoituksenmukaista hankkia koiraa, jolle juokseminen ja lajitoveriensa viestien nuuskinnat tarjoavat elämän kohokohdat, lukien mukaan lenkit isäntäväen kanssa (kaupungissa niitä kutsutaan kusetuslenkeiksi)- lyhyehkön narun päähän, jossa se on villikoiran tavoin kesät talvet.

Villikoirahan se on - ei se väkeään opi tuntemaan kuin kunnon koiran oppii - villikoirahan on suljettu laumasta pois! Ja aumasta se on suljettu pois, jos se siellä lieassa on - pahimmassa tapauksessa tällainen koira on jopa vaarallisempi ihmisille ja ainakin lapsille kuin mikään metsän eläin!

Lapsi voi lähestyä liekaan kytkettyä koiraa ja jos se on jotenkin sairas tai jos koirasta tuntuu uhkaavalta tällainen lähestyminen se todella puolustautuu ja silloin käy huonosti.

Ei ole koiran elämä herkkua kytkettynä liekaan ilman aktiviteettia - voi olla, että vesikuppikin on ollut nurin jo monta päivää tai vesi ollut vaihtamatta päiväkaudet ja koiran ulosteita/virtsaa oma reviiri täynnä, mihinkään ei pääse pakenemaan vaaroja - koirakin voi pelätä!

Eläinrääkkäystä tuollainen on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu