tarvitsen kohtalotoverin

Hei!

Otan osaa suruusi!!! MInun sisareni ja paras ystäväni kuoli n. reilu kk. sitten,, en osaa oikein antaa selviytymiskeinoja tai muutakaan.. puhuminen kyllä auttaa ja ota yhteyttä paikkakuntasi kriisityökeskukseen.. siellä autetaan alkuun:)

Katso kuinka ulkona on raikas syyssää.
Luonto valmistautuu valkeaan pehmeäään talveen.
Linnut ovat alkaneet ilmestyä pihapiiriin. Kohta alkaa taivaalla näyä revontulia.
Tähdet näkyy kirkkaina pilvettömänä yönä.
Moni ihminen varmaan pitää sinusta, anna vain heidän näyttää se.
Elämässä on monta pientä hyvää hetkeä kun niitä alkaa etsiä.
Keitä vaikka teetä/kaakaota/kahvia ja ota hyvä pulla ja nauti siitä vaikka aluksi.
Saanko muistaa sinua rukouksissani.

Itse olen menettänyt vanhempani ollessani 11v,jos haluat vaihtaa ajatuksia,laita sähköpostia,laitat vaan tuon niccini perään suomi24.fi

ja tiedän mistä puhut. Aika tekee tehtävänsä, suru muuttaa muotoaan. Ikävä on aina, ei jokapäivä mielessä, mutta tuntuu että jokin osa puuttuu elämästäään vaikka elämä jatkuukin.

Voimia sinulle, tulee helpompia päiviä.
Haluaisin jokaiselle sanoa, että nauttikaa vanhemmistanne sekä muista sukulaisista silloin kun he siinä ovat.

mutta nyt tuntuu, että mieluummin olisin vanhempani menettänyt...

Jäin leskeksi kesken unelman. Lapseni menetti isänsä. Yritämme selvitä

Menetys kertoo meille rakkautemme määrään. Siksi suru on niin rakasta, he ovat poissa joita rakastimme. Mutta älä pelkää mennä surua kohti, menet samalla rakkautta kohti. Vaali siis rakkauttasi. Itke ja ikävöi. Teet sen omalla tavallasi. Voit mennä sururyhmään jos se on sinun juttu. Mutta sinun kannattaa muistaa kaikin tavoin rakkaitasi. Voimia ja halauksia sinulle. Itse olen menettänyt isäni ja lapseni.

tiedän mikä tunne sinulla on. minulta kuoli ensin 2004 keväällä poikaystäväni jota rakastan todella syvästi vieläkin. sitten 2005 keväällä tasan vuosi poikaystäväni kuolemasta kuoli äitini. sitten parin päivän päästä mummoni.2006 kesällä isäni teki itsemurhan. paras ystäväni kuoli 23. joulukuuta 2006 ja tämän vuoden elokuussa kuoli toinen ystäväni ja nyt 6.10.2007 menetin kummitätini joka oli minulle kuin äiti. uskoni elämään on loppunut ja olen vasta seitsemäntoista vuotias. en tajua millä kirteerillä täältä viedään ihmiset.
olen itse syvästi masentunut ja syön lääkkeitä että voin elää ja nukkua. mutta ei ne lääkkeet tuo näitä menetyksiä takaisin. itsemurha yrityksia on ollut todella monia, mutta aina on selvitty ja se on todella inhottavaa. nyt tiedän että itsemurha ei ole ratkaisu. se on lopullista ja se ei kannata. kaikesta kyllä selviää ajan kanssa. ei koskaan pääse yli mutta kuitenkin suru helpottaa edes jonku verran.

toivon kovasti voimia sinulle ja puhumien auttaa. koita pärjätä. asioilla on kyllä tapan järjestyä ajan kanssa!