Autoverosta

suotta näet vaivaa tänne kirjoittamalla. Tämä palsta elää oman mielikuvitusmaailmansa luomassa virtuaalitodellisuudessa.

Siinä virtuaalimaailmassa ei ole olemassa lakien säätämisjärjestystä, lausuntokierroksia, eduskuntaa, eikä yleensä mitään mikä on kosketuksissa todellisuuteen.

On vain näitä BUAHAHAHAA tason valopäitä, ja sitten kansantaloustieteilijöinä esiintyviä nimimerkkejä(KPy), joilla aina on erittäin varmaa tietoa ei mistään.
10963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Älä unohda "Yleismiestä". Tosin hänen tojotajuttujaan ei ole näkynyt vähään aikaan enää täällä. Liittyneekö tähän uutiseen, jossa mukana oli myös seniorikansalainen ja Suomen kansanauto:
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Vastaantulevien kaistalla kolaroineelta oli määrä perua ajolupa/1135231249842

Äänestä

"...olemassa lakien säätämisjärjestystä, lausuntokierroksia, eduskuntaa..."

Nopein tietämäni verolain valmistelu päätökseen asti on alle viikko. Kolmikannassa sovittiin ja sen jälkeen valmistelu viikonlopun aikana. Painatus maanantaina, jonka jälkeen alkuviikosta edskuntakäsittely sekä päätös. Taisi tulla vielätakautuvasti voimaan kuun alusta.

Kokonaisuudessaan en vieläkään pidä hyvänä pääministerin valintaa, ettei asiasta voinut keskustella viime kesänä suuressa salissa. Kaikille oli jo siinä vaiheessa selvää, mitä päätöksiä tehdään lähikuukausina. Uudet linjaukset olisi pitänyt tehdä eduskunnassa, ei virkamiestyönä. Varsinkin kun kyseiset valmisteluun osallistuvat virkamiehet eivät viime vuosina ole kyenneet tekemään yhtään lakia, jotka olisivat pitäneet EYT:ssä.

Pääministerihän on sanonut, että päätös julkistetaan kuin varas yöllä. Valmistelutyö on ainakin jossain määrin tehty, on odotettu vain AKE:n tietojärjestelmämuutosta. Joten valmius muutoksen tekoon on olemassa 2.–14.11.2007 järjestelmämuutoksen jälkeen. Takarajahan on tiedossa, eli vuosi 2015, jonka jälkeen tulee olla uudessa järjestelmässä.

Lisäksi tiedämme, että komissio painosttaa voimakkaasti Suomea muuttamaan autoverotuksensa yhteisösopimuksen mukaiseksi, joten ei tarvitse olla mikään ennustaja eukko, väittäessään autoverotuksen muttuvan pikaisesti.

Näiden autoverotuksen autuutta ja muuttumattomuutta jauhavien mukaanhan ei laittomien katsastustenkaan pitänyt poistua, vaikka se oli selvää jo hemikuussa kaikille, että ne poistuvat tämän vuoden aikana. Antoihan Saari vielä aivan sekavia lausuntoja alku syksystä, kun kaikille asiaa vähääkään ymmärtäville oli ihan selvä, miten tässä käy.

Siinä meni muuten samalla yksi tärkeä osa laittomasta tuonnin estosta, jonka Suomi on rakentanut. Kun arvostukset saadaan vielä kohdalleen, eli käytännössä aletaan käyttää kuittia perusteena, niin päästään tilanteeseen, jossa autoa ei kannata ostaa Suomesta. Tähän ei ole montaa kuukautta.

Hallitus ei päästä tilannetta sellaiseksi, että suomalainenautokauppa kulisi kokonaan pois. Anakaan kukaan järkevä hallitusvastuussa olija ei tee niin, siinä menisi tuhansia työpaikkoja kerralla. Kun samalla tiedämme, että kaupan vapauttaminen lisää työpaikkoja, ei ole vaikeaa arvata, mikä on lopputulos lähiaikoina.

Äänestä
  • kauan se Tanska olikaan ollut EU:ssa....?

    Äänestä

  • kuinkakohan kirjoitti:

    kauan se Tanska olikaan ollut EU:ssa....?

    "kauan se Tanska olikaan ollut EU:ssa....?"

    No senverran kauan, että ovat saanet tuon autoverotuksen toimimaan molempiin suuntiin. Kun viet ulos, saat jäljellä olevan veron takaisin. En ole kuullut, että olisi oikeusalaitos ja tullilaitos tukossa autoveroasioista. Mites meillä?

    Olen tässä ihmetellyt meidän julkisen hallinnon juristien pätevyyttä! Lähinnä tullilaitoksessa. Jänkätään selviä lakipykäliä vastaan ja turpiin tulee jokaisessa jutussa, vai minkä ovat voittaneet?

    Liikenneneuvos Saaren lausunnot nyt olivat varmaan pilaa, vai olivatko?

    Nimimerkki:
    Täysipäisiä virkamiehiä odotellessa.

