Koska palstan aiheena on evoluutio niin tarkastellaanpa välillä, miten evoluutio toimii myös uskonnon alueella- Raamatussakin.
VT:n vanhimmat osat kuten Pentateukki (Mooseksen kirjat) ja muut varhaiset kirjat kuten Joos, Tuom ja 1-2 Sam. ovat täysin tämänpuoleisia ja varsin "materialistisia". Ihminen saa onnensa tai rangaistuksensa tässä elämässä. Jahven siunaamana oleminen merkitsee materiaalista hyvää, rikkautta, peltoja, karjaa, vaimon (jopa useita vaimoja) ja pitkää ikää. Mitään kuolemanjälkeen tulevaa ikuista elämää taivaassa tai ikuista rangaistusta ei tunneta ollenkaan.
Juutalaisuus olikin pitkään tällainen tämänpuoleinen uskonto ilman oppeja viimeisestä tuomiosta, kuolleiden ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä.
Näissä vanhimmissa VT:n kirjoissa on kuitenkin muutamia mainintoja "vainajahengistä" ja niiden puoleen kääntymisestä. Pyhyyslaissa kielletään ottamasta yhteyttä vainajahenkiin (3 Moos.19:31; 1 Sam.28:3-19). Tämä viittaa uskoon, että ihmisen hengen elämä kuitenkin jatkui kuoleman jälkeen tietoisessa muodossa tuonelassa - mutta ilman
mitään erottelua hyvien ja pahojen "osastoihin" (vrt. 1 Sam.28 kertomus, jossa jumalaton Saul menee hurskaan Samuelin kanssa "samaan paikkaan" kuoleman jälkeen. Myös Job 25:5-6 maan alla oleva tuonela, jossa kaikkien vainajien henget ovat erotuksetta).
Kun juutalaiset pääsivät eksiilin eli Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen kosketuksiin persialaisen zarathustralaisuudeen kanssa juutalaisuudessa alkoi tapahtua runsasta opillista evoluutiota. Zarathustralaisuudesta
löytyvätkin kaikki juutalaiselle ja myöhemmälle kristilliselle apokalyptiikalle tyypilliset piirteet ja opit.
Näitä ovat esimerkiksi tulevan viimeisen päivän/tuomiopäivän odotus, tuomion julistaminen pahoille, kuolleiden ylösnousemus ja ihmisten iankaikkinen kohtalo.
VT:n profeetat omaksuivat Lähi-idän alueen kulttuureissa yleiset taistelumyytit omiin teksteihinsä laittaen ne palvelemaan Jahve-uskon sanomaa. Zarathustralaisuuden vaikutus näkyy VT:n nuorissa kirjoituksissa kuten Danielin kirjassa (160-luvulta eKr.).
Varhaisempi juutalainen vanhatestamentillinen uskonto on ollut monolatriaa: toisten jumalien olemassaoloa ei kielletty, mutta vain yhtä heistä, Korkeinta Jumalaa, palvottiin. Muita jumalia ei saanut palvoa, mikä on Mooseksen
lain eräs keskeinen periaate.
"Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala..." 5 Moos. 10:17
Tämä teksti kuvaa juuri ylijumalaan polyteistisessä hierarkiessa ja edustaa samaa polyteistista ajattelua kuin korkein taivasjumalakin. Käsitys jumalten arvojärjestyksestä on nähtävissä vanhastaan niin luonnonuskonnoissa kuin Raamatussakin. Ei olisi mitään järkeä puhua jumalien Jumalasta jos ei olisi ajateltu, että muita jumalia on
olemassa (Jahveen nähden hierarkiassa alempina).
Babylonian eksiilin jälkeisessä jesajalaisessa monoteismissa (Deutero-ja Tritojesajan kirjoituksissa Jes.40-66) näiden muiden jumalien olemassaolo lopulta kiellettiin kokonaan. Toisten jumalien itsenäiset persoonat lakkasivatkin
sitten kokonaan olemasta ja sulautuivat yhden Jumalan attribuuteiksi tai hänen tahtoaan noudattaviksi palvelijoiksi (enkeleiksi), joihin vielä myöhemminkin toisinaan viitattiin jumalina tai Jumalan poikina ("pieninä jumalina", vrt.
Ps. 82:6). Toisaalta Jumalan attribuutteja (Viisaus jne.) personifioitiin aivan kuin todellisiksi (ja erillisiksi) persooniksi (esim. Sananl.8 luvun viisaus).
Muinaisissa Lähi-Idän uskonnoissa ero mono- ja polyteismin välillä ei ole ollut kovinkaan selväpiirteinen, mikä näkyy Raamatussa mm. siinä kuinka sekä Jahvesta että muista jumalista käytetään yleensä monikkomuotoa 'elohim'
vaikka kyse olisikin vain yksittäisestä jumalasta.
Elohim on käännettävissä "jumala", "jumalat" tai "Jumala". Tämä rajankäynti monoteismin ja polyteismin välillä näkyy myös 1 Moos. kirjan "jumalien kokous" kohdissa joissa Jahve keskustelee muiden jumalien kanssa ihmisen luomisesta, mutta lopulta esiintyy itse ainoana toimeenpanijana (vrt. Ps.82 jumalien kokous, jossa Jahve on tuomarina muille jumalille).
Apostoli Paavali huomioi kummankin juutalaisuudessa esiintyneen tradition jumalista ja Jumalasta ja koettaa tehdä niiden välillä kuitenkin kompromissin.
"Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi. Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai
maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja, niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala... " 1 Kor.8:4-6.
VT:ssa löytyy myös mahdollinen jäänne hyvin vanhasta luonnon ja hedelmällisyyden jumalattaresta, Eevan (Kaiken elävän äidin) hahmossa (1 Moos.3).
Toisten tutkijoiden mukaan israelilaiset olivat alunperin polyteistisiä, jotka omaksuivat vähitellen monoteismin. Toiset tutkijat katsovat, että israelilaiset olivat alunperinkin monoteistisiä, mutta polyteismistä tuli sittemmin
yleinen käytäntö. Olipa kummin päin tahansa niin monolatria on joka tapauksessa kiistaton asia VT:ssa.
Eräs merkittävimpiä muita lähteitä, jotka puhuvat taivaallista jumalten neuvostosta löytyy Qumranin (Kuolleen meren) käsikirjoituksista. Qumranin teksteissä jumalat ovat osa taivaallista neuvostoa taivaan temppelissä ja jumalat
suorittavat Jumalan niille antamia tehtäviä. Tämä osoittaa, että juutalaisuudessa eli selvästi usko taivaalliseen jumalten neuvostoon vielä ensimmäiselläkin vuosisadalla ennen kristinuskon syntymistä. Myös apokryfisissä juutalaisissa teksteissä elää usko taivaalliseen jumalien neuvostoon kuten Leevin testamentissa ennen ajanlaskumme alkua.
Näin huomaamme, että Raamatussa ja koko juutalaiskristillisessä uskonnollisuudessa on tapahtunut paljon evoluutiota pitkän ajan kuluessa. Raamatun sisältö on hyvin monimuotoista ja -vivahteista eikä suinkaan yksi yhtenäinen
kokonaisuus ja oppijärjestelmä.
Juutalaiskristillinen traditio on ollut alusta asti vuorovaikutuksessa ympäristön kansojen ja heidän uskontojensa kanssa ja omaksunut niiltä uskonnollisia aineksia, jotka Raamatun kirjoittajat ovat sovittaneet palvelemaan Jahve-uskoa. Raamattu ei tippunut taivaasta yhdellä kertaa valmiina "laserprinttinä", joka olisi saneltu sana sanalta.
VT:n vanhimmat osat kuten Pentateukki (Mooseksen kirjat) ja muut varhaiset kirjat kuten Joos, Tuom ja 1-2 Sam. ovat täysin tämänpuoleisia ja varsin "materialistisia". Ihminen saa onnensa tai rangaistuksensa tässä elämässä. Jahven siunaamana oleminen merkitsee materiaalista hyvää, rikkautta, peltoja, karjaa, vaimon (jopa useita vaimoja) ja pitkää ikää. Mitään kuolemanjälkeen tulevaa ikuista elämää taivaassa tai ikuista rangaistusta ei tunneta ollenkaan.
Juutalaisuus olikin pitkään tällainen tämänpuoleinen uskonto ilman oppeja viimeisestä tuomiosta, kuolleiden ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä.
Näissä vanhimmissa VT:n kirjoissa on kuitenkin muutamia mainintoja "vainajahengistä" ja niiden puoleen kääntymisestä. Pyhyyslaissa kielletään ottamasta yhteyttä vainajahenkiin (3 Moos.19:31; 1 Sam.28:3-19). Tämä viittaa uskoon, että ihmisen hengen elämä kuitenkin jatkui kuoleman jälkeen tietoisessa muodossa tuonelassa - mutta ilman
mitään erottelua hyvien ja pahojen "osastoihin" (vrt. 1 Sam.28 kertomus, jossa jumalaton Saul menee hurskaan Samuelin kanssa "samaan paikkaan" kuoleman jälkeen. Myös Job 25:5-6 maan alla oleva tuonela, jossa kaikkien vainajien henget ovat erotuksetta).
Kun juutalaiset pääsivät eksiilin eli Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen kosketuksiin persialaisen zarathustralaisuudeen kanssa juutalaisuudessa alkoi tapahtua runsasta opillista evoluutiota. Zarathustralaisuudesta
löytyvätkin kaikki juutalaiselle ja myöhemmälle kristilliselle apokalyptiikalle tyypilliset piirteet ja opit.
Näitä ovat esimerkiksi tulevan viimeisen päivän/tuomiopäivän odotus, tuomion julistaminen pahoille, kuolleiden ylösnousemus ja ihmisten iankaikkinen kohtalo.
VT:n profeetat omaksuivat Lähi-idän alueen kulttuureissa yleiset taistelumyytit omiin teksteihinsä laittaen ne palvelemaan Jahve-uskon sanomaa. Zarathustralaisuuden vaikutus näkyy VT:n nuorissa kirjoituksissa kuten Danielin kirjassa (160-luvulta eKr.).
Varhaisempi juutalainen vanhatestamentillinen uskonto on ollut monolatriaa: toisten jumalien olemassaoloa ei kielletty, mutta vain yhtä heistä, Korkeinta Jumalaa, palvottiin. Muita jumalia ei saanut palvoa, mikä on Mooseksen
lain eräs keskeinen periaate.
"Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala..." 5 Moos. 10:17
Tämä teksti kuvaa juuri ylijumalaan polyteistisessä hierarkiessa ja edustaa samaa polyteistista ajattelua kuin korkein taivasjumalakin. Käsitys jumalten arvojärjestyksestä on nähtävissä vanhastaan niin luonnonuskonnoissa kuin Raamatussakin. Ei olisi mitään järkeä puhua jumalien Jumalasta jos ei olisi ajateltu, että muita jumalia on
olemassa (Jahveen nähden hierarkiassa alempina).
Babylonian eksiilin jälkeisessä jesajalaisessa monoteismissa (Deutero-ja Tritojesajan kirjoituksissa Jes.40-66) näiden muiden jumalien olemassaolo lopulta kiellettiin kokonaan. Toisten jumalien itsenäiset persoonat lakkasivatkin
sitten kokonaan olemasta ja sulautuivat yhden Jumalan attribuuteiksi tai hänen tahtoaan noudattaviksi palvelijoiksi (enkeleiksi), joihin vielä myöhemminkin toisinaan viitattiin jumalina tai Jumalan poikina ("pieninä jumalina", vrt.
Ps. 82:6). Toisaalta Jumalan attribuutteja (Viisaus jne.) personifioitiin aivan kuin todellisiksi (ja erillisiksi) persooniksi (esim. Sananl.8 luvun viisaus).
Muinaisissa Lähi-Idän uskonnoissa ero mono- ja polyteismin välillä ei ole ollut kovinkaan selväpiirteinen, mikä näkyy Raamatussa mm. siinä kuinka sekä Jahvesta että muista jumalista käytetään yleensä monikkomuotoa 'elohim'
vaikka kyse olisikin vain yksittäisestä jumalasta.
Elohim on käännettävissä "jumala", "jumalat" tai "Jumala". Tämä rajankäynti monoteismin ja polyteismin välillä näkyy myös 1 Moos. kirjan "jumalien kokous" kohdissa joissa Jahve keskustelee muiden jumalien kanssa ihmisen luomisesta, mutta lopulta esiintyy itse ainoana toimeenpanijana (vrt. Ps.82 jumalien kokous, jossa Jahve on tuomarina muille jumalille).
Apostoli Paavali huomioi kummankin juutalaisuudessa esiintyneen tradition jumalista ja Jumalasta ja koettaa tehdä niiden välillä kuitenkin kompromissin.
"Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi. Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai
maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja, niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala... " 1 Kor.8:4-6.
VT:ssa löytyy myös mahdollinen jäänne hyvin vanhasta luonnon ja hedelmällisyyden jumalattaresta, Eevan (Kaiken elävän äidin) hahmossa (1 Moos.3).
Toisten tutkijoiden mukaan israelilaiset olivat alunperin polyteistisiä, jotka omaksuivat vähitellen monoteismin. Toiset tutkijat katsovat, että israelilaiset olivat alunperinkin monoteistisiä, mutta polyteismistä tuli sittemmin
yleinen käytäntö. Olipa kummin päin tahansa niin monolatria on joka tapauksessa kiistaton asia VT:ssa.
Eräs merkittävimpiä muita lähteitä, jotka puhuvat taivaallista jumalten neuvostosta löytyy Qumranin (Kuolleen meren) käsikirjoituksista. Qumranin teksteissä jumalat ovat osa taivaallista neuvostoa taivaan temppelissä ja jumalat
suorittavat Jumalan niille antamia tehtäviä. Tämä osoittaa, että juutalaisuudessa eli selvästi usko taivaalliseen jumalten neuvostoon vielä ensimmäiselläkin vuosisadalla ennen kristinuskon syntymistä. Myös apokryfisissä juutalaisissa teksteissä elää usko taivaalliseen jumalien neuvostoon kuten Leevin testamentissa ennen ajanlaskumme alkua.
Näin huomaamme, että Raamatussa ja koko juutalaiskristillisessä uskonnollisuudessa on tapahtunut paljon evoluutiota pitkän ajan kuluessa. Raamatun sisältö on hyvin monimuotoista ja -vivahteista eikä suinkaan yksi yhtenäinen
kokonaisuus ja oppijärjestelmä.
Juutalaiskristillinen traditio on ollut alusta asti vuorovaikutuksessa ympäristön kansojen ja heidän uskontojensa kanssa ja omaksunut niiltä uskonnollisia aineksia, jotka Raamatun kirjoittajat ovat sovittaneet palvelemaan Jahve-uskoa. Raamattu ei tippunut taivaasta yhdellä kertaa valmiina "laserprinttinä", joka olisi saneltu sana sanalta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kristinuskon evoluutio on kuvattu seuraavassa yksinkertaisessa kaaviossa:
http://www.geocities.com/paulntobin/image/background.gif
Sitä tarkastelemalla huomaamme kuinka yhteisestä kantamuodosta on kehittynyt ajan kuluessa nykyinen kristinuskona tunnettu uskonsuuntauksien, lahkojen ja kulttien (joita on yhteensä noin 20000) muodostama kokonaisuus. :)
Kerrankin asiaa tällä palstalla.
Linkki kaavioon oli tosin rikki, löytyiskö jostain muualta?
Mitäs pirua? Linkki toimi ihan vielä hetki sitten..
No ei se mitään. Kaavio löytyy myös täältä:
http://www.geocities.com/paulntobin/historical.html
todella - tähän asiantuntevia osallistujia lisää kiireesti!
Miten tutkimus suhtautuu profetiaan Jeesuksesta ja UT:sta? Tähän aina vedotaan, mutta en oikein koskaan ole tajunnut perusteita. Onko tietoa?
Ja nyt ystävät kalliit - jos tähänkin tulee ikuinen asiattomuuksien heittelijä mukaan, niin ei yhtään vastausta hänen juttuihinsa, eihän!
Kiitos vain! Koetan omalta osaltani kirjoittaa myös noista mainitsemistasi kysymyksistä sopivassa välissä. Nyt kun oon lomalla on hyvin aikaa kirjoittaa :-)