    Äänestä

  • odotella.... kirjoitti:

    "...No senverran kauan, että ovat saanet tuon autoverotuksen toimimaan molempiin suuntiin..."

    Olet täysin oikeassa, että teoriassa voidaan rakentaa autoverojärjestelmä, joka on yhteisösopmuksen mukainen. Täytyy vain olla aika rohkea poliitikko, jos laittaa kymmeniä miljoonia rahaa järjestelmään, jonka tiedetään joutuvan romukoppaan viimeistään vuonna 2015.

    Laillinen autoveroärjestelmä olisi tällainen:
    - arvostukset oikein, ts kuittia vastaan, molempin suuntiin;
    - korot samat molempiin suuntii, josta olen ihmetellyt, ettei valtiota ole vielä viety EYT:hen ja
    - aidosti läpinäkyvä järjestelmä.

    Äänestä

  • UPDATE_7279678 kirjoitti:

    sitten ole pyrkinyt politiikkaan mukaan, tarvittaisiin yksi tuollainenkin kansanedustaja.

    Äänestä

  • KPy:
    "...on odotettu vain AKE:n tietojärjestelmämuutosta. Joten valmius muutoksen tekoon on olemassa 2.–14.11.2007 järjestelmämuutoksen jälkeen. Takarajahan on tiedossa, eli vuosi 2015, jonka jälkeen tulee olla uudessa järjestelmässä."

    Näyttää kyllä ihan sisälukutaitoa puuttuvan KPy:ltä: 1) julkisuudessa on ollut moneen kertaan, ettei EU:lla ole mitään takarajaa 2015, eikä sellaista ole tulossakaan. Johan ministerit torjuivat sen lopullisesti viime keväänä.

    2) AKEn atk-uudistus ei liity millään tavalla autoveroon, kuten monesta lähteestä voi jokainen nähdä. Siinä on kyse rekisteritoiminnon uudistamisesta, jolla tietysti voi olla jotain kytkyjä vuotuiseen veroon, mutta vain tähän. Vuotuinen verohan käyttää suoraan ajoneuvorekisteriä, kun taas autoverotus toimii yhtä hyvin ilman rekisteriäkin tai olkoonpa rekisteri millainen tahansa.

    No, enpä usko että menee perille.

    Äänestä

  • puuttuu kirjoitti:

    KPy:

    Mutta kuitenkin se kohta käyttöönotettava AKEn uusi tietojärjestelmä mahdollistaa päästöihin perustuvan vuotuisen veron ja se on yksi vaihtoehto mahdollisesti laskevan autoveron tulovajeen paikkaamiseksi.

    Äänestä

  • james kirjoitti:

    sitten ole pyrkinyt politiikkaan mukaan, tarvittaisiin yksi tuollainenkin kansanedustaja.

    Meidän liiga Autopetkuttajat Ry ei hyväksy.

    Äänestä

  • puuttuu kirjoitti:

    KPy:
    "...on odotettu vain AKE:n tietojärjestelmämuutosta. Joten valmius muutoksen tekoon on olemassa 2.–14.11.2007 järjestelmämuutoksen jälkeen. Takarajahan on tiedossa, eli vuosi 2015, jonka jälkeen tulee olla uudessa järjestelmässä."

    Näyttää kyllä ihan sisälukutaitoa puuttuvan KPy:ltä: 1) julkisuudessa on ollut moneen kertaan, ettei EU:lla ole mitään takarajaa 2015, eikä sellaista ole tulossakaan. Johan ministerit torjuivat sen lopullisesti viime keväänä.

    2) AKEn atk-uudistus ei liity millään tavalla autoveroon, kuten monesta lähteestä voi jokainen nähdä. Siinä on kyse rekisteritoiminnon uudistamisesta, jolla tietysti voi olla jotain kytkyjä vuotuiseen veroon, mutta vain tähän. Vuotuinen verohan käyttää suoraan ajoneuvorekisteriä, kun taas autoverotus toimii yhtä hyvin ilman rekisteriäkin tai olkoonpa rekisteri millainen tahansa.

    No, enpä usko että menee perille.

    Onkohab tuo komission virallinen kanta?

    "...ettei EU:lla ole mitään takarajaa 2015..."

    Vero- ja kilpailukomissaarien puheista on kyllä tullut ihan toinen käsitys :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kommentoiva kirjoitti:

suotta näet vaivaa tänne kirjoittamalla. Tämä palsta elää oman mielikuvitusmaailmansa luomassa virtuaalitodellisuudessa.

Siinä virtuaalimaailmassa ei ole olemassa lakien säätämisjärjestystä, lausuntokierroksia, eduskuntaa, eikä yleensä mitään mikä on kosketuksissa todellisuuteen.

On vain näitä BUAHAHAHAA tason valopäitä, ja sitten kansantaloustieteilijöinä esiintyviä nimimerkkejä(KPy), joilla aina on erittäin varmaa tietoa ei mistään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu